XVI.
Halveksitulle ruustinnalle tunnustetaan suuri pätevyys.
Seuraavana päivänä päätti aviomies osoittaa, että hän ei aio sietää enempiä kärsivällisyyden kokeita. Hän ei pyytänyt enempiä selityksiä, hän näytti kokonaan unohtaneen heidän keskustelunsa, oli koko aamupäivän metsästämässä ja otti iltapäivällä mitä kohteliaimmin vastaan pappilalaiset, jotka kovin sopivaan aikaan tulivat vierailulle. Rovasti vietiin kahvia juotua isännän omaan huoneeseen, missä käsiteltiin kirjallisia väittelyitä ja eräitä seurakunnan asioita. Rovasti oli, kuten aikaisemmin sanottu, tavallinen maailmanmies. Ruuslinnalla, joka oli pieni, hyvä ja jumalaapelkääväinen nainen, hiukan juoruileva ja hiukan ikävä, oli nyt aivan mainio tilaisuus ottaa Hermine viattoman tutkimuksen alaiseksi. Ruustinna voi niin harvoin päästä käsiksi nuoreen rouvaan, omaan lihalliseen sisarentyttäreensä.
Ensinnäkin kertoi ruustinna, ikäänkuin johdannoksi, miten käsittämättömän epämiellyttävää oli ollut, että vastikään pitäjään tulleen herrasväen, majuri von Halensin, Annebyn herran, piti olla suurille päivällisilleen saamatta pitäjän kerrassaan hienointa perhettä.
— Vakuutan sinulle, rakas lapsi, että majuri oli puolittain loukkaantunut, majurinrouva pahoillaan, neidit harmissaan ja kolme poikaa, kamariherra, luutnantti ja hovioikeudennotaari, vallan lohduttomina. Epäilen että miehesi on mustasukkainen kuin turkkilainen. Miten rumaa se on! Eivät kai nuo kiltit herrat sinua syö. Sano suoraan, miten asia on, Hermine. Sinä tiedät, että en asioitasi muille puhu.
— Mutta, täti hyvä! En salli, että Konnya niin väärin ymmärretään. Seikka oli se, että minua pukeutuessani alkoi siinä määrin pyörryttää, että lysähdin tuolille istumaan, ja ellei Liina olisi kiireisesti tuonut kylmää vettä, en tiedä koska olisin tointunut. Asioitten niin ollen oli vaikea lähteä matkalle, ja kun mieheni näki tilani, oli hän kyllin ystävällinen lähettääkseen sanan ja jäädäkseen itsekin kotiin.
— Sitä hän varmaankaan ei tehnyt mielellään, — tuumasi ruustinna viekkaan näköisenä. — Oletko muuten tyytyväinen Liinaan? Se pikku heilakka piti pappilassa aina puolensa, enkä luullut sinun tulevan olemaan häneen oikein tyytyväinen.
— Liina on oikein hyvä ja uskollinen palvelijatar.
— Hän tietenkin pelkää isäntää. Konnyhan herättää niin kunnioitusta!
— Se on totta, mutta sekä palkolliset että tilan kaikki alustalaiset pitävät hänestä hänen ystävällisyytensä ja oikeudentuntoisuutensa vuoksi.
— No niin, mitä palkollisiin ja heidän oikeuksiinsa tulee, huolinee hän vähän ajan tavoista. Hän lienee varsin myöntyväinen joissakin asioissa, mutta joissakin taas tavattoman ankara.
— Ankara hän ei ole muussa kuin siveyssuhteiden ja muuten siveellisten tai uskonnollisten velvollisuuksien ollessa kysymyksessä. Hän on aina ollut ankara itseään kohtaan ja vaatii hyviä tapoja ja kunniallisia mielipiteitä kaikilta, jotka ovat hänen alaisiaan.
— No, jätämme hänet nyt rauhaan. Pidän hänestä joka tapauksessa, koska hän oli ystävällinen ylioppilaitani kohtaan. No, jumalan kiitos, ne vasta ovatkin poikia, ja kyllä hän voi tehdä paljon heidän hyväkseen, tulevaisuudessa luonnollisestikin. Sanohan, pitäähän hän paljon heistä?
— Ole varma, täti hyvä, siitä, että Konny ei koskaan unohda uusia sukulaisuussiteitään; hän sekä hänen isänsä varmaan tekevät kaiken, mitä voivat, ollakseen pojille avuksi.
— Kiitos, ystäväni, sinä lupaat varmaan myöskin, että naapurisovun vuoksi käytte Annebyssä majuriiaisten luona. Kun sinä nyt tulet terveeksi, täytyy rauha pitäjään palauttaa täydelleen siinäkin suhteessa.
— Niin kovin terve en ole vieläkään… Tiedän, että täti…
— Älä sano mitään, lapseni. Ymmärrän kaiken!
Nyt johtui keskustelu uudelle uralle ja sen keskeytti vasta tiedonanto, että pöytä oli katettu, ja herrojen saapuminen.
* * * * *
Vieraitten lähdettyä tuntui Hermine odottavan, että hänen miehensä siirtäisi keskustelun koskemaan sitä vaikutusta, minkä Amalian kirje oli tehnyt, mutta niin ei käynyt. Konny ei huomannut, että Hermine näytti jonkun verran liikutetulta, ja jos hän sen huomasikin, niin otaksui hän sen olevan luonnollista seurausta Herminen edellisenä päivänä antamasta ärtyisestä vastauksesta. Katumus oli terveellistä! Hermine ei saanut tottua menettelemään sillä tavalla.
Käveltyään ääneti muutamia askeleita edestakaisin vierashuoneessa, missä he olivat, lausui Konny aivan äkkiarvaamatta: — Millaisen tehtävän on isä sinulle antanut, mikä tehtävä sinun olisi tullut ottaa niin vakavalta kannalta?
— Tehtävä oli sellainen, että sitä ei olisi pitänyt antaa minulle, — sanoi Hermine surullisena. — Isän, niin hyvän kuin sinun isäsi on, niin viisaan, pitäisi toki tuntea poikansa kylliksi ymmärtääkseen, että tämä ei koskaan antaisi vaimonsa vähimmässäkään määrässä vaikuttaa itseensä. Hänen toiveensa tunnet sinä, sen toiveen, että sinun valittuna valtiopäivämiehenä pitäisi edustaa maatasi, Sinä olet ennen syntyperäsi oikeuttamana aatelismiehenä ollut mukana valtiopäivillä, mutta siihen hän ei ole tyytyväinen. Mutta naurettavaahan oli puhua asiasta minulle, jolle ei tunnusteta minkäänlaista arvostelukykyä sellaisissa asioissa.
— Niin, siten näytät sinä itse tosiaan arvelleen, kun et ole minulle puhunut mitään asiasta. Mutta sanohan — jos jaksat käyttää sitä rauhallista ja sopivaa puhetapaa, jota eiliseen saakka aina olet käyttänyt — miksi, mielestäsi, isä kääntyi sinun puoleesi?
— Miksikö?
— Niin, olehan hyvä ja sano!
— Siksi kaiketikin, että hän arveli minun mahdollisesti tulevan saamaan hiukkasen vaikutusvaltaa mieheeni.
— Ja sinä et ole katsonut ansaitsevan vaivaa yrittää?
— Mitä hyötyä siitä olisi ollut? Onko yritettävä mahdotonta? Emme tosin ole vielä olleet naimisissa puoltakaan vuotta, mutta se on riittänyt osoittamaan minulle, että sinä kyllä sallit minun olla mukana kantamassa sinun kirjallista työtaakkaasi ja myöskin perehdytät minua maataloustöihin, mutta olet sitä mieltä, että kaikki valtiolliset mielipiteet ja niistä tehdyt johtopäätökset ovat kerrassaan minun käsityskykyni ulkopuolella. Ja jos sinusta tulisi valtiomies ja joutuisit jonkinlaiseen virkaan, niin katsoisit kaikkien siitä johtuvien kysymysten myöskin olevan minun käsityskykyni ulkopuolella. Kirjallisuus, eräiltä osiltaan, karjatalouden hoito ja, tietysti, siveelliset periaatteet, mikäli kotoisen elämän tasapainossapitäminen sitä vaatii, kas siinä se, mitä ymmärtämään täydellisen miehen kanssa avioliitossa olevan vaimon on tarkalleen rajotuttava! Ei, se on totta, myllylaitos ja uuden tiilitehtaan hyöty ovat myöskin aloja, joita voin tutkia, — jos huvittaa!
Konny tarkasti vaimoaan samanlaisin silmin kuin katsellaan luonnonilmiötä, jota ei ole luullut koskaan pääsevänsä näkemään.
— Hermine, — sanoi hän vihdoin, hyvin lempeästi, — mikä sinua vaivaa?
— Minäkö sen tietäisin! Mutta kun sinä kysyit minulta, miksi en käytä vaikutusvaltaa, jota minulla ei ole, jouduin minä, sen myönnän, kuohuksiini. Niin oikein, minä olen kuohuksissani! Mitä muuta tahdot?
— Niin, jos sallit, niin sanoisin alkavani käsittää, että sinä et voi hillitä malttamatonta luontoasi. Eilen illalla pyysit, etten sinua kiusaisi kysymyksilläni, ja tänä iltana näytät olevan mielentilassa, joka kehoittamalla kehoittaa minua kysymään, mikä sinut oikein on muuttanut. Tiedä, että sen sijaan että sinulla muka ei ole mitään vaikutusvaltaa mieheesi, miehesi päinvastoin, jos se todenteolla voi sinua ilahuttaa, tosiaan antautuu valtiolliselle uralle. Mutta muista, Hermine, että minun isälläni on vanhanaikuiset, ylimykselliset periaatteensa ja niitten mukaiset tarkoitusperät. Minun periaatteeni ja tarkoitusperäni ovat toiset, mutta hän ei usko sitä, vaikka asian niin pelkääkin olevan. Ja kun tämä asia nyt on ratkaistu (Konny katsoi tarpeettomaksi selittää, että hän mielessään oli asian jo aikaisemmin ratkaissut) eikä sinun tarvitse valittaa luottamuksen puutetta miehesi puolelta, niin osoita nyt sinäkin puolestasi hänelle luottamusta ja sano, miksi olet niin muuttunut.
— Kallis, rakas Konny, salli minun ensin kiittää sinua odottamattomasta kärsivällisyydestäsi. Olen aina koettava hillitä itseäni, mutta on kuitenkin mahdollista, että minä toistaiseksi, silloin tällöin, tulen koettelemaan sinun kärsivällisyyttäsi. Mutta ole vain yhtä hyvä minua kohtaan kuin nytkin olet, niin kaikki ärtyisyys tukahtuu.
Konny ei ollut aivan varma siitä, että käsitti vaimonsa oikein. Hän heittäytyi sohvalle ja puristi nopeasti, mitään sanomatta, vaimoaan sydäntään vasten; eräät kysymykset, joita hänen silmänsä tekivät, puhuivat kuitenkin selvää kieltänsä.
— Täti, kuten ymmärrät, on niin kokenut joka suhteessa. Voi, Konny, puhuin muutamia sanoja hänen kanssansa, ja hän selitti minulle, että aavistukseni oli oikea. Mutta kun aavistus ei kuitenkaan ole samaa kuin täysi varmuus, niin pelkäsin, kun Amalian kirje niin voimakkaasti vaikutti minuun, pettäväni sinua. Voi, Konny, Konny, näen miten tämä koskee sinuun, ja kuitenkin näen selvästi miten onnellinen sinä olet.
Niin, Konny oli tosiaan siinä määrin onnellinen, että hän hellästi kuiskaten hartaasti vaikutti, että hän uskoisi olevansa arvoton vaatimaan osakseen tullutta suurta armoa, ellei hän nyt avoimesti tunnustaisi rakkaalle vaimolleen sekä sitä, että hän oli ollut mustasukkainen uskomattomassa, jopa naurettavassakin määrässä, kuin myöskin sitä, että hän jo ennakolla oli päättänyt antautua julkiseen elämään. — Mutta tiedä, Hermine, että nyt saisivat koko maailman miehet katsella sinua, eikä silti mielessäni saisi sijaa ainoakaan arvoton tunne. Sinä olet minusta nyt pyhä! Ja jos olet ollut siinä käsityksessä, että sinulla aviopuolisona ei ole ollut kylliksi vaikutusvaltaa, niin tulee sitä lapseni äidillä olemaan sitä enemmän. Älä kadehdi häntä, jota minä niin suuresti rakastan!
Syvät, kauniit silmänsä täynnä ilonkyyneleitä vastasi Hermine: — Miten jaloa, miten luonteesi ja sydämesi arvoista onkaan että, sensijaan että lausuisit ylpeitä, riemuitsevia sanoja nimesi ja tulevien rikkauksiesi perillisestä, ryhdyt uusiin velvollisuuksiisi rohkeasti tunnustamalla sellaisia vikoja, joita moni mies ei ollenkaan pitäisikään vikoina. Mutta sinä, kallis mieheni, et julista pyhiä totuuksia minulle, ennenkuin itse olet eläytynyt niihin. Ja sittenkin on minulla yksi arveluni.
— Sano, mikä se on!
— En rohkene.
— Tällä hetkellä, — vastasi Konny punastuen, — rohkenet kysyä mitä tahansa. En uskalla vastata tulevaisuudesta, sillä tunnen luonteeni epäluuloisuuden, mutta nyt sinun on puhuttava!
— No, luottaen lupaukseesi, kysyn sitten sinulta, mikä voima sinussa on melkein pakottamassa sinua tukahuttamaan oman todellisen tunteesi (uskon että rakastat minua) niin vähiin, että tuskin itsekään olet siitä selvillä, samoin kuin minunkin täytyy tukahuttaa rakkauteni uskolliseksi, hiljaiseksi kiintymyksen tunteeksi?
— Aviopuolisoitten on rakastettava toisiaan myötä- ja vastoinkäymisen sattuessa, mutta käsitän tällä tarkoitettavan hillittyä, rauhallista tunnetta, ei ensinkään silti väritöntä, mutta ei myöskään kovin hehkuvaa väriltään, sillä sellainen helposti saattaa rehellisen sydämen harhateille. Tarkoitan sitä, että tunne muuttuisi intohimoksi ja pyrkisi viemään vallan jo järjeltäkin.
Hermine pudisti päätään. — Miten tuollainen mielipide tuntuukaan rajoitetulta ja pelkkään mietiskelyyn perustuvalta!
— Miksi sanoa niin, Hermine rakkaani. Joka-ainoa ihminen voi langeta kiusaukseen, ja minä pelkään, — Konny katsoi vaimoaan, silmissään niin rukoileva ilme, että Herminen sydän riemuitsi, — pelkään tätä valtaa sielun yli. Anna minun omata, anna minun pitää varmuus siitä, että en tule uskottomaksi nuoruuteni ja miesikäni käsitykselle pyhimmästä, mutta samalla arimmasta suhteesta, mitä ihmisillä keskenään saattaa olla. Olen nyt niin onnellinen, että… että, sanalla sanoen, sinäkin voit olla tyytyväinen.
— Tyytyväinen olenkin, Konny omani, mutta näyttäisin sinusta ehkä armottomalta, jos sanoisin, että jos selityksesi olisi ollut kirjeellinen, niin olisin luullut voivani lukea rivien välistä… No, älä hämmästy, en ehkä lue mitään muuta kuin omia mielikuvittelujani. Olenhan vain nainen, ja jos joudun sellaisiin surullisiin aavisteluihin kuin Amalia, niin tahdon uskoa enemmän omiin mielikuvitteluihini kuin sinuun.
— Älä puhu niin, Hermine, et saa olla julma, et saa väärinkäyttää katumustani ja onneani!