"Niin, et ole milloinkaan pitänyt hänestä, luullakseni?" Columbine kysyi hitaasti. Hän ei halunnut sanoa tätä lainkaan, mutta hän tuli lausuneeksi ajatuksensa ääneen vasten tahtoaankin.
"Hymyllisin, jos joskus olisin sen tehnyt."
"Olet vihannut häntä siitä asti kuin muinoin tappelitte ja riitelitte keskenänne."
Paimen heilautti kättään niin rajusti, että koottu suopunki lensi suoraksi.
"Niin, siitä asti kuin annoin hänelle kunnollisesti selkään, älä unhota sitä", Wilson huudahti. Puna oli nyt haihtunut hänen kasvoistaan.
"Aivan niin", Columbine mumisi. "Muistan sen nyt. Ja Jack'kin on vihannut sinua siitä asti."
"Emme todellakaan ole tuhlanneet rakkautta toisillemme."
"Mutta, Wils, et ole milloinkaan puhunut näin — näin vihamielisesti Jackista", Columbine sanoi moittivasti.
"No niin, en tavallisesti puhukaan mitään ihmisten selän takana, mutta en ole mielisteleväkään ja senvuoksi —"
Hän ei lopettanut lausettaan ja hänen tarkoituksensa jäikin senvuoksi arvoitukselliseksi. Moore ei näyttänyt olevan ollenkaan tyytyväinen itseensä ja se järkytti Columbinea, sillä hän oli aina luottanut Mooreen. Tämä nykyinen tilanne oli mitä sotkuisin ja Columbine halusi hyvin kiihkeästi kertoa hänelle kaiken, mutta oli samalla jollain tavoin peloissaan, vaikka hän olikin omituisesti tyytyväinen kuullessaan Wilsonin katkerat sanat Jackista. Hänen oli pakko tunnustaa itselleen, että Wilsonin ystävyys oli hänestä arvokkaampi kuin hän oli tiennytkään, ja huomata, että hän oli sen nyt jostakin kummallisesta syystä menettämäisillään.