XI.
Kun päivän koittaessa katselin kiikarilla guanokaupunkia ja sen lastauslaitteita, huomasin elevaattorisillan kaatuneen ja paljon ihmisiä seisovan rannalla. Siis guanonsaanti oli toistaiseksi mahdotonta. Puolenpäivän aikaan rouva Fiddler oli niin pirteä, että hänet siirrettiin omaan laivaansa. Hänet saattoi kotiin neiti Ring ja sanoi jäävänsä sinne, jos häntä siellä tarvittiin. Lähdin sitten "proomukomennuksen" mukana Chimbin ja Teresian seurassa maihin. Lelu, joka oli toistaiseksi jätetty Columbiaan, jäi kapteenin valvottavaksi. Maanjäristys oli ollut kovempi ja aiheuttanut enemmän vahinkoa kuin pitkiin aikoihin. Kiinalaisia oli hautautunut kallionkielekkeiden alle. Heitä oli osaksi ruvettu kaivamaan esille, mutta ei uskallettu tarmokkaammin yrittää, ennen kuin repeämät olivat saaneet pysyväisen muodon.
Guanoa sai väliin kaivaa sylien syvyydestä, sitten kun kalliopaadet oli räjäytetty sen päältä. Syynä siihen oli se, että vuosisatojen tai -tuhansien kuluessa, lintujen lannan muodostuttua guanoksi, maanjäristykset ja vulkaaniset purkaukset olivat särkeneet kallioita ja viskelleet paasia guanokerrostumien päälle.
Muuten ainoastaan tiedemiehet uskovat guanon olevan linnunlantaa. Kansa ja guanon lastaajat samoin kuin muutkin sen kanssa tekemisiin joutuneet ovat toista mieltä, syystä ettei täällä näy eikä miesmuistiin ole näkynyt lintuja. Perun rannikoilla esiintyvä guano on harmaanruskeata, hienoa kuin nuuska. Chinca-saarilla, lähellä rannikkoa, se on harmaata, siis enemmän alkuperäisen väristä.
Koska saippua ei vaahtoa merivedessä valtameren veden suolapitoisuus on 4.3 prosenttia — käytetään guanoa saippuana merivedellä pestäessä. Tosin pyykki ei tule valkoista vaan vaalean keltaista, mutta tämä ei haittaa pestäessä laivojen sivuja, kansia, veneitä, siltoja j.n.e. Saippua-ainesta saa haaskata niin paljon kuin tahtoo.
Palattuamme oli mrs. Fiddlerin laivan vene Columbian sivulla.
— Tässä on kirje teille, signorita, sanoi yksi venemiehistä ja antoi
Chimbille kirjeen. Siinä luki: "Tulkaa tänne, signorita. Ei täällä
mitään hätää ole, rouva Fiddler vain tahtoisi tavata teitä. Polly
King. J. K. Ei teidän tarvitse tuoda Leluta, jos hän vielä saa olla
Columbiassa."
Chimb ei lähtenyt rouva Fiddlerin veneellä, vaan meidän omalla veneellämme illallisen jälkeen.
— Emme uskalla jättää teitä ventovieraiden valtaan, viemme ja tuomme teidät omalla veneellämme, sanoimme Chimbille.
Rouva Fiddler itse otti vastaan Chimbin, saavuttuamme hänen laivaansa. Samassa tuotiin vene paraatirapun luo valmiiksi viemään miss Kingiä amerikkalaiseen laivaan Chimbin noustua laivaan ja miss Kingin lähdettyä rouva Fiddlerin veneellä, meillä Columbian miehillä oli tilaisuus tarkata laivaa ja sen miehistöä. Laivan nimi oli Rose Fiddler ja sen kotipaikka S. John, Nova Scotiassa, Kanadassa.
— Luultavasti sen päällysmiehet, kapteenista alkaen, ovat bluenoseja (sinineniä), päättäen laivan kotipaikasta, sanoi Fred.
Istuimme veneessämme, Fred, Mack, Charley, John Stonefield ja minä. Olisimme uteliaisuudesta mielellämme vilkaisseet laivan kannelle ja sen kanssiin nähdäksemme, minkämoisessa kunnossa laiva yleensä oli, minkälaatuista väkeä siinä oli ja mikä nuotti siellä vallitsi. Otaksuttavasti sen miehistö oli, kuten Fred oli arvellut, bluenoselainen.
Sininokiksi sanottiin siihen aikaan merimiespiireissä Nova Scotiasta ja New Foundlandista kotoisin olevien laivojen päällysmiehiä. He olivat raakoja ja häijyjä ja kohtelivat miehistöä kuin pedot. Harvoin he puhuttelivat miehiä nimiltä, sen sijaan "sinä senkin — —". Miehistö, joka tavallisesti oli hämäräperäistä väkeä, kirjavaa kansallisuudeltaan — eihän tavallinen kunnon merimies uskaltanut pestautua bluenosilaivaan — oli yhtä villi kuin upseeritkin. Upseereilla oli aina revolveri takataskussa. Miehiltä otettiin laivaan tultua ase pois. Veitsi, joka täytyi olla jokaisella, katkaistiin keskeltä poikki. Ei ollut harvinaista, että upseeri ampui miestä tämän ollessa ylhäällä taklaasissa jossakin toimessa. Oli hyvin tavallista, että upseeri saadessaan käsiinsä vihaamansa miehen, muiden miesten ollessa toisissa toimissa, hakkasi tämän nyrkeillään, väliin hanspaakillakin niin kehnoksi, että tämä tuskin koskaan enää tointui ennalleen. Kun tämmöinen sinikeltaiseksi hakattu mies sitten makasi kojussaan pääsemättä liikkumaan, tuotiin hänelle lääkkeeksi Englannin suolaa. Laivan apteekissa oli kymmenkunta eri lääkettä käytettävänä, mutta niitä käytettiin miten sattui.
Pari kertaa oli roiston näköinen mies nostanut päänsä reilingin yli ja katsellut meitä, sanomatta mitään. Komennuksesta, joka kuului kannelta, kävi selväksi, että Rose Fiddler oli aito bluenoselaiva. Kapteeni huusi:
— Vahti hoi!
— Kapteeni! vastasi vahti.
— Mene buuvenpramiraakapuulle ja laita nuo jalusnuorat tuolla parempaan kuntoon!
— Kuulitko, senkin koiransikiö!
— En minä saa niitä sen paremmiksi, kapteeni. Pursimieshän ne on sitonut, hän joka semmoisen työn parhaiten ymmärtää ja osaa tehdä, (Buuvenpramipurje on korkein kaikista.)
— Jollet heti mene, lasken lyijyä kalloosi, kuuletko senkin…
— Koetan, kapteeni.
— Oikea roisto, tuo kapteeni. Hän tahtoo näyttää mahtiansa meille, kiusaamalla tuota luultavasti ensi matkan poikaparkaa. Kuulitko, kuinka lapsellisella ja pelonalaisella äänellä hän vastasi kapteenille, sanoi Charley.
— Hyvä, että otin revolverin mukaani. Jos tuo piru pistää päänsä yli reilingin ja alkaa meitä komentaa, niin lasken lyijyä hänen kalloonsa, ennen kuin hän ennättää ruveta meitä pommittamaan, sanoi Mack.
— Älä pelkää, Mack, ei se koira pure, joka haukkuu, sanoin.
— Mitä sinä siinä kehnäät maalia laivan sivusta senkin urkkija, huusi kapteeni minulle. Lähtekää heti tiehenne taikka minä…
— Aiomme nousta laivaan ja ottaa mukaamme signorita Chimborazen, sanoi John Stonefield.
— Vai laivaan, te koiransikiöt, sanoi kapteeni ja asettui seisomaan paraatirapulle, estääkseen meitä tulemasta.
— Tieltä pois, huusi Mack, ryntäsi rappuja ylös ja tyrkkäsi kapteenia, samassa silmänräpäyksessä kun tämän revolveri laukesi. Luoti meni veneenpohjan läpi satuttamatta ketään, ja kapteeni lensi pää edellä veneeseen Charleyn syliin. Vielä kuului laukaus, ja luoti meni veneen sivun läpi, mutta samassa sai Charley revolverin pois kapteenin kädestä. Kahakassa oli vene kaatumaisillaan. Peto saatiin viimein vatsalleen veneen pohjalle ja Charley asettui sen selkään istumaan. Molemmat laivan upseerit, ensimmäinen ja toinen perämies, ilmestyivät näyttämölle, revolveri kädessä, ja laivasta kuului melua, rännyt.
— Laskekaa kapteeni siitä kirotusta veneestänne — muutoin pamahtaa, sanoivat bluenosit.
— Laskemme heti, kun te laskette signorita Chimborazon vapaaksi, huusin.
Roistot vetäytyivät loitommaksi ja rupesivat keskustelemaan. Silloin hyppäsi Mack, käyttäen tilaisuutta hyväkseen, veneeseen.
— Me annamme teille mrs. Fiddlerin, jos annatte meille kapteenimme.
Suostutteko tähän vaihtokauppaan?
— Emme suostu, huusimme.
Aika riensi. Laivassa lyötiin kaksi lasia — kello oli yksi. Kannelta ei kuulunut mitään, eikä myöskään laivan sisäpuolelta. Siis roistot nukkuivat viattoman unta. Vahtivuoroa piti vanhanpuoleinen mies ja hän istui torkkuen skantäkillä; sen oli Fred nähnyt uskaltaessaan hiipiä rappuja ylös. Me olimme myös ääneti veneessämme. Ainoastaan kapteeni, joka makasi suullaan veneen pohjalla, puhkui ja kiroili väliin hiljaa. Kun sitten kuulimme vahdinpitäjän kuorsaavan, päätimme heittää irti ja antaa veneemme keinua jonkin matkan päässä laivasta.
— Mikähän rapsahti, sanoi Stonefield.
— Se oli vain vihellyspilli — hälytyspilli — joka putosi nukkuvan vahtimiehen kädestä ja vieri laivan toiselle puolelle, sanoi Fred. Päästyämme tarpeeksi etäälle laivasta, sanoi Mack: — Kuulkaahan, mitä minä kerron ja ehdotan. Kerkisin tuolla ollessani köyttää nuoran peräsintankoon ja heittää sen pään laivan ulkopuolelle. Kerkisin myös nähdä, että sen hytin ikkuna alahangan puolella, jossa Chimb on valvonnan alaisena, vain riippuu saranoillaan ja on tarpeeksi suuri täysikasvuiselle.
Muista laivoista kuului neljä lasia, mutta sitä ei kuulunut bluenose-laivasta.
— Nyt pojat! Ei kuulunut lasin lyöntiä täältä, siis kaikki nukkuvat, sanoi Mack. Soudimme hiljaa lähelle laivan perävannasta ja näimme Mackin asettaman köydenpään riippuvan vedessä, ihan ruorin kohdalla. Mack riisui kengät jaloistaan ja kiipesi kuin kissa köyttä myöten laivaan.
— Antakaa minun kääntyä selälleni, en jaksa enää olla tässä asennossa, sanoi kapteeni.
— Olkaa hiljaa, kuiskasimme kapteenille.
— Jollette suostu pyyntööni, niin rupean huutamaan ja herätän koko laivan, sanoi kapteeni hiljaa kuiskaten.
— Kun selviydymme tästä, niin saatte paremmat olot.
Oli kulunut jo parikymmentä minuuttia, mutta Mackin toimenpiteistä ei kuulunut eikä näkynyt mitään. Arvelimme roistojen kuristaneen hänet ja pistäneen kiinalaisten tavoin puukon kaikessa hiljaisuudessa hänen sydämeensä.
— Luultavasti he ovat murhanneet Chimbinkin. Signorita on pelastanut minun henkeni; nyt on siis minun vuoroni koettaa pelastaa hänen henkensä, jos se enää on pelastettavissa.
— Jos minä pääsisin tuota köyttä myöten ylös, niin menisin ottamaan selkoa asiasta, sanoi Charley.
— Charley ja mr. Stonefield eivät pääse köyttä myöten ylös, ja Fred on liian siivo, siis minä nousen laivaan, sanoin.
— Pysykää ihan lähellä vannasta, että pääsemme köyttä myöten takaisin veneeseen, jos hengissä palaamme. Jos alkavat pommittaa teitä, niin vetäytykää ensi hädässä vannaksen alle.
Otin veneen perätuhdon alla olevasta lokerosta kapteenin revolverin, jossa oli neljä panosta, ja pistin sen poveeni. Puoli minuuttia sen jälkeen seisoin Mackin mainitseman hytin raollaan olevan ikkunan luona. Sieltä kuului hiljaista puhetta. Tunsin selvästi Chimbin ja Mackin äänet. Ihmeellistä, ajattelin — mutta ei tässä ollut ajattelemisen aikaa.
— Minä olen West, mitä tietä pääsen sinne?
— Odota vähän, sanoi Mack ja tuli samassa ulos kajuutan etupuoleisen oven kautta.
— Kuinkas sinä?
— Ole huoleti! Ei täällä ainakaan suurta hätää tule. Koko laiva on sikahumalassa, paitsi tuo nuori ensikertalainen, jonka kapteeni illalla komensi buuvenpramiraakapuulle. Hän istuu hytissä rouva Fiddlerin ja Signoritan luona.
Minä pujahdin ilmoittamaan heille, että kaikki on lähtövalmista. Rouva Fiddler itkee signoritan lähtöä, ja signorita ei tahtoisi jättää häntä yksin petojen raadeltavaksi. Herrat upseerit, ensimmäinen ja toinen perämies, makaavat viinakuolluksissa salongin lattialla. Toisella on revolveri kädessä ja toisen takataskussa on revolverinpää näkyvissä. Aioin koettaa ottaa pois revolverit, mutta jätin sen vielä sikseen. Nyt ei enää ole mitään vaaraa; pirut ovat jo siksi kuolleita. Menimme salonkiin. Täällä oli kauhea pisconhaju. Pedoilla ei ollut parempaa juoma-ainetta, siksi olivat täyttäneet itsensä tuolla halvalla, haisevalla Perun köyhän kansan viinalla. Etelä-Amerikan länsirannikolla on tämän väkijuoman nimi pisco ja itä-rannalla casache.
— Ota sinä, West, nyt toimeksi noiden ampuma-aseiden kaappaaminen.
— Kyllä.
Ennen kuin Mack ennätti ehdottaa, miten tämä kaappaus tapahtuisi, oli se jo tehty. Se roisto, joka piti asetta kädessään, puristi kättään kovempaan kiinni ja murisi koskettaessani asetta, mutta lähtihän se silti irti.
— Nyt olemme herroja tässä laivassa; meillä on neljä revolveria ja laivassa tuskin ainoatakaan.
Kun tulimme hyttiin, oli rouva Fiddler polvillaan Chimbin edessä.
— Jos lähdette pois, tappavat roistot minut.
— Ja myöskin minut, sanoi Chimb.
— Minut ne luonnollisesti ripustavat raakapuunpäähän, sanoi ensikertalainen.
— Kuulkaa, mitä sanon teille, rouva Fiddler, ja sinä ensikertalainen. Te, rouva, kokootte heti korvakoristeenne, rintasolkenne, jalokivenne, sormuksenne, kultaketjunne, rahanne ja arvopaperinne sekä laivan vakuutuskirjan, jos sellaista on. Sinä ensikertalainen et kokoo mitään, sillä sinulla ei luullakseni ole mitään koottavaa. Etkä sinä saa pistää nokkaasi kanssiin, missä juopuneet roistot nukkuvat. He voisivat herätä, sinä et osaa pitää suutasi kiinni.
— Mainitsemanne kalleudet ovat tuossa pienessä raudoitetussa kirstussa. Viekää se, jos tahdotte. Jos kuolen, on Lelu perijäni. Muistakaa, mitä olen sanonut, että uskallatte pelotta vannoa, mitä olette kuulleet. Minä en aio lähteä laivastani ja toivon, että signorita lupauksensa mukaan ei jätä minua yksin tänne. Onhan toivoa, että jään henkiin.
— Ensikertalainen! kanna kirstua minun kanssani.
— Columbian vene hoi!
— Täällä! kuului vastaus.
— Ottakaa vastaan kirstu!
Köytin köyden kirstun ympärille, niin kuin sen vain merimies osaa köyttää ja riiputin sen veneeseen.
— Olkaa varovaisia, ettei tuo kirstu joudu mereen. Sen sisältö on arvokas.
Nähtyäni, että kirstu asetettiin varmaan paikkaan, sanoin: — Tehkää tilaa, täältä tulee paljon lisää, pitäkää vain vene vannaksen kohdalla.
— All right! kuului veneestä.
Laitoin sitten kahden nuoran päähän polsteekin — silmukan, joka ei suurene eikä pienene, veti sitä mihin päin hyvänsä — niin suuren, että sen voi vetää pään yli kainaloiden alle. Sitten veimme Mack ja minä puoliväkisten Chimbin samaan paikkaan, mistä kirstu oli laskettu alas, panimme polsteekin hänenkin ympärillensä ja laskimme hänet veneeseen. Viimeinen temppu oli vielä tekemättä — Rouva Fiddler. Kaikeksi onneksi hän ei laisinkaan vastustellut, kun oli nähnyt Chimbin menevän laidan yli.
— Minä olen niin hauras ja pehmoinen, että tuo nuoransilmukka syöpyy hentoihin ronkkaluihini asti; samaten syöpyy se käsivarsiluihini.
Panimme parhaan pakkaus- ja köyttämistaitomme näytteille, ja sitten rasvakimpale yli reilingin.
— Älkää säikähtäkö, mrs. Fiddler, jos vähän kastutte, me laskemme teidät veneen viereen veteen. Emme uskalla laskea teitä veneeseen, ehkä loukkaantuisitte.
Laskimme hänet sitten niin nopeasti kuin mahdollista — ehkä vähän liiankin nopeasti. Hän ennätti vain huutaa ai!, mutta oli ihan vaiti, kun pehmoinen tuli pehmoista vastaan — vesihän on pehmoista. Meidän täytyi sitten vetää vene perävannaksen alle ja tukea sitä pitämällä kiinni ruoripultista; muuten emme olisi saaneet rouvaa veneeseen.
— Mitä nyt aiotte tehdä minulle? kysyi kapteeni.
— Laskemme teidät laivaanne niin pian kuin olemme ottaneet tuon ensikertalaisen veneeseen. Samassa näkyikin nuorukainen laskeutuvan köyttä pitkin veneeseen.
— Saanko revolverini? kysyi kapteeni.
Ette voi saada sitä nyt, mutta myöhemmin mahdollisesti. Meillä on teidän upseerienne revolverit myös.
— Vai niin, ja sitä paitsi olette ryövänneet ja viekoitelleet emäntämme rouva Fiddlerin ja nuorimman jungmannin pois laivastani. Te olette runnelleet ja kiusanneet minua kuin villit. Jäseneni tuskin enää paranevat. Mutta kosto tulee!
Kapteeni piteli kiinni siitä köydestä, joka oli ollut meidän kulkuneuvomme laivan ja veneen välillä, ja alkoi kiivetä sitä myöten ylös.
— Ette te sitä tietä pääse laivaan, me viemme teidät paraatirapulle.
Kun kapteeni sitten vaivalloisesti oli noussut veneestä laivaan, huusi Mack: — Syökää Englannin suolaa!
— Kosto tulee! vastasi kapteeni ja heristi nyrkkiään.