VIII.
Istuimme kaikki ruokapöydän ääressä sairaalan hotellissa, ylisisar
Helena ja Chimb pöydän toisella puolella ja me neljä sen toisella.
— Nyt, poikakullat, kun viimeinkin taas olemme yhdessä, tahdon huomauttaa, että te olette niin kuin ennenkin rakkaat poikani ja minä teidän oma Chimbinne. Kaikki kyselyt siitä mitä on tapahtunut kuluneiden viikkojen aikana, saavat molemmin puolin jäädä tekemättä. Huomispäivästä emme puhu mitään, ja koettakaamme myös olla ajattelematta sitä. Kaikkivaltias Suuri Henki hoitakoon asiat!
— Amen! lisäsi Mack.
Oli laitettu hernekeittoa Chimbin pyynnöstä. Hän oli kuullut meidän kehuvan tätä ruokalajia parhaaksi, mitä merimiehelle voi tarjota.
— Pea soup (hernekeittoa)! huudahti Mack, mutta samassa tuli sisään hengästynyt nuorukainen ja antoi ylisisar Helenalle kirjelapun, jonka tämä, vilkaistuaan päällekirjoitusta, ojensi Chimbille.
— Rakas sisar! teillähän on pari hevosta ja vaunut, tarvitsen niitä heti, sanoi Chimb.
— Vaunut ja hevoset ovat maalla hakemassa ruokatavaroita eräästä haziendasta, mutta luulen niiden pian palaavan, sanoi ylisisar Helena.
Tuossapa ne tulevat, sanoimme. Juoksimme kaikki rattaiden luoja rupesimme purkamaan kuormaa. Se oli tehty vilauksessa. Chimb riensi sisään ja toi sieltä kaksi sairaanhoitajanhattua ja punaisella ristillä merkittyä valkoista nauhaa.
— Mitä nyt? sanoi ylisisar.
— En jouda selittämään, nouskaa vaunuihin!
Me neljä emme tietysti tietäneet, mitä asia koski, mutta ymmärsimme, että jostakin erikoisesta oli kysymys. Ylisisar, joka ei ollut vanhanpuoleinen, mutta paksunpuoleinen kuten ylisisaren tulee olla, teki ristinmerkin, joka merkitsi, että täytyy alistua Kaikkivaltiaan tahtoon. Hän huokasi pari kertaa ja rupesi sitten tuumimaan, millä kurin pääsisi pakahtumatta ja halkeamatta rattaille. Hänen ei kuitenkaan tarvinnut kauan aprikoida. Fred ja minä hyppäsimme rattaille ja kiskoimme käsistä, samalla kun Mack ja Charley nostivat ja tuuppasivat takaa. Chimb asettui kuskipukille, jossa oli tilaa kahdelle, ja otti ohjakset kreolipojalta.
— Minä hoidan ohjaksia, hoida sinä ruoskaa, sanoi Chimb pojalle ja hoputti hevoset heti nelistämään.
Tämä päivä oli viimeinen, jona sai ampua kapinallisia; niin oli sotaneuvosto määrännyt. Itse sodassa ei kaatunut monta miestä kummaltakaan puolelta, mutta kylläkin jälkiselvittelyssä. Ehkäpä pääasiallisesti sellaiset, joista yhteiskunta tahtoi päästä eroon, saivat heittää henkensä. "Omnia pro patria."
Selvittelypaikalla oli aamupäivinä käynyt paljon kansaa katsomassa, kuinka pienen tasavallan vähälukuista väestöä vielä vähennettiin, ja olisiko ampumapaikalle vietyjen joukossa ystäviä taikka vihamiehiä. Moni jo seinää vasten asetettu pelastui hyvämaineiseksi tunnetun kansalaisen tai jonkun mahtihenkilön väliintulon johdosta.
Tänä viimeisenä ampumapäivänä, auringonlaskuun ollessa enää puolisen tuntia, käveli kaksi miestä edes takaisin seinän lähistöllä. He olivat jo pari tuntia odottaneet elämää taikka kuolemaa. Nyt kun armonaikaa oli vain puoli tuntia jäljellä, he eivät enää uskaltaneet odottaa elämää. He ajattelivat menneisyyttään ja syyttivät kohtaloa. Upseeri, jonka toimeksi tämä hirveä ampumakomennus oli joutunut, oli hermostunut. Häntä inhoitti tämä ihmisten teloittaminen. Hän rukoili itsekseen jumalaa lähettämään jonkun, kenen tahansa, tulemaan ja sanomaan: 'Päästäkää nuo ihmisraukat!' Aurinkoa näkyi vielä vähän. Sen heijastus vanhan ruutikellarin kupariräystäästä paistoi tuomittujen kasvoihin.
— Aurinko tuli sanomaan meille hyvästi, sanoi toinen miehistä.
Se oli Kellyn veli. Toinen tuomituista, John Stonefield, pani kätensä silmiensä eteen ja sanoi: — Minun elämäni on ollut paljasta erehdystä, kyllä tietäisin, kuinka eläisin, jos saisin alkaa uudestaan.
Chimb oli suuri eläinten ystävä. Hänen sydäntään kirveli huonojen hevosparkojen ruoskiminen. Tien puolivälissä elukat seisahtuivat, eivätkä liikkuneet enää paikaltaan.
— Anna hevosten levähtää vähän aikaa ja käännä sitten kotiin päin.
Kyllä ne kotia aina jaksavat. Pidä hyvä huoli ylisisaresta.
Sitten Chimb lähti jatkamaan matkaansa juosten. Hän juoksi minkä jaksoi ensimmäisen virstan, mutta oli erehtynyt voimiinsa nähden. Toisen virstan hän vuoroin käveli, vuoroin juoksi. Kolmannen hän käveli, vähän väliä pysähtyen. Ylämaa oli nujertanut hänen voimansa. Hyväsydäminen komennusupseeri katseli viimeiset minuutit ennen auringonlaskua kiikarillaan joka taholle, toivoen vielä näkevänsä jonkun ihmisen. Hän näki jotakin, joka kiinnitti hänen huomiotansa. Limaan päin johtavalla tiellä näkyi valopilkku, joka liikkui.
Chimbhän se oli, joka siellä ryömi kuoleman paikkaa kohti. Auringonheijastus vanhasta ruutikellarin kupariräystäästä oli sammunut, mutta nyt itse aurinko paistoi Chimbin suureen, valkoiseen hattuun, ja tämä heijastui nuoren upseerin kiikarin linssiin.
— Laskekaa kivääri jalalle. Kaksi sotilasta menköön taluttamaan taikka kantamaan tänne tuon sisaren.
Kahden sotamiehen kantamana Chimb saapui perille, huiskuttaen vaikeata liinaa. Sotamiesten laskettua Chimbin maahan, sanoi nuori upseeri: — En tarvitse selitystä, rakas sisar! Miehet ovat vapaat. Kiittäkäämme kaikki jumalaa, joka lähetti teidät ja auringon avuksemme.
Yö on jo puolessa, istumme pöydän ympärillä samassa huoneessa, josta meille tuli niin äkkinäinen lähtö muutama tunti sitten, juuri hernekeittoa pöytään tuotaessa. Entisten lisäksi on täällä nyt John Stonefield. Michel Kellyn veli erosi Chimbistä ja Stonefieldistä heidän saavuttuaan Liman kaupunkiin. Kaiketi hän on Michel Kellyn luona, joka toistaiseksi viettää yönsä Limassa, koska ei uskalla pimeän tultua olla "laitumillaan" Callaossa. Stonefield-parka on saanut kylvyn ja perinpohjaisen puhdistuksen ja istuu nyt kanssamme, puhumatta mitään. Hän on puettu sairaalan puhtaisiin vaatteisiin. Charley aikoo viedä vanhan Oxfordtoverinsa räätäliin huomispäivänä. Chimb on merkillisen pirteä siihen nähden, että on taasen käynyt ankaran puristuksen läpi. Ei ole kauan siitä, kun hän makasi ihmiskasan alla, eikä siitä, kun hän oli hautaamassa vanhempiansa. Hänen sielunsa on sähköä ja salamaa, ruumiinsa parasta terästä ja sydämensä kultaa. Lämminsydäminen sisar Helena on myös jotakuinkin kunnossa, vaikka hänelläkin oli omat seikkailunsa takanaan. Kreolipojan kääntäessä huolimattomasti hevosia olivat rattaat kaatuneet, ylisisar oli pudonnut kärryistä ja saanut itse keinotella itsensä takaisin ajopeliin. Kuultuaan ammuttaviksi tuomittujen elämänhistorian, hän sanoo koettavansa toimittaa Kellyn veljelle, joka on oikeauskoinen katolilainen, hyväpalkkaisen paikan sairaalassa, jossa hän saa käydä lähetyssaarnaajan koulun ja sitten lähteä kauaksi Andein toiselle puolelle kastamaan intiaaneja oikeaan uskoon.
Tämä on viimeinen ilta, jonka istumme vieraanvaraisessa sairaalassa. Huomenna kello kahdeksan aikana aamulla lähdemme Callaoon. Siellä on monta laivaa, joissa saamme hyvän kortteerin. Ehkä joudumme heti "Columbiaan". Uudesta ystävästämme, entisestä runnarikoirasta, on meidän myös pidettävä huolta. Chimb on ilmoittanut joka tapauksessa jättävänsä synnyinmaansa. Siis menemme kaikki viisi, ehkäpä Stonefield kuudentena, samalla laivalla vanhaan Eurooppaan.
On pidetty monta puhetta, joissa on ylistetty Perun korkeita vuoria, sen tavantakaisia kapinoita ja maanjäristyksiä puhumattakaan sen todellisesti suuresta vieraanvaraisuudesta. Fred on taannut, ettei saksalaisiin ole luottamista. Hän saksalaisena tuntee sen joukon. Mack on sanonut, että ylisisar Helena on liian paksu, jonka vuoksi pieni lähetyssaarnaretki ei olisi hullummaksi. Ylisisar on varoittanut Chimbiä kääntymästä protestanttiseen uskoon. Chimb on suudellut ylisisaren kättä ja tämä Chimbin otsaa.