V.
Näistä Kaunissaari ja Keidaskangas olivat hyvin kaukana, laajojen metsämaitten takana, mutta Leppäviita rajoittui lännessä Haukkavuoreen.
Ihan lähellä vuorta oli täällä pienehkö talo. Erityisesti panin huomioni siihen, sillä se oli harvinaisen kauniitten riippukoivujen ympäröimä.
* * * * *
Toista tuntia olimme olleet Haukkavuoren Hatulla mahtavaa näköalaa ihailemassa. Nautintoni oli ollut rajaton, mutta nyt oli jo muualle mentävä. Isä alkoi, näet, kiirehtiä Susiluolalle.
Astuimme rappusia alas ja lähdimme joutuisasti luolalle.
Liisa oli oppaanamme, ja isä kantoi Annaa.
Pientä, kierteistä polkua oli meidän nytkin kuljettava.
Se vei Hatusta viistoon oikealle.
Alun kolmattakymmentä minuuttia kesti vaelluksemme.
Tällöin olimme vihdoinkin Susiluolalla.
Peloittavan juhlallisena seisoi täällä korkea kallioseinä, ja suuret, aukeaman muodostavat kivet muistuttivat mielestäni satujen jättiläisiä. Satavuotiset, kiviä varjostavat hongat puhuivat humisten outoa kieltänsä ja likeisestä louhikkometsästä kuului kaarneen vaakutusta.
Painostava, jylhän ympäristön aiheuttama tunne valtasi minut, ja epäröivin askelin lähenin isointa kivistä.
Isä taivutti sen alista syrjää reunustavat katajat sivullepäin.
Kapea, mustassa synkkyydessään kammottava railo aukeni silloin silmieni eteen.
Se oli pitkän Susiluolan suu.
Elävästi johtui tällöin mieleeni Pekan kertomus.
Hain hevosenkenkää.
Löysin sen helposti.
Vuosien kuluessa oli se osaksi uudestansa sammaloitunut.
Kaavin pois sammaleet ja tarkastin huolellisesti kuviota.
Siinä olivat todellakin Pekan mainitsemat säännölliset, poikittaiset viirut, kaksi nuolenpäätä ja näitten sisässä pieni nuoli.
Luin viirut. Niitä oli kuusikymmentä.
Ennu katseli hommaani.
— Isä, hän huudahti, Onni tutkii hevosenkenkää.
— Löydätkö aarteen? kysyi isä naurahtaen.
Nousin punastuen ylös.
"Onni", sanoi äitini, "etsippä metsästä vähäisen risuja, jotta saan kahvipannun tulelle."
Tein työtä käskettyä.
Risuja ei ollut aivan likellä.
Astuin noin kivenheittämän päähän alas vuoren rinnettä. Täällä vasta, jossa metsä alkoi tuuheana; oli muutamia hakoja.
Otin haot. Niitten äärellä näkyi olevan hyvä mustikkamaa.
Pistin kiireesti pari kolmen mustikkaa suuhuni ja riensin sitten takaisin.
Luolan edustalla äiti oli sillä välin ottanut kahvipannun vasusta, sikuria, pienen pullon kermaa, sokeria ja puisen, pyöreän kahvipapusäiliön.
Annoin äidille risut.
Laitoimme äkkipäätä kalliolle tulensijan.
Äiti nosti pannun tulelle, kaatoi siihen kannusta vettä, ja isä viritti valkean.
Iloisesti leimahti liekki, ja muutaman minuutin kuluttua porhalti vesi jo kahvipannussa.
Pian olikin kahvi valmis, mutta minua ei haluttanut sen juominen.
Pyysin äidiltä päästä marjametsään.
"Lähde vaan", sanoi hän, "mutta älä viivy kauvan."
Kiitin luvasta ja juoksin riemuisasti pois.