SEITSEMÄS LUKU
Petos
Nuo kaksi villiä, Kaviri ja Mugambi, jotka istuivat kyykkysillään Kavirin majan edessä, katsoivat toisiinsa; Kaviri salasi vain huonosti levottomuutensa.
"Mitä se on?" kysyi hän.
"Bwana Tarzan ja hänen joukkonsa", vastasi Mugambi. "Mutta en tiedä, mitä he tekevät, jolleivät he mahdollisesti ole surmaamassa paenneita miehiäsi."
Kaviria värisytti ja hän pyöritteli pelokkaasti silmiään, katsellen viidakkoon päin. Pitkän elämänsä aikana ei hän ollut villistä metsästä milloinkaan kuullut niin kaameata huhuilua.
Äänet tulivat yhä likemmäksi ja likemmäksi, ja pian sekoittui niihin naisten, lasten ja miesten kauhistuneita huutoja. Vertahyytävä ulvonta jatkui kaksikymmentä pitkää minuuttia, kunnes se tuntui olevan vain kivenheiton päässä paalutuksesta. Kaviri nousi paetakseen, mutta Mugambi tarttui häneen ja pidätti häntä, sillä Tarzan oli käskenyt niin.
Hetkeä myöhemmin syöksyi viidakosta joukko vapisevia alkuasukkaita, rientäen majojansa kohti turvaan. He juoksivat kuin pelästyneet lampaat ja heidän takanaan tulivat Tarzan ja Sheeta ja Akutin julmannäköiset apinat, ajaen heitä eteenpäin.
Pian ilmestyi Tarzan Kavirin eteen, huulillaan vanha rauhallinen hymynsä.
"Alamaisesi ovat palanneet, veljeni", sanoi hän, "ja nyt voit valita ne, joiden pitää seurata minua ja meloa kanoottiani."
Kaviri kompuroi väristen pystyyn ja kehoitti miehiään tulemaan majoistaan, mutta kukaan ei vastannut hänen kehoitukseensa.
"Sano heille", ehdotti Tarzan, "että jolleivät he tule, lähetän seuralaiseni hakemaan heitä."
Kaviri teki kuten käskettiin, ja samassa hetkessä kylän koko väestö tuli esiin. Kaikkien suuret ja pelästyneet silmät vilkuivat milloin sinne milloin tänne heidän katsellessaan villejä olentoja, jotka vaeltelivat kylätiellä.
Kaviri osoitti nopeasti kaksitoista soturia, joiden tuli seurata Tarzania. Mies-rukat kävivät miltei vaaleiksi kammosta, ajatellessaan kuinka likellä he tulisivat olemaan pantteria ja apinoita ahtaissa kanooteissa. Mutta kun Kaviri selitti heille, ettei voinut päästä pakoon — että bwana Tarzan ajaisi heitä takaa yrmeine joukkoineen, jos he koettaisivat välttää velvollisuuttaan — menivät he lopulta synkkinä alas joelle ja asettuivat kanootteihin.
Päälliköltä pääsi helpotuksen huokaus, kun hän näki matkueen katoavan joen yläjuoksulle päin erään niemekkeen taakse.
Kolmen päivän ajan omituinen seurue jatkoi matkaansa sen villin maan sydämeen, joka on kummallakin puolella melkein tutkimatonta Ugambi-jokea. Kolme soturia kahdestatoista karkasi sinä aikana mutta, kun monet apinoista olivat lopuksi oppineet airojen käyttelyn salaisuuden, ei Tarzan tullut tappiosta levottomaksi.
Hän olisi kylläkin voinut samota rantaa pitkin paljon nopeammin, mutta hän ajatteli voivansa pysyttää villin miehistönsä paremmin koossa pidättämällä heitä mahdollisimman paljon veneessä. Kahdesti päivässä he menivät maihin metsästämän ja hakemaan ruokaa, ja yönsä he nukkuivat joen rannalla tai jollakin niistä lukuisista pikku saarista, joita oli joessa.
Alkuasukkaat pakenivat kauhistuneina heidän edellään, joten he tapasivat vain autioita kyliä matkallaan. Tarzan halusi päästä puheisiin jonkun joen rannalla asuvan villin kansa, mutta ei ollut tähän mennessä onnistunut.
Lopuksi hän päätti itse lähteä maihin ja antaa toisten seurata jälessään veneellä. Hän selitti Mugambille aikomuksensa ja käski Akutin totella neekerin määräyksiä.
"Palaan taas luoksenne muutaman päivän kuluttua", sanoi hän. "Nyt menen pois saadakseni tietää, kuinka etsimäni pahan valkoisen miehen on käynyt."
Seuraavassa pysähdyspaikassa Tarzan meni rannalle ja katosi pian joukkonsa näkyvistä.
Ensimmäiset kylät, joihin hän tuli, olivat autioina osoittamassa, että uutinen hänen joukkionsa tulosta oli kulkenut nopeasti. Mutta illansuussa hän tapasi rykelmän olkikattoisia majoja, joita ympäröi korkea paalutus, ja siellä oli parisataa alkuasukasta.
Naiset puuhasivat juuri illallista, kun Apinain Tarzan kiikkui heidän yläpuolellaan jättiläispuun oksilla, jotka eräässä kohdassa ulottuivat paalutuksen yli.
Apinamies ei oikein tiennyt, miten päästä keskusteluun näiden ihmisten kanssa pelottamatta heitä tai herättämättä heidän villiä taisteluhaluaan. Hänellä ei ollut nyt halua tapella, sillä hänellä oli liian tärkeä tehtävä voidakseen otella jokaisen heimon kanssa, jonka hän ehkä kohtaisi.
Lopulta hän keksi erään suunnitelman, ja nähtyään olevansa piilossa alhaalla olevien katseilta hän murahteli muutaman kerran matalalla äänellä jäljitellen pantteria. Kaikkien silmät kääntyivät heti ylöspäin lehvistöön.
Hämärä oli tulossa, eivätkä neekerit voineet nähdä lehtiverhon läpi, joka suojasi apinamiestä heidän katseiltaan. Samalla hetkellä kun hän oli kääntänyt heidän huomionsa puoleensa, päästi hän kimeämmän ja hirveämmän pantterinkiljunnan ja pudottautui sitten maahan paalutuksen ulkopuolelle liikuttamatta tuskin yhtäkään lehteä pudotessaan ja juoksi nopeasti kuin kauris kylän portille.
Täällä hän jyskytti porttia, joka oli tehty kuiduilla yhteensidotuista nuorista puista, ja huusi alkuasukkaille heidän omalla kielellään olevansa ystävä ja haluavansa ruokaa ja suojaa yöksi.
Tarzan tunsi hyvin neekerien luonteen. Hän tiesi, että Sheetan murina ja kiljunta puussa heidän yläpuolellaan panisi heidän hermonsa koetukselle ja että hänen jyskytyksensä pimeän tultua lisäsi heidän kauhuaan.
Häntä ei hämmästyttänyt, etteivät he vastanneet hänen pyyntöönsä, sillä alkuasukkaat pelkäävät kaikkia ääniä, jotka tulevat yöllä paalutuksen takaa, pitäen niitä aina jonkun paholaisen tai muun aaveenomaisen vieraan aiheuttamina. Mutta hän huuteli yhä edelleen.
"Päästäkää minut sisään, ystäväni!" huudahti hän. "Olen valkoinen mies ja ajan takaa pahaa valkoista miestä, joka kulki tästä muutamia päiviä sitten. Seuraan häntä rangaistakseni häntä synneistään, joita hän on tehnyt teitä ja minua vastaan. Jos epäilette ystävyyttäni, osoitan sen oikeaksi menemällä puuhun kylänne yläpuolella ja ajamalla Sheetan takaisin viidakkoon, ennenkuin se hyppää päällenne. Jollette lupaa päästää minua sisään ja kohdella minua ystävänä, annan minä Sheetan jäädä paikoilleen ja syödä teidät suuhunsa."
Hetken ajan oli hiljaista. Sitten kuului vanhan miehen ääni kylätieltä.
"Jos tosiaan olet valkoinen mies ja ystävä, päästämme sinut sisään, mutta ensin sinun täytyy ajaa Sheeta pois."
"No hyvä", vastasi Tarzan. "Kuunnelkaa, niin huomaatte, kuinka Sheeta pakenee minua."
Apinamies palasi nopeasti puun luo ja nousi tällä kertaa suurella rytäkällä oksille, muristen samalla pahaenteisesti aivan kuin pantteri, jotta alhaalla olijat luulisivat suuren pedon olevan yhä siellä.
Päästyään kylätien yläpuolella olevalle kohdalle piti hän kovaa ryskettä, pudisteli puuta rajusti ja huusi pantterille äänekkäästi, että tämän piti paeta, jollei tahtonut tulla tapetuksi, ja korosti omien sanojensa vaikutusta vihaisen pedon kiljaisuilla ja murinalla.
Sitten syöksyi hän vastakkaiselle puolelle puuta ja sieltä viidakkoon, tömisteli mennessään puunrunkoja ja matki pantterin yhä heikommin kuuluvaa murinaa, edetessään loitolle kylästä.
Muutaman minuutin kuluttua hän palasi kylän portille ja huuteli alkuasukkaita.
"Olen karkoittanut Sheetan", sanoi hän. "Nyt tulkaa ja päästäkää minut sisään, kuten lupasitte."
Hetken ajan kuului paalutuksen sisältä kiihkeätä keskustelua, mutta lopulta tuli puolitusinaa soturia avaamaan porttia. He kurkistelivat levottomasti ulos, ilmeisesti peläten olentoa, jonka tapaisivat siellä odottamassa. He eivät suurestikaan rauhoittuneet nähdessään melkein alastoman valkoisen miehen, mutta kun Tarzan oli tyynnyttänyt heitä puhuen levollisesti ja vakuuttaen ystävyyttään heitä kohtaan, avasivat he porttia hieman enemmän ja päästivät hänet sisään.
Kun portti oli taas suljettu, palasi villien itseluottamus, ja Tarzanin kävellessä kylätietä pitkin päällikön majaa kohti ympäröi hänet joukko uteliaita miehiä, naisia ja lapsia.
Päälliköltä hän sai tietää, että Rokoff oli kulkenut jokea ylös viikko sitten; hänellä oli ollut sarvet otsassaan ja häntä oli seurannut tuhannen paholaista. Myöhemmin päällikkö kertoi, että paha valkoinen mies oli viipynyt hänen kylässään kuukauden.
Vaikka nämä tiedot eivät pitäneet yhtä Kavirin selostuksen kanssa, että venäläinen oli vain kolme päivää sitten lähtenyt hänen kylästään ja että hänen seurueensa oli paljon pienempi kuin nyt sanottiin, ei Tarzan ollenkaan hämmästynyt eroavaisuuksista, sillä hän tiesi hyvin, kuinka kummallisesti villien ajatukset toimivat.
Enimmin herätti hänen mielenkiintoaan varmuus, että hän oli oikeilla jäljillä ja että ne johtivat maan sisäosaan. Kun näin oli asianlaita, tiesi hän, ettei Rokoff suinkaan pääsisi häneltä pakoon.
Pidettyään monta tuntia tutkintoa ja ristikuulustelua sai apinamies selville, että toinen seurue oli kulkenut ohi useita päiviä ennen venäläistä — siinä oli ollut kolme valkoihoista: mies, nainen ja pieni poika sekä moniaita mosula-kantajia.
Tarzan selitti päällikölle, että hänen seuralaisensa tulisivat kanootissa, luultavasti seuraavana päivänä, ja että vaikka hän itse jatkaisi matkaansa, tuli päällikön ottaa heidät ystävällisesti vastaan eikä pelätä heitä, sillä Mugambi pitäisi huolta, etteivät he tekisi pahaa päällikön alamaisille, jos heitä vain kohdeltaisiin ystävällisesti.
"Ja nyt", päätti hän puheensa, "käyn nukkumaan tämän puun alle. Olen hyvin väsynyt. Älkää antako kenenkään häiritä minua."
Päällikkö tarjosi hänelle majaa käytettäväksi, mutta Tarzan, jolla oli ennakolta kokemuksia alkuasukasten asunnoista, piti ulkoilmaa parempana. Lisäksi oli hänellä omat aikeensa, jotka saattoi paremmin toteuttaa jäämällä puun alle. Hän selitti syykseen halun olla heti saatavissa, jos Sheeta palaisi, ja tämän selityksen jälkeen päällikkö antoi hyvinkin mielellään hänen levätä puun alla.
Tarzan oli aina huomannut itselleen suureksi hyödyksi, että alkuasukkaat luulivat hänellä jossakin määrin olevan enemmän tai vähemmän ihmeellisiä voimia. Hän olisi voinut helposti tulla heidän kyläänsä turvautumatta porttiin, mutta hän uskoi, että hänen äkillinen ja selittämätön häviämisensä juuri silloin kun hän oli valmis lähtemään heidän luotansa, tekisi pysyvämmän vaikutuksen heidän lapsekkaisiin mieliinsä. Näin ollen hän nousi heti kun kylä nukkui rauhallisesti ja hypäten yläpuolellaan olevan puun oksille katosi hiljaa viidakon yön salaperäisyyteen.
Koko loppuyön apinamies samosi nopeasti pitkin metsän ylä- ja keskitasanteita. Missä kulku oli helppoa, piti hän parempana jättiläispuiden ylempiä oksia, sillä silloin kuu valaisi hänen tietään. Mutta hänen kaikki aistinsa olivat niin tottuneet tähän hänen jylhään lapsuudenmaailmaansa, että hän saattoi kulkea helposti ja nopeasti läpipääsemättömän mustissa varjoissakin likellä maanpintaa. Jos me kävelisimme jollakin suurella valtakadulla, emme voisi liikkua varmemmin kuin Tarzan taivaltaessaan synkeissä tiheiköissä, jotka olisivat kokonaan saattaneet meidät ymmälle, emmekä saavuttaisi kymmenettäkään osaa ketterän apinamiehen nopeudesta.
Päivän sarastaessa hän pysähtyi syömään ja nukkui sitten useita tunteja, jatkaen matkaansa taas puolenpäivän aikaan.
Hän tapasi kahdesti alkuasukkaita, ja vaikka hänen oli melkoisen vaikeata lähestyä heitä, onnistui hänen kummassakin tapauksessa hillitä heidän pelkonsa ja sotaiset aikeensa häntä vastaan. Hän sai heiltä tietää yhä olevansa venäläisen jäljillä.
Kulkiessaan edelleen Ugambia ylös tuli hän kaksi päivää myöhemmin suureen kylään. Päällikkö, häijynnäköinen veitikka — hänellä oli teräviksi viilatut hampaat, jotka usein ilmaisevat ihmissyöjää — otti hänet vastaan näennäisen ystävällisesti.
Apinamies oli nyt lopen uupunut ja oli päättänyt levätä kahdeksan tai kymmenen tuntia, ollakseen reipas ja voimakas, kun saavuttaisi Rokoffin — hän oli varma siitä, että se tapahtuisi hyvin lyhyessä ajassa.
Päällikkö kertoi hänelle, että parrakas valkoinen mies oli lähtenyt kylästä juuri edellisenä aamuna ja että Tarzan epäilemättä tavoittaisi hänet pian.
Toista matkuetta ei päällikkö sanonut nähneensä eikä kuulleensa.
Tarzan ei pitänyt miehen ulkomuodosta eikä käytöksestä, sillä vaikka tämä kyllä oli ystävällinen, näytti hän tuntevan jonkinlaista halveksumista puolialastonta valkoista miestä kohtaan, joka tuli ilman seuralaisia eikä antanut lahjoja. Mutta Tarzan tarvitsi lepoa ja ravintoa, jota kylä tarjosi hänelle vähemmällä vaivalla kuin viidakko, ja näin ollen, koska hän ei pelännyt ketään ihmistä, eläintä tai paholaista, kyyristyi hän erään majan varjoon ja oli pian unessa.
Tuskin oli hän lähtenyt päällikön luota, kun tämä kutsui puheilleen kaksi soturia, joille hän kuiskasi muutamia määräyksiä. Hetkeä myöhemmin nuo sileäihoiset mustat hahmot kiitivät pitkin joenvartta ylöspäin itään.
Kylää piti päällikkö ihan hiljaisena. Hän ei sallinut kenenkään lähestyä nukkuvaa vierasta eikä laulaa tai puhua äänekkäästi. Hän oli merkillisesti huolissaan siitä, ettei hänen vierastaan häirittäisi.
Kolme tuntia myöhemmin tuli useita kanootteja näkyviin Ugambin yläjuoksulta päin. Mustien soutajien jäntevät lihakset antoivat niille nopean vauhdin. Päällikkö seisoi joen rannalla pitäen keihästään vaakasuorassa päänsä yläpuolella ikäänkuin jonakin ennakolta sovittuna merkkinä tulijoille.
Ja sellainen tarkoitus olikin hänen asennollaan — se merkitsi, että kylässä oleva valkoinen muukalainen yhä nukkui rauhallisesti.
Kahden kanootin kokassa olivat sanansaattajat, jotka päällikkö oli lähettänyt kolme tuntia takaperin. Heidät oli ilmeisesti pantu hakemaan ja tuomaan tätä seuruetta, ja päällikön samalla antama merkki oli sovittu ennen heidän lähtöään.
Muutaman hetken kuluttua kanootit laskivat vihreälle rannalle. Alkuasukassoturit astuivat maihin, ja heidän mukanaan oli puoli tusinaa valkoisia miehiä. He olivat synkkiä, ilkeännäköisiä veitikoita, mutta voiton kaikista vei heidän johtajansa, kavalalta näyttävä mustapartainen mies.
"Missä on valkoinen mies, jonka sanansaattajasi ilmoittivat olevan kylässäsi?" kysyi hän päälliköltä.
"Tätä tietä, bwana", vastasi alkuasukas. "Olen huolellisesti pitänyt yllä hiljaisuutta kylässä, että hän olisi vielä nukuksissa teidän palatessanne. En tiedä, onko hän etsimässä teitä tehdäksenne teille pahaa, mutta hän kyseli minulta tarkasti tulemistanne ja menemistänne. Hän on sellainen kuin kuvailitte sen miehen olevan, jonka luulitte olevan varmassa tallessa Viidakkosaareksi sanomassanne maassa. Jollette olisi kertonut minulle tarinaa, en olisi tuntenut häntä, ja silloin hän olisi tullut perässänne ja tappanut teidät. Jos hän on ystävä eikä vihollinen, niin ei ole tullut mitään vahinkoa, bwana; mutta jos hän osoittautuu viholliseksi, tahtoisin hyvin mielelläni pyssyn ja vähän ammuksia."
"Sinä olet tehnyt hyvin", vastasi valkoinen mies, "ja sinä saat pyssyn ja ammuksia, olkoonpa hän ystävä tai vihollinen, kunhan vain pysyt puolellani."
"Minä pysyn puolellasi, bwana", sanoi päällikkö. "Tule nyt katsomaan muukalaista, joka nukkuu kylässäni."
Näin sanoen hän kääntyi ja suuntasi matkan sitä majaa kohti, jonka varjossa kaikesta tietämätön Tarzan nukkui rauhallisesti.
Noiden kahden miehen takana tulivat muut valkoiset miehet ja parikymmentä mustaa soturia. Päällikön ja hänen seuralaisensa kohotettu etusormi sai heidät kaikki pysymään aivan hiljaa.
He kääntyivät majan nurkan ympäri hiipien varovasti varpaillaan. Ilkeä hymy väreili valkoisen miehen huulilla, kun hänen silmänsä sattuivat nukkuvan apinamiehen jättiläisvartaloon.
Päällikkö katsoi häneen kysyvästi. Mies nyökkäsi osoittaakseen, ettei päällikkö ollut erehtynyt luulossaan. Sitten hän kääntyi takanaan olevia miehiä kohti ja osoittaen nukkujaa viittasi heitä tarttumaan häneen ja sitomaan hänet.
Hetkeä myöhemmin oli tusinan verran raakoja miehiä hyökännyt ällistyneen Tarzanin kimppuun, ja he tekivät työnsä niin nopeasti, että hän oli sidottu lujasti, ennenkuin saattoi vähääkään yrittää pakenemista.
Sitten he käänsivät hänet selälleen, ja kun hänen silmänsä kääntyivät lähellä olevaan joukkoon päin, kohtasivat ne Nikolas Rokoffin pahanilkiset kasvot.
Ivahymy väreili venäläisen huulilla. Hän astui aivan Tarzanin luo.
"Sika!" huudahti hän. "Etkö ole vielä tarpeeksi viisas pysyäksesi erilläsi Nikolas Rokoffista?"
Sitten hän potkaisi pitkällään olevaa miestä suoraan kasvoihin.
"Siinä on tervetuliaisiksi", sanoi hän. "Tänä iltana, ennenkuin mustat ystäväni syövät sinut, kerron ensin, mitä jo on tapahtunut vaimollesi ja lapsellesi ja mitä suunnitelmia minulla on heidän tulevaisuutensa varalle."