TUHKIMO
eli
SATU LASIKENGISTÄ.
Oli kerran aatelismies, joka leskeksi jäätyään otti vaimokseen kopeimman ja ylpeimmän naisen mitä koskaan on nähty. Tällä naisella oli kaksi tytärtä, jotka olivat äitinsä kaltaiset joka suhteessa. Miehellä myös oli tytär, mutta tämä tyttö oli verrattoman suloinen ja hyvä. Hän tuli äitiinsä, joka oli ollut paras ihminen maailmassa.
Tuskin olivat häät ohi, kun äitipuoli jo rupesi näyttämään pahaa sisuaan. Hän ei voinut sietää tuota hyvää lasta, jonka rinnalla hänen omat tyttärensä tuntuivat entistäkin epämiellyttävämmiltä. Hän pani tytön tehtäviksi talouden halvimmat askareet: tämä sai puhdistaa astiat, pestä portaat, siivota armollisen rouvan ja armollisten neitien huoneet. Hän nukkui ullakkokomerossa viheliäisellä olkipussilla, kun taas sisarpuolet asuivat kiiltävän hienoissa huoneissa, joissa heillä oli mitä muodikkaimmat vuoteet ja seinällä peilejä, joissa näki itsensä päästä jalkoihin asti. Tyttö parka kesti kaiken kärsivällisenä eikä uskaltanut valittaa isälleen, joka olisi torunut häntä, sillä vaimolla oli talossa kaikki sananvalta.
Kun tyttö oli suorittanut askareensa, asettui hän keittiön uuninnurkkaan ja istahti tuhkaiselle takalle. Siitä hänelle annettiin nimi Tuhkapylly. Nuorempi sisarpuoli, joka ei ollut yhtä ilkeä kuin vanhempi, nimitti häntä Tuhkimoksi. Kurjissa vaatteissaankin oli Tuhkimo sentään sata kertaa kauniimpi kuin sisaret, niin loistavasti kuin he aina pukeutuivatkin.
Tapahtui sitten että kuninkaan poika piti tanssiaiset ja kutsui niihin koko hienoston. Armolliset neitimme pyydettiin myöskin, sillä he näyttelivät tärkeätä osaa seuraelämässä. He olivat kovin mielissään, ja nytkös alkoi sopivien pukujen valinta ja pukevien tukkalaitteitten keksiminen. Tuhkimolle tuli vain lisää vaivaa, sillä hän se silitti sisarten liinavaatteet ja tärkkäsi heidän kalvosimensa. Koko talossa ei puhuttukaan muusta kuin heidän puvuistaan.
"Minä otan punaisen samettipuvun ja englantilaiset koruni", sanoi vanhempi.
"Minulla ei ole muuta kuin tavallinen pukuni", sanoi nuorempi, "mutta sittenpä otankin kultakukkaisen viittani ja timanttikoristeen, ja ne eivät näytä ollenkaan hulluimmilta", sanoi nuorempi.
Sitten hankittiin hyvä kampaaja järjestämään korvakiharat kahteen riviin, ja mushi-pilkut ostettiin hyvästä liikkeestä. Sisaret kutsuivat Tuhkimon luokseen kysyäkseen häneltä neuvoa, sillä hänellä oli hyvä maku. Tuhkimo antoi heille erinomaisia neuvoja, vieläpä tarjoutui kampaamaan heidät, mikä oli heille hyvin mieluista.
Kun hän kampasi heitä, sanoivat he hänelle:
"Tuhkimo, etkö sinäkin mielelläsi lähtisi tanssiaisiin?"
"Voi, hyvät neidit, te pilkkaatte minua, eihän minusta olisi sellaiseen."
"Sinä olet oikeassa, naurettaisiinhan Tuhkapyllylle tanssiaisissa."
Joku toinen kuin Tuhkimo olisi kammannut heidät vallan nurinpäin, mutta Tuhkimo oli kiltti ja kampasi heidät täydellisen hyvin.
He olivat miltei kaksi päivää syömättä pelkästä innostuksesta. Ainakin kahdettoista kureliivin nyörit vedettiin poikki, he kun tahtoivat kiristää itsensä mahdollisimman hoikiksi, ja aina he seisoivat peilin edessä.
Vihdoin koitti tuo onnellinen päivä. He lähtivät, ja Tuhkimo seurasi heitä silmillään niin kauan kuin saattoi. Kun he olivat kadonneet näkyvistä, rupesi hän itkemään. Kummitäti näki hänen itkevän ja kysyi mikä häntä vaivasi.
"Minä tahtoisin … minä tahtoisin niin mielelläni…"
Mutta hän itki niin kiihkeästi ettei voinut lopettaa lausettaan.
Kummitäti, joka oli haltiatar, sanoi:
"Sinäkin tahtoisit mennä tanssiaisiin, eikö niin?"
"Voi, niin tahtoisinkin", huokasi Tuhkimo.
"Hyvä on", sanoi kummitäti, "jos olet kiltti tyttö, toimitan niin että pääset tanssiaisiin."
Hän vei tytön kamariinsa ja sanoi:
"Mene puutarhaan ja hae minulle kurpitsa."
Tuhkimo meni heti hakemaan kauneimman kurpitsan mitä puutarhassa oli, ja vei sen kummitädilleen, vaikka hän ei voinutkaan aavistaa, kuinka tuo kurpitsa auttaisi hänet tanssiaisiin. Kummi kaiversi kurpitsan ontoksi, niin että vain kuori jäi jäljelle. Sitten hän löi sitä taikasauvallaan, ja kurpitsa muuttui heti kauniiksi, kullatuiksi vaunuiksi.
Sitten hän meni katsomaan hiirenloukkua ja löysi sieltä kuusi elävää hiirtä. Hän käski Tuhkimoa kohottamaan hiirenloukun vipua, ja kun hiiret yksitellen tulivat ulos, näpäytti hän jokaista taikasauvallaan. Siinä samassa oli hiiri muuttunut kauniiksi hevoseksi, ja kohta oli heidän edessään komea hiirenharmaa kuusivaljakko.
Nyt oli vielä keksittävä kuski, ja Tuhkimo sanoi:
"Minäpä menen katsomaan, onko rotanloukussa rotta, siitä voimme tehdä kuskin."
"Sinä olet oikeassa", sanoi kummi, "mene katsomaan."
Tuhkimo toi rotanloukun, jossa oli kolme lihavaa rottaa. Haltiatar otti niistä sen, jolla oli mahtavimmat viikset, ja kosketti sitä taikasauvallaan. Rotasta tuli komea kuski, jolla oli kauneimmat viikset mitä koskaan on nähty.
Sitten haltiatar sanoi Tuhkimolle:
"Mene puutarhaan, sinä löydät kuusi sisiliskoa ruiskukannun takaa.
Tuo ne minulle."
Tuskin oli Tuhkimo tuonut sisiliskot, kun kummitäti jo oli muuttanut ne kuudeksi lakeijaksi, jotka nousivat heti seisomaan vaunujen taakse koreareunaisissa takeissaan, ikäänkuin eivät elämässään olisi muuta tahtoneet.
Haltiatar sanoi Tuhkimolle:
"Kas niin, nyt voit lähteä tanssiaisiin, etkö ole tyytyväinen?"
"Olen kyllä, mutta voinko lähteä huonoissa vaatteissani?"
Kummitäti vain kosketti häntä taikasauvallaan, ja samassa muuttuivat hänen vaatteensa kulta- ja hopeareunaiseksi, jalokivillä koristelluksi puvuksi. Sitten hän antoi Tuhkimolle parin lasikenkiä, kauneimmat mitä kuvitella voi.
Tässä asussa Tuhkimo nousi vaunuihin, mutta kummitäti varotti häntä kaikella muotoa tulemaan kotiin ennen puoliyötä, ja sanoi että jos hän viipyisi tanssiaisissa hetkeäkään kauemmin, muuttuisivat hänen vaununsa kurpitsaksi, hevoset hiiriksi, lakeijat sisiliskoiksi, ja hänen vaatteensa palaisivat entiseen muotoon.
Tuhkimo lupasi varmasti palata kotiin ennen puoliyötä. Sitten hän lähti, vallan suunniltaan ilosta. Kuninkaan poika, jolle ilmoitettiin, että tuntematon, hienonhieno prinsessa oli tulossa, juoksi häntä vastaan. Hän ojensi Tuhkimolle kätensä, auttoi hänet alas vaunuista ja johti saliin, jossa seurue oli. Salissa tuli syvä hiljaisuus, tanssi taukosi, viulut vaikenivat, kaikki vain ihmettelivät tuon tuntemattoman ihanuutta. Kuului vain epämääräistä muminaa: "Voi kuinka hän on kaunis!" Kuningas itse, niin vanha kuin hän olikin, ei lakannut katselemasta häntä ja kuiskuttelemasta kuningattarelle ettei hän pitkään aikaan ollut nähnyt niin kaunista ja rakastettavaa olentoa. Kaikki naiset katsoivat tarkasti hänen tukkalaitettaan ja pukuaan, hankkiakseen samanlaiset huomispäivänä, jos vain oli saatavissa tarpeeksi kauniita kankaita ja tarpeeksi taitavia ompelijoita.
Kuninkaan poika johti hänet kunniakkaimpaan paikkaan salissa ja pyysi hänet sitten tanssiin. Tuhkimo tanssi niin viehättävästi, että häntä ihailtiin vielä enemmän.
Sitten tarjottiin hieno juhla-ateria, jota nuori prinssi tuskin maistoi, siinä määrin hän oli vaipunut katselemaan Tuhkimoa. Tämä istahti sisartensa viereen, ja oli erittäin rakastettava heitä kohtaan, tarjosipa heille appelsiineja ja sitruuniakin, joita prinssi oli hänelle antanut. Tämä ihmetytti sisaria kovin, sillä he eivät ollenkaan tunteneet häntä.
Tuhkimo kuuli kellon lyövän neljännestä vailla kaksitoista. Hän teki hienon kumarruksen seurueelle ja lähti pois niin nopeasti kuin suinkin voi.
Kotiin tultuansa Tuhkimo meni tapaamaan kummitätiä, kiitti häntä kauniisti ja sanoi kovin haluavansa huomennakin tanssiaisiin, koska kuninkaan poika oli pyytänyt häntä tulemaan. Juuri kun hän kertoi kummille minkälaista tanssiaisissa oli ollut, koputtivat sisaret ovelle. Tuhkimo meni avaamaan.
"Kylläpä tulette myöhään", sanoi hän haukotellen, hieroen silmiään ja venytellen itseään ikäänkuin olisi juuri vasta herännyt. Hän oli kuitenkin ollut hyvin kaukana unesta siitä hetkestä saakka kun sisaret olivat lähteneet.
"Jos olisit tullut tanssiaisiin", sanoi toinen sisar hänelle, "ei sinun tosiaankaan olisi ollut ikävä. Sinne tuli niin ihmeen kaunis prinsessa, kaunein mitä koskaan on nähty. Hän oli sanomattoman kohtelias ja rakastettava meitä kohtaan, hän tarjosi meille appelsiineja ja sitruuniakin."
Tuhkimo oli suunniltaan ilosta, hän kysyi heiltä prinsessan nimeä, mutta he vastasivat, että hän oli tuntematon. Kuninkaan poika kuului olevan kovassa jännityksessä ja valmis antamaan mitä hyvänsä saadakseen tietää kuka tuo vieras oli.
Tuhkimo hymyili ja sanoi: "Oliko hän siis hyvin kaunis? Voi taivas, kuinka te olette onnellisia! Jospa minäkin saisin nähdä hänet! Voi, neiti Javotte, lainatkaa minulle keltainen pukunne, jota käytätte joka päivä."
"Kaikkea vielä, sepä vasta jotakin olisi", vastasi neiti Javotte. "Mennä lainaamaan pukunsa mokomalle Tuhkapyllylle — olisinpa hullu, jos sen tekisin."
Tuhkimo odotti juuri tällaista vastausta ja oli hyvin mielissään, sillä hän olisi joutunut aika tavoin ymmälle, jos sisar olisi suostunut lainaamaan hänelle pukunsa.
Seuraavana iltana sisaret taas olivat tanssiaisissa ja Tuhkimo myöskin, mutta vielä paljon ihanampana kuin edellisellä kerralla. Kuninkaan poika oli koko ajan hänen vieressään eikä lakannut sanomasta hänelle hauskoja asioita. Nuorella neidillämme ei ollut ollenkaan ikävä, ja niinpä hän unohti kummitädin varoitukset. Hän kuuli kellon alkavan lyödä kahtatoista, kun hän luuli sen olevan vasta yksitoista.
Hän nousi ja pakeni pois, kevyesti kuin nuori hirvi. Prinssi seurasi häntä, mutta ei saanut kiinni. Tuhkimolta putosi toinen lasikenkä, ja prinssi otti sen talteen hyvin huolellisesti.
Tuhkimo saapui kotiin hengästyneenä, ilman vaunuja, ilman lakeijoita, vanhoissa kurjissa vaatteissaan. Koko loistosta ei hänelle ollut jäänyt muuta kuin toinen pieni kenkä, pudonneen pari.
Kuninkaan linnan portinvartijoilta kysyttiin, olivatko he nähneet erään prinsessan lähtevän pois, mutta he eivät olleet nähneet ketään muuta kuin erään nuoren, hyvin huonostipuetun tytön, joka näytti pikemmin talonpoikaistytöltä kuin hienolta neidiltä.
Kun sisaret palasivat tanssiaisista, kysyi Tuhkimo, oliko heillä taaskin ollut hauska ja oliko tuo kaunis neiti ollut mukana. Oli kyllä, vastasivat he, mutta hän oli paennut tanssiaisista kahdentoista lyönnillä, ja niin kiireisesti että oli pudottanut toisen pienen lasikenkänsä, maailman kauneimman kengän. Kuninkaan poika oli ottanut sen talteen eikä ollut muuta tehnyt kuin katsellut sitä lopun iltaa. Prinssi mahtoi olla aikatavalla rakastunut siihen kauniiseen olentoon, jolle tuo pieni kenkä kuului.
He puhuivat totta, sillä parin päivän kuluttua antoi kuninkaan poika torven toitotuksin kuuluttaa, että hän menisi naimisiin sen neidon kanssa, jonka jalka sopisi kenkään.
Sitä koetettiin ensin prinsessojen jalkaan, sitten herttuattarien, koko hovin, mutta turhaan. Se vietiin Tuhkimon sisartenkin luo, jotka tekivät kaikkensa saadakseen jalkansa kenkään, mutta eivät onnistuneet. Kun Tuhkimo näki tämän ja tunsi kenkänsä, sanoi hän nauraen:
"Antakaa minunkin koettaa, eikö se sopisi minulle!"
Sisaret rupesivat nauramaan ja pilkkaamaan häntä. Mutta aatelismies, joka koetti kenkää, oli katsellut Tuhkimoa tarkasti ja huomannut hänet sangen suloiseksi ja sanoi nyt että Tuhkimo oli oikeassa ja että hänellä oli määräys koettaa kenkää kaikille tytöille. Hän pyysi Tuhkimoa istumaan, rupesi koettamaan kenkää hänen pieneen jalkaansa ja huomasi että kenkä meni siihen vaivatta, vieläpä sopi kuin valettu.
Sisarten hämmästys oli suuri, mutta suureni vielä, kun Tuhkimo veti taskustaan toisen pienen kengän ja pani senkin jalkaansa. Sitten tuli kummitäti ja kosketti sauvallaan Tuhkimon vaatteita, ja ne muuttuivat entistäänkin ihanammiksi.
Silloin sisaret huomasivat, että Tuhkimo oli sama kaunis olento, joka oli ollut tanssiaisissa. He heittäytyivät hänen jalkoihinsa ja pyysivät häneltä anteeksi huonoa käytöstään.
Tuhkimo nosti heidät pystyyn, syleili heitä ja lupasi antaa heille sydämestään anteeksi. Heidän pitäisi vain aina oikein rakastaa häntä.
Sitten Tuhkimo vietiin kaikessa loistossaan nuoren prinssin luo. Tämän mielestä hän oli ihanampi kuin koskaan, ja häät vietettiin parin päivän kuluttua. Tuhkimo, joka oli yhtä hyvä kuin kaunis, kutsui sisarensa linnaan asumaan ja naittoi heidät vielä samana päivänä kahdelle ylhäiselle hoviherralle.
Opetus.
On kaunis muoto aarre melkoinen, vaan kaunis käytös vielä voittaa sen. Ja tärkeämpi kuin on muoti uus' on hengetärten lahja, herttaisuus.