XXVIII
Rouva Moore oli sittenkin kuollut, upotettu meren syvyyteen, laivan keulan vielä osoittaessa etelään, sillä Bombaystä tulevat laivat eivät voi kääntyä Eurooppaa kohden, ennenkuin ovat kiertäneet Arabian eteläisimmän kärjen. Hän oli siis nyt syvemmällä tropiikeissa kuin hän konsanaan oli ollut kiinteällä maalla, nyt kun aurinko viimeisen kerran hyväili häntä ja hänen ruumiinsa haudattiin toisen Indian, Indian valtameren, syvyyteen. Hän jätti jälkeensä ikävän tunnelman, koska merellä sattunut kuolemantapaus antaa laivalle huonon maineen. Kuka tämä rouva Moore oli oikeastaan ollut? Kun laiva saapui Adeniin, lähetteli rouva Mellanby sähkösanomia, kirjoitteli kirjeitä ja teki kaiken, mikä asiaan kuului, mutta varamaaherran rouvia eivät kiinnosta lainkaan tällaiset kokemukset, ja hän toisti: — Ehdin seurustella raukan kanssa vain pari tuntia, kun hän sairastui; tämä kaikki on ollut todellakin tarpeettoman ikävää ja turmelee minulta koko kotimatkan. Aave seurasi laivaa Punaisenmeren poikki, mutta sen ei onnistunut päästä mukaan Välimerelle. Jossakin Suezin tienoilla tapahtuu aina seuraelämän muutos; se, mikä on sopinut Aasialle, menettää luonnollisuutensa, ja Eurooppa alkaa sekaantua peliin. Tämän vaihdoksen aikana unhotettiin rouva Moore kokonaan.
Port Saidin luona tuli kolkko meluisa pohjola vastaan. Ilma oli niin kylmä ja tuulinen, että sen matkustajien mielestä olisi pitänyt tuntua siinäkin maassa, josta he olivat lähteneet, mutta siellä ilma vain muuttui yhä kuumemmaksi tavallisen lainalaisuutensa mukaan.
Chandraporessa aikaansai kuolemantapaus lempeämpiä ja kestävämpiä jälkiä. Siellä sepitettiin legenda, että eräs englantilainen oli tappanut äitinsä senvuoksi, että äiti oli koettanut pelastaa erään indialaisen hengen. Siihen sisältyi kaikissa tapauksissa sen verran totuutta, että se suututti viranomaisia. Joskus oli tapettu vain lehmä ja joskus oli villisian hampailla varustettu krokotiili ryöminyt maalle Gangeksesta. Tällaisia loruja on vaikeampi kumota kuin tavallisia valheita. Ne piiloutuvat roskakasoihin ja liikkuvat silloin, kun ei kukaan ole katsomassa. Yhteen aikaan kerrottiin paristakin eri haudasta, joissa Esmiss Esmooren maalliset jäännökset muka lepäsivät. loinen niistä oli nahkurintehtaan ja toinen tavaramakasiinin läheisyydessä. Herra McBryde kävi katsomassa molempia ja näki niiden vaiheilla jo palvomisen merkkejä, saviruukkuja ja sensemmoista. Mutta koska hän oli kokenut virkamies, hän ei ollut tästä tietääkseenkään, ja viikon parin kuluttua unhotettiin koko juttu. — Siinä on propagandaa takana, hän sanoi unhottaen, että noin sata vuotta sitten, kun eurooppalaiset vielä asettuivat asumaan maaseudulle, he kuolemansa jälkeen muuttuivat joskus paikallisiksi pahoiksihengiksi, ehk'eivät aivan kokonaisiksi jumaliksi, mutta ainakin sellaisten osiksi, siten, että heidät lisäniminä tahi viittauksina liitettiin johonkin sellaiseen, mikä oli jo entuudestaan olemassa, aivan niinkuin pienet jumalat ovat suurten jumalien käskyläisiä ja nämä taasen filosofien Brahman alamaisia.
Ronny toisti itsekseen, että hänen äitinsä oli lähtenyt Indiasta omasta halustaan, mutta hänen omatuntonsa ei ollut puhdas. Hän oli käyttäytynyt huonosti äitiä kohtaan ja hänen piti joko katua, mikä merkitsi henkistä täyskäännöstä, tahi olla edelleen epäystävällinen häntä kohtaan. Hän valitsi tietysti jälkimmäisen vaihtoehdon. Kuinka väsyttävä äiti oli ollutkaan suojellessaan Azizia! Ja kuinka huono vaikutus hänellä oli ollut Adelaan! Ja nyt hän vieläkin aiheutti vaikeuksia naurettavilla »haudoillaan» ja selkkauksillaan alkuasukasten kanssa. Äiti ei tietenkään voinut sille mitään, mutta hän oli harrastanut samanlaisia mielettömiä asioita jo eläessäänkin, ja sen kirjoitti Ronny muistiin hänen debetpuolelleen. Monet seikat aiheuttivat nuorelle miehelle vaikeuksia — kuumuus, kaupungissa vallitseva jännittynyt tilanne, maaherran odotettu vierailu, Adelan arvoitus — ja rouva Mooren indialaistuttaminen punoi ne kaikki yhteen luonnottomaksi köynnökseksi. Mitä tapahtuu ihmisen äidille, kun hän kuolee? Hän pääsee luultavasti taivaaseen, mutta kaikissa tapauksissa hän katoaa. Ronnyn uskonto oli tuota sterilisoitua lajia, joka kestää troopillisissakin maissa. Menipä hän milloin tahansa moskeaan, luolaan tahi temppeliin, hän ei luopunut englantilaisen kirkon katsantokannasta, ja tuomitsi velttoudeksi kaikki yritykset muiden uskontojen ymmärtämiseksi. Hän kokosi ajatuksensa ja karkoitti äidin mielestään. Ajan oloon hän asettaisi kyllä sisar- ja velipuolineen taulun hänen muistokseen Northamptonshiren kirkkoon, missä hän tavallisesti oli käynyt sunnuntaisin. Siihen kaiverrettaisiin hänen syntymä- ja kuolinvuotensa ja ilmoitus siitä, että hänet oli haudattu mereen. Se riittäisi.
Ja Adela — hänkin saisi lähteä matkoihinsa. Ronny oli toivonut, että tyttö itse ehdottaisi sitä. Hän ei voinut mitenkään mennä naimisiin Adelan kanssa, koska se olisi merkinnyt hänen uransa loppua. Surkuteltava Adela raukka! Hän oleskeli vieläkin, Fieldingin kohteliaisuuden nojalla, maakuntaopistossa — sopimattomasti ja nöyryyttävästi kylläkin, mutta ei ainoakaan englantilaisen siirtokunnan perhe halunnut häntä luokseen. Ronny siirsi kaikki yksityiskeskustelut siihen saakka, kunnes tuomio julistettaisiin. Aziz oli nimittäin haastanut Adelan oikeuteen saadakseen häneltä vahingonkorvausta. Sitten Ronny pyytäisi Adelalta vapauttaan. Adela oli tappanut hänen rakkautensa, joka ei konsanaan ollut ollutkaan niin erittäin elinvoimainen. He eivät olisi milloinkaan menneet kihloihin, ellei tuota onnettomuutta olisi tapahtunut heidän ajaessaan Nawab Bahadurin autolla. Adela kuului nyt hänen päättyneeseen, kypsymättömään ylioppilasaikaansa — Grasmereen, vakaviin keskusteluihin, kävelyretkiin ja muuhun sellaiseen.