XXXIV
Sinä päivänä, jolloin täyttyi vuosi siitä kun tuosta donnasta oli tullut ikuisen elämän asukas, istuin paikassa, jossa häntä muistellen piirustin enkelin kuvaa pienelle taululle; ja piirustaessani sitä käänsin silmäni ja näin vieressäni ihmisiä, joille tuli osoittaa kunnioitusta. Ja he katsoivat työtäni, ja mikäli minulle myöhemmin sanottiin, olivat he olleet siinä jo vähän aikaa, ennenkuin minä heidät huomasin. Kun näin heidät, nousin ja tervehtien sanoin heille: "Toinen oli äsken luonani, siksi mietin." Ja heidän lähdettyään palasin työhöni, nimittäin piirtämään enkelinkuvia, ja sitä tehdessäni tuli mieleeni ajatus sepittää runo ikäänkuin vuosipäivän johdosta ja kirjoittaa noille, jotka olivat tulleet luokseni; ja minä sepitin silloin tämän sonetin, joka alkaa: Mun oli donna tullut mielehen, ja jolla on kaksi alkua, ja siksi jaoitan sen molempien mukaan.
Sanon että ensimäisen mukaan tässä sonetissa on kaksi osaa: ensimäisessä sanon, että tämä donna oli jo muistossani; toisessa sanon, mitä Rakkaus sen vuoksi minulle teki; kolmannessa sanon Rakkauden vaikutukset. Toinen alkaa tästä: Ja Amor; kolmas tästä: Ne itkein. Tämä osa jakautuu kahteen: toisessa sanon, että kaikki huokaukseni lähtivät puhellen matkaan, toisessa kerron, että muutamat lausuivat erilaisia sanoja kuin toiset. Toinen alkaa tästä: Vaan jotka. Samalla tavoin se jakautuu toisen alun mukaan, paitsi että sen ensimäisessä osassa sanon, milloin tuo donna oli näin muistunut mieleeni, ja sitä en sano toisessa.
Sonetti XVIII
Ensimäinen alku:
Mun oli donna tullut mielehen, hän, jonka armauden välkkymähän luo Neitseen, nöyräin taivoon ylimpähän on korottanut Herra taivasten.
Toinen alku:
Mun oli donna tullut mielehen, ken kuollessaan sai Lemmen itkemähän, kun ihmevoimansa toi teidät tähän ja työtäin katselitte hetkisen.
Ja Amor, armaan muiston tuntien taas riensi sydämeeni nääntyvähän. Hän huokaukset käski lähtemähän, ja kärsein kaikki nouti mieltä sen.
Ne itkein rinnastani erkanivat, ol' ääni niillä, joka useasti veet tuskan tuopi silmiin suruisiin.
Vaan jotka vaelsivat vaikeimmasti, ne: "Ah, sa armas sielu", huokasivat, "vuos siit' on, kun sa taivoon kutsuttiin".