XXXIV.
(Vihkostani).
Rüdesheim, 28. VI.
Kuin elävänä haudattu, mi nostaa pois paaden, ja taas karkaa kammiostaan valoa vasten.
Niin sua suutelin ma innoissani,
sun pääsi, kätes, painoin rintahani,
ja huules, sielus' sun.
Join ilmaa, aurinkoa, avaruutta,
ja mielen viepää suurta kaikkeutta,
mi sulkee maailman.
Ja kaikki ympärilläin yöhön hukkui, vain sua, sua täynnä rinta uhkui, vain sua, sua.