"Olen teille hyvin kiitollinen", Wade vastasi. "En pelkää sitä."
"No laskeutukaa sitten satulasta ja tulkaa sisään", Billings lisäsi sydämellisesti.
Hän meni edellä pihan poikki ja sitten rakennuksen nurkan ympäri pitkään kuistiin, jossa olevien tuolien ja huopapeitteiden asettelu ilmaisi naisen läsnäoloa. Ensimmäinen ovi oli auki ja huoneesta kuului ääniä, ensin kimeä-äänisen äreän pojan valituksia ja sitten jonkun miehen syvä-ääninen, hidas ja vakava vastaus.
Lem Billings koputti ovenpieleen.
"No mikä siellä nyt on hätänä?" Belllounds huudahti.
"Isäntä, täällä on muudan mies, joka haluaa puhutella teitä", Lem vastasi.
Raskaat askeleet lähestyivät oviaukkoa, jonka karjanomistajan suuri vartalo täytti melkein kokonaan. Wade muisti Bellloundsin eikä huomannut hänessä muuta kuin vuosien aiheuttaman muutoksen.
"Hyvää huomenta, Lem, ja hyvää huomenta teillekin, vieras", hän tervehti, arvostellen samalla yhdellä ainoalla rehellisellä, suoralla ja terävällä katsellaan ja perinpohjaisella kokemuksellaan ihmisistä, millainen mies Wade oli.
Lem poistui hienotunteisesti kuistin toiseen päähän, kun toinen henkilö, nimittäin poika, joka muistutti isäänsä, täytti oviaukon ja katseli vierasta paljon vihamielisemmin.
"Nimeni on Wade. Tulin tänne Meekerin luota toivoen saavani työtä teiltä", Wade sanoi.