XXVII
— Aziz, oletko hereillä?
— En, jutelkaamme. Ruvetaan haaveilemaan tulevaisuudesta.
— En kykene siihen.
— Hyvää yötä sitten, rakas ystävä.
Juhlapidot olivat loppuneet ja sen osanottajat lepäilivät herra Zulfiqarin maatalon katolla nukkuen tahi katsellen tähtiä moskiittiverkkojen läpi. Juuri heidän kohdallaan oli Leijonan tähtisikermä ja Reguluksen loistava kehrä näytti niin suurelta ja kirkkaalta, että se muistutti tunnelia, ja kun sellainen ajatus kerran oli pälkähtänyt päähän, näyttivät kaikki muutkin tähdet tunneleilta.
— Oletko tyytyväinen päiväntyöhömme, Cyril? jatkoi ääni vasemmalta.
— Oletko sinä?
— Olen vain syönyt liikaa, muuten kyllä. Kuinka on vatsasi ja pääsi laita? Luulen Panna Lalin ja Callendarin saavan potkut.
— Chandraporessa tulee epäilemättä tapahtumaan paljon muutoksia.
— Ja sinä saat koroituksen.
— He eivät voi hevin alentaakaan minua, vaikka he kyllä mielellään tekisivät sen.
— Me vietämme joka tapauksessa lomamme yhdessä ja matkustamme Kashmiriin, ehkäpä Persiaan saakka, sillä minä saan paljon rahaa. Ne maksetaan minulle korvaukseksi moraaliani vastaan tehdystä syytöksestä, hän selitti kyynillisen tyynesti. — Niin kauan kuin sinä olet minun kanssani, ei sinun tarvitse maksaa penniäkään. Olen aina toivonut sitä ja nyt olen sen vihdoinkin saanut onnettomuuksieni korvaukseksi.
— Olet saanut suuren voiton, aloitti Fielding.
— Tiedän sen, hyvä ystävä, tiedän sen eikä sinun äänesi tarvitse ollenkaan muuttua noin juhlalliseksi eikä huolestuneeksi. Tiedän sinun aikovan sanoa tämän jälkeen: »Ah, vapauta neiti Quested kokonaan maksusta, niin että englantilaiset voivat sanoa: 'Kas siinäpä vasta alkuasukas, joka osaa käyttäytyä herrasmiehen tapaan. Elleivät hänen kasvonsa olisi noin mustat, voitaisiin hänet melkein valita kerhon jäseneksi'». Mutta sinun kansalaistesi kiitos ei kiinnosta minua enää, koska minusta on tullut kaiken englantilaisuuden vastustaja. Jos minusta olisi tullut sellainen aikaisemmin, olisin pelastunut monesta ikävyydestä.
— Tarkoitatko näillä sanoillasi minuakin?
— Mennäänkö kaatamaan vettä Muhammed Latifin kasvoille? Hän käyttäytyy niin hullunkurisesti unissaan.
Azizin sanat eivät sisältäneet mitään kysymystä, ne olivat vain keskeytys. Fielding ymmärsi ne siten, ja syntyi äänettömyys, jonka aikana heikko tuulenhenkäys lakaisi miellyttävästi talon kattoa. Juhla-ateria oli ollut hauska, vaikkakin meluisa, ja nyt nautti kirjava seurue toimettomuuden siunauksista, mikä on tuntematonta länsimaissa, joissa joko työskennellään tahi niskoitellaan. Täällä sivistys kuljeksii kuin aave hakien keisarikunnan raunioita; se ei tule näkyviin suurissa taideteoksissa ja sankarillisissa teoissa, vaan jalosukuisten indialaisten liikkeissä, kun he istuvat tahi makaavat. Fielding, joka oli pukeutunut alkuasukasten pukuun, oppi omasta erinomaisesta kömpelyydestään tajuamaan ensiksikin sen, että kaikki hänen liikkeensä johtuivat välttämättömyyden pakosta, kun sitävastoin Nawab Bahajurin ojentaessa kätensä ottaakseen ruokaa tahi Nureddinin taputtaessa käsiään jollekin laululle luotiin taideteos, joka ei kaivannut minkäänlaisia selityksiä. Tämä liikkeiden vitkallinen rauhallisuus — kun kaikki otetaan huomioon, on se juuri sitä rauhaa, jota ei voida ymmärtää — vastaa seuraelämässä Yogaa [Yoga, indial. uskonnollis-filos. järjestelmä]. Se esiintyy silloin, kun toiminnan sekamelska lakkaa, ja paljastaa sivistyksen, jota länsimaat voivat hämmentää, mutta ei milloinkaan saavuttaa. Käsi ojennetaan eteenpäin ikuisiksi ajoiksi, taivutetussa polvessa on jotakin haudan iankaikkisuudesta, muistuttamatta kuitenkaan sen synkkyydestä. Aziz oli täynnä kulttuuria tänä iltana, hän oli täydellinen, arvokas ja melkein luoksepääsemätön, ja toinen tunsi itsensä perin onnettomaksi sanoessaan: — Niin, sinun pitää todellakin käyttäytyä kiltisti neiti Questediä kohtaan. On paikallaan, että hän maksaa kaikki kulusi, mutta älä kohtele häntä kuin voitettua vihollista.
— Onko hän varakas? Sinä saat ottaa siitä selon.
— Se rahasumma, josta puhuttiin päivällisillä, jolloin te kaikki olitte niin hilpeitä, saattaisi hänet vararikkoon, ja sehän onkin aivan kohtuuton. Katsohan nyt…
— Kyllä minä näen, vaikka nyt onkin hieman pimeä. Näen, että Cyril Fielding on hyvin kiltti poika ja paras ystäväni, mutta muutamissa tapauksissa hölmö. Sinä luulet, että minä, antamalla neiti Questedin päästä huokealla asiasta, voisin hankkia itselleni ja indialaisille yleensä paremman maineen. Ei ollenkaan. Se tulkittaisiin arkuudeksi ja yritykseksi hankkia itselleen julkista tunnustusta. Olen todella päättänyt lopettaa kaikki suhteeni brittiläiseen Indiaan. Otan toimen jossakin muhamettilaisessa valtiossa, esimerkiksi Hyderabadissa tahi Bhopalissa, missä englantilaiset eivät enää voi loukata minua. Älä koetakaan neuvoa minua muuhun.
— Erään pitkän keskustelun aikana neiti Questedin kanssa…
— En halua ollenkaan kuunnella selostuksiasi noista pitkistä keskusteluista.
— Rauhoituhan nyt. Erään pitkän keskustelun aikana neiti Questedin kanssa aloin päästä selville hänen luonteestaan. Se ei ollut niinkään helppoa, koska hän on niin naurettava. Mutta hän on täydellisesti vilpitön ja hyvin rohkea. Kun hän huomasi olevansa väärässä, antoi hän itselleen töytäyksen ja tunnusti sen. Tahtoisin sinun ymmärtävän, mitä se merkitsee. Kaikki hänen ympärilleen kokoontuneet ystävänsä, koko brittiläinen Raj, pakottivat häntä eteenpäin. Mutta hän pysähtyikin ja antoi asian mennä päin seiniä. Hänen asemassaan minä olisin antanut kaiken mennä menojaan. Mutta hän pysähtyi, ja hänestä olisi melkein tullut kansallissankaritar, elleivät oppilaani olisi vieneet meitä eräälle syrjäkadulle ennen väkijoukon innostumista. Kohtele häntä hyvin. Hänen ei pitäisi todellakaan saada kokea niin pahaa tässä maailmanosassa. Tiedän, mitä kaikki nuo — hän viittasi katolla lepääviin — tulevat vaatimaan, mutta sinä et saa kuunnella heitä. Ole laupias. Toimi, kuten joku noista kuudesta mogulikeisaristasi tahi kuin kaikki nuo kuusi yhdessä.
— Eivät edes mogulikeisaritkaan olleet armeliaita, ennenkuin heiltä pyydettiin anteeksi.
– Hän tulee pyytämään anteeksi, jos vain siitä on kysymys, Fielding huudahti nousten istualleen. — Teen sinulle nyt ehdotuksen. Sanele minulle sellainen anteeksipyyntö kuin vain haluat ja huomenna tähän aikaan saat sen allekirjoitettuna haltuusi.
— »Rakas tohtori Aziz! Toivon että olisitte seurannut minua luolaan.
Olen hirmuinen vanha noita ja se oli minun viimeinen mahdollisuuteni».
Suostuuko hän allekirjoittamaan senkin?
— Hyvää yötä sitten, on jo aika ruveta nukkumaan.
— Niinpä niin, hyvää yötä.
— Toivoisin, ettet olisi sanonut niin, jatkoi Fielding hetkisen kuluttua. — Se on sinussa ainoa piirre, johon en voi mukautua.
— Minä puolestani voin mukautua kaikkeen sinussa, niin että mitä on tehtävä?
— Loukkasit minua sanomalla sen. Hyvää yötä.
Seurasi lyhyt väliaika, ja sitten sanoi haaveileva, mutta syvästi liikutettu ääni: — Cyril, päähäni on juolahtanut jotakin, joka tulee tyydyttämään tunteellista mieltäsi. Aion neuvotella rouva Mooren kanssa.
Fielding aukaisi silmänsä, mutta kun hän näki kaikki nuo tuhannet tähdet, ei hän voinut vastata. Ne vaiensivat hänet.
— Hänen mielipiteensä saa ratkaista, koska luotan häneen ehdottomasti. Jos hän neuvoo minua antamaan anteeksi tytölle, teen niin. Hän ei neuvo minua mihinkään sellaiseen, mikä voisi loukata todellista kunniaani, kuten sinä ehkä voisit tehdä.
— Puhutaan siitä huomenna.
— Eikö ole kummallista? Unohdan aina, että hän on jo matkustanut pois Indiasta. Kun he kiljuivat hänen nimeään oikeussalissa, tunsin, että hän oli läsnä siellä. Olin sulkenut silmäni, huumasin itseäni tahallani tukahduttaakseni tuskani. Juuri nyt unhotin itseni jälleen. Minun on pakko kirjoittaa hänelle. Nyt hän on jo kaukana täältä matkalla Ralphin ja Stellan luo.
— Keiden luo?
— Muiden lapsiensa luo.
— En ole kuullutkaan, että hänellä on muitakin lapsia.
— Rouva Moorella on kaksi poikaa ja yksi tyttö, kuten minullakin. Hän kertoi sen minulle moskeassa.
— Tunsin häntä hyvin vähän.
— En minäkään ole tavannut häntä kuin kolmesti, mutta tiedän hänet silti itämaalaiseksi.
— Sinulla on hyvin vilkas mielikuvitus… Neiti Questediä et tahdo kohdella jalomielisesti, mutta rouva Moorea kohtaan olet ylen ritarillinen. Neiti Quested on kuitenkin käyttäytynyt kiltisti tänään aamupäivällä, kun sitä vastoin tuo vanha nainen ei ole milloinkaan tehnyt mitään hyväksesi. On pelkkää kuvittelua, että hän olisi todistanut sinun hyväksesi; se on vain palvelijain juoruja. Tunteesi eivät näytä milloinkaan olevan oikeassa suhteessa kohteeseensa, Aziz.
— Ovatko tunteet sitten kuin pussillinen perunoita, jotka voidaan myydä määrättyyn hintaan? Olenko minä kone? Tämän jälkeen saan varmaankin kuulla, että tuhlaan loppuun tunteeni käyttämällä niitä.
-— Voisi hyvinkin niin käydä. Se tuntuu todennäköiseltä. Kukaan ei voi syödä leipäänsä kuluttamatta sitä, ei hengen maailmassakaan.
— Jos sinä olisit oikeassa, ei ystävyyskään merkitsisi mitään; kaikki muuttuu vain antamiseksi ja ottamiseksi tahi antamiseksi ja takaisin antamiseksi, mikä on vastenmielistä. Yhtä hyvin voisimme silloin kaikki hypätä tuon rintasuojuksen yli ja tappaa itsemme. Onko sinussa jotakin hullusti tänä iltana, koska sinusta on tullut niin aineellinen?
— Sinun tylyytesi on pahempaa kuin minun aineellisuuteni.
— Onko sinulla vielä jotakin valittamista?
Hän oli hyväntuulinen ja ystävällinen, mutta vaarallinen. Vankeusaika oli ikäänkuin uurtanut määrättyjä kanavia hänen luonteelleen; se ei enää milloinkaan leijailisi yhtä laajalle kuin ennen. — On näet paljon parempi, että kerrot minulla kaikki vaikeutesi, jos tahdomme pysyä hyvinä ystävinä. Sinä et pidä rouva Mooresta ja sinua harmittaa se, että minä pidän hänestä, mutta ajan oloon tulet sinäkin pitämään hänestä.
Kun ihmistä, joka todellisuudessa on kuollut, luullaan eläväksi, muuttuu keskustelu sairaalloiseksi. Fielding ei voinut enää kestää jännitystä, vaan huudahti: — Surullinen velvollisuuteni on ilmoittaa sinulle, että rouva Moore on kuollut.
Mutta Hamidullah, joka oli kuunnellut heidän keskusteluaan alusta saakka, ei sallinut minkään pilata juhlaillan tunnelmaa. Hän huusi Azizille viereisestä vuoteesta: — Aziz, hän koettaa vain petkuttaa sinua. Älä usko sitä veijaria.
— En toki uskokaan, vastasi Aziz, joka oli tottunut tällaisiinkin piloihin.
Fielding ei enää jatkanut. Tosiseikat ovat tosiseikkoja ja kaikki saisivat joka tapauksessa heti aamulla kuulla uutisen rouva Mooren kuolemasta. Mutta se ajatus järkytti häntä, etteivät ihmiset missään tapauksessa ole oikein kuolleita, ennenkuin täydellisesti tiedetään heidän kuolleen. Niin kauan kuin vielä on olemassa jokin heitä koskeva väärinkäsitys, ovat he tavallaan kuolemattomia. Muuan kokemus hänen omasta elämästään tuki tätä käsitystä. Monta vuotta sitten hän oli menettänyt hyvän ystävänsä, naisen, joka oli uskonut kristittyjen taivaaseen ja vakuuttanut hänelle, että he tämän ajallisen elämän satunnaisten vaiheitten jälkeen tapaisivat toisensa siellä. Fielding oli omasta puolestaan selvästi ja rehellisesti jumalankieltäjä, mutta hän kunnioitti ystäviensä mielipiteitä, mikä on olennaista kaikessa ystävyydessä. Ja jonkin aikaa oli hänestä todella tuntunut aivan siltä, kuin kuollut olisi odottanut häntä, mutta kun tämä mielikuva särkyi, jätti se jälkeensä tyhjyyden, joka painoi melkein kuin velka. »Tämä on todellinen loppu», hän oli ajatellut, »minä annoin hänelle kuoliniskun». Ja tänä iltana hän oli koettanut tappaa rouva Mooren Nawab Bahadurin talon katolla, mutta rouva väisti vielä häntä ja tunnelma pysyi muuttumattomana. Pian kohosi kuu taivaanrannan takaa — tuo vaalea kehrä, joka ennustaa päivänkoittoa — hetkisen kuluttua aloittivat ihmiset ja härät ainaisen touhuamisensa, ja miellyttävä välinäytös, jota hän oli yrittänyt lyhentää, päättyi luonnollisella tavalla.