MITÄÄN OPPIMATTA — KAIKKI UNOHTAEN.
Mutta sallikaa minun tutkia tuota militaristien teoriaa, ei otaksumien varaan piiloutuvan tulevaisuuden, vaan täyttyneen ja peruuttamattoman menneisyyden avulla. Onko totta, että kansakuntien täytyy voittaa tai tuhoutua ja että sotainen valloitus merkitsee hyvinvointia ja valtaa voittajalle ja häviötä voitetulle? Olen jo ohimennen vihjannut siihen tosiasiaan, että Itävalta on joutunut tuon tuostakin tappiolle: sen on voittanut Ranska, Italia, Saksa, melkein jok'ikinen maa, joka on arvellut kannattavan käydä sen kimppuun; ja kuitenkin se on tätä nykyä yksi suurvalloista, ja voittamaton Saksa on etsinyt sen liittoa. Saksa voitti Ranskan 1870 niin perinpohjaisesti, että se tuntui mahdottomalta; ja kuitenkin on Ranska siitä pitäen laajentanut aluettaan, sillä välin kuin Saksa anoo yhä vielä turhaan tilaa auringossa. Venäjän voitti Japani Mandshuriassa niin täydellisesti, ettei kukaan voine sen koommin väittää Lännen luonnollisesti olevan sotilaallisessa suhteessa itää etevämmän; ja kuitenkin juuri Venäjän herättämä pelko on saattanut Saksan tekemään nykyisen epätoivoisen rynnistyksensä Ranskaa vastaan; ja juuri Venäjän liittoon perustuvat Ranskan ja Englannin toiveet lopullisesta menestyksestä. Me itse tunnustamme, ettei se sotakuntoisuus, jolla olemme niin suuresti hämmästyttäneet saksalaisia, suinkaan aiheudu Waterloosta ja Inkermannista, vaan siitä läksytyksestä, minkä saimme buureilta, jotka olisivat luultavasti tuottaneet meille häviön, jos olisimme olleet jotakuinkin heidän kokoisiaan. Kreikka on äskettäin niittänyt sotamainetta saatuaan muutamia vuosia varemmin surkeasti selkäänsä turkkilaisilta. Helppoa olisi lisätä esimerkkien lukua poimimalla niitä kaukaisemmasta historiasta: niinpä ne toistuvat tappiot, joita meidän sotajoukkomme kärsivät seitsemännentoista vuosisadan lopulla taistellessaan tasapainosodassa Luxembourgin johtamia ranskalaisia vastaan, muuttivat Englannin asemaa hämmästyttävän vähän, tuskinpa laisinkaan, niiden vaikutus oli melkein sama kuin myöhemmin Marlborough'n johdolla saavutettujen voittojen. Ja näitä silmällä pitäen on aivan nurinkurinen se militaristi-teoriasta saatu johtopäätös, että valtiot, jotka nykyään eivät merkitse mitään sotilaallisina valtoina, eivät yleensä voi merkitä yhtään mitään. Monako näyttää olevan Europan onnellisin ja menestyksellisin valtio.
Lyhyesti sanoen militarismi on kaikkein typerimpiä niistä vale-tieteistä, joita viime vuosisata-puolisko on synnyttänyt niin runsaasti ja joille on yhteistä se ominaisuus, että ne tympäisevät kaikkia terveitä sieluja ja menettävät kokonaan tasapainonsa inhimillisen kokemuksen ilmeisten tosiasiain rinnalla. Todellisen käytännön nojalla uskaltaa laatia vain sellaisen säännön, että sodat, joiden tarkoituksena on ylläpitää tai järkyttää valtioiden välistä tasapainosuhdetta ja joita pintapuoliset ihmiset sanovat tasapainosodiksi, perusteelliset sitä vastoin kateellisuuden sodiksi, eivät koskaan saa aikaan haluttua rauhallista ja lujaa tasapainoa. Ne saattavat keventää riidanhalua, tuottaa kaunaa tuntevalle tyydytystä, lauhduttaa loukattua kansallisylpeyttä, kartuttaa tai laimentaa sotaista mainetta; mutta siinä onkin kaikki. Ja syynä on, kuten myöhemmin aion perin ratkaisevasti osoittaa, se että kansakunta voi todellisesti ruhjoa toisen vain yhdellä tapaa; ja se on sellainen tapa, ettei yksikään sivistynyt kansakunta uskalla edes pohtiakaan sitä.