XXVI.
Epäilemättä olisin seurannut Violetia Nünbergiin, mutta säästääkseni häntä, Topleria ja melkeinpä itseänikin en olisi seurannut häntä liian julkisesti, samassa junassa matkustamalla. Tahdoin kuitenkin nähdä hänet lähtöhetkellä, vaikka kaukaakin, ja olin aseman läheisyydessä junan lähtöön saakka. Raitiovaunun ajurit ja jalankulkijat saapuivat; miss Yves'iä en nähnyt. Münchenin junan lähdettyä kuljin jalkaisin Eichstädt'iin maantietä pitkin. En tavannut ketään, en tiennyt mitä ajattelisin. Kuljin Rossmarktin yli ja kun lähestyin Treubergin taloa näin kahden miehen menevän kiireesti sisään. Tunsin heidät laihemman sateenvarjosta ja sauvasta Toplerin veljeksiksi. Palasin asemalle pikajunalle, joka lähti kaksikymmentä yli yhdeksän illalla. Ei ketään.
* * * * *
(Vihkostani).
"Miksi et olekaan lähtenyt? Toivon, toivon. Mutta jos oletkin sairas?
"Olen pannut kynäni pois, olen kätkenyt kasvoni käsiini, olen poistunut, saadakseni rauhaa paikan ja ajan yhteydestä, olen nauranut sinun kanssasi vaimoni, yhdentekevää missä, samantekevää milloin, kestetyille tuskille.
"Palatessani asemalle kuljin varjossa; kuu valaisi laakson toista puolta. Muistatko yötä Belvedere di Lanzossa? Olimme varjossa, kuu kultasi Luganon ja kaikki vuoret edessämme, kultasi kallioni kärjet. Silloin sai kuu minut haaveilemaan, mutta ei nyt. Silloin istumme lähellä toisiamme ja kuitenkin niin kaukana vielä. Nyt sitävastoin emme näe toisiamme, emme kuule toistemme ääntä ja olemme kuitenkin niin kaukana vielä. Nyt sitävastoin emme näe toisiamme, emme kuule toistemme ääntä ja olemme kuitenkin lähetysten. Olen kuin matkamies, joka vuoren huipulta näkee läheisen, vaikka tiettömän metsän takaisen rauhan majan katon. Kuinka pääsisin luoksesi? En tiedä vielä, kuljin eteenpäin levitetyin käsivarsin. Ja ehkäpä, kun sinä olet kaikkein lähimpänä minua, kadotan sinut näkyvistä, pelkään, kaipaan tietämättä saavutanko sinut, mutta minä kiiruhdan edelleen, ja jos kaadun, kaadun sinun syliisi.
"Entä jos sinä olisit sairas? On hermostuneita, herkkiä ihmisiä, joille minun asemassani ollessaan sisäinen ääni ilmottaisi, tunne sanoisi, että sinä kärsit. Minun hermoni ovat tunteettomat, mykät.
"Neiti Luise on sanonut minulle, että pidät sweetbriar puusta. Olen poiminut muutamia lehtiä siitä kotiin tullessani. Niiden tuoksu puhuu minulle sinusta, sinun olennostasi, sinun hiuksistasi. Kerran Belvederessä ohjatessani kiikaria sinulle, ja täälläkin, suloisen ruusun päivänä, tunsin hiuksiesi hienon tuoksun. Se muistuttaa tätä. Minä pidän tuosta suloisesta nimestä sweetbriar, se tuo mieleeni sinun vehreän isänmaasi meren keskellä. Jos en voisi elää kanssasi Italiassa, uneksisin pienestä, ruusujen peittämästä majasta, sinun rakkaan Englantisi kukkuloiden välissä, valtameren rannalla. Mitä uneksin! Siellä kasvaisi sweetbriar ikkunoittemme ympärillä ja en toivoisi muuta maailmassa.
"For in my mynde — off all mankynde
I love but you, but you alone."
[Sydämestäni rakastan ainoastaan sinua kaikkein ihmisten joukossa.]
"Tiedätkö, että ennenkuin sinut tunsinkaan ei mikään kotimaasi kansanlaulu, ei mikään saksalainen Lied ollut minulle rakkaampi kuin tuo vanha englantilainen ballaadi?
"Olen niin surullinen, kalpaan sinua niin että tahtoisin mennä ikkunan luo ja kutsua sinua yössä."
"Violet, Violet! Darling!" [Violet, Violet! Lemmittyni!]