XXVII
Billotin testamentti
Saatuaan kuninkaan kutsun Pétion oli aavistanut, ettei hän pääsisi palatsista yhtä helposti ulos kuin sinne sisälle. Hän oli tällöin lähestynyt muuatta tylynnäköistä miestä, jonka otsaa rumensi leveä arpi.
»Herra Billot», sanoi hän, »mitä uutta kansalliskokouksesta?»
»Se aikoo jatkaa istuntoaan läpi koko yön.»
»Erinomaista! Mitä sanoitte nähneenne Pont Neufillä?»
»Näin tykkipatterin ja kansalliskaartilaisia, jotka herra Mandat oli komentanut paikalle.»
»No ettekö kertonut, että Saint-Jeanin pylväskäytävään
Saint-Antoine-kadun suulle on kerääntynyt melkoinen miesjoukko?»
»Niin on, hyvä herra, herra Mandatin määräyksestä sekin.»
»Hyvä on. Kuunnelkaa nyt tarkoin, mitä sanon teille, herra Billot.»
»Kuuntelen.»
»Tässä on määräys Manuelille ja Dantonille, että kansalliskaartilaiset on poistettava Saint-Jeanin pylväskäytävästä ja Pont-Neuf on puhdistettava. Tämä määräys on toteutettava, maksoi mitä maksoi, ymmärrättehän?»
»Annan sen Dantonin omaan käteen.»
»Hyvä on. Tehän asutte Saint-Honoré-kadun varrella?»
»Niin asun.»
»Annettuanne määräyksen Dantonille menkää kotiinne ja levätkää hetkinen. Kello kahden tienoissa nouskaa ja menkää kävelemään Feuillants-pengermän ulkomuurin edustalle. Jos näette tai kuulette, että Tuileriein puutarhan puolelta viskataan kiviä, silloin tiedätte, että minä olen vanki ja että minulle tehdään väkivaltaa.»
»Ymmärrän.»
»Menkää silloin kansalliskokoukseen ja kehoittakaa virkatovereitanne vaatimaan minut kokoukseen… Ymmärrättehän, herra Billot? Uskon henkeni teidän käsiinne.»
»Ja minä vastaan siitä», sanoi Billot. »Menkää rauhallisin mielin.»
Pétion lähti luottaen Billotin taatusti isänmaalliseen mielialaan.
Billot saattoi pitää antamansa lupauksen sitäkin helpommin kun Pitou oli vastikään saapunut kaupunkiin. Hän lähetti Pitoun Dantonin luokse kieltäen häntä palaamasta yksin.
Pitoun onnistui karkoittaa Dantonin laiskuus ja saada hänet mukaansa.
Matkalla Danton näki Pont Neufin tykit ja kansalliskaartilaiset Saint-Jeanin pylväskäytävässä. Hän ymmärsi, kuinka tärkeätä oli, ettei sellaisia voimia saisi jättää kansan armeijan selkäpuolelle.
Pétionin'in kirjalliseen valtuuteen vedoten Manuel ja hän poistivat kansalliskaartilaiset Saint-Jeanin pylväskäytävästä ja tykkimiehet Pont Neufiltä.
Näin oli kapinallisten kulkuväylä puhdistettu.
Sillä välin Billot ja Pitou menivät Saint-Honoré-kadulle, jonka varrella edellinen yhä asui. Pitou tervehti asumusta kuin vanhaa ystävää ainakin.
Billot istuutui ja viittasi Pitouta tekemään samoin.
»Kiitän, herra Billot», sanoi Pitou, »mutta minä en ole väsynyt».
Mutta Billot oli itsepäinen, ja Pitou totteli lopulta.
»Pitou», sanoi Billot, »olen kutsuttanut sinut Pariisiin».
»Ja kuten huomaatte, ei teidän ole tarvinnut odottaa minua liian kauan, herra Billot», vastasi Pitou tutunomaiseen tapaansa hymyillen, jolloin kaikki hänen kaksineljättä hammastansa paljastuivat.
»Ei ole tarvinnut… Arvannet, että jotakin vakavaa on tekeillä?»
»En sitä epäilekään, mutta sanokaapa…?»
»Mitä niin, Pitou?»
»Minä en näe enää missään herra Baillyta enkä herra Lafayetteä.»
»Bailly on petturi, joka surmautti kansaa Mars-kentällä.»
»Niin, tiedän, koskapa juuri minä nostin teidät oman verenne lätäköstä.»
»Lafayette on petturi, joka on halunnut ryöstää kuninkaan.»
»Ah, sitä en tiennyt… Lafayetteko petturi? Kukapa sitä uskoisi? Entä kuningas?»
»Kuningas on kaikkein pahin petturi, Pitou!»
»Se ei kummastuta minua laisinkaan.»
»Kuningas vehkeilee ulkomaalaisen kanssa ja tahtoo luovuttaa Ranskan viholliselle. Tuileriein palatsi on vehkeilyjen ahjo, ja se on päätetty vallata… Ymmärrätkö, Pitou?»
»Totta hitossa sen ymmärrän! Kuten valtasimme Bastiljin, eikö niin, herra Billot?»
»Vallan niin.»
»Mutta eipähän se ole kovin vaikeata.»
»Erehdyt, Pitou.»
»Mitä, olisiko se vaikeampaa?»
»On kyllä.»
»Sen muurit näyttävät paljoa matalammilta.»
»Se on totta, mutta niitä vartioidaan paremmin. Bastiljin varusväkenä oli vain viitisenkymmentä sotavanhusta, mutta palatsissa on kolme- tai neljätuhatta miestä.»
»Hitossa! Kolme- tai neljätuhatta!»
»Puhumattakaan siitä, että Bastilji yllätettiin, mutta Tuilerieissa on jo tämän kuun alusta saakka pelätty rynnäkköä ja on ryhdytty puolustuspuuhiin.»
»He siis puolustautuvat?»
»Ihan varmasti, varsinkin kun johto kuuluu uskotun herra de Charnylle.»
»Niinpä vainen, hän lähti, eilen vaimoineen Boursonnesista… Mutta onko herra de Charnykin petturi?»
»Ei, hän on ylimys, siinä kaikki. Hän on ollut alati hovin puolella eikä siis ole kavaltanut kansaa, koska hän ei ole viekoitellut itselleen kansan luottamusta.»
»Me joudumme siis taistelemaan kreivi de Charnya vastaan?»
»Todennäköisesti, Pitou.»
»Eikö se ole kummallista? Naapurukset!»
»Sellaista se on, kansalaissota, Pitou. Mutta, ei sinun tarvitse tapella, ellet halua.»
»Anteeksi, herra Billot, jos te haluatte, haluan minäkin.»
»Näkisin mieluimmin, ettet tappelisi laisinkaan, Pitou.»
»Miksi siis kutsuitte minut tänne, herra Billot?»
Billotin hahmo synkkeni.
»Kutsuin sinut tänne, Pitou, antaakseni sinulle tämän paperin.»
»Tämän paperin, herra Billot?»
»Niin.»
»Mikä paperi se on?»
»Testamenttini.»
»Mitä? Testamenttinne? Kas niin, herra Billot», naurahti Pitou, »ette te näytä ollenkaan mieheltä, joka tekee kuolemaa!»
»En kylläkään», myönsi Billot osoittaen kivääriä ja panosvyötä, jotka riippuivat seinällä, »mutta näytän mieheltä, joka voi saada pian surmansa».
»Ah, niin, olemmehan me kaikki kuolevaisia?» sanoi Pitou hartaasti.
»No niin, Pitou, olen kutsunut sinut luovuttaakseni sinulle testamenttini.»
»Minulle, herra Billot?»
»Sinulle, Pitou, ja senvuoksi, että teen sinusta omaisuuteni yleisperijän.»
»Minustako yleisperijä?» huudahti Pitou. »Kiitos, ei, herra Billot!
Jopa te nyt laskette pilaa!»
»Ei, puhun ihan vakavasti, hyvä ystävä.»
»Mutta se ei kävele, herra Billot.»
»Miksei?»
»Nähkääs… kun jollakin on laillisia perillisiä, ei hän voi antaa omaisuuttaan vieraalle.»
»Erehdyt, Pitou, hän voi.»
»No, sitten hän ei saa tehdä niin, herra Billot.»
Billotin otsa synkkeni.
»Minulla ei ole perillisiä», virkkoi hän.
»Vai niin, vai ei teillä ole perillisiä! Miksi siis sanotte neiti
Catherinea?»
»En tunne ketään sennimistä, Pitou.»
»Älkää puhuko noin, herra Billot, se kuohuttaa mieltäni!»
»Pitou, minä voin lahjoittaa omaisuuteni kenelle haluan, ja kun kuolen, voit sinäkin vuorostasi lahjoittaa, mikä sinun on, kenelle haluat.»
»Ah, niin, niin!» myönsi Pitou, joka alkoi ymmärtää. »Jos teille siis sattuu onnettomuus… Mutta mitä minä hupsuttelen! Ei teille satu onnettomuutta!»
»Äsken juuri sanoit, että olemme kaikki kuolevaisia.»
»Taisin sanoa… no niin, olette oikeassa. Otan testamentin, herra Billot. Mutta onko ihan varmaa, että jos minusta valitettavasti tulee perillisenne, minulla on oikeus tehdä omaisuudellenne mitä haluan?»
»Tietysti, koska se on laillisesti sinun… Eikä sinun kanssasi, joka olet kunnon isänmaanystävä, ymmärräthän, Pitou, kukaan rupea rettelöimään, niinkuin voitaisiin tehdä henkilöille, joiden tiedetään veljeilleen aatelisten kanssa.»
Pitou käsitti asian yhä paremmin.
»No, olkoon menneeksi, herra Billot», sanoi hän, »minä suostun!»
»Ja koska nyt olenkin sanonut kaikki, mitä minulla oli sanottavaa, pane paperi taskuusi ja levähdä.»
»Miksi lepäisin, herra Billot?»
»Koska meillä todennäköisesti on paljon puuhaa huomenna tai oikeammin jo tänään, sillä kello näkyy olevan kaksi.»
»Aiotteko mennä ulos, herra Billot?»
»Aion, minulla on asiaa Feuillants-pengermälle.»
»Ettekö tarvitse minua?»
»Olisit päinvastoin haitaksi siellä.»
»No, sitten minä haukkaankin leivänpalasen, herra Billot,»
»Se on totta. Minähän vallan unohdin kysyä, onko sinun nälkä!»
»Haha!» nauroi Pitou. »Se johtuu siitä, että tiedätte minun olevan alati nälissäni.»
»Minun ei tarvinne neuvoa sinulle, missä on ruokakaappi?»
»Ei, ei, herra Billot, älkää välittäkö minusta enempää… Mutta palaattehan pian tänne?»
»Palaan.»
»Muutoin teidän täytyisi ilmoittaa, missä voisin tavata teidät.»
»Tarpeetonta! Tunnin perästä tulen takaisin.»
»Hyvä on, lähtekää siis.»
Ja Pitou kävi ahneesti käsiksi ruokaan, sillä hänen ruokahaluaan, kuten kuninkaankaan, eivät häirinneet kaikkein vakavimmatkaan tapahtumat.
Sillaikaa Billot kiiruhti Feuillants-pengermälle.
On jo mainittu, mitä hänen oli määrä tehdä siellä. Tuskin hän oli ehtinyt perille, kun hänen jalkoihinsa putosi kivi, sitten toinen ja vielä kolmaskin. Siitä hän tiesi, että oli tapahtunut, mitä Pétion oli pelännyt, ja että pormestari aiottiin pidättää vangiksi Tuilerieissa.
Saamiensa ohjeitten mukaan Billot meni heti kansalliskokoukseen, joka sitten, kuten sanottu, lähetti noutamaan Pétionia.
Selvittyään vartijoistaan Pétion vain asteli kansalliskokouksen istuntosalin kautta ulos ja meni sitten jalkaisin kaupungintaloon. Tuileriein pihaan jäivät hänen vaununsa häntä edustamaan.
Billot puolestaan palasi kotiinsa. Pitou oli tällöin lopettamassa illallistaan.
»No, mitä uutta, herra Billot?» kysyi Pitou.
»Ei mitään», vastasi Billot, »paitsi että päivä valkenee ja taivas on veripunainen».