IV.
LUOTEISTERRITORIOSTA JA SEN ELÄIMISTÖSTÄ.
Sellaisille, jotka haluavat kuunnella sen opetuksia, on salomaa hyvä koulu. Se tekee pelokkaimmastakin rohkean ja opettaa kestämään kärsivällisesti vaikeuksia, vaaroja ja monenlaisia vaiheita, jotka siellä tulevat jokaisen matkustajan ja metsästäjän osaksi. Se vahvistaa huomiokykyä, mieltä ja ruumista, ja joka tapauksessa panee se sellaisenkin, jolla on hienompi luonne kuin raa'alla rajamaanasukkaalla, ajattelemaan Jumalaa, kun hän tarkastelee Herran töitä. Muutamien viikkojen tahi kuukausien oleskelu tutkimattoman ja asumattoman salomaan yksinäisyydessä on useinkin vaikuttanut enemmän luonteitten muodostamiseen ja jalojen ominaisuuksien esille tuomiseen kuin kaikkien edellisten vuosien oleskelu nykyaikaisen sivistyksen keinotekoisessa ilmastossa.
Sekä Pierre että Gaultier olivat alttiit niille vaikutuksille, joiden alaisiksi heidän elämänsä oli heidät tehnyt. He rakastivat tuota viheriätä salaperäistä metsää, sen laajoja näköaloja, sieviä aukeamia, lorisevia puroja, monia virtoja ja niiden sammaleisia rantoja, joille aurinko paistoi puiden oksien lomitse; kaikkea tuota he rakastivat. He eivät voineet määritellä, mikä tuo kauttaaltaan siinä esiintyvä viekoitteleva taikajuoma on, joka teki heistä sen orjia, mutta heidän villi ja vapaa elämänsä tarjosi heille kiihottavampia suloja kuin täydellisin sivistys vaativimmalle huvittelijalleen.
Tähän asti olivat nämä kolme serkusta aina eläneet yhdessä sekä senvuoksi, että he kaikki pitivät metsäelämästä, että heidän sukulaisuutensa perusteella. Senvuoksi täyttikin tuo peloittava isku, jonka Henrin kuolema oli heille antanut, Pierren ja Gaultieren mielen suurella tuskalla, vaikka heidän metsissä opittu hillitsemiskykynsä tukahduttikin kaiken tuon heidän sydämessään riehuvan suuren surun ulkonaiset ilmaukset. Syrjäisestä olisivat he näyttäneet välinpitämättömiltä, mutta sellainen luulo olisi ollut mitä suurinta vääryyttä nuoria metsästäjiä kohtaan.
Koko päivän meloivat he länteen päin pitäen koko ajan silmällä kumpaakin rantaa huomatakseen ajoissa jokaisen lähestyvän vaaran; mutta vihollinen näytti selvästi jääneen jälkeen, koska ei siitä enää ollut havaittavissa merkkiäkään. Tapansa mukaan nousivat serkukset iltahämärissä maihin eteläiselle rannalle valmistautuen viettämään siellä yönsä. Tällä kohdalla loittoni metsä melkoisesti joesta jättäen väliin muutamia satoja aareja käsittävän maa-alueen, jossa kasvoi enimmäkseen karkeata ruohoa ja surkastuneita pajupensaita.
Jätettyään toverinsa sytyttelemään leiritulta tarttui Pierre pyssyynsä lähtien kuljeskelemaan surkastuneeseen paju- ja leppäpensaikkoon ampuakseen jonkun otuksen illalliseksi. Hänen huomiotansa oli jonkun aikaa kiinnittänyt metsänlaidasta kuuluva omituinen melu. Joskus oli se aivan kuin jonkun raivohullun naurua, joskus taasen kuin jotakin ihmistä olisi kuristettu. Nämä äänet tässä autiossa paikassa sopivat hyvin täyttämään jokaisen kuuntelijan mielen kauhulla, mutta Pierre tunsi siksi hyvin niiden aiheuttajan, että hän pelkäämättä rupesi ryömimään eteenpäin käyttäen hyödykseen kaikkia paikan tarjoamia apukeinoja. Hänen silmänsä eivät voineet varmasti erottaa mitään aukiota ympäröivien puiden lehvistön-varjosta, vaikka hän muutamia minuutteja katselikin tarkasti oksia. Äkkiä vaikeni tuo omituinen melu ja Pierre alkoi jo pelätä, että hänen läsnäolonsa oli huomattu, kun odottamatta eräs huuhkaja liiteli hiljaa näkyviin muutamien kuusien oksien pimennosta laskeutuen vinosti maahan vähän matkan päähän muutamien pensaitten taakse.
Pierre lähestyi nopeasti paikkaa pysyen hyvin piilossa välissä olevien pensaitten takana. Pian näkikin hän edessään takaa-ajettavansa taistelemassa hurjasti jonkun toisen eläimen kanssa. Hän ojensi äkkiä pyssynsä ampuen huuhkajaa, jonka luoti tappoi heti sen alla olevan eläimen päälle. Viimemainittu ei ollut mikään muu kuin rämejänis, jonka huuhkaja oli epäilemättä huomannut metsästä.
Edellisenä päivänä ei Pierre mitenkään olisi suostunut syömään huuhkajaa, kun muutakin riistaa oli saatavissa, mutta viime yön jännitys ja hänen tavattoman pitkä paastoamisensa olivat kiihoittaneet hänen ruokahaluaan. Tämän suuren linnun liha ei ole kumminkaan mitään huonoa ravintoa, sillä se on valkoista ja mehevää ja tarjoaa nälkäiselle metsästäjälle silloin herkullisen aterian, kun ei muuta riistaa ole olemassa. Rämejänis, joka taistelun jälkeen oli kykenemätön pakenemaan, oli tervetullut lisä Pierren laukkuun. Kun hän palasi leiriin ja laukun sisällys oli tyhjennetty maahan, tervehti Gaultier serkkuaan lämpimästi.
He nauttivat ateriansa melkein vaiti ollen, sillä samat surulliset ajatukset olivat saaneet heidät kummankin valtoihinsa: viime leiripaikassa oli Henri ollut vielä heidän mukanaan. Mutta vaikka he tunsivatkin hänen poistumisensa aiheuttaman tyhjyyden, olivat he siksi rohkeita poikia, etteivät he aikoneet antaa tuon tapauksen muistelemisen lannistaa mieltään tarpeettomasti. Muistaen sen muuttuikin Pierre syötyään iloisemmaksi alkaen keskustella Gaultierin kanssa heidän molempien mieltä kiinnittävistä asioista.
Muiden muassa ilmoitti hän muutamia hyödyllisiä asioita maasta, jonka halki heidän oli kuljettava, koska Gaultier'ille nuo seudut olivat aivan tuntemattomat. Hän kertoi, että Saskatchewanin molempien haarojen välinen maa oli paljon hedelmällisempi kuin monet ihmiset luulivatkaan — siellä oli suuria maanviljelyksen eri muodoille sopivia alueita, ja ne seudut, joita ennen oli luultu autioiksi erämaiksi, kasvoivatkin metsää. Hän todisti selvästi, ettei suuri amerikkalainen erämaa ulottunut hetikään niin kauaksi brittiläisen rajan tuolle puolelle kuin maantieteen tutkijat kuvittelivat. Tässä autiossa maassa oli monenlaisia paikkoja, siellä vaihtelivat metsät ja aavikot, toisissa paikoissa on edellisiä enempi, toisissa taasen jälkimmäisiä. Useampaa Amerikan mantereelle ominaista riistaa on siellä viljalti: suuria hirvilaumoja kuljeskelee sen aroilla laitumella tahi hakee suojaa monista metsiköistä, puhvelit vaeltavat suurin joukoin aavikoiden poikki ja lännempänä olevien Kalliovuorten monissa solissa. Noilla korkeilla kukkuloilla oleskelee tuo pelätty harmaa karhukin, jonka peloittava hahmo näyttäytyy silloin tällöin jollakin kallionkielekkeellä tahi syvällä kuohuvien virtojen pimeillä rannoilla. Kaneelinvärinen, musta ja kirjava karhu ovat siellä kuin kotonaan, pantteri hiiviskelee kallioiden välissä, vihattu ahma syöksyy joltakin oksalta alempana olevan saaliinsa niskaan, pitkähäntäinen hirvi ravaa aavikoilla ja suurisarvinen vuoristolammas hyppelee kallioilla.
Gaultier kuunteli henkeään pidättäen toverinsa kertomusta näistä ihanista metsästysmaista. Hän oli aina kadehtinut erämiesten elämää eikä hän voinut oikein uskoa vielä nytkään, että hän itse juuri oli aloittamaisillaan tuota todellista elämää, jota hän oli haaveillut sulaksi onnellisuudeksi.
Keskustellessaan heittivät he silloin tällöin suuren kuivan halon nuotioon, joka lähetteli ympärilleen oikeita säkenepilviä karkoittaen pimeyden kauas puiden sekaan. Joskus kiinnitti kumminkin heidän huomiotaan lyhyen matkan päässä olevasta pensaikosta kuuluva rasahtelu. Silloin heittivät molemmat metsästäjät vaistomaisesti enemmän puita tuleen, kunnes se paloi ja hehkui kuin sulatusuuni valaisten koko leirin ympäristön kirkkaanpunaiseksi.
He kuuntelivat hetken aikaa hievahtamatta, mutta lukuunottamatta virran hiljaista loiskinaa ja ympäristön puiden lehvissä suhisevaa tuulta eivät he voineet erottaa mitään. He alkoivat jo melkein uskoa erehtyneensä, kun jälleen kuului tuollaista heikkoa ritinää, jota tällä kertaa seurasi omituinen melkein syvältä huokaukselta kuulostava ääni leirin kummaltakin puolelta.
Tuli oli sytytetty erään paikan edustalle, jossa pensaitten välissä kasvava karkea ruoho oli pitempää kuin muualla. Siltä suunnalta oli tuo ääni heidän mielestään ensin kuulunut. Pierre käski hiljaa toveriaan tarkastelemaan vastakkaista puolta. "Siellä on pari pantteria", lisäsi hän. "Pidä sinä silmällä toista, niin minä otan tämän toisen osalleni."
Pitkä ruohikko, johon Pierre oli suunnannut katseensa, näytti heilahtelevan silloin tällöin kuin joku sen läpi hitaasti tunkeutuva eläin olisi työntänyt sitä hiljaa syrjään, tuskin risahduksenkaan ilmaistessa sen käärmemäistä etäytymistä. Pian lakkasivat kumminkin nämäkin heikot äänet kuulumasta ja kaikki oli yhtä hiljaista kuin ennenkin.
Tulen räiskyminen, soilta kuuluva etäinen kurkien kirkuminen ja rantatörmän takana virtaavan joen lorina kuuluivat Pierren jännitettyyn korvaan tavallista kovemmasti, ja mielessään kiroili hän niitä, koska ne estivät kätkeytyneen vihollisen jatkuvan etenemisen kuulumasta.
Äkkiä oli hän kumminkin näkevinään kirkkaan, viheriältä loistavan pisteen sotkeutuneiden ruohonkorsien ja pajujen välistä, ja kun hän käänsi hieman päätään, tuli toinenkin sellainen näkyviin. Hän tiesi nyt huomanneensa hiipivän pantterin silmät, joihin nuotion tuli kuvastui.
Siirryttyään hieman näytti hän päässeen asentoon, joka tyydytti häntä, koska hän, katsottuaan tarkasti, nosti pyssyn hitaasti poskelleen. Kun laukaus pamahti, syöksyi muudan suuri keltainen eläin karjaisten tulta kohti, jonka tuhassa se alkoi kieritellä. Toinen laukaus lopetti sen piehtaroimisen.
Vähän matkan päässä olevasta pensaikosta kuuluva ritinä, jonka nähtävästi aiheutti joku pakeneva peto, vapautti nuorukaiset toisen hyökkäyksen pelosta. He käänsivätkin senvuoksi huomionsa kuolleeseen pantteriin, jonka he vetivät kauemmaksi tulesta alkaen sitä nylkeä. He saivatkin sen pian tehdyksi, sillä molemmat olivat taitavat veitsen käytössä.
Gaultier oli hyvin nyrpeissään sentähden, ettei hän ollut saanut ampua tuota toista väijyvää pantteria; ja koska hän tiesi hyvin vähän näiden petojen elintavoista, kysyi hän Pierreitä, joka mielellään ilmaisi hänelle kaikki tietonsa.
"Pantteri", aloitti hän, "on ainoa näiden seutujen siihen luokkaan kuuluva otus. Tuolla etelässä on kyllä toisiakin kissaeläimiä, kuten jaguaareja ynnä muita, mutta ne, joita täällä sanotaan kissaeläimiksi, eivät olekaan sellaisia, vaan suoraan sanoen ilveksiä. Texasissa nimitetään niitä töpöhäntä-kissoiksi.
"On ikävää, ettei jokaisella pedolla ole omaa nimeä, mutta kuten luultavasti tiedät, ei puhveli todellisuudessa ole mikään puhveli, vaan biisoni, hirvi ei ole sama kuin eurooppalainen hirvi, jota me sanomme rämehirveksi. Sillä on kumminkin toinenkin sekaannusta estävä nimi, josta me saamme kiittää intiaaneja, nimittäin vapiti. Metsästäjät nimittävät teräväsarvea vuoheksi, vaikka se onkin antilooppi. Voisin luetella paljon enemmänkin tällaisia samanlaisia vääriä nimityksiä, mutta nämä mainitsemani riittävät jo todistamaan asian.
"Olen kuullut, että pantteria tavataan etelässä päin aina Etelä-Amerikassa asti, jossa niitä on kuulemma hyvin runsaasti muutamin paikoin. Espanjalaiset nimittävät sitä leijonaksi, koska se näöltään muistuttaa tuota eläintä, yhdennäköisyys, joka perustuu ainoastaan samanlaiseen väriin. Olen silloin tällöin nähnyt laikullisiakin panttereita, mutta ne ovat aina sattuneet olemaan niin nuoria, ettei pilkkuja voitu huomata muuten kuin määrätyssä valaistuksessa.
"Kuten voit itsekin huomata, ei pantteri ole mikään kaunismuotoinen eläin. Vastakohta on sitä suurempi, kun ajatellaan, että kaikilla sen sukulaisilla on kaunismuotoinen ruumis ja notkeat jäsenet. Pantterin selkä on pitkä ja matala, ja jalat ovat lyhyet ja tylpät tehden eläimen hieman kömpelön näköiseksi. Sen pituus on tavallisesti viiden ja kuuden jalan välillä, siihen laskettuna häntäkin, joka on noin pari jalkaa pitkä.
"Huolimatta pantterin näennäisestä kömpelyydestä ei mikään sen sukulaisista voita sitä kiipeämisessä. Se voi kavuta puuhun ihmeellisen helposti, jolloin se käyttää kynsiään, siis aivan eri tavoin kuin karhu, joka kiivetessään tarttuu puuhun syliksi.
"Eräästä sen toisesta omituisuudesta on minulla henkilökohtaiset melko ikävät muistot.
"Viivyin eräänä iltana hyvin myöhään ulkona ajaessani takaa haavoittamaani peuraa. Seuratessani eläimen jälkiä, joissa oli verta siellä täällä, saavuin muutamaan kallioiseen solaan, jossa oli hyvin hämärää osaksi senvuoksi, ettei valo voinut sinne tunkeutua, osaksi siksi, että muutamat äärettömän suuret puut varjostivat oksillaan koko polun.
"Sen pohjalla virtasi pieni joki, joka oli metsäeläinten mieluinen juomapaikka. Eläimen jäljetkin veivät sinne.
"Kumarruin juuri tarkastelemaan peuran jälkiä, kun säikähdin tukahdutettua murinaa, jota heti seurasi jonkun suuren eläimen loikkaus ylitseni. Mennessään pyyhkäisi se lakin päästäni.
"Voit kuvitella, miltä minusta tuntui, kun suoristuttuani näin suuren pantterin kyyrysillään muutaman metrin päässä tuijottaen minuun viheriöin silmin ja jokainen lihas vapisten hyökkäysinnosta.
"Kuten se nyt makasi edessäni pää etukäpälien välissä, oli sitä hyvin vaikea ampua. Senvuoksi siirryinkin varovaisesti hieman syrjään pyssy poskellani ja sormi liipaisimella voidakseni ampua sitä silmän ja korvan väliin.
"Pantteri näytti kumminkin aavistavan tarkoitukseni, sillä sekin muutti asentoaan niin, että olimme aina samassa asennossa toisiimme. Koska en hoksannut mitään parempaa keinoa suoriutua vaikeudesta kuin ampua sitä tuossa asennossaan, tähtäsin sen toiseen julmaan viheriään silmään ja saatuani pyssyn vakautumaan painoin liipaisinta.
"Laukaistuani hyppäsin syrjään vapautuakseni savusta, ja sain kiittää onneani, että menettelin niin, sillä peto saatuaan luodin kalloonsa hyppäsi eteenpäin pudoten juuri äskeiselle paikalleni, jossa se kynsi maata raivokkaasti kuolon tuskissaan. Huomattuani, ettei sitä enää tarvinnut pelätä, latasin tietysti pyssyni jälleen niin nopeasti kuin suinkin vain voin ja ammuin sitä korvan taakse, jolloin se lakkasi potkimasta.
"Tuo viekas peto oli väijynyt hirviä tahi muuta riistaa näiden juomapaikalla, ja oli luullakseni erehtynyt tuossa pettävässä valossa otaksumaan minua joksikin lihavaksi peuraksi minun ryömiessäni eteenpäin. Miten tuo peura, jota ajoin takaa, oli päässyt sen sivu, en voi ymmärtää.
"Pantterille on juuri ominaista tällainen saaliin väijyminen. Vuoristossa valitsee se jonkun virran tahi lammin rannalla olevan kallionkielekkeen ja hyppää sieltä jonkun alempana olevan pahaa-aavistamattoman eläimen niskaan. Sillä näyttää olevan niin loppumaton verenhimo, että se tappaa niin monta eläintä kuin se vain saa käpäliensä väliin, vieläpä silloinkin, kun se on jo saanut hekumoida tarpeekseen.
"Muuten on se melko arka eläin, ja koska se on hyvin harvoin liikkeellä päivisin, nähdään se vain silloin tällöin kaukaisimmissakin erämaissa.
"Floridan metsissä ja Texasin, Arkansasin, Mississippin ja Louisianan ruohoviidakoissa on niitä vielä paljon, vaikkakaan ei niin runsaasti kuin ennen. Näissä turkisseuduissa on se melko harvinainen, ja silloin kun joku ilmestyy, hämmästyvät kaikki läheisyydessä elävät 'nahkasukat'."
Kun Pierre oli kertonut kaikki, mitä hän tiesi pantterin elintavoista, auttoi hän Gaultieriä pedon ruumiin poiskuljettamisessa leiristä. Sitten lisäsivät nuorukaiset puita tuleen valmistautuen viettämään yönsä rauhallisesti.