KUUDES LUKU
Arabialaisten rosvoretki
Kun maanjäristyksen myllerrystä seurannut ensi kauhun tunne oli tyyntynyt Busulin ja hänen miestensä mielissä, kiiruhtivat he takaisin käytävään etsiäkseen Tarzania ja kahta omaa miestään, joita myöskin kaivattiin.
He huomasivat, että yhteenpuristuneet sikinsokin sortuneet kallionlohkareet sulkivat aukon. Kaksi päivää he ponnistelivat raivatakseen tietä vankeuteen jääneiden ystäviensä luo, mutta kun he jättiläisuurastuksen jälkeen olivat päässeet vain muutamia metrejä tukitussa käytävässä eteenpäin ja löytäneet toisen toverinsa ruhjoutuneet jäännökset, oli heidän pakko päätellä, että Tarzan ja toinen waziri myöskin makasivat kuolleina röykkiöiden alla kauempana käytävässä ihmisavun saavuttamattomissa ja sitä enää kaipaamatta.
Yhä uudestaan he työtä tehdessään huutelivat herransa ja toisen toverinsa nimeä, mutta yksikään vastaushuuto ei tullut heidän kuunteleviin korviinsa. Lopulta he luopuivat etsimästä. Kyynelsilmin he katsahtivat viime kerran isäntänsä raunioitunutta hautakumpua, sälyttivät hartioilleen raskaan kultakuorman, joka toisi ainakin elämän mukavuutta, joskaan ei onnea, heidän turvattomaksi jääneelle rakastetulle emännälleen, ja vaelsivat murheellisina Oparin aution laakson poikki, jatkaen matkaansa alaspäin toisella puolella leviävien metsien halki kaukaista huvilaa kohti.
Ja mikä surullinen kohtalo uhkasikaan tätä rauhallista ja onnekasta kotia jo silloin, kun he olivat matkalla!
Pohjoisesta päin tuli Ahmet Zek apurinsa kirjeessä olleen kehoituksen mukaan. Hän oli kerännyt joukon arabialaisia luopioita ja lainsuojattomia rosvoja sekä yhtä kunnottomia neekereitä kaikkein alhaisimmista ja tietämättömimmistä ihmissyöjäheimoista, joiden maiden läpi ryöstöretkeilijä kuljeskeli sinne tänne rankaisematta.
Mugambi, musta Herkules, joka oli ollut mukana rakastetun bwanansa kaikissa vaaroissa ja onnenvaihteluissa Viidakkosaarelta melkein Ugambin lähteille saakka, huomasi ensimmäisenä synkän karavaanin rohkean lähestymisen.
Hänen silmälläpitoonsa oli Tarzan uskonut ne soturit, jotka olivat jääneet vartioimaan lady Greystokea, eikä hän mistään olisikaan voinut löytää urhoollisempaa ja uskollisempaa vartijaa. Jättiläiskokoisella ja villillä, pelottomalla soturilla oli myöskin arvostelukykyä ja älyä sen verran, että se oli täysin verrattavissa hänen kokoonsa ja rajuuteensa.
Hän ei ollut kertaakaan herransa lähdön jälkeen ollut huvilalta näkö- tai kuulomatkaa kauempana, paitsi kun lady Greystoke halusi nelistää hevosellaan leveän tasangon yli tai tuottaa vaihtelua yksinäisyytensä yksitoikkoisuuteen lyhyellä metsästysretkellä. Sellaisissa tilaisuuksissa oli Mugambi ratsastanut hänen hevosensa kintereillä voimakkaan arabialaisrotuisen selässä.
Rosvoretkeilijät olivat vielä kaukana, kun soturin terävä silmä erotti heidät. Hetken hän seisoi ääneti ja tarkasteli lähestyvää joukkoa ja juoksi sitten nopeasti alkuasukasmajoja kohti, jotka olivat muutaman sadan metrin päässä huvilasta.
Siellä hän huusi mukavasti makailevia sotureita luokseen. Hän antoi kiireesti käskyjä. Niitä totellen miehet tarttuivat nopeasti aseisiinsa ja kilpiinsä. Jotkut juoksivat kutsumaan työmiehiä pelloilta ja varoittamaan karjalaumojen paimentajia. Suurin osa lähti Mugambin kanssa takaisin huvilalle päin.
Rosvoretkeilijäin nostattama tomu oli vielä pitkän matkan päässä. Mugambi ei tiennyt varmasti, kulkiko sen suojassa vihollinen, mutta hän oli viettänyt kokonaisen mieheniän villiä elämäänsä villissä Afrikassa ja myös nähnyt joukkueiden aikaisemminkin tulleen sillä tavoin ilmoittamatta. Joskus ne olivat tulleet rauhassa ja joskus sotaa tuoden — asiaa ei voinut koskaan tietää. Oli hyvä olla varuillaan. Mugambi ei pitänyt vieraiden nopeasta etenemistavasta.
Greystoken huvila ei ollut hyvin varustettu puolustusta varten. Sen ympärillä ei ollut paalutusta, sillä kun se sijaitsi uskollisten wazirien maan sydämessä, ei sen omistaja ollut otaksunut, että kukaan vihollinen voisi hyökätä väkivalloin sen kimppuun. Ikkuna-aukoissa oli kuitenkin raskaat puukaihtimet vihollisen nuolia vastaan, ja Mugambi laski niitä parhaillaan alas, kun lady Greystoke ilmestyi kuistikolle.
"Mitä, Mugambi?" hän huudahti. "Mitä on tapahtunut? Miksi lasket kaihtimia?"
Mugambi osoitti tasangon poikki sinne, missä valkoviittainen, ratsastava miesjoukko oli nyt selvästi näkyvissä.
"Arabialaisia", hän selitti. "He eivät varmastikaan tule hyvässä tarkoituksessa suuren Bwanan poissaollessa."
Sievän nurmikon ja kukkivien pensaiden toisella puolen Jane Clayton näki waziriensa välkkyvät mustat ruumiit. Aurinko välähteli heidän metallipäisten keihäittensä kärjissä, korosti sotapäähineitten sulkien loistavia värejä ja heijastui kirkkaana heidän leveiden hartioittensa ja esiin pistävien poskiluittensa kiiltävästä nahasta.
Jane Clayton tarkasteli heitä tuntien yksinomaan ylpeyttä ja kiintymystä. Mitä pahaa voi hänelle tapahtua, kun hänellä oli tällaisia suojelijoita?
Rosvoretkeilijät olivat nyt pysähtyneet tasangolle noin sadan metrin päähän. Mugambi oli kiiruhtanut soturiensa luo. Hän eteni muutamia metrejä heistä ja korottaen ääntänsä tervehti muukalaisia. Ahmet Zek istui satulassa suorana kätyriensä edessä.
"Arabialainen!" huudahti Mugambi. "Mitä teet täällä?"
"Tulemme rauhassa", huudahti Ahmet Zek vastaukseksi.
"Sitten kääntykää ja menkää rauhassa takaisin", vastasi Mugambi. "Emme tarvitse teitä täällä. Arabialaisten ja wazirien välillä ei synny rauhaa."
Vaikka Mugambi ei ollut syntyään waziri, oli hänet otettu heimon jäseneksi, eikä siinä nyt ollut ketään, joka olisi tarkemmin vaalinut sen perinnäistapoja ja uljuutta kuin hän.
Ahmet Zek vetäytyi joukkionsa toiselle sivustalle ja puhui miehilleen matalalla äänellä. Hetkeä myöhemmin pamahti ilman mitään varoitusta epätasainen yhteislaukaus wazirien rivejä kohti. Pari soturia kaatui, ja muut tahtoivat hyökätä vastustajiensa kimppuun, mutta Mugambi oli yhtä varovainen kuin urhoollinenkin johtaja. Hän tiesi, kuinka turhaa oli käydä ratsastavien miesten kimppuun, joilla lisäksi oli pyssyt. Hän peräytyi joukkoineen puutarhan pensaiden taakse. Huvilaan itseensä hän määräsi menemään puolisen tusinaa, käskien miehiä pitämään emäntäänsä sisällä talossa ja puolustamaan häntä hengellään.
Noudattaen erämaassa taistelleiden isiensä menettelytapaa Ahmet Zek käski seuralaistensa laukata hajalleen pitkäksi, kapeaksi rivistöksi, joka teki suuren ympyrän ja vähitellen tuli yhä lähemmäksi puolustajia.
Mugambi näki heidän tulevan, kutsui jäljellä olevia sotureitaan luoksensa ja juoksi huvilaan, viimeistä puolustuspaikkaa kohti. Lady Greystoke seisoi kuistikolla pyssy kädessä. Useammalle kuin yhdelle rosvolle olivat hänen vakavat hermonsa ja tarkka tähtäämisensä tuottaneet rangaistuksen rikollisesta elämästään, useampi kuin yksi poni kiiti hyökkäävän joukkion seassa ilman ratsastajaa.
Mugambi työnsi emäntänsä parempaan turvaan talon sisälle ja valmistautui uupuneine miehineen vielä kerran vastustamaan vihollista.
Arabialaiset etenivät huutaen ja heilutellen pitkiä pyssyjään päänsä yläpuolella. He kiitivät kuistikon ohi suunnaten kuolettavan tulen polvillaan olevia wazireja kohti. Nämä lähettivät oikean nuolisateen pitkien soikeitten kilpiensä takaa, jotka ehkä olivat kylläkin sopivia pysähdyttämään vihollisnuolen tai kääntämään keihään toisaalle, mutta kerrassaan mitättömiä pyssymiesten lyijyluoteja vastaan.
Verenhimoinen joukkio syöksyi kuistikkoa kohti ammuskellen tullessaan. Heitä kaatui tusinan verta puolustajien nuolista, mutta suurin osa ehti ovelle. Raskaat pyssynperät iskivät sitä vastaan. Pirstoutuneen puun räiskinä sekaantui pyssyn pamaukseen, kun Jane Clayton ampui säälimättömiä vihollisia laudoituksen takaa.
Miehiä kaatui kummallakin puolella ovea, mutta heikko este murtui lopulta hurjistuneiden rynnistäjien raivokkaista hyökkäyksistä; se kaatui sisäänpäin, ja kymmenkunta tummaa roistoa syöksyi arkihuoneeseen. Sen toisessa päässä seisoi Jane Clayton jäljellä olevien uskollisten vartijoittensa ympäröimänä. Lattia oli täynnä niiden ruumiita, jotka jo olivat heittäneet henkensä häntä puolustaessaan. Suojaajien etunenässä oli jättimäinen Mugambi. Arabialaiset nostivat pyssynsä ampuakseen viimeisen yhteislaukauksen, joka lopullisesti murtaisi kaiken vastarinnan, mutta Ahmet Zek karjaisi varoittavan käskyn, pysähdyttäen heidän sormensa liipasimelle.
"Älkää ampuko naista", hän huusi. "Kuoleman oma, joka vahingoittaa häntä. Ottakaa nainen elävänä kiinni!"
Arabialaiset hyökkäsivät huoneen poikki ja wazirit torjuivat heitä raskailla keihäillään. Miekat välähtelivät, ja pitkäpiippuiset pistoolit lausuivat jyristen synkkiä kuolemantuomioitaan. Mugambi lennätti keihäänsä lähinnä olevaa vihollista vastaan niin voimakkaasti, että raskas varsi meni kokonaan arabialaisen ruumiin läpi. Sitten hän tempasi pistoolin toiselta mieheltä ja tarttuen siihen piipusta murskasi pään kaikilta, jotka tunkeutuivat liian lähelle hänen emäntäänsä.
Mugambin esimerkin innostamina tappelivat harvat jäljelle jääneet soturit paholaisen tavoin. Mutta he kaatuivat toinen toisensa jälkeen kunnes ainoastaan Mugambi jäi puolustamaan apinamiehen vaimon henkeä ja kunniaa.
Ahmet Zek tarkkasi epätasaista taistelua huoneen toiselta puolen ja innosti kätyreitään. Hänen käsissään oli jalokivillä koristettu musketti. Hän nosti sen hitaasti olalleen, odottaen kunnes jokin liike saattaisi Mugambin suojattomaksi, panematta silti naisen tai arabialaisten henkeä vaaraan.
Lopulta se hetki tuli, ja Ahmet Zek veti liipasimesta. Ääntäkään päästämättä urhea Mugambi vaipui lattialle Jane Claytonin jalkain juureen.
Hetkeä myöhemmin oli nuori nainen saarrettu ja aseetonna. Sanaakaan sanomatta rosvot raastoivat hänet huvilasta. Jättimäinen neekeri nosti hänet satulaan, ja sillä aikaa kun rosvot etsivät huvilasta ja ulkorakennuksista ryöstettävää tavaraa, ratsasti hän saaliinsa kanssa portin ulkopuolelle ja odotti herransa tuloa.
Jane Clayton näki rosvojen tuovan hevoset aitauksesta ja ajavan karjan niityiltä. Hän näki kodistaan ryöstettävän kaikki, millä arabialaisten mielestä oli jotakin arvoa. Sitten hän näki, kuinka soihtu heitettiin taloon ja liekit alkoivat nuoleskella sitä, mikä oli jäljellä.
Ja lopuksi, kun rosvot kokoontuivat yhteen, tyydytettyään raivonsa ja ahneutensa pyyteet, ja ratsastivat hänen kanssaan pohjoista kohti, näki hän savun ja liekkien nousevan korkealle taivaalle, kunnes tien kääntyessä tiheisiin metsiin surkea näky katosi hänen silmistään.
Kun liekit tunkeutuivat arkihuoneeseen ja lennättelivät haaraisia kielekkeitä nuoleskelemaan kuolleiden ruumiita, liikahti muuan hahmo siinä kaameassa joukossa, jonka verinen kamppailu oli aikoja sitten tyyntynyt. Jättimäinen neekeri kääntyi toiselle kyljelleen ja avasi verestävät, kivistävät silmänsä. Mugambi, jonka arabialaiset olivat jättäneet kuolleena jälkeensä, oli yhä elossa. Kuumat liekit olivat melkein hänen kimpussaan, kun hän nousi vaivaloisesti käsiensä ja polviensa varaan ja ryömi hitaasti ovea kohti.
Kerran toisensa jälkeen hän vaipui voimattomana lattiaan, mutta nousi joka kerta jälleen ja jatkoi surkeata matkaansa turvallisuutta kohti. Loputtomalta tuntuvan ajan perästä, jonka kuluessa liekit olivat kiihtyneet todelliseksi pätsiksi huoneen toisessa päässä, onnistui ison mustan päästä kuistikolle, vieriä portaita alas ja ryömiä läheisen pensaan viileään turvaan.
Koko yön hän makasi siellä, vuoroin tiedottomana, vuoroin selvästi tuntien tuskansa. Tajullaan ollessaan hän katseli villin vihan vallassa kellertäviä liekkejä, joita yhä kohosi palavista karjatarhoista ja heinäkasoista. Saaliinhaussa oleva leijona liikkui likellä, mutta jättimäinen musta ei pelännyt. Hänen rajun mielensä täytti yksi ainoa ajatus — kostoa! kostoa! kostoa!