TOINEN LUKU
Matkalla Opariin
Kaksi viikkoa myöhemmin näki John Clayton, Greystoken loordi, ratsastaessaan laajoille afrikkalaistiluksilleen tekemältänsä tarkastusmatkalta, miesjoukon alkupään tulevan tasangon poikki, joka oli hänen huvilansa ja pohjoisessa ja lännessä leviävän metsän välillä.
Hän pidätti hevostaan ja silmäili pientä seuruetta sen noustessa erään noron kätköstä esiin. Hänen terävät silmänsä näkivät auringon heijastuvan ratsastavan miehen valkoiseen kypärään, ja ollen varma siitä, että vaeltava eurooppalainen metsästäjä aikoi pyytää hänen vieraanvaraisuuttaan, hän käänsi hevosensa ja ratsasti hitaasti tulijaa vastaan.
Puoli tuntia myöhemmin hän nousi huvilansa kuistikolle vieviä portaita ylös ja esitteli lady Greystoken ja herra Jules Frecoultin.
"Olin eksyksissä", selitti herra Frecoult. "Safarini johtaja ei ole milloinkaan ennen ollut tässä osassa maata, ja oppaat, joiden piti viedä meitä eteenpäin viimeksi kohtaamastamme kylästä, tunsivat maata vielä vähemmän kuin me. Lopuksi he karkasivat luotamme kaksi päivää sitten. Olen tosiaan onnellinen saadessani niin äkkiarvaamatta apua ikäänkuin kohtalon sallimasta. En tosiaan tiedä, mitä olisin tehnyt, jollen olisi tavannut teitä."
Päätettiin, että Frecoult jäisi seurueineen maatilalle useiksi päiviksi, kunnes kaikki täydelleen toipuisivat, ja sitten loordi Greystoke hankkisi oppaita viemään heidät turvallisesti takaisin sellaiselle seudulle, jonka Frecoultin safarin johtaja varmasti tuntisi.
Werperin oli jokseenkin helppo joutilaan ranskalaisen herrasmiehen valepuvussa pettää isäntäänsä ja päästä sekä Tarzanin että Jane Claytonin suosioon. Mutta mitä pitemmäksi ajaksi hän jäi, sitä enemmän vähenivät hänen toiveensa aikeittensa helposta toteuttamisesta.
Lady Greystoke ei ratsastanut milloinkaan yksinään kauas huvilalta, ja rajujen waziri-soturien uskollisuus, — nämä olivat suurena osana Tarzanin seurueessa, — näytti tekevän mahdottomaksi väkivaltaisen ryöstöyrityksen, saatikka wazirien lahjomisaikeen.
Viikko kului, eikä Werper ollut oman arvostelunsa mukaan lähempänä aikeensa täyttymistä kuin tulopäivänäkään, mutta juuri sillä hetkellä sattui jotakin, mikä antoi hänelle uutta toivoa ja sai hänet odottamaan vielä suurempaa palkintoa kuin naisen lunnaita.
Huvilaan oli saapunut juoksija, mukanaan viikon posti, ja loordi Greystoke oli viettänyt iltapäivän työhuoneessaan lukien ja vastaten kirjeisiin. Päivällisellä hän näytti hämmentyneeltä, ja aikaisin illalla hän pyysi anteeksi ja vetäytyi huoneeseensa, lady Greystoken seuratessa häntä hyvin pian. Istuessaan kuistikolla saattoi Werper kuulla heidän vakavaa pohdintaa ilmaisevat äänensä, ja havaittuaan, että oli tekeillä jotakin tavattoman tärkeätä, hän nousi rauhallisesti tuoliltaan ja pysytellen huvilan ympärillä kasvavan rehevän pensaikon varjossa hiipi äänettömästi sen huoneen ikkunan alle, joka oli hänen isäntänsä ja emäntänsä makuusuoja.
Tänne hän jäi kuuntelemaan, vieläpä hyvin tuloksin, sillä jo ensimmäiset hänen kuulemansa sanat kiihdyttivät hänen mieltään. Lady Greystoke puhui silloin, kun Werper alkoi erottaa sanoja.
"Olen aina pelännyt yhtiön vakavaraisuutta", sanoi hän, "mutta näyttää uskomattomalta, että he olisivat hävinneet niin äärettömän summan; paitsi jos on tehty jotakin häpeällisiä temppuja."
"Sitä minä juuri epäilen", vastasi Tarzan, "mutta olkoon syy mikä tahansa, tosiasiallisesti olen nyt menettänyt kaikki, eikä ole muuta keinoa kuin palata Opariin hakemaan lisää."
"Oi, John", huudahti lady Greystoke, ja Werper saattoi tuntea väristyksen hänen äänessään, "eikö asiaa voi selvittää toisin? En voi kestää sitä ajatusta, että sinä palaisit tuohon kauheaan kaupunkiin. Mieluummin tahtoisin aina elää köyhyydessä kuin panna sinut Oparin hirveille vaaroille alttiiksi."
"Sinun ei tarvitse pelätä", vastasi Tarzan nauraen. "Kykenenhän hyvin huolehtimaan itsestäni, ja jollen kykenisikään, niin minua seuraavat wazirit suojelisivat minua kaikelta pahalta."
"He karkasivat kerran Oparista ja jättivät sinut oman onnesi nojaan", muistutti Jane.
"He eivät tee sitä uudelleen", vastasi Tarzan. "He häpesivät suuresti ja olivat takaisin tulemassa, kun tapasin heidät."
"Mutta varmasti on olemassa jokin muukin keino", väitti rouva.
"Mikään muu keino ei ole puoleksikaan niin helppo uuden omaisuuden saavuttamiseksi kuin mennä Oparin aarreholveihin ja tuoda se sieltä", vastasi Tarzan. "Lupaan olla hyvin varovainen, Jane, ja mahdollista on, etteivät Oparin asukkaat milloinkaan saa tietää minun käyneen siellä toistamiseen ja riistäneen heiltä taas osan aarteesta, jonka olemassaolosta he ovat yhtä tietämättömiä kuin sen arvostakin."
Hänen äänensävynsä päättäväisyys näytti saavan lady Greystoken uskomaan, että pitemmästä väittelystä ei olisi apua, ja siksi hän jätti asian.
Werper jäi vielä lyhyeksi ajaksi kuuntelemaan, ja sitten hän arvellen kuulleensa kaiken tarpeellisen ja peläten joutuvansa ilmi palasi kuistikolle, missä ennen makuulle menoa poltti useita savukkeita perätysten.
Seuraavana aamuna Werper aamiaisella ilmoitti aikovansa lähteä liikkeelle aikaisin ja pyysi Tarzanilta lupaa metsästää matkalla suuria otuksia waziri-alueella. Siihen loordi Greystoke helposti suostuikin.
Belgialainen kulutti kaksi päivää varusteittensa täydentämisessä, mutta poistui vihdoin safareineen yhden ainoan waziri-oppaan seuraamana, jonka loordi Greystoke oli hänelle lainannut. Seurue oli edennyt vain yhden lyhyen päivämatkan kun Werper teeskenteli sairautta ja ilmoitti aikovansa jäädä paikalleen, kunnes tulisi täysin terveeksi. Koska matkue oli päässyt ainoastaan vähän matkaa Greystoken huvilalta, päästi Werper waziri-oppaan pois, sanoen soturille lähettävänsä hakemaan häntä sitten kun taas kykenisi etenemään. Wazirin lähdettyä belgialainen kutsui telttaan erään Ahmet Zekille uskollisen neekerin ja määräsi hänet tarkkaamaan Tarzanin lähtöä, käskien miehen palata heti ilmoittamaan, milloin ja mihin suuntaan englantilainen oli mennyt.
Belgialaisen ei tarvinnut odottaa kauan, sillä seuraavana päivänä hänen lähettinsä palasi ilmoittaen, että Tarzan ja viisikymmentä waziri-soturia olivat aikaisin aamulla lähteneet kaakkoa kohti.
Werper kutsui safarin päällysmiehen luokseen kirjoitettuaan pitkän kirjeen Ahmet Zekille. Tämän kirjeen hän antoi päällysmiehelle.
"Lähetä kirje heti juoksijan mukana Ahmet Zekille", hän selitti neekerille. "Jää tänne leiriin odottamaan lähempiä määräyksiä häneltä tai minulta. Jos englantilaisen huvilalta tulee joku, niin sano, että olen teltassani pahoin sairaana enkä voi ottaa vastaan ketään. Anna minulle nyt kuusi kantajaa ja kuusi askaria — safarin vahvimmat ja rohkeimmat miehet — niin lähden englantilaisen jälkeen saadakseni selville, mihin hänen kultansa on kätketty."
Näin ollen, kun Tarzan, yllään ainoastaan lanneverhonsa, ja aseistettuna sillä alkeellisella tavalla, josta hän eniten piti, vei uskollisia wazirejaan Oparin kuollutta kaupunkia kohti, seurasi Werper-luopio hänen jälkiään pitkinä, kuumina päivinä ja leiriytyi yöllä hänen likelleen.
Ja heidän edetessään Ahmet Zek ratsasti koko seurueineen etelää kohti
Greystoken maatilalle päin.
Apinain Tarzanista tämä retki tuntui sunnuntai-huvimatkalta. Hänen sivistyksensä oli lopultakin vain pintasilausta, jonka hän ilomielin karisti päältään epämukavien eurooppalaisten vaatteittensa mukana heti kun tuli sopiva syy. Naisen rakkaus sai Tarzanin ulkonaisesti pitämään kiinni sivistyksestä — tilasta, jota kohtaan hän, lähemmin siihen tutustuessaan oli alkanut tuntea ylenkatsetta. Hän vihasi sen petollisuutta ja ulkokultaisuutta, ja hänen turmeltumattoman mielensä selvä näkemys oli päässyt perille sen mädästä sydämestä — kaikki oli vain raukkamaista halua säilyttää rauha, levollisuus ja omistusoikeuden koskemattomuus. Hän vastusti kiivaasti sitä mielipidettä, että elämän hienoimmat puolet — taide, musiikki ja kirjallisuus — olivat menestyneet sellaisten heikontavien ihanteiden pohjalla, väittäen, että ne pikemmin olivat säilyneet sivistyksestä huolimatta.
"Näyttäkää minulle sellainen lihava, varakas pelkuri", oli hänellä tapana sanoa, "joka on esittänyt kauniin ihanteen. Aseiden kalskeessa, taistelussa elämästä ja kuolemasta nälän, tuhon ja vaaran keskellä, Jumalan kasvojen edessä, sellaisina kuin ne ilmenevät luonnon pelottavimpien voimien ilmauksissa, on syntynyt kaikki, mikä on hienointa ja parasta ihmissydämessä ja sielussa."
Ja sitten Tarzan tuli aina takaisin luontoon, tuntien samaa kuin rakastaja, joka vihdoin kohtaa rakastettunsa, oltuaan pitkän aikaa vankilan seinien takana. Hänen wazirinsa olivat sisimmässään sivistyneempiä kuin hän. He keittivät ruokansa ennen syöntiä ja välttivät monenlaista, heidän mielestään saastaista ravintoa, jota Tarzan oli halukkaasti syönyt koko elämänsä ajan. Ja teeskentelyn myrkky on niin salakavalasti tarttuvaa, että uskalias apinamieskin epäröi antaa valtaa luonnollisille haluilleen miestensä nähden. Hän söi paistettua lihaa, vaikka mieluummin olisi nauttinut sen raakana ja pilaamattomana, ja hän tappoi riistansa nuolella tai keihäällä, vaikka olisi paljon mieluummin hypännyt väijyksistä sen niskaan ja iskenyt vahvat hampaansa sen kurkkuun. Mutta lopulta alkoi villin äidin maito, jota hän oli imenyt lapsuudessaan, kiihkeästi vaatia oikeuksiaan — hän kaipasi vereksen saaliin kuumaa verta, ja hänen lihaksensa tahtoivat otella villiä viidakkoa vastaan siinä taistelussa olemassaolon puolesta, joka oli ollut hänen ainoa esikoisoikeutensa ensimmäisinä kahtenakymmenenä elinvuotena.