VI
Godfreyn ylistely
Seisoin aivan hämmästyneenä.
»Kokonainen lauma huoneessani!» toistin. »Mitä se merkitsee, rouva
Fitch?»
»Sanomalehtimiehiä! He ovat olleet kiduttamaisillaan minut kuoliaaksi!
Näyttävät uskovan, että minä olen piiloittanut teidät jonnekin.
Toivoakseni ei teitä ole kohdannut mikään ikävyys, herra Lester?»
»Ei, ei ensinkään», vastasin nauraen ja huokasin helpotuksesta, sillä olinhan pelännyt, en tiedä itsekään, mitä onnettomuutta. »Toimitan pian herrat pois!»
Niin juoksin ylös portaita.
Jo kauan ennenkuin tulin huoneeseeni, kuulin äänten surinaa ja tunsin eri tupakkalajien hajun.
He olivat ruvenneet huvittelemaan kaikella lailla, kuluttaen aikaansa tarinoimalla, luullakseni, ja kun astuin sisään, tervehdittiin minua eläköönhuudolla. He olivat sellaisia sydämellisen eloisia, hyväluontoisia poikia, että oli mahdotonta suuttua heihin — ja sitäpaitsi tiesin, että he olivat kunnon miehiä, että he tekivät työtä varhaisesta aamusta myöhään iltaan niukasta palkasta, pelkästä rakkaudesta työhönsä, että he olivat sukkelia vainuamaan petosta, juonia ja epärehellisyyttä ja järkähtämättömiä paljastaessaan kaikkea sellaista, että heistä oli mieluista tehdä hyvää salassa ja pysyä tuntemattomina muille, paitsi niille muutamille, jotka olivat kulissien takana ja tiesivät pitää heitä oikeassa arvossa. Vastasin siis hymyillen heidän tervehdyksiinsä ja istuuduin tuolille, jonka eräs heistä kohteliaasti tarjosi minulle.
»No niin», aloitin ja katsoin heihin.
»Herra Lester», sanoi se, joka oli luovuttanut tuolin minulle, »sallikaa minun esittäytyä, nimeni on Rankin, Planetin edustaja. Nämä herrat täällä — ja hän osoitti käden liikkeellä toisia — ovat virkaveljiäni sanomalehtimiestoimessa. Olemme kiihkeästi odottaneet teitä täällä saadaksemme esittää teille muutamia kysymyksiä.»
»Hyvä! Olkaa hyvä!» sanoin.
»Ensiksi ja etusijassa haluaisimme tietää ajatuksenne siitä, mistä rikos aiheutui. Teidän osanottonne jutun käsittelyyn iltapäivällä sai meidät vakuutetuiksi siitä, että te osaatte laskea kaksi ja kaksi yhteen, joka on enemmän kuin voidaan sanoa tavallisista kuolevaisista. Yleisö, suuri yleisö, haluaa tietää ajatuksenne.»
»Mutta minulla ei ole mitään ajatusta!» väitin vastaan. »Sitäpaitsi en usko, että minä herätän suuren yleisön mielenkiintoa lainkaan. Olen kokonaan erossa asiasta, näettekö, herrat! Pestyämme puhtaaksi neiti Holladayn on tehtävämme päättynyt.»
»Mutta onko neiti Holladay puhtaaksi pesty?» niskoitteli hän. »Eikö ole ajateltavissa, että hän niiden kahden tunnin kuluessa, jotka hän oli poissa vaunustaan, on voinut pukeutua uudelleen, mennä isänsä konttoriin ja sitten pukeutua taas? — Eikö hän siinä tapauksessa aivan luonnollisesti olisi valinnut vihreää pukua, kun hän ei koskaan käytä vihreää?»
»Oh, lörpöttelyä!» puhkesin minä. »Sehän on lapsellista! Joko hän pukeutui säännöllisesti tai sitten ei ollenkaan! Jos te ajattelisitte tehdä raskaan rikoksen, niin te siis luultavasti, esimerkiksi, panisitte päähänne silinterin, sen vuoksi koska ette muuten milloinkaan käytä korkeata hattua! Ei, niin paljon voin sanoa, että minä olen siveellisesti varma siitä, että neiti Holladay on viaton. Ja niin on yleinen syyttäjäkin.»
»No, mutta se kirje, herra Lester? Mitä se sisälsi?»
»Sitä en voi sanoa teille. Se on asia, joka ei koske minua.»
»Mutta teidän pitäisi kohdella meitä kaikkia samalla lailla», väitti hän.
»Niinhän teenkin.»
»Mutta eikö Godfrey saanut sitä teiltä?»
»Godfrey», toistin. »Saanut minulta?»
Hän tuijotti kummastuneena minuun.
»Tahdotteko ehkä sanoa, herra Lester», kysyi hän, »että te ette viettänyt iltaa yhdessä Jim Godfreyn, Recordin edustajan kanssa?»
Nyt ymmärsin yhtäkkiä! Ja kun katselin noita tyytymättömiä, valjuja katseita ympärilläni, aloin nauraa niin, että kyyneleet valuivat.
»Vai niin, tekö se siis olitte», läähätin minä, »ajamassa meitä takaa
Broadwaylla?»
Hän nyökkäsi.
»Niin. Mutta hevosemme eivät olleet niin hyviä kuin teidän. Minne hän vei teidät?»
»Studioon — Seitsemännellä puistokadulla.»
»Luonnollisesti!» huudahti hän. »Olisihan meidän pitänyt se käsittää, pojat!»
»No niin, herra Lester», sanoi eräs toinen, »teidän ei ainakaan pitäisi antaa Godfreylle suurempaa etua kuin meille.»
»Mutta sitähän en ole tehnytkään. En tiennyt edes, kuka hän oli.»
»Ettekö sanonut hänelle, mitä oli kirjeessä?»
»En sanaakaan siitä, puhuin hänelle vain yhdestä asiasta.»
»Ja mikä se oli?»
»Että se henkilö, joka on kirjoittanut kirjeen, ei tiennyt, että Rogers oli värisokea. Saman selityksen annan mielelläni myös teille. Kuten näette, kohtelen kaikkia teitä yhtäläisesti.»
Hiljaa ja kummastellen seisoivat he ja katselivat minuun.
»Mutta», lisäsin, »luulen, että Godfrey epäilee, mitä kirjeessä oli.»
»Miksi niin?»
»Luulen, että hänen arvelunsa sopii hyvin sen kanssa yhteen.»
»Hänen arvelunsa? Sanokaa, mikä arvelu se on, herra Lester!»
»Ei, ei!» sanoin nauraen. »Se olisi salaisuuksien juoruamista toisille.
Mutta hyvä arvelu se oli joka tapauksessa.»
He katselivat toisiinsa, ja luulen heidän kiristelevän hampaitansa.
»Hänellä näyttää olevan terävä silmä, tällä Godfreylla», jatkoin lisätäkseni heidän tuskaansa. »Arvelen teidän sanovan samaa, kun saatte lukea hänen selontekonsa asiasta huomisaamuna.»
»Terävä silmä!» puhkesi Rankin. »Oh, hän on oikea veitsi, kun on kysymys tällaisista jutuista! Me emme ole samaa lajia hänen kanssaan. Hän on mielikuvituksen mies — kuten nuoltu ja juotettu Recordia varten. Onko aivan varma, että ette puhunut mitään muuta hänelle, herra Lester?» lisäsi hän levottomasti. »Kun Godfrey kirjoittaa jotakin, hän voi keittää sopan rautanaulastakin.»
»Aivan varma. Kuuntelin vain suurella mielenkiinnolla, kuinka hän kehitti omaa mielipidettään asiasta.»
»Ja hyväksyitte sen?»
»Sanoin, että oli olemassa paljon, mikä puhui sen puolesta.»
Tuntui kuin kaikki läsnäolijat olisivat saaneet sähkötäräyksen.
»Siinä se nyt on!» huudahti Rankin. »Se oli juuri sitä, mitä hän tahtoi. Nyt se ei enää ole hänen mielipiteensä, vaan teidän! Voin nähdä hänen otsakkeensa! Ettekö tahtoisi kertoa meille, miten hän ajatteli murhan aiheutuneen?»
Katsoin häneen.
»Suoraan sanoen, herra Rankin», kysyin minä, »jos te olisitte minun sijassani, kertoisitteko sen?»
Hän epäröi hetkisen. Sitten ojensi hän minulle kätensä.
»En», sanoi hän minun tarttuessani siihen. »Sitä en tekisi! Käteni sen päälle. Olette aivan oikeassa! Tulkaa pojat, parasta on, että menemme!»
He kaikki seurasivat häntä, ja kuulin heidän menevän laulaen katua ylös. Sitten istuuduin jälleen tuolilleni ja ajattelin vielä kerran Godfreyn olettamusta; se näytti sopivan täydellisesti yhteen, kohta kohdalta, jopa — minä säpsähdin tätä ajatellessani — neiti Holladayn vaiteliaisuudenkin kanssa siitä, missä hän oli oleksinut edellisenä iltapäivänä. Koko salaisuus oli avoinna edessäni. Hän oli jollakin tavoin saanut tietää sisarensa läheisyydessä olon ja hankkinut hänen osoitteensa; hän oli etsinyt häntä ja saanut tietää hänen olevan sillä hetkellä ulkosalla — olipa uskottavaa, että sisar oli kirjoittanut hänelle ja pyytänyt häntä tulemaan — mutta miksi hän ei siinä tapauksessa pysynyt kotona ja ottanut vastaan häntä? Olipa miten oli, joka tapauksessa neiti Holladay oli odottanut, kunnes hän oli tullut takaisin ja silloin pannut merkille hänen liikuttuneen mielentilansa, ehkäpä nähnyt verijälkiä hänessä. Sanoma hänen isänsä kuolemasta oli antanut hänelle yhä selvemmän selityksen siitä, mitä tämä mielenliikutus ja nämä veripilkut merkitsivät. Hän oli turvautunut vaitioloon, ettei tahraisi isänsä nimeä ja mahdollisesti myöskin suojellakseen tuota toista naista. Niin, sen täytyi olla siten. Minusta tuntui kuin minulla olisi ollut arvoituksen avain kädessäni.
Kohta kohdalta — mutta mikä sotkeutunut vyyhti tämä kuitenkin oli! Että ponteva etsintä tulisi toimeenpantavaksi tuon vieraan naisen löytämiseksi, siitä ei minulla ollut epäilystä, mutta hänellä oli jo niin pitkä ennätys, että hän voisi helposti päästä pakoon. Vaikka toisaalta — ehkäpä hän ei ollutkaan paennut, hänen on täytynyt pysyä kaupungissa, sillä kuinka muuten olisimme saaneet tuon kirjeen! Hän oli siis jäänyt — mutta miksi? Että hänellä olisi jotakin osanottoa Frances Holladayn kohtaloon, se ei näyttänyt luultavalta, mutta miten muuten voitiin selittää kirje?
Minusta tuntui kuin olisin alkanut kietoutua vyyhteen uudelleen — se näytti vain tulevan yhä sotkuisemmaksi: ja pelkässä epätoivossa työnsin kaikki ajatukset siitä luotani niin paljon kuin voin ja menin levolle.
Huomisaamun Record vahvisti Rankinin ennustuksen. Olin tullut kuuluisaksi yhtenä yönä — sillä Godfrey oli tavallansa esittänyt minut oman mielipiteensä luojana ja kunnioitti minua runsaalla määrällä laatusanoja, jotka, ajatellessani niitä, saivat minut punastumaan ja joita en vieläkään ole antanut hänelle täysin anteeksi. Hymyilin lukiessani ensimmäisiä rivejä:
»Recordin edustajalla oli onni syödä eilisiltana päivällistä yhdessä herra Warwick Lesterin, etevän nuoren asianajajan kanssa, joka eilen niitti suurenmoisen voiton tutkintotuomari Goldbergin edessä Holladayn juttua käsiteltäessä; ja tietysti kertojamme käytti tilaisuutta keskustellakseen hänen kanssaan viimeisistä havainnoista tässä merkillisessä jutussa. Herra Lester näkyi olevan yhtä mieltä Recordin kanssa eräästä lähtökohdasta, joka on ainoa olosuhteisiin sopiva ja täydellisesti ja tyydyttävällä tavalla selittää kaikki sen yksityiskohdat.»
Lähtökohta kehittyi sitten juurtajaksain ja laajasti, ja kirjoitus päättyi vakuutuksella, että Record on oleva poliisille avullinen rikollisen naisen etsimisessä.
Nyt kun poliisi tiesi, mihin osaan kaupunkia sen pitäisi heittää verkkonsa, niin en epäillyt hänen pikaista löytymistään, koska hän oli kiusannut sallimusta jäämällä kaupunkiin.
Graham ja Royce olivat juuri lukemassa Recordin kirjoitusta tullessani sisään, ja minä selitin heille, miten sen kerrotun haastattelun laita oikeastaan oli. Molemmat nauroivat ja lausuivat ihailunsa Godfreyn rohkeasta keksinnöstä.
»Arvelu ei ole typerä», sanoi Graham. »Olen taipuvainen uskomaan sen itsekin.»
Viittasin, että se selitti myöskin neiti Holladayn omituisen vaiteliaisuuden — hänen kieltäytymisensä auttamasta meitä todistamaan hänen alibinsa. Royce nyökäytti päätään.
»Sangen oikein. Tämä olettamus selittää, kuten Godfrey sanoo, jokaisen yksityiskohdan. Vanhan poliisiselviön mukaan se todistaa, että se on oikea.»