MITÄ SAKSAN OLISI PITÄNYT TEHDÄ.
Koska halveksin arvostelijoita, jotka johtavat ihmiset harhaan kykenemättä saattamaan heitä oikeaan, tahdon ensiksi, ennenkuin jatkan meidän virallisen asemamme arvostelua, tehdä hallitukselle ja ulkoasiain-ministeriölle sen palveluksen, että määrään heille oikean virallisen aseman; sillä myönnän, että yleisön kanta on liian kypsymätön virallisesti käytettäväksi, vaikka se sellaisenaan onkin terve. Tämä oikea virallinen kanta on löydettävissä vain tarkastamalla, mitä Saksan olisi pitänyt tehdä ja mitä se olisi voinut tehdä, ellei se olisi ollut meikäläisten junkkarien lailla niin suuressa määrin militaristi-mielettömyyden sokaisema ja militaristi-paniikin valtaama, että "sillä ei ollut aikaa lausua paholaiselle hyvää huomenta". Asia on varsin yksinkertainen: sen olisi pitänyt uskoa länsirajansa turvallisuus Länsi-Europan ja Amerikan yleiselle mielipiteelle ja taistella Venäjää vastaan, jos sen kimppuun käytiin, välittämättä sen enempää selkänsä suojelemisesta. Militaristien teorian mukaan olisimme me, Ranska ja Englanti, hyökänneet viipymättä sen kimppuun takaapäin; mutta militaristinen teoria saattaa kannattajansa pulaan juuri sen vuoksi, että se olettaa Europan shakkilaudaksi. Europpa ei ole mikään shakkilauta, vaan väkirikas mannermaa, missä vain ani harvat ihmiset ovat antautuneet sotilaallista shakkia pelaamaan; ja myöskin noilla harvoilla on otettavana huomioon monta seikkaa eikä vain vastustajan kuninkaan valtaaminen. Ensinnäkin olisi Englannin käynyt mahdottomaksi hyökätä Saksan kimppuun moisissa olosuhteissa, ja jos Ranska olisi tehnyt siten, ei Englanti olisi auttanut sitä; mahdollisesti olisi vielä yleinen mielipide pakottanut Englannin sekaantumaan asiaan julkaisemalla yhteisen vastalauseen Amerikan kanssa tai ehkäpä asevoiminkin suojelemaan Saksaa, jos sitä ahdistettaisiin tuhoisasti kahdelta taholta. Yksinpä meidän militaristeillamme ja diplomaateillammekin olisi ollut syitä sellaiseen sekaantumiseen. Hyökkäävä ranskalais-venäläinen hegemonia, jos se saisi Saksan muserretuksi, olisi meille aivan yhtä vastenmielinen kuin Saksan ylivalta. Täten Saksa olisi pahimmassa tapauksessa joutunut taistelemaan Venäjää ja Ranskaa vastaan puolellaan kaikkien muiden valtojen sympatiat ja mahdollisuus saada aktiivista apua muutamilta, varsinkin niiltä, jotka ovat sen tavoin vihamielisellä kannalla Venäjän hallitukseen nähden. Ellei Ranska olisi käynyt sen kimppuun — ja vaikka olenkin yhtä tietämätön ranskalais-venäläisen liiton ehdoista kuin Sir Edward Grey suvaitsee aivan tyytyväisenä olla, niin en voi ymmärtää, kuinka Ranskan hallitus olisi voinut puolustaa oman kansansa edessä hirvittävän vaarallista hyökkäystä Saksaa vastaan, jos Venäjä olisi ollut hyökkäävänä puolena — silloin Saksa olisi joutunut oikeudenmukaiseen asemaan taistelussaan Venäjää vastaan. Mutta ei edes taistelu Venäjänkään kanssa ollut välttämätön. Serbialle annettu ultimaattumi oli hassahtavan ukon typeryyksiä, pahempi rikos kuin salamurha, joka sen aiheutti. Ei ole mitään syytä epäillä Sir Maurice Bunsenin viestissä esitettyä johtopäätöstä, että siitä olisi voitu selviytyä ja että Venäjä ja Itävalta olisivat huomanneet parhaaksi jättää taistelun sikseen ja sopia asiasta. Kortit viittasivat todellakin rauhaan, ja pyrkiminen siihen olisi ollut vain tervettä peliä.