XVI.
Lindaforsissa oli hiljaista ja hiukan synkkää. Syksy oli saapunut tuomatta mitään tietoja rakastetusta pojasta. Hevossaaresta saapuneen pikku kirjelmän oli Agneta-rouva lukenut niin usein sekä hiljaa että ääneensä, että se nyt oli aivan kulunut sekä kyynelten vaalentama. Agneta-rouva koetti kyllä, kuten tavallista, salata "isältä" tuskansa ja levottomuutensa, mutta se ei onnistunut likimainkaan hyvin: ruukinpatruuna näki hänen tuskaannuksensa.
— Tiedätkös, rakas Kemner, — sanoi ruukin rouva eräänä päivänä, kun mies yllätti hänet hänen harjatessaan ja tuulettaessaan linnunkuva-parkoja, jotka hylätyssä yksinäisyydessään näyttivät varsin surullisilta, — tiedätkös, olen nyt melkein varma, että hän on hukuttanut itsensä siihen ihmeen Vetteriin! Voi, mitä huolia hän tuottaa minulle! Mutta jos hän jonakuna päivänä palaa, niin saat uskoa, että minä…
— Annan hänelle anteeksi hyvästä sydämestä! — puuttui puheeseen ääni ovelta — ja siinä nyt Agneta-rouva seisoi poikansa syleilemänä.
Isän ja äidin joka puolelta ahdistaessa Karl Augustin täytyi lopuksi lyhyimmiten kertoa onnistumaton kosintansa; mutta sanallakaan ei hän maininnut toivosta, joka hänellä oli vastaisuuden varalle.
Agneta-rouva ei voinut oikein käsittää kaikkea tätä, ensiksikään, että yksikään isä saattoi antaa Karl Augustille kieltävän vastauksen, ja toisekseen, ettei hän surussaan mullistanut taivasta ja maata ylösalaisin. — En tunne enää sinua, poikani!
— No, muoriseni, et varmaankaan tahdo ärsyttää häntä tulemaan hulluksi, kun hän kerran on viisas! Karl August on aina ollut lujaluontoinen, aivan niinkuin vaari-vainajansakin.
Pudistaen isänsä kättä Karl August sanoi, että hänen tarkoituksensa oli todellakin saada isä siitä vakuutetuksi. — Tästä alkaen kukaan ei tunne minua entisekseni: olen päättänyt tulla paljoa suurenmoisemmaksi maanviljelijäksi kuin sekä isoisä että isoisän isä.
— Salli että syleilen sinua, poikani, — huudahti ihastunut ruukinpatruuna. — Nyt vasta olen ylpeä sinusta. Siunatut olkoot ne rukkaset: ne annettiin onnellisena hetkenä! Ja oikein tyttöjen helmi on varmaankin ollut se, joka teidän yhteisestä rakkaudestanne huolimatta sortui vanhempiin suhteisiin ja kuitenkin jätti sinun sieluusi uuden voiman ja loi uuden luonteen. Sillä minä luotan sinun sanaasi.
Ja Karl August piti sanansa ja niin runsaassa määrässä, että ruukinpatruuna monta kertaa sanoi vaimolleen: — Pelkäänpä, että hän on liiankin kiihkeä, muoriseni; hänellä on liian paljon suunnitelmia, tosin vielä pieniä, mutta yht'äkkiä hän saattaa keksiä sellaisia, jotka vievät perikatoon.
Osittain toimintahalun johdosta, joka hänet nyt oli vallannut, osittain täyttääkseen Ombergista erkanemisen jälkeen syntyneen tyhjyyden, Karl August kohdakkoin teki niin paljon puhutun Englannin-matkansa. Ja hänen sieltä palattuaan kävi kuten tehtaanpatruuna oli ennustanut, nimittäin että pienet suunnitelmat heitettiin syrjään ja suuret — hänen mielestään oikeat jättiläissuunnnitelmat — tulivat sijalle.
Mutta silloin ilmaantui ensi kerran muutamia pikku riitaisuuksia isän ja pojan välille. Ruukinpatruuna ei ollut yleensä mikään uutuuksien ystävä, jota vastoin Karl August — pää täynnä tieteellisiä uudistuksia — hylkäsi suurimmaksi osaksi isän ja isoisän menettelytavat kokonaan vanhanaikaiseen viljelykseen kuuluvina. Kaikesta tästä oli seurauksena, että ruukinpatruuna karvaalla mielellä ehdotti jonkinmoista jakoa; ja kiitollisena ja ihastuen Karl August otti kauniin Rosenlundin tilan. Ennen, sen ollessa vuokralla, hän ei ollut siitä suuria välittänyt, mutta kun se nyt ihan parahiksi joutui vapaaksi, sai hän oman tahtonsa ja omien mielipiteittensä mukaan hoitaa sitä miten vain taisi.
Mutta kun ruukinpatruuna kaikkien maanviljelystä koskevien merkillisyyksien ohella kuuli puhuttavan kutoma- ja kehruutehtaista ja Englannista hankittavasta mekanikosta, silloin hän ravisteli päätänsä; ja kun hänen tietoonsa tuli lisäksi, että vielä rakennettaisiin uusi päärakennus, jonkunlainen huvilantapainen, johon Karl August mielikuvituksessaan sijoitti oman ja Alman vastaisen kodin, silloin hän kohotti silmänsä ja kätensä taivasta kohti ja lausui rakkaalle Agnetalleen, että olisi paljoa parempi, jos Karl Augustista olisi tullut uneksija, joka koko ikänsä olisi huvitellut ampumalla kuvilta, kuin että hän joutui sellaiseen työraivoon, joka ei ikinä päättyisi hyvin.
Muutamien vuosien kuluttua, kun Karl Augustin laitosten hyöty oli täydellisesti selvinnyt, sanottiin: "Minun poikani, joka kenties kehumatta on paikkakunnan suurin ja tunnetuin tilanhoitaja, tekee sen ja sen, ja on sanonut niin ja niin" j.n.e. j.n.e., mikä todisti, että kyseessäoleva asia oli katsottava ainoastaan siltä kannalta, miltä Karl August sen näki.
Heti jouluajan jälkeen, kun tavattoman ankara pakkanen jonkun verran ehkäisi Karl Augustin työtä Rosenlundissa, päätti hän salaa käydä Ombergissa, kuullakseen miten asiat siellä kehittyivät. Äidille ja isälle hän sanoi syyksi Göteborgiin tehtävän tärkeän liikematkan, ja hän matkusti, Agneta-rouvan tehdessä hänelle tuhansia viittauksia, että hän paremmin katsoisi eteensä kuin viime kerralla. Äiti oli kuullut kerrottavan, että siinä kaupungissa oli tavattoman rikkaita ja oivallisia tyttöjä.
Karl August hymyili; hän tiesi, että koko maailmassa oli vain yksi ainoa, johon hänen mielensä paloi; ja jos hän näkisi hänet vilahdukseltakaan, niin hän tuntisi, että hänessä olisi rohkeutta ja voimaa kaksinkertaisella sitkeydellä ei ainoastaan toimimaan uudessa kutsumuksessaan (ainoa keino millä lyhentää pitkää vuotta), vaan myöskin harrastuksesta ja melkeinpä rakkaudesta toimintaan — jota hän niin kauan oli halveksinut — elää moninkertaista elämää, jossa toisten elämä otettiin myöskin huomioon.