VIIDES KOHTAUS.
Entiset. KAKSI RATSUMIESTÄ.
ENSIMÄINEN RATSUMIES. Herrani! He eivät tahdo taistella!
TOINEN RATSUMIES. Se oli paljasta kavaluutta, tahdottiin voittaa aikaa, jotta kuningattaren väki ehtisi mennä heidän puolelleen.
ENSIMÄINEN RATSUMIES. Ne ovat yhtyneet ja meitä saarretaan!
BOTHWELL. Pettureita loppuun asti! (Ratsumiehille.) Hevosen selkään, nyt me tulemme. (Ratsumiehet menevät). Nyt teidän täytyy mua seurata kauemmas ja suurempiin taisteluihin! Kautta kaiken sen, mitä teillä on rakasta maailmassa, jos te vangitaan täällä, niin ette hetkeäkään enää Skotlannissa hallitse!
KUNINGATAR. En voikaan hallita tätä maata!
BOTHWELL. Mutta poikanne, poikanne!
KUNINGATAR. Olen jo havainnut, että hän on yhtä hyvissä turvissa lordien luona, kuin teidän luonanne!
BOTHWELL. Siis tahdotte minua jättää — huolimatta kaikesta mitä eläissäni olen uskaltanut teidän hyväksi!
KUNINGATAR. Te olette ottanut maksun siitä tänään!
BOTHWELL. Hyvä, — jos ei mikään tästä kaikesta teitä taivuta, niin kumminkin itsenne-varjelemisen halu! Tässä kädessä on teidän kruununne, luottakaa siihen! Vuorilla tapaamme Hamilton'in, Seaton'in ja monta uskollista katolilaista; sieltä me kukistamme petturit, niin totta kuin Bothwell'ia ei vielä koskaan ole taistelussa voitettu. Kaikkea tässä maailmassa olette tehneet puoleksi, — tehkää nyt tämä täydesti!
KUNINGATAR. Tosi, paljon hyvää olen tehnyt vaan puoleksi, — sentähden tahdon nyt syntiäkin vaan puoleksi tehdä!
BOTHWELL. On vaan yksi synti olemassa, mutta sitä ei voikaan anteeksi antaa: se on voitetuksi joutuminen! Joka voittaa on oikeassa, sillä hän säätää lakia itse. Mutta minä en pääse voitolle ilman teitä; sillä ilman teitä en saa sotajoukkoa kokoon. Loistakaa valkoisen ratsunne selässä vaan yksi ainoa kirkas tunti sotajoukon edessä; — lopun minä teen! —
KUNINGATAR. Teidän ei ennen olisi pitänyt ryöstää luottamustani,
Bothwell!
BOTHWELL. Oi, kirottu kiusallinen uppiniskaisuus, kostonhimo, itsekäs umpimielisyys, — mitä tuo kaikki lienee; — kevytmielisesti heität elämäsi onnen kaupalle. — Mutta kuinka kaunis kuitenkin olet, kun uhaten vastustat, sa käsittämätöin!… Minä vien sinut väkisin, … sinun pitää pelastua … ja pelastaa minut!
KUNINGATAR. Koettakaa!
BOTHWELL. Hänessä on vielä voimaa, jota minä en voita. — — He ovat jo linnan pihalla! Täällä ei ole … oi, Maria, viimeisen kerran, minussa sinun elämäsi tähti jälleen välähtää, vielä kerran myötä-tuuli ohitse suhisee … tule pois, käykäämme väkirynnäköllä onnea yhdessä pyytämään!
KUNINGATAR (on ääneti, mutta pudistaa päätänsä).
BOTHWELL. Melu tuolla alhaalla kiihtyy… Minä koetan onneani yksin! Ei jokainen pohjaan mene, joka uppoavasta laivasta mereen hyppää. Mutta sulle se päivä vielä koittaa, jolloin kadut ett'et pitänyt kiinni hyvästä uimarista, se päivä, jolloin vankihuoneen ikkunasta katselet lintujen lentoa vuorten yli, ja minua ajatellen, vavisten kuuntelet askeleitten kaikua pitkissä käytävissä, odottaen että kenties tulee sanoma Bothwell'ilta, sanoma elämästä, sanoma kostosta!
Ja kun ei se tule, — saat istua kunnes käyt vanhaksi ja harmaapääksi … yhä odottaen, — kiroo silloin Bothwell'ia ja sano: hänestä tuli kosto, — kaiken uskottomuutesi kosto!
(Nyt huudetaan altaani-ikkunan alta: Bothwell!)
Niin, nyt minä tulen! — — Enkö koskaan saa sua nähdä enää, sa ylpeä tenhotar vallan tähtitarhassa! Sinä olet laulullasi lumonnut mun surman suuhun! Monenko vielä täytynee kietoa kuoleman tanssia sun nimesi varjossa? Joka aina morsiamen pukua kannat, minun pitäisi sinut tappaa ennenkuin menen; sillä ei kukaan sinua omaksensa saa, kun en minä sua saanut!
(Alhaalta useat huutavat: Bothwell!)
Minä tulen! Minä tulen! — Ei koskaan sua nähdä enää… Oi! (Syöksee kuningattaren luo, syleilee häntä ja kuiskaa:) Jos nyt molemmat saisimme kuolla?… Silloin emme eroaisi!… Ei! (päästää hänet). Elämä, vapaus, ja toivoa sen kanssa!
(Ulos).