SEITSEMÄS LUKU
Uusia liittolaisia
Vartiosotilaiden ympäröimänä marssin Kaolin jeddakin, Kulan Tithin, palatsin käytäviä myöten takaisin laajan rakennuksen keskustassa olevaan vastaanottosaliin.
Kun astuin kirkkaasti valaistuun huoneeseen, joka oli täynnä Kaolin ylimyksiä ja vierailevan jeddakin upseereja, kääntyivät kaikkien katseet minuun päin. Huoneen päässä olevalla juhlallisella korokkeella oli kolme valtaistuinta, joilla istuivat Kulan Tith ja hänen molemmat vieraansa, Matai Shang ja äsken tullut jeddak.
Kuolonhiljaisuuden vallitessa menimme leveää keskuskäytävää myöten valtaistuimien juurelle, johon pysähdyimme.
"Esitä syytöksesi!" lausui Kulan Tith jollekin oikealla puolellaan ylimysten joukossa olevalle henkilölle. Silloin astui esiin ensisyntyisten mustaihoinen dator Thurid.
"Ylevä jeddak", hän alkoi kääntyen Kulan Tithiin päin, "alusta alkaen olen epäillyt tätä palatsiisi saapunutta muukalaista. Hänen pirullinen taistelukykynsä, jota kuvailit, sopi yhteen sen kanssa, mitä tiedämme Barsoomissa toimivasta totuuden päävihollisesta.
"— Mutta tehdäkseni erehdyksen mahdottomaksi lähetin erään pyhän uskosi papin suorittamaan kokeen, joka paljastaisi hänen valepukunsa ja toisi ilmi totuuden. Kas tuossa tulos!" Näin sanoen Thurid ojensi kiihkeästi sormensa otsaani kohti.
Kaikkien katseet seurasivat hänen syyttävää sormeaan — minä yksin olin ymmällä enkä voinut aavistaa, mikä onneton merkki oli otsallani.
Vieressäni seisova upseeri arvasi, että olin hämilläni, ja samalla kun Kulan Tithin kulmat menivät synkkiin, uhkaaviin ryppyihin hänen silmäillessään minua, otti ylimys varuspussistaan pienen peilin ja piti sitä kasvojeni edessä.
Yksi vilkaisu siihen riitti selittämään minulle kaikki.
Pimeyden turvissa makuuhuoneeseeni hiipinyt thern oli pyyhkäissyt suojaavaa punaista väriä otsastani kämmenen levyisen juovan, niin että päivettyneen ihoni vaalea väri näkyi.
Thurid vaikeni hetkeksi, luullakseni korostaakseen paljastuksen dramaattista tehoa. Sitten hän jatkoi:
"Kas tuossa, oi Kulan Tith, on se mies, joka on häpäissyt Marsin jumalien temppelit, joka on henkilökohtaisesti loukannut pyhiä thernejä ja nostattanut taivaankappaleemme asukkaat ikivanhaa uskontoaan vastaan. Edessäsi, vallassasi, Kaolin jeddak, pyhien turvaaja, on John Carter, Heliumin prinssi!" Kulan Tith katsahti Matai Shangiin, ikäänkuin vaatien tätä vahvistamaan syytökset oikeiksi. Pyhä thern nyökäytti päätään.
"Hän on todellakin pääherjaaja", hän selitti. "Nytkin hän on tullut jälessäni palatsisi sisimpään, Kulan Tith, pyrkimyksenään vain murhata minut. Hän —"
"Hän valehtelee!" huudahdin. "Kulan Tith, kuuntele totuutta! Kuuntele, kun kerron, mitä varten John Carter on seurannut Matai Shangia palatsiisi! Kuuntele minua samoin kuin heitäkin ja tuomitse minut sitten, jos tekoni eivät ole ritaruuden ja kunnian vaatimusten mukaisia paremmin kuin noiden kostonhimoisten ja kiihkoilevien, valheellisia oppeja saarnaavien tekopyhien, joiden julmista kahleista olen vapauttanut tämän taivaankappaleen asukkaat."
"Hiljaa!" kiljaisi jeddak, hypähtäen seisomaan ja tarttuen miekkansa kahvaan. "Hiljaa, herjaaja! Kulan Tithin ei tarvitse sallia likaisesta kurkustasi tulvivan kerettiläisyyden saastuttaa vastaanottosalinsa ilmaa osatakseen tuomita sinut.
"— Olet jo itse langettanut tuomiosi. Enää on vain määrättävä kuolintapasi. Ei se palveluskaan, jonka teit Kaolin aseille, auta sinua yhtään. Se oli vain halpamielisyydessä keksitty temppu, jonka avulla pyrit luikertamaan suosiooni päästäksesi tämän vainoamasi pyhän miehen lähettyville. Vankilaholveihin!" karjaisi hän lopuksi vartiotani komentavalle upseerille.
Olinpa totisesti kauniisti kiinni! Mitäpä mahtaisin kokonaista kansaa
vastaan! Kuinka voisinkaan toivoa armoa uskonkiihkoiselta Kulan
Tithiltä, jolla oli sellaiset neuvonantajat kuin Matai Shang ja Thurid?
Mustaihoinen irvisteli minulle pahansuovasti vasten kasvoja.
"Tällä kertaa et selviydy, Maan asukas", hän ilkkui.
Vartijat sijoittuivat ympärilleni. Katseitteni eteen kohosi punaista utua. Virginialaisten esi-isieni sotilasveri alkoi kiehua suonissani. Minut valtasi vimmainen, sokea taistelunhalu.
Yhdellä hyppäyksellä olin Thuridin edessä, ja pirullisen hymyn vielä väikkyessä hänen kauniilla kasvoillaan sattui nyrkkini vasten hänen suutaan. Vanhan amerikkalaisen tavan mukainen kelpo iskuni sinkosi datorin lähes neljä metriä taaksepäin Kulan Tithin valtaistuimen juurelle, johon hän vaipui hervottomana läjään, syljeksien verta ja hampaita suustaan.
Sitten tempaisin miekkani, pyörähdin ympäri ja kävin miekkailuasentoon kokonaista kansaa vastaan.
Vartijat karkasivat heti kimppuuni, mutta ennenkuin ainoatakaan iskua oli ehditty sivaltaa, kajahti kiljuvien sotilaiden melua voimakkaampi, valtava ääni, ja korokkeelta Kulan Tithin viereltä syöksähti jättiläiskokoinen mies pitkä miekka kädessä minun ja vastustajieni väliin. Se oli vierailulle tullut jeddak.
"Seis!" hän huudahti. "Jos pidät arvossa ystävyyttäni ja kansojemme välillä vallinnutta ikivanhaa rauhaa, niin käske sotilaasi takaisin! Sillä missä ja ketä vastaan hyvänsä John Carter taistelee, niin Ptarthin jeddak Thuvan Dihn on aina hänen vierellään viimeiseen hengenvetoon saakka."
Kirkuna lakkasi, ja uhkaavat säilät painuivat alas. Tuhannet silmät kääntyivät ensin ällistyneinä tuijottamaan Thuvan Dihniä ja sitten kysyvinä Kulan Tithiä. Aluksi Kaolin jeddak kalpeni raivosta, mutta ei virkkanut mitään, ennenkuin oli saanut sisunsa hillityksi. Tyynesti ja rauhallisesti, vertaisensa kanssa keskustelevan suuren jeddakin arvon mukaisesti hän sitten puhkesi hitaasti puhumaan:
"Thuvan Dihnillä täytyy olla voimakkaat vaikutteet voidakseen tällä tavoin loukata ikivanhoja tapoja, joita vieraan on noudatettava isäntänsä palatsissa. Etten minä erehtyisi samalla tavoin kuin kuninkaallinen ystäväni, haluan mieluummin vaieta, kunnes Ptarthin jeddak on esittänyt tekonsa syyt, jotka epäilemättä saavat hyväksymiseni."
Ptarthin jeddakia näytti melkein haluttavan sinkauttaa merkkinsä vasten Kulan Tithin kasvoja, mutta hän hillitsi itsensä yhtä hyvin kuin isäntänsäkin.
"Ei kukaan", hän lausui, "tunne paremmin kuin Thuvan Dihn niitä lakeja, jotka määräävät miehen toiminnan naapurin alueella. Mutta Thuvan Dihniä ohjaa korkeampi velvollisuus kuin ne — kiitollisuus. Eikä ainoallekaan ihmiselle koko Barsoomissa hän ole suuremmassa kiitollisuuden velassa kuin John Carterille, Heliumin prinssille.
"— Käydessäsi viimeksi, Kulan Tith, useita vuosia sitten luonani ihailit suuresti ainoan tyttäreni Thuvian suloutta. Näit, kuinka minä hellin häntä, ja myöhemmin sait tietää, että hän oli jonkun käsittämättömän mielijohteen vaikutuksesta lähtenyt viimeiselle pitkälle, vapaaehtoiselle pyhiinvaellukselle salaperäisen Issin helmassa, jättäen minut yksin suremaan.
"— Vasta muutamia kuukausia sitten kuulin kerrottavan retkestä, jota John Carter johti Issusta ja pyhiä thernejä vastaan. Korviini saapui hämäriä huhuja siitä, kuinka julmasti thernit muka olivat lukemattomien miespolvien aikana kohdelleet niitä, jotka olivat laskeneet valtavaa Iss-virtaa alaspäin.
"— Kuulin, että oli vapautettu tuhansia vankeja, mutta vain harvat uskalsivat palata omiin maihinsa peläten kauheata kuolemaa, joka perinnäistapojen mukaan odottaa kaikkia Dorin laaksosta palaavia.
"— Pitkään aikaan en saattanut uskoa kuulemiani herjaavia puheita ja rukoilin, että tyttäreni Thuvia olisi kuollut ennen kuin uskontoamme häväisten palannut ulkoiseen maailmaan. Mutta isänrakkaus pyrki sydämessäni oikeuksiinsa, ja vihdoin vannoin juhlallisen valan, että tahdon mieluummin joutua ikuiseen kadotukseen kuin olla enää erossa tyttärestäni, jos vain voisin löytää hänet.
"— Niinpä lähetin tiedustajia Heliumiin ja ensisyntyisten jeddakin Xodarin hoviin sekä uskostaan luopuneiden thernien nykyisen hallitsijan luokse; ja kaikki he kertoivat minulle samalla tavalla sanoinkuvaamattoman julmasta ja hirveästä kohtalosta, jonka turvattomat uskonsa uhri-poloiset saivat osakseen jouduttuaan pyhien thernien käsiin.
"— Monet olivat nähneet ja tunteneet tyttäreni, ja Matai Shangin läheisyydessä olleilta therneiltä kuulin, kuinka loukkaavasti ja alentavasti tämä itse oli käyttäytynyt tytärtäni kohtaan. Ja tänne tullessani sain ilokseni tietää, että myöskin Matai Shang on vieraanasi, sillä olisin etsinyt hänet käsiini, vaikka siihen olisi mennyt koko elämäni.
"— Vielä muutakin kuulin. Sain tietää, kuinka ritarillisesti ja ystävällisesti John Carter oli kohdellut tytärtäni. Minulle kerrottiin, että hän oli taistellut tyttäreni puolesta ja pelastanut hänet ja että hän luopui yrittämästä päästä pakoon villien eteläisten warhoonien kynsistä, lähettäen oman thoatinsa selässä tyttäreni turvaan ja jääden itse jalkaisin vastustamaan vihreitä sotilaita.
"— Voitko ihmetellä, Kulan Tith, että olen valmis panemaan vaaraan henkeni, kansani rauhan, jopa sinun ystävyytesi, jota pidän suuremmassa arvossa kuin mitään muuta, puoltaakseni Heliumin prinssiä?"
Kulan Tith oli hetken vaiti. Hänen kasvonilmeistään saatoin nähdä, kuinka tukalassa asemassa ja neuvoton hän oli. Vihdoin hän keskeytti hiljaisuuden.
"Thuvan Dihn", hän aloitti, ja hänen äänensä sävy oli surullinen, mutta ystävällinen, "kuinka voisin minä käydä tuomitsemaan lähimmäistäni? Minun silmissäni thernien isä on vieläkin pyhä ja hänen saarnaamansa uskonto ainoa totinen usko, mutta jos minun ratkaistavakseni olisi joutunut sama pulma, joka on sinun mieltäsi painanut, niin epäilemättä tunteeni ja tekoni olisivat aivan samanlaiset kuin sinun.
"— Heliumin prinssiin nähden on toimintaohjelmani selvä, mutta Matai Shangin ja sinun väleihisi nähden en voi esiintyä muuten kuin sovittajana. Heliumin prinssi saatetaan turvallisesti alueeni rajalle, ennenkuin huomispäivän aurinko on laskenut, ja sieltä hän saa mennä minne haluaa. Mutta pysyköön hän kuoleman uhalla vastaisuudessa Kaolin maan ulkopuolella.
"— Jos sinun ja thernien isän välillä on riitaa, niin minun ei tarvitse pyytääkään, että sen selvittäminen siirretään siihen asti, kunnes olette molemmat poistuneet hallitsemaltani alueelta. Oletko tyytyväinen, Thuvan Dihn?"
Ptarthin jeddak nyökkäsi myöntäen, mutta äkäinen ja tuikea silmäys, jonka hän loi Matai Shangiin, ei ennustanut hyvää tälle lihavanaamaiselle pyhimykselle.
"Heliumin prinssi ei suinkaan ole tyytyväinen", huudahdin minä, käyden häikäilemättä rikkomaan sarastavaa sovintoa, sillä en missään nimessä voinut suostua rauhaan mainituilla ehdoilla.
"Kymmenkunta kertaa olen välttänyt uhkaavan kuoleman ajaessani Matai Shangia takaa enkä aio tyytyä siihen, että minut talutetaan, kuten kelvottomaksi käynyt thoat teurastuspaikalle, kauaksi päämäärästä, jonka olen saavuttanut oikean käsivarteni ja voimakkaiden lihasteni avulla.
"— Eikä myöskään Ptarthin jeddak Thuvan Dihn ole tyytyväinen kuultuaan kaikki, mitä minulla on sanottavaa. Tiedättekö, minkä vuoksi olen seurannut Matai Shangia ja Thuridia, mustaa datoria, Dorin laakson metsistä tänne saakka, puolen maailman halki ja suoriutuen miltei voittamattomista vaikeuksista?
"— Luuletteko, että John Carter, Heliumin prinssi, alentuisi salamurhaajaksi? Voiko Kulan Tith olla tarpeeksi hupsu uskoakseen tätä valhetta, jonka pyhä thern tai dator Thurid on kuiskannut hänen korvaansa?
"— En vainoa Matai Shangia surmatakseni hänet, vaikka oman tähteni Jumala tietää, että sormeni syyhyävät päästäkseen kiinni hänen kurkkuunsa. Olen seurannut häntä, Thuvan Dihn, sentähden, että hänen mukanaan on kaksi vankia — minun vaimoni, Heliumin prinsessa Dejah Thoris, ja sinun tyttäresi, Ptarthin Thuvia.
"— Luuletko niin ollen, että nöyrästi sallin viedä itseni Kaolin muurien ulkopuolelle, jollei poikani äiti lähde seurassani ja jollei tytärtäsi ole palautettu sinulle?"
Thuvan Dihn kääntyi Kulan Tithiin päin. Raivo liekehti hänen terävissä silmissään. Mutta hänen itsehillintäkykynsä oli ihailtava, ja hänen äänensä pysyi maltillisen tasaisena.
"Oletko tietänyt tämän, Kulan Tith?" kysyi hän. "Oletko tietänyt, että tyttäreni viruu vankina sinun palatsissasi?"
"Hän ei ole voinut sitä tietää", keskeytti Matai Shang kalpeana varmastikin enemmän pelosta kuin kiukusta. "Hän ei ole voinut sitä tietää, sillä se on valhetta."
Olisin tahtonut surmata hänet heti näiden sanojen tähden, mutta kun syöksähdin häntä kohti, laski Thuvan Dihn kätensä raskaasti olalleni.
"Varro vähän", hän sanoi minulle ja jatkoi sitten Kulan Tithille: "Se ei ole valhetta. Siksi paljon tiedän Heliumin prinssistä — hän ei valehtele. Vastaa minulle, Kulan Tith — olen kysynyt sinulta."
"Thernien isän seurassa saapui kolme naista", vastasi Kulan Tith, "hänen tyttärensä Phaidor ja kaksi muuta, joita sanottiin hänen orjikseen. Jos he ovat Ptarthin Thuvia ja Heliumin Dejah Thoris, niin minä en ole sitä tietänyt — en ole nähnyt kumpaakaan. Mutta jos he todellakin ovat ne, niin heidät palautetaan teille tänä aamuna."
Puhuessaan hän katsoi Matai Shangin silmiin, ei kuten uskovainen ylimmäistä pappia, vaan kuten kansan hallitsija alamaistaan, jota hän käskee.
Thernien isän täytyi olla yhtä selvillä kuin minäkin olin siitä, että hänen oikean karvansa paljastuminen oli ollut omiaan suuresti horjuttamaan Kulan Tithin luottamusta ja että tarvittaisiin enää vain pisara muuttamaan mahtava jeddak hänen katkeraksi vihamiehekseen. Mutta taikauskon juuret ovat niin sitkeät ja syvässä, että suuri kaolilainen epäröi vieläkin katkaista viimeisiä säikeitä, jotka liittivät hänet vanhaan uskontoonsa.
Matai Shang oli tarpeeksi ovela ollakseen alistuvinaan opetuslapsensa määräykseen ja lupasi tuoda molemmat orjattaret aamulla vastaanottosaliin.
"Aamu on melkein käsissä", hän selitti, "enkä mielelläni häiritsisi tyttäreni unta. Muuten käskisin noutaa naiset heti paikalla, jotta näkisitte Heliumin prinssin erehtyneen." Hän korosti viimeistä sanaa koettaen loukata minua niin hienosti, etten voisi avoimesti suuttua.
Aioin juuri panna vastalauseen kaikkinaista viivytystä vastaan ja vaatia, että Heliumin prinsessa tuotaisiin viipymättä luokseni, kun Thuvan Dihn alkoi puhua. Hänen sanojensa johdosta näytti sellaisen vaatimuksen esittäminen tarpeettomalta.
"Tahtoisin nähdä tyttäreni heti", virkkoi hän, "mutta jos Kulan Tith varmasti lupaa, ettei ketään päästetä poistumaan palatsista tänä yönä ja ettei Dejah Thorisille ja Ptarthin Thuvialle tästä lähtien tapahdu mitään pahaa siihen mennessä, kunnes heidät päivän koittaessa tuodaan luoksemme tähän saliin, niin en halua itsepäisesti pysyä vaatimuksessani."
"Ei kukaan saa tänä yönä poistua palatsista", vastasi Kaolin jeddak, "ja Matai Shang kai takaa meille, ettei kummallekaan naiselle satu mitään ikävyyttä?"
Thern nyökkäsi myöntäen. Vähän myöhemmin Kulan Tith ilmoitti, että vastaanotto oli päättynyt, ja Thuvan Dihnin kehoituksesta menin hänen seurassaan hänen huoneistoonsa, jossa istuimme valveilla aamuun asti, hän kuunnellen ja minä kertoen, mitä olin kokenut Marsissa ja mitä hänen tyttärelleen oli sattunut sinä aikana, jonka olimme olleet yhdessä.
Huomasin, että Thuvian isä oli mieleiseni mies, ja sinä yönä sai alkunsa ystävyys, joka on yhä lujittunut, niin että Thuvan Dihn nyt on Tharkin vihreän jeddakin Tars Tarkasin jälkeen läheisin ystäväni.
Heti kun Marsin äkkiä valkeneva päivä sarasti, tuli Kulan Tithin lähetti kutsumaan meitä vastaanottosaliin, jossa Thuvan Dihnin piti saada takaisin tyttärensä vuosikausia kestäneen eron jälkeen ja minun tavata jälleen Heliumin ihana tytär oltuani kaksitoista vuotta melkein yhtä mittaa häntä näkemättä.
Sydän jyskytti rinnassani, niin että katsahdin hämilläni ympärilleni, sillä olin varma siitä, että kaikki huoneessa olijat sen kuulivat. Tuskaisesti odotin saadakseni taaskin kiertää käsivarteni sen naisen jumalaisen vartalon ympärille, jonka ikuinen nuoruus ja kuihtumaton kauneus olivat vain huippuunsa jalostuneen sielun ulkoisena tunnusmerkkinä.
Viimeinkin palasi Matai Shangia noutamaan mennyt lähetti. Kurkotin kaulaani nähdäkseni ensimmäisen vilahduksen niistä, joiden olisi pitänyt saapua hänen seurassaan, mutta lähetti oli yksin.
Pysähdyttyään valtaistuimen eteen hän puhutteli jeddakia siksi äänekkäästi, että kaikki saapuvilla olevat kuulivat hänen sanansa.
"Oi Kulan Tith, mahtavin jeddak", hän huudahti hovitapaa noudattaen, "lähettisi palaa yksin, sillä mentyään thernien isän huoneistoon hän näki, että se oli tyhjä, samoin kuin kaikki Matai Shangin seurueen hallussa olleet huoneet."
Kulan Tith kalpeni.
Kumea voihkaisu pääsi Thuvan Dihnin huulilta. Hän seisoi vierelläni eikä ollut mennyt istumaan valtaistuimelle, joka odotti häntä isännän vieressä. Hetkisen vallitsi kuolon hiljaisuus Kaolin jeddakin Kulan Tithin avarassa vastaanottosalissa. Sitten hän itse katkaisi äänettömyyden.
Hän nousi valtaistuimeltaan ja laskeutuen korokkeelta astui Thuvan Dihnin luokse. Kyyneleet sumensivat hänen katseensa, kun hän laski molemmat kätensä ystävänsä olkapäille.
"Oi Thuvan Dihn", hän valitti, "miksi pitikään tämän tapahtua parhaan ystäväsi palatsissa! Omin käsin olisin kiertänyt nurin Matai Shangin niskan, jos olisin aavistanut, mitä hänen riettaassa sydämessään liikkui. Viime yönä alkoi lapsuususkoni horjua — tänä aamuna se on rauennut kuin tuhka tuuleen; mutta liian myöhään, liian myöhään.
"— Tyttäresi ja tämän ruhtinaallisen sotilaan puolison pelastamiseksi näiden pahojen henkien kynsistä saat käskeä mahtavan valtakunnan kansaa, sillä koko Kaol on käytettävissäsi. Mitä voimme tehdä? Lausu mielipiteesi!"
"Ensiksikin", ehdotin, "ottakaamme selvää, ketkä väestäsi ovat vastuunalaisia Matai Shangin ja hänen seurueensa karkaamisesta. Jolleivät he olisi saaneet apua palatsin vartioston puolelta, niin pako olisi ollut mahdoton. Tiedusta, ketkä ovat syypäät, ja pakota heidät tekemään selkoa, millä tavalla ja mihin suuntaan karkulaiset ovat lähteneet!"
Ennenkuin Kulan Tith ehti antaa määräystä tutkimuksen toimeenpanosta, astui eräs miellyttävä nuori upseeri esiin ja alkoi puhua jeddakilleen.
"Oi mahtavin jeddak Kulan Tith", hän lausui, "minä yksin olen syypää tähän hirveään erehdykseen. Juuri minä olin viime yönä palatsin vartioston päällikkönä. Varhain tänä aamuna, vastaanoton aikana, olin virkatehtävissäni palatsin muissa osissa enkä tietänyt mitään siitä, mitä silloin tapahtui. Kun niin ollen thernien isä kutsui minut luokseen ja selitti, että hänen seurueensa oli sinun tahdostasi kiireisesti toimitettava pois kaupungista, koska tänne oli saapunut pyhän hekkadorin henkeä väijyvä verivihollinen, niin tein sen, mitä minut on lapsuudesta alkaen koulutettu pitämään oikeana — tottelin häntä, jota luulin meidän kaikkien hallitsijaksemme, jopa mahtavammaksi sinuakin, mahtavin jeddak.
"— Anna tästä koituvan rangaistuksen kohdata yksin minua, sillä vain minä olen vikapää. Muut palatsin vartioston jäsenet, jotka avustivat pakoa, tekivät sen minun käskystäni."
Kulan Tith katsoi ensin minua ja sitten Thuvan Dihniä ikäänkuin pyytäen meitä miehen tuomareiksi, mutta tämän hairahdus oli niin ilmeisen anteeksiannettava, ettemme kumpikaan missään nimessä tahtoneet nuoren upseerin saavan kärsiä erehdyksestä, jonka kuka hyvänsä olisi varsin helposti voinut tehdä.
"Millä tavoin he lähtivät?" kysyi Thuvan Dihn. "Ja mihin suuntaan he menivät?"
"He poistuivat kuten olivat tulleetkin", vastasi upseeri, "omalla lentokoneellaan. Jonkun aikaa tarkkasin aluksen lentoa ja vihdoin se hävisi näkyvistä pohjoiseen."
"Mistä voisi Matai Shang löytää turvapaikan pohjoiselta?" tiedusti
Thuvan Dihn Kulan Tithiltä.
Kaolin jeddak seisoi jonkun aikaa pää painuksissa, nähtävästi syvissä mietteissä. Sitten hänen kasvonsa kirkastuivat äkkiä.
"Sehän on selvää!" hän huudahti. "Juuri eilen Matai Shang vihjaili matkansa päämäärään. Hän kertoi eräästä kaukana pohjoisessa asuvasta ihmisrodusta, joka ei ole samanlainen kuin me. Pyhät thernit ovat muka aina tunteneet sen kansan, ja se on hartaasti ja uskollisesti kiintynyt ikivanhaan uskontoomme. Sen keskuudesta hän saisi pysyvän turvapaikan, josta 'valehtelevat kerettiläiset' eivät voisi häntä saavuttaa. Juuri sinne Matai Shang on mennyt."
"Ja koko Kaolissa ei ole ainoatakaan lentokonetta, jolla voisimme ajaa häntä takaa", valitin.
"Eikä lähempänä kuin Ptarthissa", huomautti Thuvan Dihn.
"Odottakaapa!" puhkesin kiihkeästi puhumaan. "Tämän laajan metsän reunassa on sen therneiltä ottamani lentokoneen hylky, jolla saavuin sinne. Jos saan mukaani miehiä sitä noutamaan ja koneseppiä avukseni, niin se on korjattu kahdessa päivässä."
Olin kovasti epäillyt Kaolin jeddakin äkillisen uskostaluopumisen vilpittömyyttä, mutta hän hyväksyi ehdotukseni niin ilomielin ja määräsi niin ripeästi upseereja ja miehiä käytettävikseni, että epäilysteni viimeisetkin hivenet häipyivät.
Kahden päivän kuluttua lentokone oli vartiotornin laella täysin lähtövalmiina. Thuvan Dihn ja Kulan Tith olivat antaneet kahden kansan apukeinot määräysvaltaani — miljoonia sotilaita oli käskettävissäni. Mutta lentokoneeni kykenin minun ja Woolan lisäksi kantamaan vain yhden miehen.
Kun nousin koneeseen, sijoittui Thuvan Dihn viereeni. Loin häneen kysyvän ja hämmästyneen silmäyksen. Hän kääntyi puhumaan korkeimmalle seurassaan Kaoliin saapuneelle upseerille.
"Sinun tehtäväksesi uskon seurueeni saattamisen takaisin Ptarthiin", sanoi hän. "Siellä kykenee poikani hoitamaan hallitusta poissa ollessani. Heliumin prinssi ei saa yksin mennä vihollismaahan, Olen puhunut. Hyvästi!"