XIX
HERRA BEAUSIRE
Oliva syöksi raivoisaa miestä vastaan, joka molemmat kädet sojossa, kasvot kalpeina ja vaatteet epäjärjestyksessä ryntäsi huoneeseen käheästi kiroillen.
"Beausire, kuuleppas, Beausire", sanoi hän sellaisella äänensävyllä, joka ei ollut niin pelästynyt, että olisi voinut epäillä hänen rohkeuttaan.
"Päästäkää minut!" huusi vastatullut, väkisten riuhtaisten itsensä irti Olivan puristuksesta.
Ja hän jatkoi yhä yltyvällä äänenpainolla:
"Vai niin! Vai sen vuoksi, että täällä on mies, minua ei päästetty sisään! Kas, kas!"
Kuten jo mainitsimme, istui vieras sohvalla tyynenä, liikkumatta, ja tätä asentoa Beausire kai luuli neuvottomuudeksi tai ehkä arkuudeksi. Hän asettui vastapäätä istujaa, puri hammasta pahaenteisesti ja sanoi:
"Oletan, monsieur, että vastaatte kysymyksiini."
"No mitä te, arvoisa herra Beausire, haluatte tietää?" kysyi toinen.
"Mitä te täällä teette, ja ensiksikin, kuka olette?"
"Minä olen varsin rauhallinen mies, jota te mulkoilette raivoisin silmin, ja tämän rouvan kanssa olen istunut juttelemassa kaikessa kunniassa."
"Niin juuri, kaikessa kunniassa", vahvisti Oliva mutisten.
"Koeta pitää suusi kiinni", ärjäisi Beausire.
"No, no!" sanoi tuntematon, "älkää noin tiuskiko rouvalle, joka on aivan syytön; jos olette huonolla tuulella…"
"Niin juuri olenkin."
"Hän on varmaankin menettänyt pelissä", sanoi Oliva puoliääneen.
"Pentele vieköön, minut on kynitty puhtaaksi!" kirkui Beausire.
"Eikä teillä olisi mitään sitä vastaan, että saisitte vuorostanne kyniä", sanoi vieras nauraen. "Sen kyllä ymmärtää, hyvä herra Beausire."
"Heittäkää hiiteen mokomat sutkaukset ja olkaa niin hyvä, että heti puikitte tiehenne!"
"Malttakaa mieltänne, herra Beausire!"
"Vihoviimeisen penteleen nimessä, nouskaa paikalla ja menkää, muuten lyön mäsäksi sohvan ja kaikki, mitä siinä on!"
"Ettehän te, neiti, ollutkaan minulle ilmoittanut, että herra
Beausirellä on tuommoisia hulluja oikkuja. Kas vain sitä vimmaa!"
Raivostunut Beausire veti nyt teatterimaisella liikkeellä miekan tupesta ja piirsi käsivarsillaan ja aseella ainakin kymmenen jalan ympyrän.
"Vielä kerran", sanoi hän, "ylös siitä tai naulitsen teidät sohvanselkään."
"Tuskinpa voi kiusallisempi olla", sanoi vieras vetäen hiljaa, vasemmalla kädellä, tupesta lyhyen miekan, jonka oli pannut taakseen sohvalle säilyyn.
Oliva päästi kimeitä huutoja.
"Vaietkaa, vaietkaa, neiti", sanoi rauhallinen vieras, joka vihdoin oli saanut miekan kouraansa nousematta istumasta. "Olkaa vaiti, sillä voi sattua kaksi asiaa: joko villitsette herra Beausiren niin, että hän puhkaisee itsensä miekkani kärkeen, taikka tänne tulee patrulli, sieppaa teidät ja vie suoraa päätä kuritushuoneeseen."
Oliva korvasi huutonsa mitä vilkkaimmilla eleillä. Nyt tuli merkillinen näytelmä. Toisella puolen herra Beausire, rinta paljaana, juovuspäissä, raivosta väristen, sohi umpimähkään vihollistaan kohti, jota ei tavoittanut. Toisella puolen istui sohvalla mies, toinen käsi polvella, torjuen toisella, asestetulla kädellään nasevasti, kalahtamatta ja samalla nauraen niin, että siitä olisi Pyhä Yrjökin kauhistunut.
Beausiren miekka ei hetkeäkään pysynyt linjalla, koska vastustaja sen aina syrjäytti taitavalla liikkeellä puolelta toiselle. Hän alkoi jo väsyä ja läähättää, ja suuttumuksen sijaan oli tullut vasten tahtoakin säikähdys; hänen mieleensä johtui, että jos tuo säyseä miekka herkeisi pelkästä torjumisesta ja äkkiä ojentuisi hyökkäykseen, niin hän, Beausire, olisi mennyt mies. Hän kävi siis hieman neuvottomaksi, väistyi taaksepäin ja tähtäsi vain vastustajansa miekan heikoimpaan kohtaan, mutta silloin vieras kiivaalla terssillä löi häneltä aseen kädestä, niin että se lensi kuin höyhen. Miekka viskautui läpi huoneen, murskasi ruudun ja hävisi sinne.
Beausire ei enää tiennyt, mille kannalle asettua.
"No, herra Beausire", sanoi nyt tuntematon, "varokaa, sillä jos miekkanne on pudonnut kärki edellä ja joku sattuu kohdalle, niin henki pois!"
Beausire oli hieman tointunut ja kiirehti ovesta ulos ja portaita alas tavoittaakseen aseensa ja ehkäistäkseen tapaturman, josta voisi saada poliisin niskaansa. Sillä välin Oliva tarttui voittajan käteen ja sanoi hänelle:
"Te olette niin urhoollinen, monsieur, mutta Beausire on kavala, ja sitäpaitsi saatatte minut huonoon valoon viipymällä kauemmin. Teidän mentyänne hän ihan varmaan lyö minua."
"Siis jään."
"Ei, ei, millään ehdolla! Kun hän lyö minua, lyön minä vastaan, ja aina minä puoleni pidän sen vuoksi, ettei minua tarvitse säästää. Menkää nyt pois, kun pyydän!"
"Mutta ottakaa nyt koreasti huomioonne eräs seikka, kaunokaiseni, jos menen, niin tapaan hänet portilla tai hän vaani minua portailla; silloin taas otellaan, eikä rappusilla voi niin mukavasti kuin sohvalla istuen tehdä miekkailutemppuja."
"No?"
"No silloin tapan herra Beausiren tai hän minut."
"Hyvä Jumala, se on totta! Siitähän tulisi taloon kamala häpeä!"
"Se on vältettävä; siis jään."
"Taivaan tähden, menkää! Nouskaa seuraavaan kerrokseen, kunnes hän on palannut. Kun hän uskoo teidän olevan täällä, ei hän muualta hae. Heti kun hän on pistänyt tänne jalkansa, saatte kuulla minun vääntävän oven lukkoon kaksinkerroin. Silloin on miekkonen täällä vankina ja pistän avaimen taskuuni. Kun sitten astutte portaita alas, tappelen aikalailla, niin ettei hän jouda kuuntelemaan."
"Te olette viehättävä tyttö; näkemiin!"
"Näkemiin? Milloin?"
"Tänä yönä, jos teille sopii."
"Mitä ihmettä, tänä yönä! Oletteko hullu?"
"Totta vie, juuri tänä yönä! Onhan nyt oopperanaamiaiset!"
"Mutta huomatkaa, että jo on melkein sydänyö."
"Sen kyllä tiedän, mutta mitä siitä?"
"Täytyy kai olla dominopuku?"
"Beausire saa mennä hankkimaan, kun olette häntä kylliksi löylyttänyt."
"Oikein", sanoi Oliva nauraen.
"Ja tässä kymmenen louisdoria, millä vuokraatte pukutarpeita", sanoi vieras myös nauraen.
"Hyvästi, hyvästi, kiitos!"
Ja Oliva sysäsi häntä ulos portaille.
"Mutta kuulkaa, nyt hän alhaalla sulkee portin", huomautti vieras.
"Se on vain salpa sisäpuolella. Hyvästi nyt, hän tulee!"
"Mutta jos te satutte jäämään tappiolle, kuinka saan sen tietää?"
Oliva harkitsi silmänräpäyksen.
"Varmaankin teillä on palvelijoita?" sanoi hän.
"On ja voin panna niistä yhden akkunainne kohdalle."
"Hyvä, ja käskekää hänen pitää nokkaansa pystyssä, kunnes siihen tipahtaa kirjelippu."
"Kyllä, kyllä. Hyvästi!"
Tuntematon harppasi rappusia ylös. Siellä oli pimeä, ja Oliva huuteli Beausirelle kovalla äänellä, siten estäen kuulumasta uuden liittolaisensa askelia.
"Etkö jo tule sieltä, vimmattu?" kirkui hän Beausirelle, joka portaita myöten noustessaan vakavasti mietiskeli toisen kotiin niin hävyttömästi tunkeutuneen kuokkavieraan ruumiillista ja siveellistä etevämmyyttä.
Lopuksi hän ehti siihen kerrokseen, jossa Oliva odotti. Miekka oli tupessa, eikä keskustelusta tullut mitään. Oliva tarttui häntä hartioihin, sysäsi hänet eteiseen ja väänsi lukkoa kahteen kertaan kiinni, niinkuin oli luvannut.
Mennessään sivutse saattoi vieras kuulla taistelun alkaneen, ja siinä voitiin erottaa kajahtelevan soinnun nojalla, kuten orkesterissa, vaskisoittimet, ne erityiset lajit iskuja, joita arkipäiväisesti ja leikkiä laskien nimitetään korvapuusteiksi. Näihin liittyi huutoja ja haukkumista. Beausiren ääni riehui, Olivan kiehui. Suotakoon anteeksi tämä huono sanaleikki, mutta se on hyvä kuvaamaan asian laitaa.
"Todellakaan", sanoi tuntematon itsekseen, mennessään pois, "ei olisi uskonut, että tuo nainen, joka äsken niin säikähtyi rakastajansa tulosta, pystyy noin riivatusti puolustautumaan."
Mutta tuntematon ei viitsinyt jäädä kuuntelemaan, kuinka kahakka päättyisi.
"Se alkoi niin rajusti", tuumi hän, "että ratkaisun täytyy tulla pian."
Hän kääntyi nyt pienen Anjou-Dauphine kadun kulmasta, ja siellä hän tapasi odottelevat vaununsa, jotka olivat tälle ahtaalle kadulle menneet takaperin kuin vajaan.
Hän sanoi jonkun sanan eräälle palvelijalleen, joka heti lähti ja asettui vastapäätä Olivan akkunoita. Siinä oli vanhanaikaisen talon porttikäytävän yläpuolella pieni holvikaari, jonka sakeaan varjoon hänen sopi lymytä. Hän saattoi kätköstään nähdä valaistut akkunat ja varjokuvien liikkeistä päätellä, mitä sisällä tapahtui.
Nämä varjokuvat, jotka aluksi olivat kovin levottomia, tyyntyivät vähitellen, ja lopulta niistä näkyi vain yksi.