XII.
Jäähyväiset ja kotiintulo.
Vanhemmilta otettavat jäähyväiset koskivat paljon enemmän Hermineen kuin Konnyyn, joka — huolimatta siitä, että mitä syvällisimmin rakasti vanhempiaan — ei kuitenkaan täysin hyvin viihtynyt lapsuudenkodissaan. Tämä johtui ilmeisesti siitä, että Konnyn ja hänen isänsä mielipiteet tuskin missään yleisissä kysymyksissä soveltuivat kunnolla yhteen, ja muuten myöskin siitä, että alituinen vieraitten tulva tuntui hänestä samassa määrin vastenmieliseltä, kuin se pitkäaikaisen tottumuksen vuoksi oli luonnollinen ja mieluisa hänen vanhempiensa mielestä.
Kun hän oli keskellä syväaatteisinta työtä, häirittiin häntä pyytämällä tulemaan alas jonkun vieraan vuoksi, ja jos hän silloin vastasi kieltäytyen, tuli parooni Sigesmund itse ovelle, selittäen aivan välttämättömäksi pojan tulemisen alas. Jos Konny sitten oli tottelemattoman pojan kaltainen, joka lupasi tulla, mutta ei tullutkaan, silloin astui sisään hänen hyvä, rakastettava äitinsä ja hyväili häntä, kunnes sai hänet lähtemään työpöydän äärestä.
Hermineä sekä appi että anoppi rakastivat lämpimästi. Mutta kyllä olivat heidän hänelle antamansa neuvot erilaisia, osoittaen heidän erilaista käsitystään siitä vaikutusvallasta, mikä miniällä olisi poikaan. Ehkä olisi oikeampaa puhua miniän tulevasta vaikutusvallasta, sillä tavallisista silmistä oli omiaan näyttämään siltä kuin Hermine koskaan ei tulisi kuulumaan sen luokkaisiin naisiin, jotka voivat vaikuttaa miehensä tunteisiin paljon vähemmän kuin hänen mielipiteisiinsä.
— Herttainen Hermine rakkaani, — sanoi parooni Sigesmund muutamia päiviä senjälkeen kun pormestari ja hänen puolisonsa olivat matkustaneet, heidän usein uudistuneeseen tapaan kävellessään taulugalleriassa, — olen vanha valtiomies, jota mitkään välinpitämättömät kasvonilmeet tai jäykkä käytös ei voi erehdyttää. Poikani on, avoimesti puhuakseni, hiukan umpimielinen ja luonteeltaan melkoisen pulmallinen. Voi näyttää siltä, että hän on kylmä mies, joka kaikessa menettelee varman harkitun ajatuksensa mukaan. Mutta usko minua, koettakoonpa hän miten tiukasti tahansa pysyä siinä mielestään onnellisessa vakaumuksessa, että hänellä ei ole mitään intohimoja, niin ei asia sittenkään ole niin, sillä muuten, totta vieköön, ei hän olisi melkein kaksi vuotta poissaoltuaan tullut kuin tuulispää tänne kotimaahan ja suoraa päätä kosinut. Kaikki riippuu nyt vain siltä, miten viisaasti käytät valtaasi! Viisaasti, siinä pääasia!
Kovin tarkkaavaisena oli Hermine kuullut, mitä oli sanottavaa hänen miehensä isällä, jota hän niin kunnioitti. — Siinä tapauksessa, — vastasi hän kainosti, — että uskaltaisin uskoa viimemainittuun mahdollisuuteen, niin mikä on silloin mielestänne paras päämäärä, minkä saavuttamiseksi minun tätä vaikutusvaltaa pitäisi käyttää?
— Rakas tyttöseni, minä en koskaan koeta saattaa sinua sellaiseen, mitä ei rakkautesi, ennen kaikkea omatuntosi, hyväksy. Mutta eikö sinusta näyttäisi olevan kyllin arvokas päämäärä vaimolle saattaa niin lahjakas ja älykäs mies, kuin Konny on, luopumaan aatteittensa yksipuolisuudesta? Konny jättää kokonaan käyttämättä kaikki mahdollisuudet tehdä itsensä sopivaksi siihen, minkä tulee olla jokainoan kunnon kansalaisen velvollisuutena, nimittäin valtion palveluksen, valtion ehdottomia vaatimuksia noudattaen. Ajattele sitä, lapseni!
Punastuvana ja levottomana ymmärsi Hermine liiankin hyvin, mihin hänen appensa häntä velvoitti, ja hän tunsi itsensä kovin onnelliseksi päästessään vastaamasta, kun anoppi samassa astui sisään.
— Hyvä on, ystäväni, että tulit, — lausui vanha aatelisherra, — Sillä välin kun minä ratsastan Konnyn kanssa maita katselemaan ja saan häneltä joitakin hyviä neuvoja, niin saat sinä täällä jatkaa keskustelua rakkaan tyttäremme kanssa. Tiedät, mitä tarkoitan.
— Kyllä, — sanoi paroonitar, — tiedän kyllä, mitä minun mieheni ajattelee ja myöskin miten sinun miehesi suhtautuu asioihin, mutta tahtoisin mielelläni tietää, mitä sinä ajattelet Konnyn suhtautumisesta hänen isänsä niin oikeutettuihin toiveisiin?
— Voi, on aivan liian aikaista pyytää minulta sellaista arvostelua! Mitä määrättyjä käsityksiä niin arassa asiassa olisin vielä ehtinyt muodostaa itselleni? Hänen tarkat tietonsa, hänen parempi ajatuksen- ja tahdonvoimansa ovat minulle kuin vallituksena. Tarvitaan paljon aikaa, suurta kärsivällisyyttä ja kestävää rakkautta — rakkautta, joka ei perustu aistihuumaan eikä kiehtovaan keimailuun, vaan ylevään siveelliseen periaatteeseen ja henkisessä merkityksessä korkeaan havaintokykyyn — ennenkuin vallitukseen voi saada mitään sisäänpääsymahdollisuutta.
— Sinä puhut juuri niin, kuin toivoisin Konnyn vaimon käsittävänkin hänet. Mutta sanopa, etkö halua, että hän antautuisi valtiolliselle uralle?
— Sillähän hän kaikkein parhaassa ja todellisimmassa merkityksessä jo on. Mutta virkaan, valtiomiesuralle tai johonkin muuhun, missä hänen henkensä ei saa vapaasti liikkua, luulen… — Hermine vapisi ja keskeytti lauseen.
— Riittää, tyttöseni! Käytä sitten parhaalla tavalla valtasi tehdäksesi hänet onnelliseksi ja itseesi tyytyväiseksi, niin olet saavuttanut minun kiitollisuuteni.
* * * * *
Runsaan tunnin olivat vastanaineet olleet kotonaan. Kuusi viikkoa kestänyt häämatka oli nyt lopussa.
Menomatkalle kuvaavia olivat olleet kaikenlaiset pienet, hiukan epäromanttiset tuulenpuuskaukset, jotka yleensä eivät ole tavallisia päivää jälkeen häitten; sitävastoin oli paluumatkalla ollut vallalla toimettomuuden tyven, jolloin kumpikin aviopuolisoista harrasti — ei kahden rakastuneen tavoin tulevaisuuden maalaamista auringon ja taivaan kirkkain värivivahduksin — vaan pikemmin toinen toisensa hiljaista tutkimista kuin kahdesta eri leirien vartiopaikasta.
Konny tunsi itsensä tyytymättömäksi. Tähän vaikuttivat jo muistot menomatkaltakin; olihan hän silloin —- aivan satunnaisen oikun vallassa — osoittautunut eräänlaiseksi tyranniksi, joka tyhmän itsevaltaisesti oli nuorelle vaimolleen osoittanut, että tämän sukulaissuhteet eivät miellyttäneet häntä. Mutta vielä enemmän, jopa niin että hän tunsi suoranaista inhoa, kiusasi häntä tyytymättömyys siihen käytökseen, jota hän kuluneina viikkoina oli osoittanut. Kaikki oli ollut kieroa kauttaaltaan, mikä johtui siitä, että hän, sen sijaan että olisi päässyt rauhassa ja vakavasti alkamaan avioelämänsä, johtui noihin iankaikkisiin seuraelämän suhteisiin, missä hän ei ollut päässyt kertaakaan kunnollisesti ja vakavasti keskustelemaan vaimonsa kanssa.
Yleensä (se on hyvä sanoa) oli Konnylla elämässään ollut vain harvoja päiviä, jolloin hänessä jokin epäilys ei ollut pyrkimässä saamaan maaperää. Hän oli tuollainen ulkonaisesti voimakas ja realistinen luonne, joka kuitenkin sisäisesti oli mieleltään herkkä kuin mimosa. Hän vaati ihmistä olemaan täydellinen tai ainakin pyrkimään täydellisyyteen. Tämä sai aikaan sen, että hän katui melkein jokaista tekoaan, pelkäsi hätäilemisellä pilaavansa asiansa ja oli paljon epävarmempi jonkun tekonsa oikeutuksesta sen tehtyään kuin sitä ennen.
Erikoisesti vaivasi hänen mieltään se käsittämätön seikka, että he menomatkalla olivat joutuneet vertaamaan kosimakirjettä ja siihen annettua vastausta. Siihen oli syy varmastikin hänen vaimossaan, mutta aikaisemmin oli hän itse antanut aiheen siihen, että Hermine oli käsittämättömän rohkeasti alkanut laskea leikkiä "avioliiton turnajaisisia". Nyt oli kysymys siitä, miten kaikki tällainen parhaiten korjattaisiin heti kotiin päästyä.
Säälittä työnsi hän mielestään kaikki hempeäajatukselliset rakkaushaaveet, kun ne viekkaasti pyrkivät kuiskuttelemaan elämästä, joka ei oikein soveltunut hänen muodostamiinsa teorioihin kotoisesta onnesta.
Samaan aikaan teki Hermine havalnnoitaan, mutta ne eivät johtaneet häntä ollenkaan valoisiin toiveisiin. Päinvastoin kuin hänen miehensä, hän pelkäsi sitä, että uusi, yhtämittainen oleminen kahden kesken tarjoisi vähemmän kuin vastakuluneet viikot. Hänellä ei ollut nyt käytettävänään niitä pikku aseita kuin Sigesbergin seuraelämässä, ja hän pelkäsi olevan paljon vaikeampaa ja arkaluontoisempaa nyt löytää oikeita kosketuskohtia. Kuta enemmän hän koetti oppia tuntemaan miestään, sitä saavuttamattomammalta tämä hänestä näytti.
* * * * *
Tällä hetkellä seisoi nuori rouva, joka miehensä kanssa juuri oli pikaisesti tehnyt kiertomatkan läpi huoneitten, suuren peilin edessä makuuhuoneessa ja järjesteli hiuksiaan. Mutta kaukana siitä, että olisi tässä pyrkinyt käyttämään sitä hyvää makuaan, mitä tähän asti oli osoittanut (vallankin oltaessa appivanhempien luona), tuntui hän päinvastoin tekevän parhaansa niin paljon kuin suinkin kätkeäkseen komeat hiukset, jotka luonto auliisti oli hänelle antanut. Hän suori ne sileiksi otsan kummaltakin puolelta ja peitti niskaan kootut palmikot parilla mustalla samettinauharuusukkeella Vaikea on sanoa tapahtuiko tämä tahallaan vaiko hajamielisyydestä, mikä johtui siitä, että hänen miehensä — syleiltyään häntä niin laimeasti, ettei sellainen kunnolla sopisi hopeahäittenkään jälkeen — oli kuiskannut hänelle, että he kahvin juotuaan menisivät kävelylle. Mutta huolimatta siitä, että hän tunsi kuin jonkunlaista pelkoa ajatellessaan tuota kävelymatkaa, ei hän kuitenkaan ollut niin perin hajamielinen. Senvuoksi on mahdollista, että hän tahallisesti noin järjesteli ulkoasuaan.
— Liina! — huusi hän kamarineitsyelle, joka oli lähetetty pappilasta ja nyt makuuhuoneen viereisessä vaatekammiossa purki matka-arkuista vaatteita; — tuo tänne harmaa merinopukuni!
— Vapaaherratar kait tarkoittaa vaaleanharmaata silkkipukua?
— Tarkoitan sitä, mitä pyysinkin.
— Ei, herra varjelkoon, sopiiko se näin aamupäivällä, ja vielä ensimäisenä päivänä!
— Kiirehdi, ja salli minun sanoa sinulle muuan asia, Liina hyvä. En pitänyt, kuten muistanet, koskaan neuvoista enkä liiasta lörpöttelystä, kun olit minua palvelemassa pappilassa. Nyt pidän vielä vähemmän siitä, mutta ei sinun silti tarvitse pelätä, että minusta et saa hyvää emäntää.
Liina seisoi hiljaa, merinopuku käsivarrellaan, ja kun Hermine oli saanut tämän ynnä kapean, valkean kauluksen ja kalvosimet ylleen sekä, koristeeksi, kaulaansa pitkän kapean samettinauhan, joka oli kiinnitetty soljella, missä ei ollut muuta kiveä kuin yksi granaatti, muistutti hän pikemmin kveekaria kuin nuorta naista, jonka tulee esiintyä edukseen ensi kertaa käydessään uuden kotinsa aamiaispöytään.