III.
Ensiksi sattui merellä myrsky. Hän kuuli siitä puhuttavan Rhylissä ja näki myöhään illalla vaahtohyrskyt Prestatynin luona. Ja kun juna saapui Llandudnoon kestitsivät molemmat neidot ulsterit yllään ja lakki päässään häntä tervetuliaisiksi ihmeellisillä tarinoilla myrskystä ja haaksirikoista ja pelastusvenheistä. Ja he olivat niin hilpeitä ja niin ystävällisiä, niin ilmeisesti iloissaan nähdessään jälleen ritarinsa, että Denry havaitsi viipymättä olevansa mitä parhaalla tuulella. Hän karkoitti kaikki synkät ja painostavat ajatukset, jotka olivat tehneet matkan ikäväksi, ja muuttui omien unelmiensa hilpeäksi Denryksi. Jo tuulikin huumasi häntä. Nyt ei satanut laisinkaan.
Kello oli puoli kymmenen, ja puolet Llandudnoa oli Rantatiellä pohtien myrskyä, joka tuntui olleen vertaistaan vailla elokuussa. Joka tapauksessa ihmiset, jotka olivat käyneet Llandudnossa vuosittain viidenkolmatta vuoden aikana, vakuuttivat, etteivät olleet koskaan kokeneet sellaista myrskyä. Uusi pelastusvene oli hurraa-huutojen raikuessa lähtenyt kello kuuden tienoissa eräälle kuunarille, joka oli joutunut hätään Rhosin lähellä; ja kello kahdeksalta oli toinen pelastusvene (vanha pursi, jonka uusi oli syrjäyttänyt ja eräs iäkäs kalastaja ostanut kalasumpuksi) lähtenyt pelastamaan norjalaista parkkilaivaa Hjalmaria Pikku-Ormen mutkan ympäritse.
"Lähdetäänpä aallonmurtajalle", sanoi Denry. "Siellä on komeata."
Hän ei ollut viipynyt kaupungissa tuntiakaan, ja kuitenkin oli jo kysymys menoista.
"Aallonmurtaja on suljettu!" ilmoittivat neidot hänelle.
Mutta kun he kierrellessään kaasulyhtyjen alle kokoontuneessa kiihtyneessä väkijoukossa saapuivat portille, huomasi Denry ihmisiä aallonmurtajalla.
"Siellä on merimiehiä ja muita sellaisia ja pormestari", selittivät tytöt.
"Pyh!" sanoi Denry kiihtyneenä.
Hän lähestyi porttia ja ojensi vartijalle kortin. Sen oli jättänyt Staffordshiren Merkkitorven ilmoitusasioitsija, joka oli käynyt Broughaminkadulla Denryn ollessa poissa saadakseen Denryn ilmoituksen uudistetuksi.
"Sanomalehtimies", sanoi Denry veräjän vartijalle ja livahti lävitse helposti kuin lentävä lintu.
"Joutukaa nyt!" huusi hän neidoille.
Vartija näytti epäröivän.
"Nämä naiset kuuluvat minun seuraani", selitti Denry.
Vartija taipui.
Se oli suuri voitto Denrylle. Hän saattoi lukea voittonsa seuralaistensa silmistä. Katsoessaan häneen tuolla tapaa Ruth oli ehdottomasti ihmeellinen naisten seassa, ja mitä ajatuksia hänellä lieneekin Bursleyssä ja junassa ollut Ruthin ihmeellisyydestä, ne olivat vääriä ajatuksia.
Aallonmurtajan päähän paviljongin toiselle puolen oli kokoontunut viitisenkymmentä ihmistä, ja siellä kerrottiin, että toinen pelastusvene oli menestyksellisesti suorittanut tehtävänsä ja läheni aallonmurtajaa.
"Minä kirjoitan tästä kuvauksen Merkkitorveen", sanoi Denry, jonka ajatukset hyvin ymmärrettävistä syistä liikkuivat sanomalehtimaailmassa.
"Oi, kirjoittakaa!" huudahti Nellie.
"Täällä on Merkkitorvi kaikissa sanomalehtimyymälöissä", sanoi Ruth.
Sitten he tuntuivat uppoavan myrskyyn. Aallonmurtaja tutisi ja vapisi vyöryjen painosta, ja toisinaan, vaikka vuorovesi olikin kovin matalalla, vesiryöppy lensi korkealle ja osui päin kasvoja. Silmät eivät voineet erottaa muuta kuin vaahdon hetkellisen välkähdyksen hyrskyn harjalla. Se oli jännittävin tilanne, minkä yksikään heistä oli kokenut.
Ja viimein kuultiin sellaisten miesten, jotka ilmeisesti pystyivät näkemään yhtä hyvin pimeässä kuin päivänvalossa, selittävän, että toinen pelastusvene oli lähellä aallonmurtajaa. Ja sitten jokainen näki sen tuokion ajan — aavemaisen ilmiön, joka kalpeana kohosi yöstä silmänräpäykseksi ja sitten taas katosi. Ja pieni joukko hurrasi.
Seuraavassa tuokiossa valaisi bengaalituli aallonmurtajaa, ja pelastusvene kuvastui omituisen tehoisana myrskyä vasten. Ja joku heitti köyden ja sitten lennähti toinen köysi mereltä ja putosi Denryn olkapäälle.
"Alkakaa vetää siellä!" karjui käheä ääni. Bengaalivalo sammui.
Denry kiskoi voimainsa takaa. Tilaisuus oli ainoalaatuinen. Ja nuo muutamat sekunnit olivat Denrylle samanarvoiset kuin hänen koko kallis elämänsä — niin, mukaan luettuina myöskin ne sekunnit, jolloin hän oli suudellut Ruthia, ja ne minuutit, mitkä hän oli tanssittanut Chellin kreivitärtä. Sitten kaksi parrakasta miestä otti köyden hänen käsistään. Ilma kajahteli nyt huudoista. Lopulta joukko miehiä hyökkäsi rautaportaikkoa aallonmurtajan alaosaan, joka oli kymmenen jalkaa lähempänä vettä.
"Jääkää te tänne, te molemmat!" komensi Denry.
"Mutta, Denry —"
"Jääkää tänne, minä sanon!" Koko miehinen puoli hänessä oli herännyt. Hän katosi miesten jälkeen. "Malttakaa hetkinen", hän sanoi palaten heidän luokseen. "Ottakaahan nämä huostaanne!" Ja hän ammensi takataskustaan heidän käsiinsä noin kahdentoista shillingin verran kuparia, vuokrista saatuja vaihtorahoja. "Jos sattuisin uppoamaan", hän sanoi kadoten jälleen.
Se oli hänelle perin luonteenomaista, tuo tyynen harkitsevaisuuden ylenpalttisuus keskellä äärimmäistä hätää.