XXIII.
Mrs. Edgecombe nosti polvistuvan ylös ja suuteli häntä otsalle sanoessaan:
»Kas niin, nyt juttelemme asiasta kaupan kannalta. Minä matkustaisin mieluimmin Wienistä jo ylihuomenna. Voitteko heti tulla luokseni?»
»Oh, en tiedä, minun täytyy kysyä johtajalta. Minut on palkattu kuukauden irtisanomisajalla…»
»Sen voi helposti järjestää. Me ajamme yhdessä Bogner-kadulle, ja minä puhun — miten sanoittekaan? — johtajanne kanssa. Korvaussumma…»
»Minulla ei ole säästöjä», keskeytti Hanna.
»Se kuuluu minulle. Minähän teidät ryöstän häneltä, siis minun tulee maksaa korvaussummakin. Ja koska on puhe rahoista, kysyisin, miten suuren palkan te tahdotte?»
»Te laskette leikkiä, armollinen rouva. Mitä vaan tahdotte antaa minulle…»
»Hyvä: olin aikonut tarjota esilukijalleni sata guldenia kuukautta kohden. Mutta silti on minulla oikeus silloin tällöin avustaa pukujen hankinnassa, sillä minusta on hauskaa nähdä nuoria tyttöjä hyvinpuettuina…»
Mrs. Edgecombe soitti.
»Pyytäisin vaunut!» sanoi hän saapuneelle palvelijalle. Sitten hän kutsui kamarineitsyensä.
»Tuo hattuni ja olkaliinani. Näettekö miten päättäväisesti toimin», sanoi hän sitten Hannaan kääntyen. »Nyt ajamme suoraa päätä kamalan johtajanne luo.»
»Entä mitä teemme näille?» Hanna pani hymyillen kätensä kotelon päälle.
»Nämä viisi tai kuusi pitsilaitetta pidämme kaikki. Niistä laitamme kumpikin vastustamattomia koristeita; ja johtajanne on myöntyväisempi, jos ostamme ne kaikki.»
»Kuka tietää? Ehkä hänestä silloin tuntuu, että olen erinomainen toimessani», sanoi Hanna leikkisästi.
»Ellei hän heti vapauta teitä, niin jätän hänelle takaisin kaikki tavarat, enkä enää koskaan tee kauppoja hänen luonaan.»
Palvelija ilmoitti vaunujen ajaneen portaiden eteen.
»Tulkaa nyt, neiti! Minä olen valmis.»
Miten paljon keveämmällä mielellä Hanna menikään portaita alas kuin oli tullut ylös! Nyt häämötti tulevaisuus taas lukemattomine yllätyksineen hänen edessään, nyt hän jälleen sai kuulua jollekin.
Vaunut pysähtyivät muotiliikkeen eteen. Mrs. Edgecombe ja Hanna astuivat sisään. »Johtaja» näkyi tulevan hyvin ymmälle nähdessään myyjättärensä tulevan yhdessä liiketuttavan kanssa.
»Minä tulen maksamaan pitsit, jotka tänään olette lähettänyt nähtävikseni. Sitäpaitsi tahtoisin mielelläni puhua kanssanne eräästä toisestakin asiasta…»
»Olen kokonaan käytettävänänne.»
Mrs. Edgecombe esitti tarjouksensa. Kauppias ei tehnyt vaikeuksia, ja
Hanna sai kohta eronsa.
»Minä otan teidät siis kohta mukaani, hyvä neiti», sanoi vanha rouva.
»Tulkaa kanssani!»
Hanna sanoi ystävälliset jäähyväiset johtajalle ja tovereilleen ja seurasi suojelijaansa vaunuihin.
»Mitä minun nyt tulee tehdä?» kysyi hän.
»Nouskaa vaunuihin, niin puhelemme siitä matkalla.»
Hanna totteli.
»Nyt kai te mielellänne ajatte kotiin hyvästelemään ystäviänne ja hakemaan tavaroitanne», sanoi Mrs. Edgecombe, niin pian kuin vaunut lähtivät liikkeelle. »Jos tahdotte, niin sanokaa osoite kuskille ja me ajamme sinne yhdessä. Taikka ehkä te mieluummin toimitatte asianne yksin? Silloin voitte jättää minut hotelliin ja jatkaa matkaanne asuntoonne… mutta vain palataksenne pian takaisin uuteen kotiinne.»
»Minulla ei ole ystäviä, joille sanoisin jäähyväiset; asun vieraiden ihmisten luona, ja tavarani ovat pian kootut. Tulkaa kanssani, armollinen rouva… ymmärrän hienotunteisuutenne tahtoessanne lähettää minut yksinäni asuntooni, kysymättä edes osoitetta — mutta tahtoisin esiintyä vähemmin salaperäisesti edessänne, joten, ellei teitä väsytä, ajakaamme sinne yhdessä…»
»Mielihyvällä. Sanokaa kuskille minne ajaa.»
Hanna kumartui ulos ikkunasta ja ilmoitti kadun ja talon numeron.
»Te olette liian hyvä minulle», sanoi hän uudelleen istuutuessaan.
»Toivon meidän tulevan hyviksi ystäviksi», vastasi Mrs. Edgecombe hymyillen. »Onko teistä hauska matkustaa?»
»Saada matkustaa on aina ollut toivoni.»
»Silloin tulee se toivo toteutumaan. Minulla on aikomus oleskella pari vuotta matkoilla. Me tulemme matkustamaan halki Italian ja Espanjan, ehkäpä suuntaamme matkamme Kairoon, Konstantinopoliin ja Jumala tiesi minne… ja sitten minä ostan… me ostamme jossain kauniissa seudussa pienen talon ja vietämme siellä loppupäivät… ellei pikku ystäväni sitä ennen mene naimisiin.»
Hanna pudisti päätään.
»Se ei tule tapahtumaan, se on varmaa.»
»Ei sitä voi koskaan tietää.»
»Oi, sen voisin vaikka vannoa. Nyt olemme perillä. Tahdotteko odottaa minua tai tulla kanssani kolmanteen kerrokseen, armollinen rouva?»
»Jos se on teille yhdentekevää, niin tulen kanssanne. Alpeille nousu kuuluu ohjelmaani, joten kolmanteen kerrokseen nouseminen ei saa minua pelottaa.»
Hanna koputti oveen tultuaan perille. Palvelustyttö avasi. Hän oli juuri pesemässä kyökinlattiaa. Hän siirsi ämpärin ja saippuan syrjään tehdäkseen tilaa. Hanna katsahti Mrs. Edgecombeen ikäänkuin anteeksipyytäen.
»Mitenkä te pääsette tästä, armollinen rouva? Te tulette aivan märäksi.»
»Ei tee mitään», vastasi Mrs. Edgecombe ja nosti laahustintaan sekä astui sisään. »Missä teidän huoneenne on?»
»Meidän täytyy mennä isäntäväkeni huoneen kautta.»
»Silloin kai minä häiritsen?»
»Minä kysyn.» Hanna avasi oven.
»Eräs vieras rouva on kanssani, hyvä luutnantinrouva; saammeko mennä tämän kautta?»
»Kyllä, kyllä.»
Mrs. Edgecombe astui sisään Hannan kanssa. Toinen naisista istui ompelukoneen ääressä; toinen oli polvillaan lattialla täydessä touhussa purkaen erästä matkakirstua.
»Suokaa anteeksi», sanoi Mrs. Edgecombe, »älkää antako häiritä itseänne — minä menen vain neidin luo.»
»Tässä on huoneeni», sanoi Hanna ja sulki oven perässään.
»Lapsi raukka, miten täällä on epämiellyttävää! Ja nuo molemmat naiset näyttävät niin köyhiltä. Te puhuttelitte toista heistä luutnantinrouvaksi. Kertokaa minulle heistä vähän.»
Hanna kertoi minkä tiesi. Hän kertoi sairaasta pojasta, huolista ja uhrautuvaisuudesta, ja hänen silmänsä vettyivät.
»Minun muuttoni tulee heille kovaksi iskuksi, sillä, heidän ei ole niinkään helppoa saada vuokralaista tähän huoneeseen; herraa he eivät voi ottaa, koska hänen täytyisi kulkea heidän huoneensa läpi; minussa he kadottavat pienen, mutta sittenkin jotain merkitsevän tulolähteen.»
Mrs. Edgecombe huokasi.
»Maailmassa on kovin paljon surullista. Missä tavaranne ovat, rakas lapsi? Pakatkaa nyt tavaranne, niin annamme kantaa matka-arkkunne vaunuihin.»
Hanna punastui. »Minulla on ainoastaan pieni käsilaukku liinavaatteita varten… ainoa leninkini on ylläni…»
»Sitä pikemmin on kaikki tehty. Jätän teidät rauhaan ja menen sillä välin sopimaan huoneen jättämisestä emäntänne kanssa.»
Mrs. Edgecombe meni ulommaiseen huoneeseen. Molemmat naiset olivat vielä samassa asennossa. Ompelukone rämisi, ja matkakirstusta ilmestyi vanhoja vaatteita ja talouskaluja.
»Ei mitään, ei mitään!» huokasi hän. »En löydä edes vanhaa almanakkaa.»
»Suokaa anteeksi», sanoi Mrs. Edgecombe. »Voinko saada puhua kanssanne hetkisen? Tai onko teillä hyvin kiire tuon kirstun purkamisen kanssa? Matkustatteko pois?»
»Oh, en, minä vain etsin jotain vanhaa kirjaa; poika parkani haluaisi niin lukea jotain. Olkaa hyvä ja istukaa.»
Mrs. Edgecombe istuutui. »Teidän poikanne on sairas?» kysyi hän osaaottavasti. »Teidän vuokralaisenne kertoi sen minulle.»
»On, hän on rampa, poika parka.»
»Eikö kylpymatka auttaisi?»
Luutnantinrouva pudisti päätään.
»En tiedä… eikä meillä olisi siihen varaakaan. — Te tahdotte varmaankin puhua kanssani vuokralaisestani? Hän on herttainen ja hyvä tyttö.»
»Tahdoin ainoastaan ilmoittaa teille, että hän tulee jättämään huoneensa, minä otan hänet luokseni.»
»Oi, mitenkä ikävää!»
»Saanko tietää, paljonko hän on maksanut huoneestaan?»
»Kymmenen guldenia kuukaudessa.»
»On selvää, että näin äkillisesti irtisanottaessa huoneesta maksetaan vuokra vielä jonkun aikaa eteenkinpäin?»
»En voi sitä kieltää.»
»Sallitte kai minun sitten järjestää asian heti.»
Mrs. Edgecombe otti kukkaronsa taskusta ja sieltä kaksi seteliä. Sitten hän repäisi muistikirjastaan lehden ja kääri siihen setelit, joita naiset luulivat kahdeksi viiden guldenin seteliksi, mutta jotka yhteensä tekivätkin kaksisataa guldenia, — ja kirjoitti sitten lyijykynällä kääreeseen: »Kylpymatkaa varten.» Hän pani tämän pienen paketin viereisellä pöydällä olevaan ompelukoriin.
Hanna tuli sisään matkalaukku kädessä.
»Nyt olen valmis», sanoi hän.
Mrs. Edgecombe nousi. »Me lähdemme sitten. Sanokaa nyt hyvästi.»
»Hyvästi, rouva! Voikaa hyvin, neiti Emilie!» sanoi Hanna liikutettuna.
»Sydämelliset kiitokset ystävällisyydestänne!»
»Meidänhän tulee teitä kiittää, rakas lapsi — te olette tuottanut meille vain iloa; meistä on niin ikävä kadottaa teidät, ja Karl raukka tulee suremaan teitä kovasti.»
»Enkö saa sanoa hänelle hyvästi?»
»Ei, älkää sanoko — hän nukkuu nyt ja hän tulisi vain niin murheelliseksi.»
»Kas tässä, rouva, on lainakirjaston kirja, ja lainauskortti on siinä sisällä — toissa päivänä uudistin lainausoikeuteni kolmeksi kuukaudeksi; luovutan sen teille, niin te voitte lukea poika raukalle…»
»Oi, mitenkä hauskaa, sydämelliset kiitokset, neiti! Minä etsinkin juuri kirjaa häntä varten. Mikä tämä on?»
Luutnantinrouva avasi kirjan ja katsoi etulehteä. Mrs. Edgecombe astui lähemmäksi. Hän oli utelias näkemään mitä kirjallisuutta hänen suojattinsa luki. Se oli Hackländerin Taiteilijaromaani. Hän nyökäytti päätään hyväksyen.
»Vielä kerran hyvästi!» sanoi hän ojentaen kätensä luutnantinrouvalle.
»Älkää olko pahoillanne, vaikka ryöstänkin teiltä vuokralaisenne.»
Hanna suuteli molempia naisia. Palvelustytölle hän ohimennen antoi pari guldenia, viimeiset mitä omisti, ja sanoi ystävällisesti: »Minä matkustan pois — hyvästi, Lisi.»
Tyttö, joka vieraan kunniaksi oli vaihtanut siistimispukunsa toiseen, otti Hannan matkalaukun ja vei sen vaunuihin.
Mrs. Edgecombe ja Hanna nousivat niihin.
»Minne kuski saa ajaa?» kysyi viimeksimainittu. »Hotelliinko?»
»Ei vielä. Meillä on vielä hiukan ostoksia tehtävänä.»
»Minne me sitten ajamme?»
»Sen te tiedätte; minä olen vieras Wienissä. Tahtoisin mennä useihin muoti-, liina- ynnä muihin liikkeisiin…»
»Hyvä; siis Stephanin-torille!» sanoi Hanna kuskille.
»Minä ostan erästä matkustelevaa naista varten tarvittavat tavarat», sanoi Mrs. Edgecombe hetkisen kuluttua, »suuren matkakirstun hattu-, leninki- ja pienten tavarain osastoineen, sekä täytän osastot kengillä, hansikkailla, pukutarpeilla…»
»Sepä on suuri työ», sanoi Hanna hymyillen, »mutta minä näin teidän huoneessanne niin monta matkakirstua, että luulin teidän toimittaneen ostoksenne jo.»
»Niin, minulla on aivan liian paljon matkatavaraa. Mutta matkustavainen, jonka aion varustaa, ei ole minä, vaan eräs ihastuttava, nuori tyttö, jolla nykyään ei ole kuin pieni matkalaukku.»
»Oh… Mrs. Edgecombel»
»Siitä tulee meille molemmille todellinen ilo, eikö totta? Nauttikaamme hauskasta työstämme. Jos on tilaisuutta viattomaan iloon, hauskaan hetkeen, kuten nyt, tulee nauttia siitä täysin siemauksin. Te saatte vielä nähdä, mimmoinen vanha filosofi minä olen!»