V.
Yleiset työt.
Wälttämätöntä oli hankkia elatusta hätääntyneelle väestölle yleisien töiden toimeenpanemisella myöskin kruunun puolelta. Jotta väestö estettäisiin lähtemästä koti seuduiltaan liikkeelle, olivat nämä työt, Snellmanin ohjelman mukaan, järjestettävät eri paikkakuntiin. Jos olisikin rautatienrakennus, kuten muutamien muistossa näkyy kummittelevan, ollut täydessä vauhdissa jo ennen vuotta 1867, niin se ei sittenkään olisi soveltunut hätäaputyöksi. Metsän hakkuu kruunun ja yksityisten metsissä olisi sitä vastoin ollut omiansa tuottamaan edes jonkinlaisia tuloja työttömille. Mutta tässäkään suhteessa ei käy sen aikuisia oloja vertaaminen nykyisiin. Warsinainen sahausliike virkistyi vasta 1870-luvulla. Nälkävuosina oli se tavallistakin hiljaisempi. Säädyille 1872 vuoden valtiopäiville annetut "Pääsummalaskut yleisistä valtiovaroista" näyttivät seuraavat tulot kruunun metsistä: 1864—312,183, 1865—197,937, 1866—177,689, 1867-143,045 ja 1868- 97,517. Nämä numerot osoittavat, ettei metsätöistä ollut mitään toivottavissa. Jotta kuitenkin väestö tulisi tilaisuuteen omin neuvoin hyötymään metsistä, sai metsähallitus käskyn myydä 500,000 puuta Oulun läänin asukkaille 3:sta pennistä kuutiojalalta, ja kaikkialla, missä kruununmetsiä oli, tervaskantoja 20 pennillä kuutiosylistä. Snellman noudatti siis kruunun puolesta samaa neuvoa, jota hän oli antanut rahvaalle: "hädän aikana täytyy alentaa myyntihintaansa."
Työntilaisuuden hankkimiseksi hädän-alaisilla paikka kunnilla ei ollut siis muuta mahdollisuutta kuin jatkaa en nen aloitettuja kanavoimis-töitä, järvenlaskuja, korven ojituksia, tientekoja ja ryhtyä uusiin. Oli semmoisia järvenlaskuja, joihin osalliset olivat sitoutuneet tekemään työ päiviä. Niihin ruvettiin hetimiten. Mutta pian ilmoittivat työnjohtajat, "etteivät osalliset hätääntyneen tilansa ja kalliin viljan tähden jaksaneet suorittaa luvattuja työpäiviänsä." Silloin suostui H.K.M:tinsa siihen, että noista työpäivistä maksetaan yleisistä varoista 50 penniä päivältä, jota paitsi säädetty vuosirahanmääräys tavallisesti korotettiin, niin että voitiin enemmän työmiehiä käyttää.
Tämänlaatuisia töitä mainitaan tie- ja vesirakennusten ylihallituksen kertomuksessa vuodelta 1868 useampia, erittäinkin Oulun läänissä. Mutta hallitus ryhtyi, missä vaan suinkin tilaisuutta oli, uusiin töihin, niinkuin kanavien kaivattamiseen, siltojen korjauttamiseen, korpien ojittamiseen, tietysti enemmän työntilaisuuden hankkimiseksi kuin parhainten työntulosten saavuttamiseksi. Sentähden oli näissä hätäaputöissä yleisenä sääntönä, ettei päiväpalkka saanut nousta yli 80 pennin, joista vielä vedettiin pois 2 penniä sairaanhoitoa varten ja 20 penniä kotopaikalla olevia perheitä varten. Suurimmat näistä tämmöisistä töistä olivat Nerkon ja Ahkiolahden kanavat Iisalmessa ja Lempoisten kanava Hämeen läänissä.
Paljon on viisasteltu näiden työpalkkojen mitättömyydestä. Huomattava ensiksikin on, että tuo 50 pennin ruokaraha oli suora lahja, koska asianomaiset olivat velvolliset tekemään työnsä sitoumuksen mukaan ilmaiseksi. Mutta kruunun varsinaisissa töissä oli kieltämättä 80 penniä perin mitätön palkka. Siitä kuitenkin saa mielinmäärin kiistellä, olisiko ollut viisasta kruunun puolelta kilpailla työ miehistä niidenkln harvojen kanssa, jotka kenties tahtoivat yksityisiä töitä toimittaa. Olisiko ollut viisasta suuremmilla palkoilla houkutella työpaikoille tuhansia, silloin kun vain oli työtä sadoille? Ratkaiskoon se, joka uskaltaa, mutta ainoastaan sillä ehdolla, että hän oikein käsittää silloiset olot, eikä tuomitse nykyajan kaunosielulliselta kannalta.
Sellaisia yleisiä työpaikkoja, joissa tie- ja vesi-ylihallituksen insinöörit olivat johtajina, luetellaan yllämainitussa kertomuksessa 55. Paitsi niitä rakennettiin tavallisia maan teitä ja toimitettiin muita töitä nimismiesten ja kunnallishallitusten johdolla. Ihmeteltävällä tavalla riitti huomiota ja apua kaikkialle. Niinpä saapui esim. Kangasalle, joka ei ollut kaikkein huonoimpia paikkoja, 8 jauhomattoa käytettäviksi tientekoon n.s. Keisarin harjulle. Oivana apuna sitäkin pidettiin, ja arvattavasti annettiin köyhimpiin paikkoihin runsaampaa apua.
Niitä varten, jotka luulevat, että kruunu ja insinöörit olivat hyvinkin mielissään, kun saivat työt suoritetuiksi niin ylen halvalla hinnalla, pyydän saada mainitusta kertomuksesta esiintuoda pari lausuntoa. Nerkon kanavasta mainitaan, että työn tulos oli peräti vähäinen, koska työmiehet olivat nälästä ja taudista kovin heikontuneet. Se kävi erittäin näkyviin ensimmäisinä kuukausina työn alkamisen jälkeen. Niinpä tarvittiin yhden kuutiosylen maata kaivamiseen ja nostamiseen 18 työpäivää, mutta Huhtikuussa ainoastaan viisi tahi kuusi päivää, kun sitä tavallisissa oloissa saadaan tehdyksi 3 tahi 4 päivätyöllä. Tämä nälkäajan lamauttava vaikutus työn menestykseen tuntui vielä kauan sen jälkeen kun työtä lakattiin tekemästä hätävarana.
Eräästä järvenlaskutyöstä Sotkamon ja Paltamon pitäjissä kerrotaan niinikään, että kuutiosylen vuorta särkemiseen ja siirtämiseen meni 35 työpäivää, koska työhön täytyi ottaa heikontuneita ja työhön vähän kykeneviä miehiä ja vaimoja, jopa lapsiakin. Lopputulos tässä paikassa oli sittenkin työpalkan vähyyden tähden edullinen, koska tuo kuutiosyli tuli maksamaan ainoastaan 30 markkaa, kun tavallisissa oloissa semmoinen työ lasketaan nousevan noin 40 markkaan. Mutta tämä onkin ainoa paikka, josta sanotaan, että työmiesten terveydentila oli hyvä. Muutoin nieli sairashuoneet, joita täytyi laittaa jokaiseen suurempaan työpaikkaan, suhdattomia summia.
Tuota määräystä, että päiväpalkka ei saanut nousta 80 penniä korkeammaksi, ei kaikkialla varsin tarkalleen noudatettu, eikä asianomainen työnjohtaja siitä nuhteita saanut. Niinpä eräässä kanavatyössä johtava insinööri kertoi minulle kohta huomanneensa, että tätä määräystä noudattaessa rahat menisivät kokonaan. Työn todellinen tulos vastasi kohtuullisen urakkahinnan mukaan tuskin 25 penniä, mutta oli maksettava 80 penniltä. Hän siis omin luvin määräsi tinkityötä, ja siitä palkan, jolla huonompikin mies voi ansaita toista markkaa tai puolitoista. Tätä tarjousta ei otettu kuuleviin korviinkaan, ja työntulos antoi entisiä tuloksia, koska muka tiedettiin, että työnjohtajan kuitenkin täytyi maksaa kruunun lupaama palkka.
Hyvin elävästi kuvasi tuo insinööri ensimmäisen tili päivän tämän jälkeen. Pirtissä istui hän ankarana pöydän takana rahalaatikko ja — vankka ruoska pöydällä. Pirtti oli täpötäynnä työmiehiä. "Mikä olisi estänyt tuota nälkäistä laumaa syöksemästä päälleni ja ryöstämästä rahojani", arveli kertoja. Mutta kansamme lainkuuliaisuus piti nytkin paikkansa. Kun ilmoitettiin että se ja se oli ansainnut ainoastaan 25 penniä, syntyi kyllä hirveä melu, mutta taipumattomana istui paikallaan työnjohtaja. "Ota rahasi, tahi mene kohta ulos!" "Tilinteon loputtua lähdin ulos läpi ahdetun väkijoukon. Uhkauksia kyllä kuului, mutta väkivaltaan ei ryhdytty." "Siksi oli kuitenkin koko tapaus sydäntä särkevä, että minä, päästyäni kotia, itkin, — itkin niin että saappaanvarteni likosivat", huudahti kertova insinööri vieläkin kauheain muistojensa vallassa. Jättäkäämme liiallisuudet sikseen, mutta tapaus todistaa sittenkin, etteivät insinöörit olleet niinkään sydämettömiä kuin joksi heitä toisinaan kuvataan. Olkoon se niinikään todistuksena siitä, että kärsimykset ulottuivat pitemmällekin kuin varsinaisten nälkäisten piiriin. Toisessa tilinteossa olivat kaikki tyytyväiset. Huomattiin että täytyi tehdä työtä, mutta myös, että sitä kohtuullisesti korvattiin.
Suomenmaan virallisessa tilastossa VI, väestötilaston 2:sessa vihossa, on seuraava yhteenveto hätäavun määräyksistä 1:stä päivästä Syyskuuta 1867 Maaliskuun loppuun 1868:
Rahaa Wiljaa markkaa tynnyriä
Yleisiin tölhin käytetty………………. 503,060 10,824 Lainoiksi kunnille työn antamista varten.. 192,500 225 " tilallisille ja leivoksina myytäväksi. 11,225 Lainoiksi talletettuja ohria ja suoritettavaa työtä vastaan……………. 500 Lainoiksi yksityisille työnhankkijoille…. 175,000 Ilmaiseksi jaettavaksi…………………. 750 Sairashuoneiden ja sairasten hoidoksi……. 7,500 624 Yleisistä valtiovaroista töitä varten kruunun metsissä………………………. 48,000 Tie- ja vesiylihallituksen tilille……… 223,000
Kaikkiastaan 1,149,060 markkaa rahaa ja 24,048 tynnyriä viljaa, yhteensä raha-arvossa 2,110,980 markkaa. Maaliskuussa oli Pietarin rautatienrakennus jo alkuun pantu ja käytettiin siinä noin 2,000 miestä.