II.
Seuraava kohtaus heidän välillään muodostui merkillisen lyhyeksi. Denry sairastui influensaan. Hän sanoi saaneensa sen luonnollisesti äidiltä.
Hän kävi vuoteeseen ja pysytteli siinä. Äiti hoiteli häntä kaiken päivää ja oikein suuttui koettaessaan turhaan pakottaa häntä syömään. Iltapuoleen Denry heittelehti hurjasti pikku vuoteessaan pikku makuusuojassaan, valitellen hirveätä päänkivistystä. Äiti pysytteli hänen luonaan suurimman osan yötä. Aamulla Denry kävi rauhallisemmaksi. Ei kumpikaan heistä maininnut "lääkäri" sanaa. Äiti vietti päivänsä enimmäkseen yläkerran portaissa. Mutta illan tullen Denry tuli jälleen huonommaksi, ja äiti pysytteli enimmän osan toista yötä hänen vuoteensa vieressä.
Talviaamun koleassa hämärässä Denry mutisi heikolla äänellä:
"Äiti, taitaisi olla parasta lähettää sana."
"Lääkärillekö?" sanoi äiti. Ja salassa hän ajatteli, että olisi todellakin parasta lähettää noutamaan lääkäriä ja että influensa ja vilustuminen mahtoivat sittenkin olla eri asioita.
"Ei", sanoi Denry, "nuorelle Lawtonille."
"Nuorelle Lawtonille!" huudahti äiti. "Mitä ihmettä nuorella
Lavvtonilla olisi tekemistä täällä?"
"Minä en ole tehnyt testamenttia", vastasi Denry.
"Pyh!" tokaisi äiti.
Siitä huolimatta hän säikähtyi juuri pikkuruikkusen. Ja hän lähetti sanan tohtori Stirlingille, vanhan Harropin skotlantilaiselle apulaiselle.
Tohtori Stirling, joka oli tukevaruumiinen eikä jättänyt suurtakaan tilaa toisten varalta tuossa pienessä, yksinkertaisessa makuusuojassa, jonka asuja ansaitsi neljä tuhatta vuodessa, tuijotti rouva Machiniin, ja hän tuijotti myöskin Denryyn.
"Teidän on käytävä vuoteeseen tuossa tuokiossa", hän sanoi.
"Mutta johan hän on vuoteessa", huudahti rouva Machin.
"Tarkotan teitä ihtiänne", sanoi tohtori Stirling.
Rouva Machinin keinot olivat jotakuinkin lopussa. Tätä todisti se, ettei hänellä ollut enää voimia vastustaa tohtori Stirlingiä. Hän kävi vuoteeseen. Ja pian sen jälkeen Denry nousi vuoteesta. Ja vähää myöhemmin saapui taloon Rose Chudd, siisti ja toimelias nuori leski kadun alapäästä, ja hallitsi sitä ikäänkuin se olisi ollut hänen omansa. Rouva Machin, jonka ruumis oli sitkeätä tekoa, nousi noin viikon kuluttua ja antoi Roselle palkan ja matkapassin kiitoksitta. Mutta Rose oli ollut talossa, eikä hän ollut kääntänyt sitä mullin-mallin. Kuinka rouva Machin koettikin, ei hän huomannut mitään moitittavaa Rosen omavaltaisen toimeliaisuuden tuloksissa.