VII.
KAUKAISEN LÄNNEN IHMEITÄ.
Ensimmäisinä seuraavina päivinä ei metsästäjillemme sattunut mitään sen kummempaa. He olivat nyt saapuneet Askow-joen ja Saskatchewanin yhtymäkohtaan, josta on vielä parisataa penikulmaa vuoristoon.
Tämä ilahdutti sekä Pierreä että Gaultieria, joka ei milloinkaan ennen ollut ollut kauempana lännessä kuin Cumberlandin linnoituksessa. Pierrenkin tiedot niistä seuduista, joihin heidän tästä lähtien piti tunkeutua, olivat vain muilta kuultuja. Sen vuoksi kuuntelivatkin he tarkkaavaisesti Jaken kertomuksia sen ihmeistä, sen suuresta riistarikkaudesta, vuoriston äärettömistä metsistä, lumipeitteisistä vuorista, joiden huiput kohoavat taivasta kohti monta tuhatta jalkaa, hämäristä vuorten välissä olevista laaksoista, joihin ei kukaan muu ollut milloinkaan astunut kuin ehkä joku kuljeksiva intiaani, kimaltelevista järvistä ja kuohuvista koskista, hirvittävistä jyrkänteistä ja erämaista, joissa ei ollut jalan liikkuvaa eikä siivin lentävää, tuskinpa minkäänlaista kasvullisuuttakaan. Tällaisia ja muita ihmeitä kertoi Jake, eikä hänen kuvailunsa riistänyt todellisuudelta mitään sen mielenkiinnosta eikä kauhuista.
"Pojat", sanoi hän huitaisten kädellään länttä kohti, "tuolla ovat maat, jotka väikkyvät aina metsästäjän mielessä. Noitten vuorten rinteillä on riistaa tarpeeksi armeijankin ruoaksi puhumattakaan majavista. Kokosin sieltä eräänä pyyntikautena kymmenen kimppua majavan nahkoja, mutta menetin ne kerran taistelussa mustajaloille. Ne ovat suurenmoisia seutuja, aivan varmasti, ellemme ota huomioon noita intiaani-roistoja. Siellä onkin pidettävä silmät auki, pojat, tahi muuten saattaa tukka lähteä päästä hyvin nopeasti.
"Mutta puhukaamme metsistäkin sananen puolueettomasti. Vuorten rinteillä kasvaa penikulmittain niin solakoita puita, ettette sellaisia ole ikinä nähneetkään. Siellä on kahdensadanviidenkymmenen jalan pituisia mäntyjä niin tiheässä kuin tuvan nurkalla olevassa pinossa halkoja. Alue on sekä etelään että pohjoiseen satojen penikulmien laajuinen, ja erittäinkin idässä ovat puut suuria. Suuria puita ei ole ainoastaan siellä täällä, huomatkaa se, vaan melkein jokainen puu on oikea ihme. Kirkkaanakin päivänä on noissa metsissä niin pimeä, että tarvitsisi melkein kynttilän nähdäkseen. Ja sitten nuo vuorten lomissa olevat laaksot järvineen, jotka ovat täynnä taimenia, ovat suloisimpia paikkoja, joissa metsästäjä voi rauhassa viettää yönsä, sanon sen teille suoraan.
"Siellä on yllin kyllin riistaa ja kalaa, ja jos olette kiintyneet sellaiseen roskaan, on siellä melkein kaikkia lajeja hedelmiäkin. Siellä on hirviä ja peuroja puhumattakaan majavista, puhvelit samoilevat sinne itäisiltä aavikoilta, ruskeat ja mustat karhut asustavat siellä, ja jos haluatte jotakin parempaa, on siellä hirveän suuria harmaita karhuja, vuorileijonia ja muita samanlaisia eläimiä.
"Turkisten kokoaminen käy siellä helposti, jos vain metsästäjä oleskelee siellä tarpeeksi kauan. Tunnen tuon vuoriston kuudensadan penikulman pituudelta. Siellä ei ole yhtään vakinaista asukasta, eipä juuri punanahkojakaan, sillä tavallisesti samoilevat siellä vain sotajalalla olevat mustajalat.
"Olen nähnyt Bull Poundin laaksossa laumoja, joissa on ollut tuhatkin hirveä, ja muuallakin samanlaisia. Viettäessäni yksin yötäni nuotion ääressä olen kuullut pantterien kiljuvan laaksossa kasvavien puiden suojasta toisilleen kaikkialla ympärilläni, susien ulvonnan niiden ahdistaessa hirviä pimeässä, karhujen murinan ja 'Vanhan Ephraimin' puhisemisen, ikäänkuin se olisi pelännyt joutuvansa alakynteen.
"Eivätkä ne paljoa pelänneet tultanikaan. Myrskyöinä olivat ne useinkin niin rohkeita, että minun oli pakko kipaista johonkin puuhun niitä pakoon. Ne näyttivät haluavan tulla aivan tulilleni, koska kuulin selvästi niiden hiivinnän pensaikosta, ja näin silloin tällöin välähdykseltä niiden silmätkin, kun nuotioni loimu sattui kohdistumaan niihin.
"Kun ihminen joutuu tuollaiseen tilanteeseen, tuntuu se melko kamalalta, sanon sen teille suoraan, pojat. Olen useinkin herätessäni yöllä nähnyt susien istuskelevan nuotion ympärillä näykkien toisiaan ja muristen, kunnes olen karkoittanut ne kovasti karjaisemalla ja heittelemällä niitä palavilla kekäleillä. Ne poistuvat vain varjoon tullakseen sieltä jälleen hetken kuluttua näkyviin. Olen ollut peloissani kuin eläin nähdessäni niiden nälkäiset katseet ja pitkät valkoiset hampaat niiden muristessa heittämilleni kekäleille. Ne niin sanoakseni palauttavat ihmisen takaisin luontoon, mutta vähitellen oppivat nuokin pedot tietämään, mitä pyssyn paukahdus merkitsee.
"Siellä ololla on kumminkin ikävämpiäkin puolia. Olen ollut kuolemaisillani nälkään ruoan puutteessa ja saanut pureskella vain heinäsirkkoja. Niin, tuolla vuoristossa ei luullakseni ole enää minun Iäiselleni vanhalle karhulle minkäänlaisia uusia kokemuksia."
Mutta me emme halua seurata vanhan Jaken yksityiskohtaista ja jotensakin pitkäveteistä kuvausta tuon seudun ihmeistä. Meistä tuntuu nimittäin mielenkiintoisemmalta eläytyä niihin itse seuratessamme metsästäjiämme heidän matkallaan vuoristoon.
Olemme kertoneet, että matkustajat olivat saapuneet Askow-joen ja Saskatchewanin yhtymäkohtaan. Luonto muuttui siellä aivan kokonaan. Järvet, suolaiset kuin meri, kimaltelivat auringon paisteessa niiden rantojen ollessa paksusti suolan peitossa, virrat vahvasti sodapitoisine vesineen yhtyivät jokeen niiden paljaitten ja paahtuneitten rantojen muodostaessa suuren vastakohdan Saskatchewanin rehevää kasvullisuutta pursuavalle ympäristölle. Aavikot muuttuivat yhä kuivemmiksi, suuria halkeamia ilmestyi janoiseen maahan uhaten niellä kitaansa jokaisen varomattoman matkamiehen.
He olivatkin todellisuudessa saapuneet "Suuren amerikkalaisen erämaan" pohjoiseen osaan, jossa ei ole juuri ollenkaan riistaa ja jossa, käyttääksemme erään hyvin tunnetun kirjailijan kuvaavia sanoja, "susienkin on pakko ulvoessaan nojautua hietakumpuihin", sillä ne ovat niin laihtuneet alituisesta nälästä.
Tuossa hylätyssä maassa on kumminkin keitaitakin. Eräällä sivulla on muutamia jyrkkärinteisiä pieniä kukkuloita, joiden terävät huiput kohoavat noin kolmesataa jalkaa kuivasta tasangosta, eivätkäpä yksityisetkään tällaiset kukkulat ole harvinaisia. Sellaisia, vaikkakin suurempia, ovat Tetonit ja tuo kuuluisa Buttes Arkansasin rajalla. Surkastuneet pensaat, enimmäkseen artemisialajit, peittävät niiden jyrkkiä rinteitä muodostaen jonkunlaisen siimeksen, joka, vaikka se tekeekin hyvin surullisen vaikutuksen, muodostaa hauskan vastakohdan autiolle ympäristölle.
Ilmastokin tuntuu kokonaan muuttuneen. Se näytti olevan täynnä valoisia hiutaleita, jotka tanssivat ja kimaltelivat laskevan auringon synkän värisissä säteissä. Omituisia esineitä ilmestyi ja katosi hyvin salaperäisesti, kalliot näyttivät uiskentelevan taivaan ja maan välillä, ja puut kasvoivat latvat alaspäin kastellen niitä kimaltelevien järvien kylmässä vedessä.
Tällaiset mielikuvitukselliset esineet tanssivat matkailijaimme silmien edessä täyttäen Pierren ja Gaultierin mielen kauhulla. Heistä tuntui kuin he olisivat poistuneet olennaisesta maailmasta kauas sellaisiin seutuihin, joissa asuu vain peikkoja ja kyöpeleitä, jotka milloin tahansa voivat esiintyä kostaakseen kuolevaisten rohkeuden tunkeutua heidän salaperäiseen valtakuntaansa.
Nämä tunteet vahvistuivat, kun he sattuivat katsahtamaan eräälle noista äsken mainitsemistamme kukkuloista ja näkivät muutamia luonnottomia möhkäleitä häämöittävän suurina ja epäselvinä iltahelteen aiheuttaman autereen läpi. Niitä oli kolme, ja sikäli kuin metsästäjät voivat erottaa, repivät ne pensaikkoa juurineen maasta. Niiden takana olikin sitä jo suuria läjiä.
Pierre huomasi ensiksi nuo oudot eläimet, ja hänen huudahduksensa käänsi vanhan Jaken huomion niihin.
Heti kun tuo vanha vuoristojen asukas huomasi ne, huudahti hän: "Jumalani, siellähän on kolme niin suurta karhua, etten ole moisia ennen elämässäni nähnytkään!"
Silloin tarttui Gaultier pyssyynsä ja ennenkuin vanha Jake ennätti estää, ojensi hän sen ampuen lähimmäistä petoa, johon oli veneestä tuskin sataa viittäkymmentä metriäkään.
"Voi sentään", huusi Jake, "olet suurin pölkkypää, jonka milloinkaan nainen on synnyttänyt. Luuletko sinä voivasi haavoittaa kuolettavasti 'Vanhaa Ephraimia' tältä matkalta yhdellä luodilla? Katso nyt, mitä olet tehnyt!"
Olikin jo todella viimeinen hetki ryhtyä varovaisuustoimenpiteihin, koska tuo karhu, jota Gaultier oli ampunut, raivoissaan saamansa haavan aiheuttamasta tuskasta laukkasi jokea kohti, sen molempien toverien seuratessa sen kintereillä ja kaikkien kolmen karjahdellessa hurjasti.
"Toiselle rannalle!" huusi Pierre ja heidän meloessaan kaikin voimin halkoi kanootti nopeasti vettä.
Paikka, josta karhut huomattiin, oli melkein vastapäätä Askow-joen suuta, ja sen poikki suuntasivatkin metsästäjät kulkunsa. Juuri kun he pääsivät Saskatchewanin yli, ilmaisi heidän takaansa kuuluva äänekäs loiskahdus, että ensimmäinen karhu oli jo hypännyt virtaan, ja katsoessaan sinnepäin näkivätkin he sen suuren pään sen voimakkaasti halkoessa vettä takaa-ajaessaan.
Toiset karhut olivat pysähtyneet rannalle näyttäen seuraavan asioiden kehittymistä hyvin tarkkaavaisesti. Nuo kömpelöt hirviöt nousivat takajaloilleen suurista ruumiistaan huolimatta huitoen ilmaa äärettömän suurilla etukäpälillään tavalla, mikä muissa olosuhteissa olisi huvittanut metsästäjiämme suuresti. Mutta tällä haavaa oli heidän tarkkaavaisuutensa kiintynyt muualle.
Koska Jake oli usein kertonut taisteluistaan harmaita karhuja vastaan, asettuivat molemmat nuorukaiset nyt mielellään hänen johdatettavakseen. "Näette kai tuon joen mutkan tuolla vastapäätä?" sanoi hän katsottuaan hetkisen takaa-ajajaa. "Luullakseni saamme sen varmasti sinne. Nuo molemmat toiset suuret otukset eivät näytä olevan hyvinkään halukkaita taisteluun, mutta jos ne huomaavat toverinsa joutuvan vaaraan, tulevat ne luultavasti avuksi. Mutta mutkan toiselle puolelle eivät ne otaksuttavasti ymmärrä tulla."
Nyt oli karhu jo uinut Saskatchewanin poikki ja lähestyi nopeasti kanoottia laukatessaan Askowin rantaa pitkin. Kun se pääsi erääseen metsästäjiä vastapäätä olevaan niemekkeeseen, syöksyi se jälleen veteen ja ui äänekkäästi muristen nopeasti virran poikki.
"Nyt, pojat", huudahti Jake, "on teidän aika näyttää ampumataitoanne! Antakaa kanootin ajelehtia ja tarttukaa pyssyihinne." Kuultuaan käskyn kohottivat nuorukaiset aseensa.
Ainoastaan noin viisikymmentä metriä erotti heidät enää raivostuneesta pedosta, jonka pienet ilkeät silmät hehkuivat niin äärettömän pahansuovasti kuin se jo olisi saanut saaliinsa käpäläinsä väliin. Pierren laukaus kajahti ja tarkasti tähdätty luoti sattui karhun otsaan, mutta kimposi takaisin luusta aiheuttamatta muuta kuin lihahaavan.
Sillä oli kumminkin sellainen vaikutus, että se osaksi löi karhun tainnoksiin, ja sen pyöriessä vedessä ampuivat metsästäjät siihen yhteislaukauksen, joka värjäsi veden pedon verellä. Mutta tuon eläimen elinvoima oli niin suuri ja sen raivo niin hillitön, että sen saamat haavat näyttivät vain kiihdyttävän sen vihaa.
Sen pää oli nyt yhtenä ainoana haavana ja hyytyvä veri tahtoi sokaista sen silmät, mutta kun se aukaisi suuren kitansa näyttäen valkoisia hampaitaan, selveni metsästäjille, ettei sen kyky tehdä pahaa ollut vielä ollenkaan vähentynyt. Se oli nyt tullut niin lähelle kanoottia, että estääkseen sen pääsemistä käsiksi hauraaseen veneeseen, joka olisi heti kaatunut, oli metsästäjien pakko luopua pyssyistään ja tarttua meloihin jälleen. Jättäen kanootin ohjaamisen poikien toimeksi tähtäsi Jake tarkasti pitkällä pyssyllään ja laukaisi.
Hetkeksi katosi karhu kokonaan vaahtoon, kun hurjistunut eläin myllersi veden sekaisin. Sitten se kääntyi rantaa kohti ja makasi pian avutonna hietikolla.
"Hei, luulenpas, että se lääke vaikutti!" huudahti vanha Jake. "Eläköön vanha toverini! Siinä on sentään pyssy, joka tietää tehtävänsä!"
Metsästäjät meloivat nyt kanootin melkein voimattoman vihollisensa viereen ja sitten kuin kukin oli saanut tarkan tähtäimen, ampuivat he yhtaikaa. Suonenvedon tapaiset nytkähdykset värisyttivät tuon suuren eläimen ruumista, kuului rykäisy, jota seurasi verensyöksy kidasta ja kaikki oli ohi.
Noustuaan maihin lähestyivät metsästäjät sitä varovaisesti, sillä vaikka harmaa karhu olikin nähtävästi kuollut, oli se kumminkin peloittava otus. Kun he heittämällä kiviä saivat varmuuden, ettei karhu enää kyennyt jatkuviin pahantekoihin, rupesivat he tutkimaan saalistaan tarkemmin.
"Onpa tämä oikea hirviö, pojat, vai mitä", sanoi Jake tutkittuaan äärettömän suurien etukäpälien ympärysmittaa ja tehtyään useita mittauksia. "Olen nähnyt vain yhden suuremman tuolla Kaliforniassa, jossa karhut kasvavat kookkaammiksi kuin täällä. Näöstä päättäen luulen tämän pedon painavan noin tuhat naulaa. Mutta tulkaa nyt! pojat! On jo melkein pimeä ja meidän on vielä etsittävä leiripaikka yöksi."
Koska paikka soveltui tarkoitukseen, purkivat metsästäjät kanootin sisällön maalle. Sylintäydestä kuivaa artemisiaa saatiin surkea ja riittämätön nuotio, mutta huolimatta siitä paneutuivat päivän vaivojen ja jännitysten väsyttämät metsästäjät, sitten kun he olivat syöneet tukevan illallisen, pitkäkseen sen viereen jalat tuleen päin, ja kietouduttuaan huopiinsa olivat he pian unhon mailla.