IV
PIKKU PIETARI MAINITAAN SANOMALEHDESSÄ
Siitä lähtien, kun olen oppinut lukemaan, on sanomalehti salaperäisesti minua kiehtonut. Kun näin isäni levittelevän noita suuria lehtiä, jotka olivat pienten mustien merkkien peittämät, kun osia niistä luettiin ääneen ja kun noista merkeistä koitui ajatuksia, niin luulin olevani noitumista näkemässä. Tuosta ylen ohuesta ja hienoin viivoin peitetystä lehdestä, jonka merkit olivat minun silmissäni ihan merkityksettömät, urkeni ilmoille rikoksia, ankaroita onnettomuuksia, seikkailuja, juhlia; Napoleon Bonaparte karkasi Hamin linnoituksesta, Tom-Pouce puettiin kenraaliksi, laskiaishärkää Dagobertia kävelytettiin Parisissa, Praslinin herttuatar murhattiin! Kaikki tuo yhdessä ainoassa paperilehdessä ja vielä tuhat muuta asiaa, niiden joukossa vähemmän juhlallisia, jokapäiväisempiä, jotka ärsyttivät uteliaisuuttani: kaikki nuo herrat NN, jotka jakelivat iskuja tai saivat niitä, antautuivat ajoneuvojen murskattaviksi, putosivat katoilta tai veivät poliisikamariin kadulta löytämänsä rahakukkaron. Mistä kaikki nuo herrat NN, kun minä en nähnyt ainoatakaan? Minä yritin turhaan kuvata mieleeni herra N:ää. Minä tiedustelin, mikä se oikeastaan oli, mutta minulle ei annettu mitään tyydyttävää vastausta.
Noina etäisinä aikoina tuli taloon rouva Mathias auttamaan Mélanieta, jonka kanssa hän muuten eli sangen huonossa sovussa. Rouva Mathias, joka oli luonteeltaan vaikeakäänteinen, kiivas ja herkästi loukkaantuva, osoitti melkoista minuun kohdistuvaa mielenkiintoa. Hän oli keksinyt erinäisiä rakentavia ja moraalisia viekkauksia minua parantaakseen. Niinpä hän, lukiessaan sanomalehdestä sekalaisia uutisia, joissa kerrottiin muun muassa 'ilkeämielisyyden aiheuttamasta' tulipalosta ja 'herra Duchesnelle, päiväpalkkalaiselle sattuneesta onnettomuudesta, oli sieltä löytävinään eilistä käyttäytymistäni koskevan selonteon. Hän luki: 'Nuori Pietari Nozière käyttäytyi eilen Tuileriespalatsin puutarhassa ollessaan tottelemattomasti ja pikavihaisesti, mutta on nyttemmin luvannut luopua näistä rumista paheista.'
Järkeni oli kahden vuoden iällä kyllin kehittynyt estääkseni minua aivan helposti uskomasta tulleeni mainituksi sanomalehdissä samoinkuin herra Guizot tai herra Duchesne, päiväpalkkalainen. Minä huomasin, että rouva Mathias, joka tavaili kaikki nuo uutiset hieman soperrellen, mutta ei kovin usein sanaa toistaen, alkoi minua koskevaan tiedonantoon ehdittyään yhtäkkiä omituisesti epäröidä, ja päättelin sen nojalla, etteivät viimeksi mainitut olleetkaan sanomalehdestä luettavissa, vaan että hän ne keksi osoittaen riittämätöntä nokkeluutta. En niinmuodoin joutunut petetyksi, mutta vaikealta tuntui jäädä vaille lehtien maininnan suomaa kunniaa, ja minä sallin mieluummin asian jäädä epävarmaksi pyrkimättä toteamaan, että se oli selvää petosta.