VIII.
HARMAASTA KARHUSTA.
Vaikka uni, johon väsymys oli vaivuttanut metsästäjät, olikin virkistävä ja syvä, ei heidän kumminkaan sallittu siitä kauan nauttia.
Läheisyydestä kuuluva omituinen melu herätti ensin Jaken. Kun hän kohottautui kyynärpäänsä varaan, pani näky, joka sattui hänen silmiinsä, hänet nopeasti herättämään toiset. Hän teki sen kumminkin varovaisesti kehoittaen samalla, että nuorukaiset olisivat aivan hiljaa.
Yö oli kolea ja kirkas kuu purjehti korkealla taivaalla muuttaen noiden seutujen kristallikirkkaassa ilmassa yön melkein päiväksi.
"Katsokaahan tuonne, pojat!" sanoi Jake. "Vanhan Ephraimin molemmat veljet ovat tulleet katsomaan häntä."
Ja todellakin näkivät sekä Pierre että Gaultier, että pari suurta eläintä liikuskeli kuolleen karhun ympärillä istuen silloin tällöin suorina takajaloillaan sillä tavalla, ettei niiden lajista voinut olla epäilystäkään. Silloin tällöin murahtelivat ne hiljaa tahi karjahtelivat hurjasti, kun ne nuuskivat kaatuneen toverinsa ruumista.
Nähtävästi eivät ne vielä olleet huomanneet leiriä, joka onneksi oli noin sadan metrin päässä paikasta, johon karhu oli kuollut, ja kauempana ylöspäin virtaa. Jos se olisi ollut alempana, olisi se ollut juuri noiden molempien peloittavien hirviöitten tiellä, jotka nähtävästi olivat seuranneet kuolleen toverinsa jälkiä. Ne olisivat epäilemättä hyökänneet heti nukkuvien metsästäjien kimppuun ja yllättäneet heidät siten hyvin peloittavissa olosuhteissa.
Ikäänkuin lumottuina katselivat miehet karhujen liikkeitä. He koettivat olla niin hiljaa kuin suinkin, koska pieninkin ääni olisi voinut ilmaista heidät, missä tapauksessa heidän kuolemansa olisi ollut melkein varma. Artemisia-varpujen muodostaman huonon suojan takaa voivat he seurata noiden raivostuneitten eläinten hommia, joita he eivät voineet ensin ollenkaan ymmärtää.
Sitten kuin karhut olivat nuuskineet kuollutta toveriaan vähän aikaa asettuen samalla mitä eriskummaisimpiin asentoihin, tarttuivat ne raatoon vetäen sen noin viidenkymmenen metrin päähän. Sitten ne kaivoivat metsästäjien suureksi hämmästykseksi suurilla käpälillään hirmuisen määrän soraa peittäen sillä täydellisesti toverinsa. Lopetettuaan työnsä nähtävästi suureksi mielihyväkseen alkoivat ne metsästäjien suureksi kauhuksi lähestyä verkalleen leiriä.
"Nyt ne huomaavat meidät varmasti!" huudahti Pierre. "Rientäkäämme kanoottiin, sillä se on meidän ainoa turvamme!"
Miehet hyppäsivät seisoalleen ja työnsivät kanootin vesille niin nopeasti kuin suinkin. Heillä oli tuskin aikaa sulloa siihen matkatavaroitaan ja asettua paikoilleen, kun nuo molemmat hirviöt huomasivat heidät. Eläimet pysähtyivät heti ja istuutuivat huitoen käpälillään ilmaa ja karjahdellen hurjasti.
Ne päättivät nähtävästi hyökätä, sillä ne laskeutuivat jälleen kaikille jaloilleen alkaen kömpelösti laukata ja pysyen siten koko ajan kanootin kohdalla, vaikka Pierre ja Jake meloivatkin henkensä edestä.
Metsästäjät olivat lähteneet pakoon myötävirtaa tahi Saskatchewania kohti, jonne oli tuskin kolmeasataa -metriäkään. Välillä oli kumminkin muudan mutka, jonka kohdalla joen toinen ranta työntyi niin kauas virtaan, että se siltä kohdalta oli hyvin kapea. Karhut suuntasivat kulkunsa juuri tuota paikkaa kohti aikoen nähtävästi syöksyä jokeen katkaisemaan kanootin kulkua.
"Toiselle rannalle!" huusi Pierre. "Jos ne pääsevät hyökkäämään kimppuumme ollessamme kanootissa, olemme hukassa."
Melat painuivat syvempään ja kevyt vene liukui nopeasti joen itäisen rannan turviin. He saavuttivat niemen ja äänekkäästi hurraten kiersivät metsästäjät sen juuri kun ensimmäinen karhu tuli rannalle parikymmentä metriä taempana. Se syöksyi heti jokeen, jonne sen toverikin sitä seurasi.
Jaken ja Pierren äärimmäiset ponnistukset voivat tuskin pitentää välimatkaa, joka erotti heidät takaa-ajajista. Vähään aikaan ei puhuttu sanaakaan, sillä kaikki tunsivat melovansa henkensä edestä, koska ei ollut epäilystäkään, millaiseksi heidän kohtalonsa muodostuisi, jos nuo kostonhimoiset hirviöt, joiden raivo näytti vain kiihtyvän, heidät voittaisivat.
"Koira vieköön koko pedot!" huudahti vanha Jake vihdoin. "Tämä kiskominen siirtää vanhat olkapääni sijoiltaan. Kas tässä, nuori mies", sanoi hän Gaultierille, "tartuhan tähän melaan sillä aikaa kuin minä esitän niille vanhan toverini."
Sanottuaan sen ojensi hän melan Gaultierille tarttuen pyssyynsä.
Johtava karhu oli nyt noin parinkymmenen metrin päässä heidän takanaan, ja metsästäjät näkivät aivan selvästi sen suuren pään sen halkoessa kuun valaisemaa vettä. Jake tähtäsi tarkasti ja laukaisi.
Vanhan metsästäjän luoti sattui paikalle. Karhu myllersi veden hetkeksi aivan sekaisin taistellessaan raivokkaasti ja pärskyttäen kuohua korkealle ilmaan. Sen ponnistukset heikkenivät kumminkin pian ja kun liikkeessä ollut vesi tyyntyi, eivät metsästäjät enää nähneet koko eläintä.
Kun jäljelläoleva karhu huomasi toverinsa kohtalon, murahti se pelosta luopuen heti takaa-ajosta ja ruveten uimaan rantaa kohti. Metsästäjät sallivat sen nousta maihin ahdistamatta sitä, ja Pierre ja Gaultier onnittelivat Jakea tuon onnellisen laukauksen johdosta, joka oli pelastanut heidät ilmeisestä suuresta vaarasta.
"Niin, olihan se onnellinen laukaus", vastasi vanhus, "kuten useimmat muutkin ampumani, sitä ei voida kieltää. Tosiasia kuitenkin on, että vanhaa Ephraimia ei usein kellistetä yhdellä ainoalla tarkastikaan ammutulla luodilla. Ei, se on sitkeähenkinen peto, joka vaatii täyden annoksen lyijyä ennen antautumistaan. Saamme mielestäni kiittää onneamme, että näin hyvin selviydyimme asiasta. Nyt on meidän parasta leiriytyä paikalle, jossa näimme nuo hirviöt ensin. Sinne ne eivät enää tule, siitä saatte olla aivan varmat."
He suuntasivat senvuoksi kanoottinsa Saskatchewanin toiselle rannalle ja muutamien minuuttien kuluttua nousivat he maihin erään kukkulan juurelle. Sinne he leiriytyivät toisen kerran sinä yönä, söivät toisen illallisen muistellen sen kestäessä voittamaansa taistelua.
Heidän keskustelunsa koski erittäinkin karhujen omituista käyttäytymistä silloin kun ne hautasivat kuolleen toverinsa. Vanha Jake, joka tunsi tuon eläimen perinpohjin, kuvasi tovereilleen mielenkiintoisesti sen elintapoja, joista otamme osan tähänkin niiden lukijoiden varalta, joita sellainen ehkä huvittaa.
Emme halua kumminkaan tehdä sitä Jaken omilla sanoilla, jos vain suinkin voimme sen välttää, vaan koetamme sanoa samat asiat lyhyemmästi.
On todistettu asia, että harmaa karhu on amerikkalaisen metsästäjän kaikkein kauhein vihollinen. Sen hurjuus on niin tunnettu, ettei kukaan metsästäjä hyökkää sen kimppuun, elleivät olosuhteet ole hänelle niin suotuisat, että hän voi vaaratta sen tehdä.
Harmaat karhut kasvavat suurimmiksi Kalifornian vuoristossa, missä ne joskus saavuttavat tuon äärettömän painon: kahdeksantoistasataa naulaa ja enemmänkin. Niiden paino näyttää vähenevän sitä mukaa kuin edetään pohjoista kohti, kunnes Brittiläisessä territoriossa tuhannen naulan painoinen eläin on jo tavattoman suuri.
Erehdyksestä luullaan ruskeata karhua usein harmaaksi karhuksi, koska niiden turkki muutamin paikoin on aivan samanvärinen. Harhailija, eräs toinen laji, on melkoista pienempi, tavataan useammasti eikä ole hetikään niin raivoisa kuin sen kauhistuttava veli.
Harmaan karhun kynnet ovat kuusi tuumaa pitkät muistuttaen enemmän lehmän sarvia kuin nelijalkaisen pedon kynsiä. Tämän pedon jäljet ovat kahdeksantoista tuumaa pitkät, joista kaksitoista tulee sen suuren jalan osalle. Eläin on kaikkiruokainen syöden kaikenlaista lihaa aivan yhtä mielellään kuin juuria ja juurikasveja, kuten nauriita ja palsternakkoja.
Se voi hyökätä täysikasvuisen puhvelihärän kimppuun ja antaa sille vahvalla käpälällään sellaisen lyönnin, että se tappaa eläimen siihen paikkaan. Sitten vetää peto sen hitaasti johonkin mukavaan paikkaan, mutta jos "Vanha Ephraim" on nälissään, syö se sen heti tappamispaikalla.
Harmaa karhu ei kuten musta karhu osaa kiivetä, mutta se korvaa tuon puutteellisuutensa kärsivällisyydellä, jolla se vahtii puuhun paennutta saalistaan. On sattunut tapauksia, jolloin metsästäjiä on näin pidetty vangittuina useita tunteja, jopa vuorokausiakin. Vanhan Jaken kokemukset käsittivät monta sellaista tapausta, joita hän muisteli seuraavaan tapaan:
"Noin kymmenen vuotta sitten sattui tapaus, josta aion nyt teille kertoa. Metsästelin silloin eräällä joella, joka laskee vetensä Yellowstonen järveen. Se olisi hauska paikka, ellei siellä olisi noita Sioux-roistoja. Siellä on miehen oltava varuillaan, ellei hän halua menettää päänahkaansa, sen saatte huoleti uskoa.
"No niin, olin koonnut jo aikamoisen kimpun majavannahkoja ja aioin hetimiten lähteä Laramie'hin myymään saalistani. Viritin ansani viimeisen kerran ja aamulla menin niitä kokemaan. Olin saanut ne jo kaikki kootuksi paitsi viimeistä, joka oli eräässä paikassa, missä joki syöksyi erääseen kuiluun. Patoni oli juuri tuon putouksen niskassa. Sen läheisyydessä ei ollut muita puita kuin muutamia suuria kuusia, ja sain kiittää onneani, että ne kasvoivat siinä, sillä siellä se tapahtui. Olin juuri nostamaisillani ansaa, johon oli tarttunut takajalastaan komea urosmajava, kun kuulin takaani tohauksen kuin puhvelihärän puhinan. Arvaatte kai sanomattanikin, ettei siinä kauan viipynyt, kun minulla jo oli vanha toverini kädessäni kaiken varalta. Kun käännyin katsomaan, näin mitä suurimman karhun istuvan jonkun matkan päässä tarkastamassa tilannetta.
"Niin, pojat, en ollenkaan häpeä tunnustaa, että säikähdin. Jalkani tuntuivat omituisen raskailta ja hiukseni nousivat pystyyn, kunnes luulin niiden irtautuvan päästäni. Näin heti, että peto oli harmaa karhu, jolla ei ollut hyvä mielessä, sillä sen pienet silmät kiiluivat pahansuovasti. Kuta kauemmin tarkastelin ilkiötä, sitä vähemmän siitä pidin. Tiesin, että minun oli joko taisteltava tahi lähdettävä pakoon, ja olin varma, että ellen voisi kaataa sitä ensimmäisellä laukauksella, olisivat päiväni luetut. Katsoessani solaan huomasin erään kuusen kasvavan muutamalla kallion kielekkeellä noin sadan metrin päässä niin, että sen oksat ulottuivat puron yli. Tiesin, että jos voisin päästä tuon puun luokse, niin pelastuisin.
"Karhu oli minusta noin viidenkymmenen metrin päässä. Kysymys oli nyt vain siitä, salliiko se minun päästä pengermälle ennen hyökkäämistään kimppuuni. Koska oli hyödytöntä tiedustella sitä pedolta, läksin juoksemaan puuta kohti. Kuulin karhun murahtavan, kun se laskeutui kaikille neljälle, ja kivet sinkoilivat ympäriinsä sen laukatessa jäljessäni. Luullakseni suoriuduin tuosta sadasta metristä yhtä nopeasti kuin öljytty salama. Päästessäni puun luo oli karhu noin kolmenkymmenen metrin päässä. Heitin vanhan toverini remmistä olalleni ja aloin kiivetä puuhun hilautuen sekä ylös että eteenpäin, sillä puu kasvoi yhtä paljon sivulle kuin ylöskinpäin. Puu ei siis ollut mikään hyvä turvapaikka, sillä karhu voi seurata minua sen puoliväliin, jossa puu mutkistui ylöspäin. Ennätin juuri päästä turvaan, kun Vanha Ephraim saapui penkereelle.
"Se oli aivan raivoissaan, sitä ei voitu epäilläkään. Sen kämmenet olivat jalan pituiset ja niissä olevat kynnet puolet sen vertaa. Näytti aivan siltä kuin tuo ilkiö olisi vaihtanut kyntensä puhvelin sarviin. Tarkasteltuaan puuta hetkisen asetti se varovaisesti etukäpälänsä puulle, astui jonkun askeleen, kunnes se sai takakoipensakin sille alkaen varovaisesti lähestyä minua. Puu oli noin yhdeksänkolmatta jalkaa puron yläpuolella. Tiesin varmasti hyvin tähdätyn luodin voivan syöstä pedon puusta jokeen. Asetin vanhan toverini erääseen oksan haaraan ja odotin, kunnes karhu oli aivan liikkumatonna, jolloin ammuin sitä silmien väliin. Silloin, pojat, olisi teidän pitänyt olla katsomassa karhun keikahdusta. Nauroin melkein kuollakseni. Ensin se nousi istumaan peräpakaroilleen, muristen pelosta ja raivosta, mutta juuri silloin liuskahtikin sen toinen takajalka ja ennenkuin se ennätti päästä jälleen tasapainoon, putosi se päistikkaa puroon, jonka pohja oli täynnä suuria teräväpäisiä kallioita kuin heinäsuovia. Se putosi päälleen muutamalle sellaiselle. Minun ei tarvinnut ampua enää toista kertaa, sillä karhun kallo murskautui ja sen aivot pärskähtivät kivelle. Niin se tapahtui. Nylin siltä nahan ja vein sen samaan paikkaan, jossa säilytin majavan nahkojanikin.
"Ei ole kumminkaan aina sanottu, että 'Vanha Ephraim' häviää taistelussa. Näin kerran, miten harmaa karhu vetäisi eräältä hauskimmalta toveriltani, mikä milloinkaan on kuljettanut nahkoja, päänahan silmille ja kaikki vaatteet siekaleiksi. Ne ovat epäilemättä hurjia petoja, ja mieluummin tapan pari intiaania päivässä kuin yhden karhun."
Vanha metsästäjä keskeytti nyt tässä kertomuksensa voidakseen leikata pitkän pätkän James River tupakkaa, jota hän alkoi pureskella suurella nautinnolla. Jauhettuaan sitä jonkun aikaa hampaittensa välissä sammutti hän nopeasti muutaman kirkkaasti palavan kekäleen hyvin tähdätyllä sylkiruiskahduksella ja lisäsi:
"Pääsin siis tuosta pälkähästä suuremmitta vaurioitta, ja toivon vain, että aina olisin yhtä onnellinen. Kerron teille melkein samanlaisen tapauksen, joka sattui minulle juuri tähän aikaan viime vuonna. Olin saanut toverikseni erään toisen miehen?- olette ehkä kuulleet hänestä puhuttavankin, sillä hän on hyvin tunnettu täällä vuoristossa. Häntä sanotaan 'Kotka-Jaakoksi', ja hän on yhtä taitava metsämies kuin minäkin. No niin, poistuttuamme Santa Féstä menimme Grandon poikki päästäksemme Anahuacin piiriin. Siellä sanottiin olevan paljon riistaa ja olimme senvuoksi oikein innoissamme. Ensin saimme kokea hieman nälkääkin, sillä intiaanit olivat hajoittaneet ja karkoittaneet kaiken riistan lähiseuduilta. Olimme juuri saapuneet perille ja haimme sopivaa yöpaikkaa seitsemäntenä päivänä matkalle lähdöstämme, kun Jaakko muisti erään entisen pari penikulmaa etelämpänä olevan varastonsa. Hän läksi senvuoksi hakemaan saalistaan parilla muulillamme sillä aikaa kuin minä irroitin satulan vanhan tammani selästä ja sidoin sen liekaan.
"Olimme leiriytyneet sievään pieneen laaksoon, jossa kasvoi muutamia pienenlaisia puita siellä täällä. Niiden välissä oli matalahkoa pensaikkoa. Vuorten rinteillä oli suuria kallionlohkareita, mutta laakso oli niistä vapaa eikä niitä ollut puronkaan rannalla, jossa hevosellani oli oivallinen laidun. Koska ei minulla silloin ollut mitään erikoista tehtävää, läksin kukkulan laelle tarkastelemaan ympäröivää seutua. Kukkulalle ei ollutkaan pitkälti, ja sieltä näin pohjoisessa olevan kauniin metsän ja sen keskeltä kohoavien kukkulain huiput. Metsän vierellä jatkui aavikko näkymättömiin.
"Seutu näytti miellyttävältä ja riistarikkaalta. Ajattelin juuri tuota hetkisen tehden suunnitelmia, kun leiristämme alkoi äkkiä kuulua äänekästä melua. Olin kulkenut niin kauaksi, etten voinut nähdä sinne, mutta voin selvästi kumminkin kuulla vanhan tammani korskunnan ja kavioiden kopseen, kun se koetti päästä irti, mutta ei voinut. Riensin niin nopeasti kuin suinkin katsomaan, mikä siellä oli hätänä, ja näky olikin katsomisen arvoinen. Niin, siellä ajoi melkein elefantin kokoinen karhu vanhaa tammaani ympäri leiriä, sillä olin köyttänyt eläinraukan niin lujasti, ettei se päässyt irti. Se laukkasi puolelta toiselle ja ympäri paalua pedon seuratessa sitä kintereillä ja silloin tällöin kompastuessa köyteen. Saatte uskoa, että jouduin nopeasti paikalle ja ammuin luodin, joita menee kuusikymmentä naulaan, 'Vanhan Ephraimin' otsaan. Mutta juuri silloin kun painoin liipaisinta, liikautti se päätään ja luotini sattuikin väärään paikkaan. Se haavoittui lievästi ja, mikä oli pahinta, se sai pian selville, missä minä seisoin pensaikossa. Heti kun se huomasi minut, läksi se tulemaan kohti.
"Tilanne näytti hyvin uhkaavalta. Tiesin vallan hyvin, ettei minun kannattanut ruveta ahdistamaan sitä puukollani, jonka karhu heti olisi lennättänyt kädestäni. En niin ollen voinut turvautua muuhun kuin yhteen keinoon. Kumarruin pensaston taakse ja kiersin sen puoliympyrässä. Juoksin hevostani kohti ja puolessa minuutissa olin satulassa. 'Vanha Ephraim' vainusi kumminkin jälkeni, sillä samalla syöksyi se pensaikosta suoraan minua kohti. Kun kannustin hevostani saadakseni sen laukkaamaan, voitte ymmärtää, että sydämeni lakkasi melkein sykkimästä huomatessani, etten kiireissäni ollut muistanutkaan irroittaa köyttä. En päässyt siis hevosineni mihinkään, vaan meidän oli pysyttävä paikoillamme ja odotettava tuon raivostuneen pedon hyökkäystä. Silloin, pojat, luistivat rukouksetkin, sen saatte uskoa.
"Pyssyssäni ei ollut latinkia ja ainoat aseeni olivat pistoolini ja puukkoni. Ymmärrätte kai, ettei niiden esille saamiseen mennyt minulta puolta vuotta, vaikka tunsinkin, että päiväni olivat melkein lasketut, sillä en toivonut ollenkaan, että voisin tehdä karhun vaarattomaksi yhdellä laukauksella.
"Tämän kertominen vie hieman aikaa, mutta tuo kaikki kävi yhtä nopeasti kuin salaman leimahdus. Vanha tammani korskui ja hyppi, kun karhu nousi takajaloilleen noin neljän metrin päässä meistä. Hevoseni koetti kaikin voimin päästä karkuun, mutta köysi ei katkennut. Kumarruin niin kauas eteenpäin sen kaulalle kuin suinkin vain voin, koettaen puukollani auttaa sen ponnistuksia, mutta eläin-raukka hyppi ja syöksähteli sinne tänne niin, etten onnistunut, ja ennenkuin ennätin saavuttaa tasapainoni jälleen lensin päälleni satulasta. Huudahdin kauhusta ja ennenkuin ennätin laskea kolmeen syöksyi karhu kimppuuni. Mutta juuri kun peto oli minusta noin kolmen metrin päässä ja luulin jo olevani mennyttä miestä, kuulin pyssyn paukahduksen ja luodin läjähdyksen sen tunkeutuessa karhun korvaan. Se karjaisi kamalasti nousten takajaloilleen, mutta ei pysynytkään siinä asennossa, vaan laskeutui heti kaikille neljälle alkaen pyöriä kuin hullu, sillä luultavasti pani luoti sen pään sekaisin. Huomattuani sen unhottaneen minut ammuin sitä pistoolillani ja saatuani pyssyni käsiini pakenin pensaikkoon. Mutta se oli tarpeeton teko, sillä 'Kotka-Jaakon' ampuma luoti riitti ja vähemmässä kuin minuutissa oli meillä ilo katsella 'Vanhan Ephraimin' kuollutta raatoa. Mielestäni oli pelastukseni ihmeellinen, vaikka ihmeitä niin harvoin tapahtuukin. En minä eikä vanha tammanikaan olleet saaneet naarmuakaan, ja siis suoriuduimme asiasta niin onnellisesti."
Pierre ja Gaultier olivat huvitettuina kuunnelleet vanhan Jaken kertomusta, ja koska päivän koittoon vielä oli monta tuntia, kietoutuivat he makuuhuopiinsa vaipuen jälleen raskaaseen uneen, josta he eivät heränneet ennenkuin aurinko oli korkealla taivaalla lähettäen tulisia säteitään heitä ympäröivään kuivaan erämaahan.