KENRAALI VON BERNHARDI.
Monen muun sotilas-kirjailijain lailla on myöskin Friedrich erittäin sopiva lukea; ja hän pitää yllä Bismarcktraditsion hyvää ja pelottavaa puolta: toisin sanoen, hän ei ole mikään humbuugintekijä. Hän katsoo tosiasioita suoraan silmiin, hän ei petä itseään eikä lukijoitaan; ja jos hänen olisi tarjottava valeita — minkä hän epäilemättä tekisi yhtä paksusti kuin yksikään brittiläinen, ranskalainen tai venäläinen upseeri, jos hänen isänmaansa turvallisuus olisi vaarassa — niin hän tietäisi valehtelevansa. Tämä viimeksi mainittu seikka todistaa meidän mielestämme perin huonoa makua, ellei suoraan sanoen turmeltuneisuuttakin.
Tosin hän tunnustaa Fredrik Suuren oivalliseksi esimerkiksi sodan ja maailmanpolitiikan alalla. Mutta sulimmat kiitoksensa hän varaa tässä asiassa Englannille. Juuri meidän ulkomaanpolitiikastamme hän sanoo oppineensa sen, mitä meikäläiset sanomalehtimiehet tuomitsevat "öykkärin, materialistin, karkeita ihanteita palvovan ihmisen opiksi, opiksi joka saarnaa pirullista pahuutta." Hän omaksuu vilpittömästi tuon opin meiltä (ikäänkuin meikäläiset rehelliset sekapää-raukat olisivat koskaan kehittäneet mitään niin älyllistä kuin oikea oppisuunta on) eikä nuhtele meitä muusta kuin siitä, että olemme sallineet Yhdysvaltain lujittaa yhtenäisyyttään ja käydä meille vaarallisiksi, vaikka olisimme voineet jakaa ne kannattamalla etelävaltioita sisällis-sodassa. Hän osoittaa mitä selvimmällä tavalla, että ellei Saksa murskaa Englantia, niin Englanti murskaa Saksan hyökkäämällä kimppuun sellaisella hetkellä, jolloin se on epäedullisessa asemassa. Lyhyesti sanoen: hän ennustaa, että me, hänen suuret opettajansa reaalipolitiikassa, menettelemme juuri siten, kuin junkkarimme nyt ovat pakottaneet meidät tekemään. Kyllä asia on sellainen, että juuri me olemme toteuttaneet Bernhardin ohjelman ja Saksa on lyönyt sen laimin. Hän neuvoi Saksaa tekemään liiton Italian, Itävallan, Turkin ja Amerikan kanssa, ennenkuin se ryhtyisi kukistamaan ensin Ranskaa, sitten Englantia. Mutta kukaan ei ole profeetta omassa maassaan; ja Saksa on antanut pusertaa itsensä Ranskan ja Venäjän väliin liittolaisenaan vain Itävalta ja suonut siten otollisen tilaisuuden englantilaisille junkkareille. Nämä ovat tarttuneet siihen täsmällisyydellä, jonka pitäisi miellyttää von Bernhardia, vaikkapa tämä tunnustus tapahtuukin hänen isänmaansa kustannuksella. Kaiser ei tahtonut myöntää, että he olivat terävämpiä junkkareita kuin hänen omansa. Se oli hänelle ikävä, vieläpä raivostuttavakin yllätys. Hän teki kaiken, mitä keisari saattoi tehdä sietämättömään häpeään alistumatta, saadakseen heidät pidättämään verikoiransa loitolla ja antamaan hänen selviytyä kahdesta pelottavasta vihollisestaan. Mutta he nauroivat Fredrik Suuren naurua ja syöksivät kaikki meidän voimamme häntä vastaan, kuten hän olisi Bernhardin periaatteiden mukaan saattanut tehdä meille, jos olisi tavannut meidät yhtä epäedullisessa asemassa, Virallisesti tämä sota on junkkarin taistelua junkkaria vastaan, militaristin taistelua militaristia vastaan; ja meidän on siitä suoriuduttava, ei tekopyhinä teeskentelijöitä vastustaen, vaan kynsin ja hampain kamppaillen.