NELJÄS LUKU.
Räätälimestari Neulanen mennä viuhtoi jo maantiellä.
Ristimäestä lähdettyä eivät jalat aluksi tahtoneet isäntäänsä totella, mutta nyt käveleminen sujui jo suuremmitta vaikeuksitta. Etenkin, kun asteli keskitietä eikä pitänyt turhaa kiirettä.
Ja minkäpäs räätälimestari Neulasella olisi kiire ollut.
Hän oli niitä miehiä, jotka eivät liialla työllä itseään rasita. Sananparsi: »Hullu paljon työtä tekee, viisas elää vähemmälläkin», piti räätälimestari Neulaseen nähden liiankin hyvin paikkansa.
Vaikka räätälimestari Neulanen oli jo viisissäkymmenissä oleva mies, ei hän mieheksi vartuttuaan ollut yhtäkään kokonaista päivää työnsä ääressä pysynyt. Silloin, milloin hän ei selkänsä kipeyttä valitellen laiskotellut, silloin hänellä oli aina joku muu tekosyy, jonka nojalla saattoi työnsä keskeyttää ja lähteä kylälle.
Viimeaikoina ei syiden keksiminen tuottanutkaan minkäänlaisia vaikeuksia. Elettiinhän nyt yleistä seurojen, yhdistysten, lauta- ja toimikuntien aikakautta. Näissä kaikissa tarvittiin joutilaita miehiä, joilla oli aikaa ja halua istua päiväkaudet kokouksissa tätä risaista maailmata paikkaamassa ja parsimassa ja kaskuja kertomassa.
Ja mestari Neulanen oli kuin vartavasten luotu tällaiseksi uuden ajan edistys- ja kokousmieheksi.
Hänellä oli aikaa ja halua enemmän kuin tarvittuakaan.
Ja niinpä hän sitten olikin kaikkien niiden yhdistysten lauta- ja toimikuntien jäsen, jotka Risumäen kylälle olivat pesiytyneet.
Ainut seura, itsekseen kuollutta nuorisoseuraa lukuunottamatta, missä räätälimestari Neulanen ei ollut jäsenenä, oli pakanalähetyksen ompeluseura. Siihen hän ei ammattikateuden vuoksi, voinut liittyä. Sitä seuraa hän suorastaan vihasi ja olisi hävittänyt sen niin, ettei siitä olisi jäänyt hajuakaan jälelle, jos hänen näivettynyt nyrkkinsä olisi vain sellaiseen tekoon pystynyt.
Mutta se ei pystynyt.
Risumäen emäntä oli pakanalähetyksen ompeluseuran tuki ja turva.
Ja räätälimestari Neulanen oli monessa suhteessa Risumäen isännästä riippuvainen.
Ei sopinut suututtaa emäntää. Se voi vaikuttaa isäntään. Piruko ne akat tietää. Ja silloin menee pian välit poikki kuin savipiipun varsi.
Räätälimestari Neulanen tiesi tämän ja siksi hän tyytyi pakanalähetyksen ompeluseuralle vain nyrkkiä housuntaskussa pudistamaan ja itsekseen kiroamaan.
Ja kostoa se oli sekin, paremman puutteessa.
Kyllähän se monasti kävi sisulle, kun näin vähään täytyi tyytyä. Mutta minkäs teki.
Akat, peijakkaat, olivat kahvikesteissään puhuneet, että pakanalähetyksen ompeluseurassa tehdään paljon parempi ja siistimpi työ kuin esimerkiksi räätälimestari Neulasen verstaassa. Ja sehän se harmitti, kun sitä sitten vielä pitkin kyliä puhuttiin. Niinkuin ei muka hän, Ryynäsellä, paikkakunnan ja koko pitäjän parhaalla räätälillä, Ryynäsvainajalla, opin käynyt, räätälimestari Optatus Neulanen kykenisi akkojen kanssa kilpasille, tekemään sellaisia vaatteita, että pakanapojat ällistyisivät, kun yllensä vetäisivät.
Ja mitäs ne akat!
Kursimista se heidän neulomisensa on. Paitoja ja alushousuja vain värkkäilevät… fiinimmästä työstä ei puhettakaan. Kun kehtaavatkin, kelvottomat… suutaan soittaa… pirulaiset! —
* * * * *
Mutta nyt oli räätälimestari Neulanen lystillä tuulella.
Risumäen isännän viina oli hänen mielensä kirkastanut. Kintutkin tuntuivat niin köykäsiltä kuin ennen poikasena kyliä kierrellessä.
— Hih, vaan! hän kiljasi ja hypätä loiskautti mielestään hyvinkin korkealle, vaikka tassut eivät kohonneet tantereesta juuri ollenkaan.
* * * * *
Tietä pitkin yhä tallustellessa humala heikkeni vähitellen räätälimestari Neulasen aivoissa. Hän kykeni nyt jo taas tolkullisesti ajattelemaan.
Mukava mies, tuo Risumäen isäntä, hän tuumi? Lojaali kerrassaan… Kutsuu taloon, vie kamariin ja ihan rotevat ryypyt tarjoaa ja parakraahveista paasaa… Vaikka ei se sitä paljaasta vieraanvaraisuudesta tehnyt. Johan nyt… On se sellainen aristooteles… kälmi ja ovela… peijakas. Omaa etuaan aina vain ajattelee kuin auskultantti… Ja sydäntä sillä ei ole ollenkaan… Raaka se on. Väkisen toisen oman ottaa kuin pakteri pellolta kykkypalan… Monelta torpparilta se on jo omaisuuden viennyt, leivän riistänyt kuin Leniini… Armotta on häätänyt… Vääryyttä tehnyt ja uhkailemalla pannut kuin paraskin patavisti. Aina sillä pitää olla joku alustalainen kalvettavana ja piika hyväiltävänä… mokomallakin ihramahalla ja mahometillä… Nyt se sitä Syrjälän Teemua ahdistaa, Teemu kun ei hyppää sen perässä pirtupullo taskussa… Vaikka sehän se taitaa suurin kommervenkki siinä olla, kun Teemu niiden raittiusrakkarien kanssa Hanssun viinatehtaan hävitti… sen panoksen pilalle pani, joka juuri Risumäen isännälle porisi… Siitä ne vihat johtuvat ja paletit alkaa…
Eikähän siinä Teemussa muuta vikaa olekaan… se vain, ettei ryyppää… Mukava mies, osaava ja tekevä. Mutta se akka, Eva peijakas! Se se vain kulkee siellä pakanalähetyksen ompeluseurassa… Ja sitä minä en kärsi… Kostan… Rotesteeraan rotevasti… Paukautan kuin palikalla kalloon… Vai että parempia vaatteita kuin räätälimestari Neulasen verstaassa! Kynsille kopautan, että paukahtaa… Laitan sellaisen pilanssin, joka pistää… Näytän, mikä mies Optatus Neulanen on…
»Sinä kun olet sellainen viisas mies», sanoi Risumäen isäntä. »Sotke sinä asiat kokouksessa niin, ettei niistä saa pirukaan selvää. Kyllä minä vaivasi palkitsen… Vai enkös ole hyvin aina maksanut?»… Hyvinhän se on maksanut. Oikein riskistä ripauttanut… Vaikka pitkemmän tikun aina itse vetänyt… kälmi. Roisto, suoraan sanoen… Ja sitten se iski silmää ja sipisi: »Syrjälä on kaunis paikka. Kelpaisi siinä Neulasenkin asua.» Mitähän se sillä tarkoitti? Ei suinkaan se minua siihen asumaan päästäisi? Mutta jospa se hyvinkin… Palkkioksi niistä hyvistä töistä ja suplimaateista, joita olen hänelle tehnyt… Vääristä todistuksista ja muista… Pirtupulloista ja valheista… Jospa se hyvinkin vuokraisi Syrjälän minulle… Omat saunat ja kaikki…
Ja räätälimestari Neulanen oli niin iloinen ja onnellinen Syrjälän mökkiä ajatellessaan, ettei hän ollenkaan huomannut omantuntonsa pientä levottomuutta, vaan aivan ääneensä virkahti:
— Lähtee se Teemu siitä mökistään, että viukaa… Kyytänsä saavat pakanalähetyksen ompeluseuratkin… perskaleet… Kyllä Risumäen isännällä rahaa riittää… Ja minä puhun aivan akuraatisti niinkuin käsketään… ja enemmänkin…
Räätälimestari Neulasen viimeiset sanat kuuli kankaan laidassa marjailemassa oleva Kulmalan Tihta, vaikkei hän niihin sillä kertaa sen enempää huomiotaan kiinnittänyt.