XX.
Parooni Sigesmundin kirje puolisolleen.
"Vanha, uskollinen puolisoni!
Sanoin sinulle, kun lähdin kotoa, että kävisin Konnyn vastaanottajaisissa (hän tahtoo pidettäväksi kokouksia luonaan, sen sijaan että niitä aina pidettäisiin hotellissa, eikä se ole ollenkaan hullumpaa). Mutta tiedätkö, sitten kun minä vihdoin, pidettyäni kelvottoman huonoa pelionnea osallani kreivi H:n luona, minne olin saanut kutsun, pääsin vähän paremmalle puolelle (minulle sattui neljä kyllin korkeata korttia), päätin jättää pelin toisen miehen hoidettavaksi ja lähdin hetkeksi huvittelemaan herra poikani uuteen huvitarhaan.
Älä luule, armollisin Louiseni, että olen vähintäkään harmissani rakkaalle Konnyllemme siitä, että hän kulkee toista tietä kuin minä! En voi koskaan unohtaa sitä auliutta, jota hän osoitti käydessään koettamaan voimiaan diplomaattisella uralla. Hän tosin varsin pian jätti sen uran, mutta minä annan vieläkin tunnustuksen yritykselle, vaikka melkein (kun näen hänen syvän, joskin peitetyn rakkautensa Hermineä kohtaan) alan epäillä, että Konny, joka ei tietänyt Herminen tavallaan jo olleen silloin kihloissa Amalian nykyisen miehen kanssa, ehkä oli kosinut ja saanut rukkaset.
Mutta, hyvä ystävä, älä millään muotoa loukkaannu Hermineen siinä asiassa. Niin luottamuksellinen kuin suhteenne onkin, olisi hänestä epäilemättä varsin tukalaa, jos olisin arvannut oikein. Mutta toisaalta oli siinä tapauksessa todellinen ihme, että Konny tuli takaisin. Minun on aivan mahdotonta keksiä, miten hän voi malttaa ylpeytensä ja ennen kaikkea aran ärtyisyytensä niin paljon, että kirjeellisesti teki toisen yrityksen. Konny-raukka, hän on tavallaan erikoisluonne, mutta hän on niin komea mies kuin isä vaan konsanaan saattaa pojakseen toivoa.
Sinä luulit, Louise rakas, että minuun koskisi, kun näkisin hänet liberaalien riveissä. Ei ensinkään! Mutta siitä olin huolissani, että hän ei kiintyisi mihinkään muuhun kuin maanviljelykseen ja kirjallisuuteensa. No, tulee olemaan hauska lukea hänen matkaseikkailujaan. Mutta jos hän kunnostautuu valtiopäivillä, niin olen vielä tyytyväisempi. Ja saat nähdä, että hän niin tulee tekemään… Mutta kerran saavat kyllä sekä hän että monet muut tunnustaa, että jos uusien luutien onnistuu lakaista säätyeduskunta pois, niin käy niille ehkä sitä vaikeammaksi lakaista omien oviensa edustoilta joukko romua, mikä estää uutta täydellisyysmallia täyttämästä kaikkia niitä monia vaatimuksia, mitä siihen nähden tullaan asettamaan.
Menin siis rouva miniäni vastaanottajaisiin, sillä Konny oli aamupäivällä sanonut minulle, että ensin juotaisiin teetä emännän luona. Kuitenkin huomasin, kun vahtimestari — Konnylla ei ole palvelijoita — oli päästänyt minut saliin, että neuvottelut ja muut keskustelut olivat jo alkaneet isännän yksityishuoneessa. Ja kun saliin johtavat ovet olivat auki, kuulin minä Konnyn komealla äänellään, varsin lämmenneenä, mutta ei kiivastuneena, puhuvan jotakin, mikä saavutti suosiota, sillä heti muuan suuri voimakas tehtailija, kelpo mies, jolle minut sitten esiteltiin, kuten koko seurallekin, jyrisi vahvistukseksi ikivanhoista laitoksista.
Minä hiivin nuoren vapaaherrattaren luo, jolla myöskin oli ryhmänsä, missä Amalia häntä auttoi, vaikkei ollutkaan oikein hyvällä tuulella. Amalia ajattelee nyt vain äidinvelvollisuuksiaan ja laski varmaan minuutteja, kunnes pääsi lähtemään kotiin. Minä ehdin kuitenkin tuskin muuta kuin tervehtiä ihastuttavaa Hermineämme ja kuiskata hänen korvaansa: 'No, missä kveekaripukusi ovat? Konnyn silmät varmaan kärsivät sinun kauniin sinisen pukusi loistavista väreistä', ja hän hymyillen vastata: 'Olen tarjoutunut pyytämään niitä tänne lähetettäväksi, mutta Konny ei ole sitä tahtonut', — kun poikani, kädet ojennettuina, riensi luokseni ja, kuten minusta näytti, varsin tyytyväisenä vei minut suureen piiriin, missä minä, suoraan sanoen, rakas Louiseni, viihdyin niin hyvin, että tunsin itseni melkein tyytymättömäksi, kun olin luvannut ehtiä illalliseksi takaisin ensimäiseen vierailupaikkaani. Minun oli kuitenkin pakko joka tapauksessa suorittaa loppuun pelihommani.
Tänään aikaisin aamupäivällä olin minä kuitenkin siellä uudestaan ja lupasin syödä päivällistä heidän luonaan, mutta sanoin, että aamuvisiitti oli omistettu nuorelle perilliselle, joka muuten voi sanomattoman hyvin. Jos elämme, saat nähdä, että hän tulee edelliseen sukupolveen. Konnykin on asettanut pyhäksi velvollisuudekseni tarkkaan varoa jättämästä tätä maailmaa, ennenkuin junkkeri Sigge on päässyt täysi-ikäiseksi, niin että hän, jos Sigesberg menettäisi vanhan herransa, voisi ryhtyä sen hoitoon, ja epäaristokraattinen maanviljelijä ja kirjailija Konny saisi ainaiseksi jäädä asumaan rakkaaseen Kronebyhynsä.
No niin, olen vasta kuusikymmentäkaksi-vuotias, minä kykenen kyllä vielä elämään kaksikymmentäyksi vuotta, jos Jumala niin tahtoo. Mutta ellei, niin tapahtukoon hänen tahtonsa, enkä hetkeäkään pelkää että poikani silloin ei käsittäisi velvollisuuttaan täyttää täällä paikkani. Tunnen hänen hienotunteisen, tavattomasti tunnontarkan sydämensä. Hän rakastaa meitä kumpaakin, jopa enemmän kuin itse käsittääkään. Ja kaiken, mitä minä oikeudenmukaisesti puolestani voin toivoa (enkä toivo mitään, mikä olisi vastoin hänen ankaria mielipiteitään ja periaatteitaan), sen hän on tekevä, ja tekevä hyvin.
Konnyn täytyi lähteä johonkin kokoukseen ennenkuin minä lähdin Herminen luota, joka, voitko uskoa, järjestää Konnyn käsikirjoituksia. Se on suorastaan hämmästyttävää. Tunne, jota hän tuntee vaimoaan kohtaan, on kovin erilainen kuin yleensä nuorten miesten; hän on kerran sanonut minulle, että hän tahtoo seuraajattaressaan löytää henkistä sympaattista rakkautta, jollaista hänen nyt ei tarvitsekaan kaivata. Luonnollisesti hän kuitenkin pelkää itsenäisyytensä joutumista jonkin sellaisen vallan alaiseksi, mikä ei ole henkistä… No, Hermine on onneksi lahjakas nainen.
En voi olla mainitsematta, että Herminen kirjoituspöydällä oli paketti, ja kun se oli avattu, avasin minäkin sen vuorostani, kun nuori rouva saattoi miestään ulos.
'Ahaa', lausuin minä naurahtaen itsekseni, kun sain nähdä mukiinmenevän, soman teräsharmaan villarepsin.
'No, mutta isähän toimittaa kotitarkastusta', huudahti rakas miniäni palatessaan sisään ja hän kävi punaiseksi kuin ruusu ja hymyili ihastuttavasti.
'Onko tämäkin niitten mallien mukainen, joita sinulla on kotona vaatesäiliössäsi?'
'Tosiaan, isä rakas! Juuri nyt aamulla on mieheni, joka luultavasti eilen osti sen, yllättänyt minut lahjoittamalla sellaisen minulle, ja nyt aion minä yllättää hänet pukeutumalla hänen mieliväriinsä jo parin päivän kuluttua. Aion pian juuri lähteä ompelijattareni luo.'
Sitten lähdimme yhdessä, ja nyt, rakas Louise, lopetan tähän, sillä kolmen päivän kuluttua saat minut kotiin, ja joulun viettävät he täällä.
Sinun oma, sinua lämpimästi rakastava vanha
Sigesmundisi."
Vapaaherratar Louisen kirje miehelleen.
"Rakas Sigesmund!
Miten olet voinut tällä tavalla peijata aviopuolisoasi, joka aina on luottanut sinuun? Neljästä päivästä on nyt tullut seitsemän! No, en ihmettele, vaikka syrjästä halusit kuulla poikasi puhuvan porvarissäädyssä valtiopäivien tärkeästä asiasta. Sama halu olisi ollut minulla, ja siksi, kun oli kysymys juuri siitä asiasta, suon sinulle anteeksi, että viime kerralla sain vain muutaman rivin sinun itsesi asemasta. Tiedätkö, olin saanut hartaan halun matkustaa pääkaupunkiin yllättämään sinut ja lapset, sillä uskon täydellisesti vakuutukseesi, että Konny piti loistavan ja paljon tunnustusta saavuttaneen puheen; mutta tiedätkö, että samalla kertaa, kuin sinunkin kirjeesi, sain kirjeen myöskin sisareltani, presidentinrouvalta. He tulevat tänne ylihuomenna, ja siksi pyydän että kaikin mokomin riennät kotiin. Miten suoriutuisin presidentistä sinun avuttasi?
Mainiota olisi, jos samalla saisit mukaasi Amalian, niin jäisi hän tänne siksi aikaa kuin hänen vanhempansakin. Ja herra pormestarikin saanee luvan hankkia itselleen aikaa tullakseen osottamaan arvonantoaan.
Herminen kirjeestä saan sen käsityksen, että Amalia tuskin tahtoo kuulla puhuttavan muusta kuin kalleista äidinvelvollisuuksistaan, joista hän kuitenkin huolehtii jotenkin yksipuolisesti. Hän on kyllä täydellisesti muuttunut, mutta kun äärimäisyydet koskettavat toisiaan, tulee joskus liikaakin. Ihmettelen, onko hänen pormestarinsa nyt onnellisempi? Amalia ei ole, lukuunottamatta yhtä iltaa, jolloin oli Herminen luona, ollenkaan jättänyt kotiaan. Kokonaisen illan uhraaminen konserttiin tai muuhun huviin olisi hänestä synnillistä. Arvaan senvuoksi, että hän tahtoisi tulla tänne, missä hänen ei tarvitse pelätä kiusauksia.
Miten aivan toisin käyttäytyykään meidän Herminemme! Hän ei unohda vaimon, ei miniän, ei emännän eikä joka suhteessa huolekkaan naisen velvollisuuksia äidin vuoksi. Ja kuitenkin on hän äiti viimeistä tunnettaan ja veripisaraansa myöten. Hän on yksi noita harvinaisen onnellisia, joka käsittää maailmansa oikein, tultuaan siihen, eikä Konny koskaan olisi voinut saada vaimoa, joka paremmin olisi ymmärtänyt ja arvokkaammin käyttänyt sydämensä ja älynsä mahdollisuuksia.
Kiirehdi nyt kotiin, rakas mieheni, sinua ikävöi kovin
Louisesi."