V.

Kun sotilaiden miekat, liktorien raipat ja Caesarin mairittelevat sanat olivat vihdoin rauhoittaneet koko Gallian, tuli Marcus Antonius, kvestori, talvimajaan atrebaattein Nemetocennaan. Hän oli Caesarin sisaren Julian poika. Hänen tehtävänään oli maksaa joukoille palkat ja jakaa vakiintuneiden sääntöjen mukaisesti saalis, joka oli suunnattoman suuri, sillä valloittajat olivat löytäneet kultaharkkoja ja kiiltokiviä pyhistä paikoista paasien alta, onteloista tammista ja lammikkojen tyynistä vesistä ja olivat keränneet paljon kultaisia talouskaluja päällikköjen ja sukupuuttoon hävitettyjen heimojen asumuksista.

Marcus Antonius oli tuonut mukanaan suuren joukon kirjureita ja maanmittaajia, jotka kävivät jakamaan irtaimistoa ja maita ja olisivat laatineet paljon joutavia kirjelmiä, ellei Caesar olisi käskenyt heidän noudattaa yksinkertaisia ja nopeita työmenetelmiä. Nemetocennaan tuli tulvimalla aasialaisia kauppiaita, kolonisteja, työläisiä ja lakimiehiä, ja atrebaatit, jotka olivat jättäneet kaupunkinsa, palasivat sinne toinen toisensa jälkeen uteliaina, hämmästyneinä, täynnä ihmetystä. Useimmat gallialaiset olivat nyt ylpeät, kun saivat käyttää togaa ja puhua Remuksen jalojen poikien kieltä. Pitkät viiksensä ajeltuaan he olivat roomalaisten näköiset. Ne heistä, joille oli jäänyt hiukan varallisuutta, pyysivät roomalaista arkkitehtiä rakentamaan talon jossa oli sisäinen pylväskäytävä, naisten suojat ja simpukankuorilla koristettu suihkulähde. He maalauttivat Herkuleen, Merkuriuksen ja Runottaret ruokasaliensa seinäpintoihin ja aterioivat makuuasennossa.

Vaikka olikin kuulu ja kuulun isän poika, Komm oli menettänyt useimmat uskollisistaan. Hän kieltäytyi kumminkin alistumasta ja vietti harhailevaa sotilaan elämää muutamien miesten keralla, joita liitti häneen tuima tahto saada olla vapaa, roomalaisiin kohdistuva viha tai tottumus ryöstämään ja raiskaamaan. He seurasivat häntä ikisankkoihin metsiin, rämeille, vieläpä liikkuville saarillekin, joita muodostuu virtojen laajoihin suistomaihin. He olivat kaikki häneen kiintyneet, mutta puhuttelivat häntä arkailematta, niinkuin henkilö puhuttelee vertaistansa, koska tosiaankin olivat hänen vertaisiaan rohkeudessa ja kärsimysten, puutteen ja kurjuuden alinomaisessa ylenmääräisyydessä. He asuivat tiheissä metsissä tai kallioiden halkeamissa ja tiesivät tien niihin onkaloihin, joita virtojen voimallinen vesi uurtaa ahtaiden rotkojen kupeisiin. Elleivät löytäneet metsänriistaa, he söivät karhunmarjoja ja sianpuolukoita. He eivät voineet lähteä kaupunkeihin, koska roomalaiset tai pelkkä roomalaistenpelko niitä heiltä varjelivat. Kaikkein useimmissa kaupungeissa he olivat vihattuja vieraita. Komm otettiin kuitenkin vastaan hajallaan sijaitsevissa majoissa, tuulten aina pieksemillä rantahietikoilla Somme-virran suun uneliailla äyräillä. Näiden hiekkasärkkien asujaimet nauttivat ravinnokseen kaloja. Köyhinä, eri tahoilla asuvina, hedelmättömän maaperän sinisiin ohdakkeisiin uponneina he eivät olleet kokeneet roomalaista mahtia. He ottivat hänet ja hänen ystävänsä vastaan maanalaisissa asumuksissaan, jotka oli peitetty kaislalla ja meren vierittämillä kivillä. He kuuntelivat häntä tarkkaavaisesti, koska eivät olleet milloinkaan kuulleet kenenkään puhuvan niin hyvin. Hän sanoi heille:

— Tietäkää, kutka ovat ystäviä atrebaateille ja morineille, jotka asuvat meren rannikolla ja synkillä salomailla.

— Kuu, metsä ja meri ovat morinein ja atrebaattein ystävät. Mutta Caesarin tuomia pieniä ruskeita miehiä ei rakasta meri, ei tuuli eikä metsäkään.

Meri on minulle sanonut: — Komm, minä kätken venetiläiset venheesi rantani autioon poukamaan.

Metsä on minulle sanonut: — Minä suon turvallisen tyyssijan sinulle, kuululle päällikölle, ja uskollisille seuralaisillesi.

Kuu on minulle sanonut: — Komm, näithän, kuinka murskasin roomalaisten alukset Bretonian rannalla. Minun käskettävinäni ovat pilvet ja tuulet, ja minä kiellän valoni vankkurien kuljettajilta, jotka tuovat elintarpeita Nemetocennan roomalaisille, niin että voit heidät yllättää yöllä.

Niin ovat minulle puhuneet meri, metsä ja kuu. Ja minä sanon teille:

— Jättäkää venheenne ja verkkonne ja lähtekää kanssani. Teistä kaikista tulee sotapäälliköitä ja suurimaineisia miehiä. Me taistelemme kauniita ja hyödyllisiä taisteluita. Me hankimme itsellemme elintarpeita, aarteita ja naisia yltäkyllin. Se käy päinsä näin:

»Muistissani on atrebaattein ja morinein maa niin täydellisesti, ettei koko tässä maassa ole yhtäkään jokea, ei lampea eikä kalliota, jonka paikkaa en tarkoin tiedä. Kaikki tiet, kaikki polut ovat samoin mielessäni täsmällisine pituuksineen ja varmoine suuntineen, täysin sellaisina kuin esivanhempiemme maankamaralla. Ja ajatukseni täytyy olla suuri ja kuninkaallinen voidakseen siten sisältää atrebaattein koko alueen. Tietäkää, että se sisältää vielä paljon muita maita, bretonilaisia, gallialaisia ja germaanisia. Jos siis minut olisi määrätty kansojen johtajaksi, olisin voittanut Caesarin ja karkoittanut roomalaiset näiltä mailta. Ja siitä syystä me voimme yhdessä helposti yllättää Marcus Antoniuksen kuormastot, joiden on määrä tuoda ruokavaroja heidän minulta varastamaansa kaupunkiin. Me voimme helposti heidät yllättää, koska tunnen heidän kulkemansa tiet, ja heidän sotilaansa eivät kykene meitä tavoittamaan, koska eivät tunne niitä teitä, joita me kuljemme. Ja jos osuisivatkin jäljillemme, pääsemme heitä pakoon venetiläisissä venheissäni, jotka kuljettavat meidät bretonein Saareen.»

Sellaisilla puheilla Komm herätti suurta luottamusta isännissään sumuisella rannikolla. Hän voitti heidät lopullisesti puolelleen antamalla heille muutamia kulta- ja hopeakappaleita, omistamiensa aarteiden jäännöksiä. He sanoivat hänelle:

— Me seuraamme sinua, minne ikänä tahdot meidät johtaa.

Komm johti heidät tuntemattomia teitä roomalaistien laitaan saakka. Nähdessään kosteilla niityillä, jonkun rikkaan miehen asumuksen luona, hevosia laitumella hän lahjoitti ne kumppaneilleen.

Niin hän muodosti ratsuväkijoukkueen, johon liittyi useita atrebaatteja haluten päästä sotapoluille hankkimaan rikkauksia. Tulipa tarjolle muutamia roomalaisten leiristä karanneitakin, mutta Komm ei heistä huolinut, koska ei tahtonut rikkoa vannomaansa valaa, ettei katselisi koskaan roomalaista kasvoihin. Hän antoi älykkään miehen kuulustella heitä ja lähetti heidät takaisin. Toisinaan rukoilivat häntä jonkin kylän kaikki miehet, nuoret ja vanhat, ottamaan heidät uskollistensa joukkoon. Marcus Antoniuksen veronkantajat olivat saattaneet heidät puille paljaille vaatimalla Caesarin määräämien verojen lisäksi asiattomia maksuja ja velvoittamalla päälliköt suorittamaan sakkoja kuvitelluista rikoksista. Täytettyään valtionrahaston nuo virkamiehet tosiaankin huolehtivat rikastumisestaan barbaarien kustannuksella, joita pitivät typerinä ja jotka voivat milloin tahansa jättää pyövelin käsiin vaimentaakseen ikävät valitukset. Komm valitsi voimakkaimmat miehet. Muut lähetettiin pois, vaikka he itkivät ja sanoivat kuolevansa nälkään tai joutuvansa roomalaisten surmaamiksi. Hän ei tahtonut saada suurta armeijaa, koska ei aikonut nostattaa suurta sotaa, kuten Vercingetorix.

Pienellä joukollaan hän ryösti muutamassa päivässä useita jauho- ja teuraskuormastoja, surmasi itsensä Nemetocennan muurien edustalla yksin liikkuvia legionasotilaita ja sai kaupungin roomalaisen väestön kauhun valtaan.

— Nämä gallialaiset, sanoivat tribuunit ja senturiot, ovat julmia barbaareja, jumalten halveksijoita ja ihmissuvun vihollisia. Vannotusta valasta huolimatta he loukkaavat Rooman ja Rauhan majesteettia. He ansaitsevat varoitukseksikelpaavan rangaistuksen. Ihmisyyden nimessä olemme velvolliset rankaisemaan syyllisiä.

Kolonistien valitukset ja sotilaiden huudot kohosivat kvestorin istuimen luo saakka. Marcus Antonius ei aluksi niistä välittänyt. Hänen harrastuksenaan oli esittää tarkoin suljetuissa hyvinlämmitetyissä saleissa histrioiden ja kurtisaanien seurassa, mitä oli tehnyt Herkules, jota hän muistutti kasvojensa piirteiltä, lyhyeltä ja kähärältä parraltaan ja jäsentensä voimakkuudelta. Jalopeuran taljaan puettuna, nuija kädessään tuo Julian roteva poika iski maahan kuviteltuja hirviöitä ja puhkoi nuolillaan lohikäärmeen kaltaista rakennelmaa. Sitten hän yht'äkkiä vaihtoi jalopeuran taljan Omphalen hameeseen ja vaihtoi samalla kiihkonsa laatua.

Sillävälin hätyytettiin kuormastoja, sotaväkiosastoja yllätettiin, ahdistettiin ja ajettiin pakoon, ja eräänä aamuna nähtiin senturio C. Fusius riippumassa hirtettynä, rinta puhki, puussa lähellä Kultaista porttia.

Roomalaisten leirissä tiedettiin, että näiden konnantöiden tekijä oli Commius, joka oli aikoinaan ollut Rooman ystävyyden nojalla kuninkaana, mutta oli nyt ruvennut rosvopäälliköksi. Marcus Antonius käski toimia tarmokkaasti sotilaiden ja kolonistien turvallisuuden takaamiseksi. Hän arvasi, ettei ovelaa gallialaista saataisi aivan pian kiinni ja kehoitti preettoria heti toimimaan kaamean varoittavasti. Noudattaakseen päällikkönsä ajatuksia preettori käski tuoda istuimensa eteen kaksi atrebaattia, rikkaimmat Nemetocennassa asuvista.

Toisen nimi oli Vergal, toisen Ambrov. He olivat molemmat jalosukuiset ja olivat ensimmäisinä kaikista atrebaateista solmineet ystävyysliiton Caesarin kanssa. Saatuaan kehnon korvauksen auliista alistumisestaan, menetettyään kaikki arvonsa ja suurimman osan omaisuuttansa, jouduttuaan alinomaa karkeiden senturioiden ja ahneiden legistain ahdistamiksi, he olivat uskaltaneet virkkaa jonkin valituksen. He elivät Nemetocennassa roomalaisia jäljitellen ja käyttäen pukunaan heidän togaansa, elivät yksinkertaisina ja turhamaisina, nöyryytettyinä ja kopeina. Preettori tutki heitä, tuomitsi heidät kärsimään isänmurhasta säädetyn rangaistuksen ja jätti heidät liktorien haltuun jo samana päivänä. He kuolivat epäillen latinalaista oikeutta.

Kvestori oli siten ripeällä lujuudellaan rohkaissut kolonisteja, jotka lausuivat hänelle siitä kiitoksensa. Nemetocennan kaupungin ylhäiset virkakunnat siunasivat hänen isällistä valppauttaan ja hurskauttaan ja määräsivät asetuksen nojalla hänelle pystytettäväksi vaskisen kuvapatsaan. Pian sen jälkeen Kommin ratsumiehet yllättivät ja surmasivat muutamia kaupungin ulkopuolelle uskaltautuneita latinalaisia kauppiaita.