XXXII
Kun tämä canzone oli valmis, tuli luokseni eräs, joka ystävyyden asteiden mukaan on ystäväni kohta ensimäisen jälkeen; ja hän liittyi sukulaisuuden siteillä niin läheisesti tuohon kirkastettuun, ettei kukaan ollut häntä lähempänä. Ja puhellessaan kanssani pyysi hän minua sepittämään muutamia säkeitä eräästä donnasta, joka oli kuollut; ja hän peitteli sanojaan, jotta näyttäisi puhuvan eräästä toisesta, joka myös oli kuollut. Huomatessani, että hän puhuikin yksinomaan tuosta siunatusta, sanoin hänelle tekeväni sen, mitä hänen pyyntönsä minulta anoi. Ja ajatellessani päätin sepittää sonetin, jossa hiukan valittaisin, ja antaa sen tuolle ystävälleni, jotta näyttäisi siltä että olin sen häntä varten tehnyt; ja sepitin silloin tämän sonetin, joka alkaa: Oi tulkaa, kuulkaa huokauksiani. Siinä on kaksi osaa: ensimäisessä kutsun Rakkauden uskollisia palvelijoita kuulemaan minua; toisessa kerron kurjasta tilastani. Toinen osa alkaa tästä: On niiden lähtö.
Sonetti XVII
Oi tulkaa, kuulkaa huokauksiani, te sydämet, sen Sääli suokohon. On niiden lähtö raskas, lohduton, vaan ilman niitä joutuis kuolemani.
Ei silmät huojenna mun itkuani, on kyynelvelka suorittamaton. Niin useasti, kuin mun mieli on, ei itkeä ne jaksa armastani.
Vaan huokausten kuulkaa kutsuvan nyt usein donnaani, ken meiltä meni pois iki-eloon, kotiin armautensa,
eloa halpaa tätä vierovan nimessä surevaisen sydämeni, mi kadotti jo kaiken autuutensa.