SEITSEMÄS LUKU.
Jeesuksen seuraaminen.
Seuraavana aamuna herätti siivoojatar hänet, ojentaen kirjeen, joka oli sisällöltään seuraava:
Timot. luk. X, v. 27, 28, 29. Ensimmäinen Korint. luk. VI.,
v. 3, 4, 5.
Kallis V—i!
Meidän H:me J. Kr. Armo ja Rauha, Isän rakkaus ja P. H:n osallisuus j.n.e. Amen!
Näin eilisiltaisesta Harmaastaviitasta, että aiot julkaista Sovinnonsoihtua. Tule tapaamaan minua toimessani huomen-aamulla ennen 9.
Pelastettu.
Nathanael Skåre'si.
Nyt ymmärsi hän osaksi Lundellin arvotukset!
Hän ei tosin tuntenut tätä suurta jumalanpalvelijaa Skårea persoonallisesti eikä tiennyt mitään Sovinnonsoihdusta, mutta hän oli utelias ja päätti seurata tungettelevaista kutsua.
Kl. 9 oli hän Regeringsgatanilla mahtavan nelikerroksisen talon edustalla, jonka fasaadi oli täynnä kylttejä aina kellarikerroksesta hamaan kattolistaan asti. Kristillinen Kirjapaino Osakeyhtiö Rauha, 2 k. Jumalan lasten perinnön toimitus, 1/2 k. Viimeisen Tuomion toimisto, 1 k. Rauhanpasuunan toimisto, 2 k. Lastenlehti: Ruoki lampaitani, toimitus, 1 k. Kristillisen Rukoushuoneosakeyhtiö Armoistuimen Johtokunta, toimittaa maksuja ja myöntää lainoja ensimmäistä kiinnitystä vastaan, 3 k. Tule Jeesuksen luo, 3 k. Huom. Säännölliset myyjät, jotka voivat antaa takuun, saavat täältä työtä. Lähetys-Osakeyhtiö Kotka jakaa 1867 vuoden voittoa korkokupongeilla, 2 k. Kristillisen Lähetyshöyrylaiva Zululu'n konttori, 2 1/2 k.
Laiva lähtee, jos Jumala tahtoo, t.k. 28 p. Tavaroita otetaan konnossementtia ja kuittia vastaan konttorissa Skeppsbron luona, jossa laiva lastaa.
Ompeluseura Muurahaispesä ottaa vastaan lahjoja alakerrassa. Papin kauluksia pestään ja silitetään Portinvartijan luona! Öylättejä à 1,50 naula myydään Portinvartijalla! Huom! Mustia hännystakkeja, jotka sopivat Rippilapsille, vuokrataan. Käymätöntä viiniä (Math. 19:32) saa ostaa Portinvartijalta à 75 äyriä kannu, ilman astiaa.
Alakerrassa portista vasemmalle oli kristillinen kirjakauppa. Falk pysähtyi ja luki ikkunaan asetettujen kirjojen nimiä! Se oli sitä vanhaa tavallista: epähienoja kysymyksiä, nenäkkäitä syytöksiä, loukkaavia tuttavallisuuksia, kaikki jo entuudestaan hyvin tunnettuja. Mutta enemmän kiinnittivät hänen huomiotaan monet kuvitetut aikakauslehdet, jotka suurine, englantilaisine puupiirroksineen olivat levällään houkutellen ihmisiä. Varsinkin lastenlehdillä oli ärsyttävä ohjelma, ja puotipalvelija tiesi kertoa, miten vanhat ukot ja akat tuntikausia voivat seisoa ikkunan ääressä katsellen kuvia, jotka näyttivät tekevän liikuttavan vaikutuksen heidän hurskaisiin mieliinsä ja herättävän jo menneen — ehkä turhaan menneen — nuoruuden muistoja. Falkin valtasi silmänräpäykseksi jumalaton ajatus, jonka hän kuitenkin heti karkotti sen siveellisen saarikansan luo, joka syö verta ja juo leipäänsä, ja ajatuksensa hävetti häntä.
Hän kapuaa pompeijilaisten seinämaalausten välitse leveitä rappusia ylös, jotka koko lailla muistuttavat sitä tietä, joka ei johda autuuteen, ja saapuu sitten suureen huoneeseen, joka on sisustettu kuin pankin sali pulpeteilla vielä ylösnousemattomia kamreereja, kasöörejä ja kirjanpitäjiä varten. Keskellä huonetta on kirjotuspöytä, suuri kuin alttari, mutta muistuttaen moniäänisiä urkuja, joita ensinmainittuja tässä osottaa kokonainen koskettimisto ilmatelegraafin nappuloita ja trumpettimaiset puhetorvet, jotka johtavat kaikkiin rakennuksen huoneistoihin. Lattialla seisoo iso mies, ratsusaappaissa, papintakissa, joka on kiinni kaulan luota viimeisellä ylänapilla, niin että se muistuttaa avonaista univormutakkia, kaulassa valkoinen rusetti ja sen yläpuolella merikapteenin naamari, sillä oikeat kasvot ovat kadonneet pulpetin lokeroon tai pakkalaatikkoon. Iso mies ruoskii ratsusaappaidensa kiiltäviä varsia ratsupiiskalla, jonka nuppi, symboolisesti, kuvaa hevosen jalkaa, ja polttaa väkevää sikaria, jota ahkerasti pureksii pitääkseen, kuten näyttää, suutaan käynnissä. Falk katseli ihmetellen tuota suurta miestä.
Tämä siis oli tällaisten ihmisten viimeinen kuosi, sillä ihmisilläkin on oma kuosinsa! Tämä siis oli tuo suuri julistaja, jonka oli onnistunut tehdä nykyaikaiseksi syntisyys, armon janoominen, huonous, köyhyys, kurjuus, sanalla sanoen kaikilla tavoin raadollisena oleminen! Tämä mies oli tehnyt pelastuksesta hienon muodin! Hän oli keksinyt Stora Trädgårdsgatania varten evankeliumin! Oli saatu kuulla armon järjestys! Pidettiin synnillisyydessä kilparatsastuksia, joissa huonoin sai palkinnon, mutta pantiin toimeen ajometsästyksiä köyhien, pelastettavien sielujen pyydystelemiseksi, mutta pidettiin myöskin, tunnustakaamme se, ajoja sellaisten uhrien tavottamista varten, joilla pyytäjät opettelivat itseään parannukseen saattamalla heidät mitä julmimman hyväntekeväisyyden esineiksi.
— Vai niin, te olette herra Falk! sanoo naamio. Tervetuloa, ystäväni! Te kenties haluatte nähdä minun toimeni! Anteeksi, onhan herra Falk lunastettu? Niin! No! Tämä on kirjapaino-osakeyhtiön toimisto — suokaa anteeksi, silmänräpäys.
Hän menee urkujen luo ja vetää ulos parisen ääntä, jolloin vastaukseksi kuuluu vihellys.
— Olkaa niin hyvä ja katsokaa ympärillenne sen aikaa!
Hän panee suunsa torveen ja huutaa: — "Seitsemäs pasuuna ja kahdeksas tuska! Nyström! Mediaevel, 8, varastossa, fraktuuralla otsakirjotukset, nimet harvennetut!"
Ääni vastaa samasta torvesta: "Puuttuu käsikirjotusta!" Naamio istuutuu urkujen ääreen, ottaa kynän ja arkin paperia ja antaa kynän kiitää paperin yli puhuen sikari hampaissa.
— Tämä toimi — on — niin laaja — että se piankin menee — yli voimieni — ja — terveyteni olisi — huonompi kuin se — on — ellen — minä sitä hoitaisi — niin — hyvin.
Hän ponnahtaa ylös ja vetää toisesta äänestä ja huutaa toiseen torveen: Oletko maksanut velkasi? korrehtuuri — Ja sitten hän jatkaa puhumalla toista ja kirjottamalla toista.
— Te ihmettelette — miksi — minä — käyn jalassani — näin — ratsusaappaat. Sen vuoksi — koska — minä — ensiksikin — ratsastan — terveyteni vuoksi.
Poika tuo korrehtuuria. Naamio ojentaa sen Falkille ja sanoo nenällään — sillä suu ei ole vapaa — "lue tuo!", samalla huutaen pojalle silmillä: "odota!"
— Toiseksi — (korvain liikkeellä sanoo hän kehuvasti Falkille: "kuuletteko, että seuraan mukana!") — koska mielestäni — hengen miehen — ei tule herättää — huomiota — ulkomuodollaan — toisten — ihmisten — suhteen — sillä — sitä — sanotaan — hengelliseksi — kopeudeksi — ja se — antaa — moittijille — syytä.
Kirjanpitäjä tulee sisälle ja naamio tervehtii häntä otsanahalla, ainoa osa, joka ei ole käytännössä.
Ennemmin kuin istuisi toimetonna ottaa Falk korrehtuurin ja lukee.
Sikari jatkaa puhettaan.
— Kaikilla muilla — ihmisillä — on ratsusaappaat — minä en millään muotoa tahdo poiketa heistä — ulkoasuuni nähden — sentähden — koska — en ole — mikään — ulkokullattu — käytän minä — ratsusaappaita.
Sitten antaa hän käsikirjotuksen pojalle ja karjasee — suullaan: "Neljä latomahaallista Seitsemättä pasuunaa Nyströmille!" — ja sitten Falkille:
— Nyt olen vapaa viisi minuuttia! Suvaitsetteko tulla varastohuoneeseen.
Kirjanpitäjälle:
— Zululu lastaa?
— Paloviinaa, vastaa kirjanpitäjä ruostuneella äänellä.
— Käykö se päinsä? kysyy naamio.
— Se käy päinsä! vastaa kirjanpitäjä.
— No, Jumalan nimeen siis! — Tulkaa, herra Falk. He astuvat huoneeseen, joka on täynnä hyllyjä, joilla on kirjapakkoja. Naamio sipasee ratsupiiskallaan pitkin niiden selkiä, ja sanoo ylpeästi — suoraan:
— Nämä minä olen kirjottanut! Mitä siitä sanotte? Eikö ole paljon? Tekin kirjotatte — vähän! Jos saatte jatkaa, niin kirjotatte tekin vielä näin paljon! — Hän puri ja repi sikariaan ja sylkäsi sitten palaset suustaan, jotka lentelivät kuin paarmat, ennenkuin tarttuivat kirjain selkämyksiin, ja hän näytti siltä kuin olisi ajatellut jotain halveksuttavaa.
— Sovinnonsoihtu? Hm! Minun mielestäni se on tyhmä nimi! Eikö teidänkin? Tekö sen olette keksinyt?
Ensi kerran Falk nyt sai tilaisuuden vastata hänen puheeseensa, sillä kuten kaikki suurmiehet vastasi hän aina kysymyksiinsä itse, ja vastaus oli ei. Pitemmälle hän ei ehtinyt, ennenkuin naamio taas oli käynnissä.
— Minun mielestäni se on hyvin tyhmä nimi! Noo! Te luulette sen leviävän?
— En tiedä mitään koko asiasta, enkä tiedä mistä te puhutte.
— Ette tiedä mitään?
Hän ottaa lehden ja näyttää.
Falk lukee ällistyneenä seuraavan ilmotuksen:
"Tilausilmotus: Sovinnonsoihtu. Aikakauslehti kristillistä yleisöä varten. Ilmestyy kohdakkoin Arvid Falkin toimittamana. (Kaunokirjallisuus-Akatemian palkitsema kirjailija). Ensimmäinen vihko sisältää Håkan Spegelin Jumalan luodut teot, tunnustettavasti uskonnollista henkeä ja syvää kristillisyyttä uhkuva runoteos".
Hän oli unohtanut peruuttaa Spegelin ja siinä hän nyt seisoi sanatonna!
— Kuinka suuri on painos? Hä? 2,000 otaksun minä. — Liian vähän: Ei kelpaa! Minun Viimeistä Tuomiotani leviää 10,000 ja minä en kuitenkaan saa siitä enempää kuin — mitä mä sanoisin — viisitoista puhdasta!
— Viisitoista?
— Tuhatta, poikaseni!
Naamio näytti unohtaneen roolinsa ja joutuneen joillekin vanhoille jäljilleen.
— No hyvä, jatkoi hän. Te tiedätte, että minä olen suosittu saarnamies, voin sanoa sen ilman kehumista, koskapa koko maailma sen tietää! Te tiedätte, että minusta paljon pidetään, sitähän minä nyt en voi auttaa, mutta niin se on! Minähän olisin teeskentelijä, jos sanoisin, etten tiedä sitä, minkä koko maailma tietää! No siis, minä avustan teidän yritystänne alussa! Te näette tämän säkin! Jos sanon, että se sisältää kirjeitä henkilöiltä, naisilta — niin, niin, olkaa huoleti: minä olen naimisissa — jotka pyytävät muotokuvaani, niin en ole sanonut liikaa.
Se nyt tosin vain oli pussi, jota hän ruoski.
— Säästääkseni heiltä ja itseltäni paljon vaivaa ja tehdäkseni samalla toiselle suuren palveluksen olen ajatellut antaa teille luvan laittaa lehteen elämäkertani, muotokuvan seuraaman, jolloin teidän ensimmäistä numeroanne leviäisi 10,000 ja te voitte siten pistää taskuunne, ainoastaan siitä numerosta, tuhannen puhdasta!
— Mutta, herra pastori — (hän yritti sanoa: kapteeni) — minä en tiedä mitään koko tästä asiasta!
— Ei merkitse mitään! Ei kerrassaan mitään! Kustantaja itse on kirjottanut minulle ja pyytänyt muotokuvaani! Ja teidän on laadittava minun elämäkertani! Helpottaakseni tehtäväänne olen antanut erään ystäväni panna kokoon pääsisällön siitä, joten teidän tarvitsee laittaa vain johdanto — lyhyt ja henkevä, korkeintaan muutamia latomahaallisia! Nyt sen tiedätte!
Falk tuli hämilleen niin suuresta ennaltatietämyksestä, ihmetellen että muotokuva oli niin erilainen kuin alkukuva ja että ystävän käsiala oli niin samanlainen kuin naamion oma käsiala.
Naamio oli antanut muotokuvan ja käsikirjotuksen sekä ojensi nyt kätensä saadakseen siitä kiitosta.
— Tervehtikää — — kustantajaa! — Hän oli niin vähältä sanoa
Smithiä, että heikko punerrus kohosi hänen poskipartansa väliin.
— Mutta eihän pastori tunne minun mielipiteitäni — väitti Falk vastaan.
— Mielipiteitänne? Hä? Olenko minä kysynyt teidän mielipiteitänne? Minä en koskaan pyydä keltään ihmiseltä mielipiteitä! Varjelkoon taivas! Minä? En koskaan!
Hän suomi vielä kerran kustannustavaroittensa selkämyksiä, avasi oven, osotti elämäkertansa kirjottajalle tien ja palasi alttaripalvelukseensa.
Falk ei voinut, kuten tavallisesti, ja se oli hänen onnettomuutensa, ennenkuin vasta jäljestäpäin keksiä sopivaa vastausta ja hän oli jo kadulla, kun hän sen löysi. Kellarin luukku, joka sattumalta oli auki (ja jossa ei ollut ilmotuksia), sai vastaanottaa elämäkerran ja muotokuvan huostaansa.
Sitten meni hän lähimpään sanomalehden toimitukseen peruuttaakseen uutisen Sovinnonsoihdusta ja sen jälkeen kulkemaan varmaa nälkäkuolemaa kohti.