LUMIKKO-SYDÄN.
Sun nuoruutesi kuninkaallinen on kristalliseen arkkuun suljettuna, ja parvi kääpiöiden itkee, palvoo sua vuorten yössä vahakynttilöin.
Kuu läpikuultavalle haudalles
niin säälivänä kylvää säteitänsä,
ja huhuilussa juron huuhkajankin
on outo, murheellinen vienous.
Kentiesi löytää lumon-alaisen
hän, jonka kyyneleet on kyllin kuumat
ja kyllin hartaat vangin lunnahiksi:
tuo tulimieli poika kuninkaan.
Mut ehkä valitsee hän toisen tien puutarhojen ja linnain houkuttaissa. Ja silloin arkussas, oi sydän, sydän, sa iankaikkisesti maata saat.