JÄNIKSET JA SAMMAKOT
Kerran jänikset tunsivat elämänsä ehdot niin äärimmäisen viheliäisiksi, että kutsuivat koolle yleisen neuvottelun päättääkseen, mitä oli tehtävä. »Mehän elämme», lausui silloin muuan, »ihmisten, koirien ja kotkien armoilla, enkä tiedä, kuinka monet muut luontokappaleet ja pedot meitä huvikseen ja ravinnokseen vainoavat. Niinpä olen ehdottomasti sitä mieltä, että meidän on parempi kerta kaikkiaan kuolla kuin elää tällä tavalla ainaisessa kauhussa ja vaarassa, sillä yhtämittainen pelko on kuolemaakin pahempi.» Tätä ehdotusta kannatettiin ja pohdittiin, ja pian tehtiin yksimielisesti päätös hukuttaa itsensä veteen. Kohta kun äänestyksen tulos oli selvillä, hyppivät kaikki jänikset hurjaa vauhtia lähimmälle joelle. Mutta rannalta loikki liuta sammakoita veteen pelästyneinä suuren jänisparven hyökkäyksestä. »Kuulkaapa, toverit», huusi silloin eräs arvokkaimmista jäniksistä, »eiköhän ole syytä hieman malttaa mieltämme? Tilanne ei näytäkään olevan ihan niin paha kuin äsken luulimme, sillä tuossahan näette olevan niitä, jotka pelkäävät meitä yhtä paljon kuin me muita.»