"Väität varmasti myöskin, ettet tiennyt hänen olevankaan siellä, vai mitä?"
"En tiennytkään", Columbine tiuskaisi.
"Puhuttelitko häntä?"
"Puhuttelin kyllä, mutta se tapahtui vallan sattumalta."
"Vai niin! Nyt sinä valehtelet minulle."
Columbine punastui niin kovasti kuin häntä olisi lyöty.
"Isä!" hän huudahti suuresti hämmästyneenä.
Belllounds näytti niin synkältä ja luoksepääsemättömältä kuin jokin olisi vaikuttanut hänessä jonkunlaisen karkaisun, ja hänen ajatuksensa olivat aivan sekaisin. Hänen tavallinen tyyni, helppo, ylpeä ja rehellinen suhtautumisensa kaikenlaisiin asioihin näytti jonkun murtumisen tahi huumauksen särkemältä vähentäen hänen luottamustaan.
"Sano nyt suoraan, valehteletko?" hän toisti näkemättä tahi tietämättä tytön toivottomuutta.
"En voisi valehdella sinulle milloinkaan, vaikka koettaisinkin", Columbine änkytti.