KUUDES LUKU
Kauhea laivamiehistö
Sotakanootti kulki villeine miehistöineen hitaasti särkässä olevaa aukkoa kohti, jonka kautta sen täytyi pyrkiä avoimelle merelle. Tarzan, Mugambi ja Akut soutivat, sillä rannikon korkeus esti länsituulen pääsemästä puhaltamaan pieneen purjeeseen.
Sheeta oli kyyryssä aluksen kokassa apinamiehen jaloissa, sillä Tarzanista näytti parhaalta pitää pahanilkinen eläin aina niin kaukana seurueen muista jäsenistä kuin mahdollista, koska aivan pienikin aihe riitti lennättämään hänet kenen kurkkuun tahansa, lukuunottamatta valkoista miestä, jota hän nyt ilmeisesti piti herranaan.
Veneen perässä oli Mugambi ja juuri hänen edessään kyykötti Akut. Akutin ja Tarzanin välissä istui kaksitoista apinaa vilautellen silmiään epätietoisina sinne tänne ja joskus kääntäen kaihoavan katseensa rantaa kohti. Kaikki kävi hyvin, kunnes kanootti oli tullut särkän ulkopuolelle. Täällä vahva tuuli pääsi purjeeseen kiinni ja alkoi heitellä karkeatekoista alusta aalloissa, jotka kävivät yhä korkeammiksi, kun he etenivät loitommaksi rannalta.
Veneen paiskautuessa sinne tänne apinat joutuivat kauhun valtaan. Ensin he liikehtivät levottomasti ja alkoivat sitten murista ja vinkua. Vaivoin sai Akut hillityksi heitä jonkun aikaa, mutta kun erikoisen suuri aalto iski kanoottia ja pieni tuulenpuuska pullisti samalla hetkellä purjetta, ei heidän hirmustuksellaan ollut rajoja. Hypätessään pystyyn he olivat vähällä kaataa veneen, ennenkuin Akut ja Tarzan yhteisvoimin saivat heidät tyynnytetyiksi. Lopulta rauha palautui, ja apinat tottuivat viimein aluksensa omituisiin metkuihin; sitten he eivät enää tuottaneet vaivaa.
Matka jatkui enemmittä seikkailuitta, tuuli puhalsi edelleen vireästi ja kymmenen tunnin yhtämittaisen purjehduksen jälkeen häämöittivät rannikon mustat varjot apinamiehen kiinteästi tähystävien silmien edessä hänen istuessaan kokassa. Oli aivan liian pimeä nähdä, olivatko he tulleet juuri Ugambin suulle vai eikö, joten Tarzan ohjasi veneen lähimmästä kohdasta rantasärkän lävitse, odottaakseen sarastusta.
Kanootti kääntyi kyljelleen heti kun sen kokka kosketti hiekkaa, ja kohta sen jälkeen se vierähti nurin, jolloin miehistö alkoi kiihkeästi kompuroida rantaa kohti. Seuraava hyökyaalto vyöryi aivan heidän ylitseen, mutta lopulta kaikkien onnistui rämpiä turvaan, ja hetkeä myöhemmin heidän kömpelö aluksensa viskautui heidän viereensä.
Lopun yötä istuivat apinat kyyryssä ihan likellä toisiaan saadakseen lämpöä, ja Mugambi teki heidän viereensä tulen, joka myöskin lämmitti heitä. Mutta Tarzan ja Sheeta olivat toisenlaisia, sillä kumpikaan heistä ei pelännyt viidakon yötä, ja nälän vaivaava kalvaminen sai heidät lähtemään saaliinhakuun metsän sysimustaan kätköön.
He kävelivät vierekkäin siinä, missä oli kahdelle tilaa kulkea. Toisinaan he menivät perätysten, ensin toinen ja sitten toinen edellä. Tarzan ensin vainusi saaliin — puhvelihärän — olopaikan, ja pian he hiipivät varovaisesti kohti nukkuvaa eläintä, joka oli keskellä tiheätä kaislikkoa joen rannalla.
He hiipivät yhä lähemmäksi pahaa aavistamatonta eläintä, Sheeta oikealta ja Tarzan vasemmalta, sydämen puolelta. He olivat tähän mennessä metsästäneet jonkun aikaa yhdessä, joten he työskentelivät yhteisymmärryksessä toistensa kanssa, antaen vain matalalla, kehräävällä äänellä merkkejä toisilleen.
Hetken ajan he olivat aivan hiljaa saaliinsa lähellä, ja sitten Sheeta hyppäsi apinamiehen merkistä eläimen selkään ja iski vahvat hampaansa härän niskaan. Eläin ponnahti heti pystyyn, päästäen tuskan ja raivon karjunnan, ja samassa hetkessä Tarzan syöksyi kiviveitsineen sen kimppuun vasemmalta puolelta, survaisten sitä yhä uudestaan lapaluun taakse.
Apinamies tarttui toisella kädellään eläimen paksuun niskavillaan, ja kun härkä syöksyi mielettömänä kaislikon yli, laahautui sen henkeä uhkaava olento perässä. Sheeta tarrautui itsepäisesti kiinni eläimen niskaan ja selkään ja koetti päästä hampainensa sen selkärankaan.
Mylvivä härkä laahasi villejä vihollisiaan useita satoja metrejä mukanaan, kunnes veitsenterä lopulta osui sen sydämeen, jolloin se sortui suinpäin maahan, päästäen loppumölähdyksen, joka oli puoleksi valitusta. Sitten Tarzan ja Sheeta nauttivat juhla-aterian.
Aterian jälkeen he ryömivät yhdessä tiheikköön, ja miehen mustatukkainen pää kallistui pantterin keltaisenruskeata kylkeä vasten. Hiukan päivänkoiton jälkeen he heräsivät ja söivät taas, minkä jälkeen palasivat rannikolle, jotta Tarzan toisi joukon muutkin jäsenet saaliin luo.
Kun ateria oli lopussa, asettuivat eläimet nukkumaan, jolloin Tarzan ja Mugambi lähtivät etsimään Ugambi-jokea. He olivat tuskin kulkeneet sata metriä, kun äkkiä tulivat leveälle virralle. Neekeri tunsi sen heti samaksi, jota pitkin hän ja hänen soturinsa olivat onnettomalla retkellään meloneet merta kohti.
Tarzan ja Mugambi kulkivat nyt virtaa alaspäin valtamerelle ja huomasivat, että se laski lahdelmaan, joka ei ollut kuin kilometrin päässä siitä kohdasta rannikolla, mihin kanootti oli ajautunut edellisenä iltana.
Tarzan oli hyvin mielissään tästä huomiosta, sillä hän tiesi suuren joen tienoilla löytävänsä alkuasukkaita ja joltakin näistä hän epäilemättä saisi tietoja Rokoffista ja lapsesta — hän näet piti jokseenkin selvänä, että venäläinen jättäisi lapsen uusille kasvatusvanhemmille mahdollisimman pian sen jälkeen kun oli päässyt eroon Tarzanista.
Hän ja Mugambi varustivat nyt kanootin kuntoon ja laskivat sen vesille, vaikka se oli perin vaikeata, kun hyrskyt vyöryivät yhtä mittaa rannalle. Mutta vihdoin he onnistuivat aikeessaan ja meloivat pian jälkeenpäin rannikkoa ylös Ugambin suuta kohti. Täällä he huomasivat melkoisen hankalaksi päästä joen suusta sisään, kun sekä virta että luode olivat heitä vastaan. Mutta käyttäen hyväkseen rannan likellä kulkevaa vastavirtaa he saapuivat hämärän tullen paikkaan, joka oli melkein vastapäätä sitä kohtaa, mihin olivat jättäneet seuralaisensa nukkumaan.
Kiinnitettyään aluksensa veden yli riippuvaan oksaan he tunkeutuivat viidakkoon ja kohtasivat pian muutamia apinoista, jotka söivät hedelmiä vähän toisella puolella kaislikkoa, missä puhveli oli kaatunut. Sheetaa ei näkynyt missään, eikä hän palannut ollenkaan tuona yönä, joten Tarzan alkoi uskoa, että hän oli mennyt etsimään omaa heimoaan.
Aikaisin seuraavana aamuna apinamies vei joukkonsa joelle ja huudahti mennessään useita kertoja kimeästi. Pian kuului hyvin kaukaa heikko vastaushuuto, ja puoli tuntia myöhemmin Sheetan notkea hahmo loikkasi näkyviin, kun joukon muut jäsenet juuri olivat varovasti kiipeämässä kanoottiin.
Suuri peto, joka tuli selkä köyryssä ja hyrräten kuin tyytyväinen kissa, hieroi kylkeänsä apinamiestä vasten ja hypähti sitten tämän käskystä keveästi entiselle paikalleen kanootin kokkaan.
Kun kaikki olivat paikoillaan, huomattiin, että Akutin apinoista puuttui kaksi, ja vaikka sekä apinakuningas että Tarzan huutelivat niitä melkein tunnin ajan, ei vastausta kuulunut, joten vene läksi lopulta liikkeelle ilman niitä. Kun nuo kaksi puuttuvaa apinaa sattuivat olemaan juuri samoja, jotka olivat vähimmin osoittaneet halua lähteä retkelle saareltaan ja enimmin pelänneet matkalla, oli Tarzan varma siitä, että he olivat tahallaan mieluummin jääneet pois kuin uudestaan tulleet kanoottiin.
Kun joukkue laski maihin hiukan puolenpäivän jälkeen etsiäkseen ravintoa, tarkasteli muuan hoikka, alaston villi-ihminen heitä hetken ajan joen rantaa reunustavan tiheän lehväverhon takaa ja katosi sitten virran yläjuoksulle päin, ennenkuin kukaan kanootissa olija huomasi häntä.
Hän kiiti hirven tavoin pitkin kapeata polkua ja syöksyi vihdoin oudoista uutisista kiihdyksissään alkuasukaskylään, joka oli useiden kilometrien päässä siitä kohdasta, mihin Tarzan oli joukkoineen pysähtynyt metsästämään.
"Toinen valkoinen mies on tulossa!" huudahti hän päällikölle, joka istui kyykkysillään pyöreän majansa ovella. "Toinen valkoinen mies ja hänen kanssaan on monta soturia. He tulevat suuressa sotakanootissa tappaakseen ja rosvotakseen meitä kuten sekin mustapartainen, joka juuri on lähtenyt."
Kaviri hypähti pystyyn. Hän oli aivan äsken saanut maistaa valkoisen miehen antimia, ja hänen villi sydämensä oli täynnä katkeruutta ja vihaa. Seuraavassa hetkessä kuului kylästä sotarumpujen pärrytys, kutsuen metsästäjiä metsästä ja kyntäjiä pelloilta.
Seitsemän sotakanoottia laskettiin vesille, ja niihin astui maalauksilla ja sulilla koristettuja sotureita. Pitkiä keihäitä pisti esiin karkeatekoisista aluksista, kun ne äänettömästi liukuivat vedenpinnan yli vahvojen käsivarsien kuljettamina, joissa jättiläislihakset pullistuivat kiiltävän, mustan nahan alla.
Nyt ei kuulunut rummun ääntä eikä alkuasukasten torvien toitotusta, sillä Kaviri oli taitava soturi, eikä hän aikonut antautua mihinkään vaaraan, joka vain oli vältettävissä. Hän syöksyisi äänettömästi seitsemän kanootin kanssa valkoisen miehen yhden ainoan kanootin kimppuun ja musertaisi vihollisen miestensä suuren lukumäärän avulla ennenkuin sen pyssyt ennättäisivät saada paljoa vahinkoa aikaan hänen väkensä keskuudessa.
Kavirin oma kanootti kulki vähän matkaa toisten edellä, ja kun se kiersi joessa jyrkän mutkan, missä nopea virta kiidätti sitä, tuli äkkiä vastaan se, mitä Kaviri etsi. Molemmat kanootit olivat niin likellä toisiaan, että neekeri tuskin ehti huomata valkoiset kasvot vastaantulevan aluksen kokassa, ennenkuin veneet törmäsivät yhteen ja hänen omat miehensä nousivat pystyyn kiljuen aivan mielettömän raivokkaasti ja ojensivat pitkät keihäänsä toisessa kanootissa olevia vastaan.
Mutta hetkeä myöhemmin, kun Kaviri sai selville, minkälainen miehistö valkoisen miehen kanootissa oli, olisi hän antanut kaikki omistamansa helmet ja rautalankakoristeet päästäkseen turvassa takaisin kaukaiseen kyläänsä. Alukset olivat tuskin tulleet vierekkäin, kun Akutin kamalat apinat nousivat muristen ja karjuen kanootin pohjalta ja kurottaen pitkiä karvaisia käsiään riistivät uhkaavannäköiset keihäät Kavirin sotureilta.
Neekerit joutuivat kokonaan kauhun valtaan, mutta heidän täytyi kuitenkin ryhtyä taisteluun. Nyt tulivat nopeasti muut sotakanootit taistelevien luo. Niiden miehistö halusi innokkaasti päästä otteluun, sillä neekerit luulivat, että heidän vihollisensa olivat valkoisia miehiä ja heidän palveluksessaan olevia alkuasukaskantajia.
He kiersivät Tarzanin aluksen ympärille, mutta nähdessään keitä viholliset olivat, kääntyivät kaikki, yhtä lukuunottamatta, ja meloivat nopeasti jokea ylöspäin. Jälelle jäänyt vene oli tullut liian likelle apinamiehen alusta, ennenkuin siinä olijat huomasivat, että heitä ja heidän tovereitaan vastassa oli paholaisia eikä ihmisiä. Kun vene kosketti Tarzanin kanoottia, virkkoi apinamies matalalla äänellä jonkun sanan Sheetalle ja Akutille, ja ennenkuin hyökkäävät soturit saattoivat peräytyä, hyppäsi heidän kimppuunsa suuren suuri pantteri vertahyytävästi kiljuen, samalla kun kanootin toiseen päähän kiipesi iso apina.
Veneen toisessa päässä teki pantteri julmaa jälkeä mahtavilla kynsillään ja pitkillä, terävillä torahampaillaan, kun taas Akut toisessa päässä iski keltaiset hampaansa niiden kurkkuun, jotka tulivat hänen tielleen, ja viskeli tyrmistyneitä neekereitä mereen, edetessään kanootin keskipalkkaa kohti.
Kavirilla oli täysi työ hänen omaan alukseensa tulleiden paholaisten kanssa, ettei hän voinut ollenkaan auttaa toisessa veneessä olevia sotureitaan. Jättiläismäinen valkoinen paholainen oli temmannut häneltä keihään, ikäänkuin hän, mahtava Kaviri, olisi ollut vain pikku vauva. Karvaiset hirviöt olivat pääsemässä voitolle hänen sotureistaan ja hän, musta päällikkö, taisteli mieskohtaisesti edessään olevaa hirveätä joukkoa vastaan. Kaviri otteli urheasti vastustajiensa kanssa, sillä hän tunsi jo olevansa kuoleman oma, ja näin ollen hän saattoi vain myydä henkensä mahdollisimman kalliisti; mutta pian kävi selville, että hänen parhainkin ponnistelunsa oli aivan turha sen olennon yli-inhimillistä voimaa ja notkeutta vastaan, joka lopulta sai kiinni hänen kurkustaan ja painoi hänet selälleen kanootin pohjalle.
Pian alkoi Kavirin päätä huimata, — esineet kävivät epäselviksi ja hämäriksi hänen silmissään, — hän tunsi rinnassaan suurta tuskaa taistellessaan elähdyttävän henkäyksen puolesta, jonka hänen päällään oleva olento aikoi ainiaaksi riistää. Sitten hän kadotti tuntonsa.
Kun hän taas avasi silmänsä, huomasi hän suureksi hämmästyksekseen, ettei ollutkaan kuollut. Hän makasi lujasti sidottuna oman kanoottinsa pohjalla. Suuri pantteri istui hänen vieressään katsellen häneen.
Kaviriä värisytti ja taas hän sulki silmänsä odottaen, että raju peto hyppäisi hänen kimppuunsa ja lopettaisi hänen kurjuutensa ja hirmunsa. Hetken perästä, kun raatelevat hampaat eivät olleet iskeytyneet hänen vapisevaan ruumiiseensa, uskalsi hän taas avata silmänsä. Pantterin takana oli polvillaan valkoinen jättiläinen, joka oli hänet nujertanut.
Mies käytteli airoaan, ja aivan hänen takanaan Kaviri näki muutamia omista sotureistaan samanlaisessa työssä. Heidän toisella puolellaan taas oli kyyryssä useita karvaisia apinoita.
Kun Tarzan näki, että päällikkö oli tullut tuntoihinsa, alkoi hän puhua tälle.
"Soturisi sanovat minulle, että olet lukuisan kansan päällikkö ja että nimesi on Kaviri", sanoi hän.
"Kyllä", vastasi neekeri.
"Miksi kävit kimppuuni? Minä tulin rauhallisissa aikeissa."
"Toinenkin valkoinen mies tuli rauhallisissa aikeissa kolme kuukautta sitten", vastasi Kaviri, "ja kun olimme tuoneet hänelle lahjaksi vuohen, kassavaa ja maitoa, kävi hän kimppuumme pyssyinensä ja tappoi monta kansastani ja meni sitten tiehensä ottaen kaikki vuohemme ja moniaita nuorista miehistämme ja naisistamme."
"Minä en ole sen toisen valkoisen miehen kaltainen", vastasi Tarzan. "En olisi tehnyt teille pahaa, jollette olisi käyneet kimppuumme. Sano minulle, millaiselta se paha valkoinen mies näytti! Minä haen erästä, joka on tehnyt minulle vääryyttä. Ehkä tämä mies on juuri etsimäni."
"Hänellä oli ilkeät kasvot suuren mustan parran peitossa ja hän oli hyvin, hyvin häijy — niin, oikein häijy."
"Oliko hänen mukanaan pieni valkoinen lapsi?" kysyi Tarzan, ja hänen sydämensä miltei lakkasi sykkimästä hänen odottaessaan neekerin vastausta.
"Ei, bwana", vastasi Kaviri, "valkoinen lapsi ei ollut tämän miehen matkassa — se oli toisessa joukossa."
"Toisessa joukossa!" huudahti Tarzan. "Missä toisessa joukossa?"
"Siinä, jota paha valkoinen mies ajoi takaa. Siihen kuului valkoinen mies, nainen ja lapsi sekä kuusi mosula-kantajaa. He kulkivat jokea ylöspäin kolme päivää ennen pahaa valkoista miestä. Luulen heidän paenneen häntä."
Valkoinen mies, nainen ja lapsi! Tarzan oli ymmällä. Lapsi oli varmaan hänen pikku Jackinsa, mutta kuka oli nainen — ja mies? Olisiko ehkä joku Rokoffin liittolaisista ollut yksissä tuumin jonkun naisen kanssa — joka oli seurannut venäläistä — varastaakseen lapsen tältä?
Jos asianlaita oli niin, aikoivat he epäilemättä tuoda lapsen takaisin sivistyneeseen maailmaan ja sitten joko vaatia palkintoa työstään tai pitää pientä vankia hallussaan lunnaiden saamiseksi.
Mutta nyt, kun Rokoffin oli onnistunut seurata heitä kauas sisämaahan, tuntematonta jokea ylöspäin, saavuttaisi hän heidät epäilemättä lopuksi, jollei, mikä oli vielä luultavampaa, juuri ne ihmissyöjät ylempänä Ugambin varrella ottaisi heitä kiinni ja tappaisi, joiden luo Rokoff oli — Tarzanin varman vakaumuksen mukaan — aikonut viedä pienokaisen.
Hänen puhuessaan Kavirin kanssa olivat kanootit yhtä mittaa kulkeneet jokea ylöspäin päällikön kylää kohti. Kavirin soturit käyttelivät airoja noissa kolmessa kanootissa, luoden kauhistuneita syrjäsilmäyksiä hirveihin matkatovereihinsa. Kolme Akutin apinaa oli surmattu ottelussa, mutta Akut mukaan laskettuna oli vielä jälellä kahdeksan julmaa petoa, ja sitten oli Sheeta-pantteri, Tarzan ja Mugambi.
Kavirin soturit eivät olleet mielestään milloinkaan elämässään nähneet niin pelottavaa laivamiehistöä. He odottivat joka silmänräpäys, että heidän vangitsijansa syöksyisivät heidän kimppuunsa ja repisivät heidät kappaleiksi; itse asiassa olikin Tarzanilla, Mugambilla ja Akutilla täysi työ pidättäessään murisevia, sisukkaita petoja käymästä kiinni kiiltäviin, alastomiin ruumiisiin, jotka silloin tällöin hipaisivat heitä soutajien liikkuessa, varsinkin kun miesten pelko vain lisäsi eläinten hyökkäyshalua.
Kavirin leirille Tarzan pysähtyi vain siksi aikaa, että ehti syödä mustien valmistaman aterian ja saada päälliköltä kaksitoista miestä soutamaan kanoottia.
Kaviri suostui hyvinkin mielellään apinamiehen pyyntöihin, toivoen että myöntyväisyys jouduttaisi kamalan joukon lähtöä. Mutta hän huomasi olevan helpompaa luvata miehiä kuin antaa niitä, sillä kun hänen alamaisensa saivat kuulla aikomuksen, kiiruhtivat ne, jotka eivät vielä olleet paenneet viidakkoon, viipymättä tekemään sen. Näin ollen, kun Kaviri kääntyi osoittaakseen keiden tuli seurata Tarzania, huomasi hän olevansa heimonsa ainoa kylään jäänyt jäsen.
Tarzan ei voinut pidättää hymyään.
"He eivät näytä halukkailta seuraamaan meitä", sanoi hän, "mutta jää rauhallisesti tänne, Kaviri; pian saat nähdä kansasi taas parveilevan ympärilläsi."
Sitten apinamies nousi ja kutsuen joukkonsa luokseen käski Mugambin jäädä Kavirin luo sekä katosi viidakkoon Sheeta ja apinat kintereillään.
Seuraavan puolen tunnin aikana ei synkän metsän hiljaisuutta häirinnyt muu kuin siellä uhkuvan elämän tavalliset äänet, jotka vain lisäävät sen synkkää yksinäisyyttä. Kaviri ja Mugambi istuivat yksin paalukylässä ja odottelivat.
Sitten kuului hyvin etäältä kauhistava ääni. Mugambi tunsi apinamiehen kolkon uhmanhuudon. Heti kuului eri paikoista ympärillä samanlaista karmivaa huutoa ja kiljuntaa, jota silloin tällöin korosti nälkäisen pantterin vertahyytävä ulvonta.