XXVI
Tuo armain donna, josta on puhuttu edellisissä luvuissa, pääsi sellaiseen ihmisten suosioon, että missä ikinä hän katua kulki, riensivät kaikki häntä katsomaan, ja siitä koitui minulle ihmeellistä iloa. Ja kun hän oli lähellä jotakuta, tuli sellainen kainous tämän sydämeen, ettei hän tohtinut nostaa silmiään eikä vastata hänen tervehdykseensä, ja tästä voisivat monet, jotka itse ovat kokeneet, todistaa puolestani sille, joka ei usko. Hän kulki nöyryydellä kruunattuna ja vaatetettuna eikä osoittanut mitään ylpeyttä siitä, mitä näki ja kuuli. Sanoivat monet, kun hän oli mennyt ohi: "Tuo ei ole nainen, vaan jokin taivaan ihanimmista enkeleistä". Ja toiset sanoivat: "Hän on ihme; ja ylistetty olkoon Herra, joka taitaa niin ihmeellisiä tekoja tehdä". Sanon, että hän esiintyi niin armaana ja niin täynnänsä kaikkinaisia kaunistuksia, että ne, jotka häntä katselivat, saivat mieleensä niin kainon ja suloisen tunteen, etteivät sitä kuvailla osanneet; eikä ollut sitä ihmistä, joka olisi voinut häntä katsella ilman että hänen ensin täytyi huoata. Nämä ja paljon ihmeellisemmät seikat sai hän aikaan tenhonsa voimalla; ja ajatellessani tätä tahdoin uudelleen käydä häntä ylistämään, ja päätin sepittää runon, jossa kertoisin hänen ihmeelliset ja erinomaiset vaikutuksensa; jotta eivät ainoastaan ne, jotka voivat hänet silmillään nähdä, vaan toisetkin, tietäisivät hänestä sen, mitä sanat voivat selvittää. Silloin sepitin sonetin, joka alkaa: Niin näyttää kainoIta ja armahalta.
Sonetti XV
Niin näyttää kainolta ja armahalta mun donnani, kun toista tervehtää; tuon kieli mykäks silloin säikähtää, ei nouse katse arkuutensa alta.
Hän kiitosta vain kuulee kaikkialta, vaan suuri nöyryys verhoksensa jää. Lie olento, mi täällä selvittää kaikk' ihmeet taivaan, tullut korkealta.
Niin kaunis katsella on joka ele, sydämeen että syttyy tunne vieno — sen tietää, ken sen tunsi rinnassaan.
Ja on kuin liiteleisi huuliltaan
Amoren henki, lempeä ja hieno,
mi kuiskaa sielulle: "Ah, huokaele".
Tämä sonetti on niin helppo ymmärtää sen avulla, mitä edellä on kerrottu, ettei se kaipaa mitään jakoa; ja niinpä jätän sen ja sanon, että tämä minun donnani pääsi niin suureen suosioon, ettei yksin häntä kunnioitettu, vaan hänen tähtensä monet saivat kunniaa ja kiitosta. Siksipä minä, nähdessäni tämän, tahdoin tehdä sen tunnetuksi sillekin, joka ei nähnyt, ja päätin vielä sepittää runon, jossa tämä ilmaistaisiin; ja laadin silloin tämän toisen sonetin, joka alkaa: Se näkee ääret kaiken autuuden, ja joka kertoo kuinka hänen tenhonsa voima vaikutti toisiin, niinkuin ilmenee sonetin jaoituksesta.
Sonetti XVI
Se näkee ääret kaiken autuuden, ken donnani saa nähdä donnain kanssa; vaan Jumalalle suokoon kiitoksen, ken saapi armon käydä seurassansa.
Niin suur' on voima hänen tenhollansa, se että surmaa kaiken katehen. Ken käypi hänen kanssaan, vaatteenansa myös häll' on lempi, usko ihmeinen.
Saa kaiken nöyräks loiste silmiensä, vaan viehätys ei yksin hälle jää, voi muutkin siitä tuta heijastuksen.
Ja niin on armas joka liikkehensä, se että muistellessa herättää niin riutuvan ja herkän huokauksen.
Tässä sonetissa on kolme osaa: ensimäisessä sanon, minkälaisten ihmisten parissa tuo donna näytti ihmeellisimmältä; toisessa sanon, kuinka armoitetut olivat hänen seuralaisensa; kolmannessa kerron asioista, joita hänen voimansa vaikutti toisissa. Toinen osa alkaa tästä: Vaan Jumalalle; kolmas tästä: Niin suur' on voima. Tämä viimeinen osa jakautuu kolmeen: ensimäisessä sanon, kuinka hän vaikutti naisiin, nimittäin heidän itsensä kautta; toisessa sanon, kuinka hän vaikutti heihin toisten kautta; kolmannessa sanon, kuinka hän ei vaikuttanut ainoastaan naisiin, vaan kaikkiin ihmisiin, eikä vain niihin, jotka olivat hänen lähellään, vaan kuinka nekin, jotka muistelivat häntä, tunsivat hänen ihmeellisen vaikutuksensa. Toinen alkaa tästä: Saa kaiken nöyräks; kolmas tästä: Ja niin on armas.