MILITARISTISTA LYHYTNÄKÖISYYTTÄ.
Epävirallisesti katsoen on asian laita aivan toisellainen. Demokratian, eipä edes sosiaalidemokratiankaan, vaikka se onkin yhtä vihamielinen brittiläisiä kuin saksalaisia junkkareita kohtaan ja käsittää varsin hyvin nykyaikaisen sodan vanhentuneisuuden ja äärettömän typeryyden, ei tarvitse olla kokonaan innostumatta taistelusta, joka voi tuottaa sille suurempaa hyötyä kuin sen valtiollisille vastustajille. Sillä Bernhardi Loistava ja meidän omat perin tylsät militaristimme ovat yhtä mielettömiä: sota ei saa aikaan mitään kaikesta siitä, minkä vuoksi he ovat siihen syöksyneet. On paljoa luultavampaa, että se saa aikaan juuri sellaista, mitä he eniten pelkäävät ja paheksuvat: se on itse asiassa jo pakottanut heidät juuri sellaiseen järjestykseen, jonka kukistamiseksi he perustivat anti-sosialisti-liiton. Osoittaaksemme, kuinka mielettömiä he ovat, sallittakoon meidän olettaa, että sota toteuttaa heidän läntisen ohjelmansa viimeiseen pykälään asti. Otaksukaamme, että Ranska lähtee sodasta voitollisena, onnellisena ja mainehikkaana, valloitettuaan takaisin Elsassin ja Lothringin, saatuaan Rheimsin tuomiokirkon korjatuksi parhaimpaan nykyaikaiseen afäärityyliin ja suunnaton sotakorvaus taskussaan! Olettakaamme, että me hinaamme Saksan laivaston Portsmouthiin ja jätämme Hohenzollernin kuvaannollisesti virumaan Romanovin kantapään alle ja todellisuudessa asumaan mukavassa huvilassa Chislehurstissa, seudun kaikkien teekutsujen sankarina ja sen kaikkien urheilukilpailujen palkintotuomarina! No niin, huutavat militaristit, otaksukaa kaikin mokomin sellaista: voisimmeko kaivata mitään sen parempaa? Mutta minullapa sattuu olemaan verraten vilkas mielikuvitus, eikä se suostu millään ehdolla pysähtymään tähän mukavaan kohtaan. Minun täytyy otaksua yhä edelleen. Otaksukaamme, että Ranska, jonka sotilaallinen maine on vielä kerran kohonnut napoleonisen korkealle, käyttää sotakorvauksensa rakentaakseen voittamattoman armaadan, voimakkaamman ja meitä lähempänä sijaitsevan kuin saksalainen laivasto, jota nyt olemme ryhtyneet hävittämään! Otaksukaamme, että Sir Edward Grey esittää vastalauseensa ja monsieur Delcasse vastaa: "Venäjä ja Ranska ovat nöyryyttäneet yhden valtakunta-öykkärin ja ovat valmiit nöyryyttämään toisenkin. En ole unohtanut Fashodaa. Estäkää meitä, jos voitte; tai jos haluttaa, niin etsikää apua Saksalta, jonka olemme murskanneet ja riisuneet aseista!" Mitä hyötyä on silloin kaikesta tästä verenvuodatuksesta, kun tuo vanha tilanne toistuu pahemmassa muodossa, kun meillä on vihollinen lähempänä rantojamme ja maallenousu paljoa mahdollisempi, kun vihollista on terästämässä "luonnollisen vihollisuuden" traditsio ja Waterloon tahra on pestävä pois aivan samoin kuin nyt Sedanin? Jo sylilapsenkin pitäisi kyetä käsittämään, että tuo typerä ajatus hellittää meitä ahdistavaa sotilaallista painostusta murskaamalla tämä tai tuo erikoinen valta on ihan samaa, kuin koettaisimme muuttaa valtameren painostusta nostamalla sangollisen vettä Pohjanmerestä ja kaatamalla sen Biskaijan lahteen.
Jätän ehdoin tahdoin olettamatta, mitä voitollinen Venäjä saattaisi tehdä. Mutta Puolan ja Suomen ylevämielinen vapauttaminen sen omalla kustannuksella ja Bosnian ja Herzegovinan vapahtaminen Itävallan kustannuksella voisi helposti nostattaa hermostuneiden militaristiemme mieleen, että Venäjän saattaisi vallata intohimoinen halu vapauttaa India ja Egypti, ja lisäksi muistuttaa sille, että me olimme Japanin liittolaisia niihin aikoihin, jolloin Venäjä nöyryytettiin Mandshuriassa. Niin että teidän tasapaino-probleminne Aasiassa käy suunnattomassa määrin vaikeammaksi, jos Saksa heitetään pois venäläisvastaiselta vaakalaudalta ja murskataan muruiksi. Yksinpä Pohjois-Afrikassakin — mutta riittää jo. Paistinpannusta voi raivata itselleen tien, mutta vain tuleen. Parasta on ottaa vaarin Nietzschen urheasta neuvosta ja pitää kunnianasianaan "elää vaarallisesti". Historia osoittaa, että usein se on paras keino elää kauan.