IV.
Kuu valaisi koleahkoa iltaa. Talo erottui kuutamossa selvästi
Trafalgarin-tielle — se oli neliömäinen rakennusmöhkäle.
"Eipä se olekaan kovin iso!" virkkoi rouva Machin
"Ei! Hän ei välittänyt isosta. Hän vain halusi saada kyllin tilavan", selitti Denry painaen nappia, joka sijaitsi pääoven oikeassa pielessä. Kukaan ei tullut avaamaan, vaikka he kuulivat kellon soivan sisällä. He odottivat. Rouva Machin oli kovin hermostunut, mutta hylkeennahkavaippansa vuoksi häntä ei viluttanut.
"Tämäpä vasta on hullunkurinen portaikko", hän huomautti ajan kuluksi.
"Se on marmorista", sanoi Denry.
"Mitä hyötyä siitä on?" tiedusti äiti.
"Helpompi pitää puhtaana", selitti Denry.
"Jaa", sanoi rouva Machin, "mutta kyllä se nyt on aika likainen."
Niin olikin.
"Se on helppo puhdistaa", virkkoi Denry kumartuen alemmaksi. "Tarvitsee vain kiertää tätä hanaa sivulle. Näes, se on laitettu sellaiseksi, että se vuodattaa litteän suihkun portaita myöten. Siirryhän syrjään silmänräpäykseksi."
Hän kiersi hanaa, ja portaikko huuhtoutui puhtaaksi tuossa tuokiossa.
"Mistä tuo vesi niin höyryää?" tiedusti rouva Machin.
"Kun se on kuumaa", sanoi Denry. "Oletko koskaan arvellut veden höyryävän muusta syystä?"
"Kuumaa vettä ulkosalla?"
"Kuumaa vettä voi saada ulkosalle yhtä helposti kuin sisäänkin, eikö totta?" virkkoi Denry.
"No, kaikkia sitä vielä näkee!" huudahti rouva Machin. Se oli tehnyt häneen syvän vaikutuksen.
"Siihen malliin tässä talossa on kaikki järjestetty", selitti Denry.
Hän sulki vesihanan.
Ja sitten hän soitti uudestaan. Ei vastausta. Ei valon välkettäkään koko asumuksessa.
"Maltahan nyt, niin saat nähdä", sanoi Denry lopulta. "Minä käyn sittenkin sisään. Minulla on takaoven avain hallussani."
"Oletko varma siitä, että se käy päinsä?"
"Viis' minä siitä, käykö se päinsä vai eikö", sanoi Denry uhmaavasti. "Hän pyysi minua tulemaan, ja hänen pitäisi olla täällä ottamassa vastaan. Minä en anna kenenkään hypätä nenälleni."
Ja sisään he kävivät kierrettyään talon takapuolelle.
Denry sulki oven, painoi nappulaa, ja sähkövalo syttyi palamaan. Sähkövalo oli siihen aikaan aivan uutukainen ilmiö Bursleyssä. Rouva Machin ei ollut koskaan nähnyt sitä toimimassa. Hänen oli pakko myöntää, että se ei ollut laisinkaan niin monimutkainen kuin öljylamppujen hoito. Keittiössä sähkövalo hohti huikaisevana seinillä, jotka oli verhottu harmain kiviliuskoin, ja lattialla, joka oli laadittu mustista ja valkoisista liuskoista. Siellä oli kaasukeittiö ja kahdella vesihanalla varustettu marmorinen pesulaite. Kalusto oli tummasta puusta. Hyllyllä oli saviteoskastrulleja. Kaapit olivat täynnä keittiövälineitä, pääasiallisesti saviteoksia. Denry alkoi näytellä äidilleen allasta, jossa oli reunakkeita ja uurteita ja osastoja; siinä hän selitti voitavan koneellisesti pestä ja kuivata kaikkea muuta paitsi veitsiä.
"Eikö sun olisi parasta lähteä tavoittelemaan sitä herra Wilbrahamia?" keskeytti äiti.
"Niinpä tietenkin", sanoi Denry; "minä ihan unohdin hänet."
Äiti kuuli hänen vaeltelevan pitkin taloa ja huutelevan vaihtelevin äänin herra Wilbrahamia. Mutta hän ei erottanut mitään muuta ääntä. Sillä välin hän tarkasteli keittiötä yksityiskohtaisesti, mieltyen toisiin laitteisiin ja pääsemättä perille toisten tarkoituksesta.
"Varmaankin hän on myöhästynyt junasta", arveli Denry palatessaan. "Ei hän ainakaan ole täällä. Nyt voin näyttää sinulle samalla koko talon."
Hän opasti äidin eteishalliin, joka oli tulvillaan valoa.
"Täällähän on oikein lämmin", sanoi rouva Machin.
"Koko talo lämmitetään höyryllä", selitti Denry. "Ei ole ainoatakaan takkaa."
"Ei ainoatakaan takkaa!"
"Ei! Ei ainoatakaan. Ei tarvitse kiillottaa ristikkoja, ei kantaa pihalle tuhkaa eikä sisään kivihiiliä, ei pyyhkeillä tomua reunakkeilta, ei puhdistella hiilihankoja, ei nuohota savutorvia."
"Mutta jos häntä haluttaisi yht'äkkiä saada hiukan tulta keskellä kesää?"
"Joka huoneessa on hätävaroiksi kaasu-uuni", selitti Denry.
Äiti vilkaisi erääseen huoneeseen.
"Mutta", hän huudahti, "täällähän on jo kaikki valmiina, ihan kunnossa.
Ja lämmintä kuin leivintuvassa."
"Niin onkin", sanoi Denry, "hän on antanut sellaiset määräykset. En voi ymmärtää, kuinka Herran nimessä hän on jäänyt tulematta."
Samassa tuokiossa helisi sähkökello kovaa ja kimeästi, ja rouva Machin hätkähti.
"Siinä hän onkin!" virkkoi Denry astuen ovea kohti.
"Hyvänen aika! Mitä hän mahtaakaan ajatella, kun näkee meidät täällä?" mutisi rouva Machin.
"Pyh!" sanoi Denry huolettomana. Ja hän avasi oven.