XII.
On kulunut viikko seikkailustamme bluenos-laivalla. Elevaattorisilta saatiin korjatuksi eilen, ja tänään tuotiin jo ensimmäinen proomullinen guanoa laivaan. Särkyneiden lastauslaitteiden korjaus kävi nopeammin kuin uskallettiin toivoa.
Columbian peräkannella istuu tavallista enemmän ihmisiä. Ei täällä tällä kertaa mitään tanssiaisia ole, eikä otaksuttavasti tule olemaankaan enää Huanillasissa oloaikanamme. Meillähän on rouva Fiddler — hän on ollut täällä siitä asti, kun jätti ryövärilaivansa. Sitä paitsi täällä on Polly King, mrs. King ja kapteeni King. Laivamme orkesteri soittaa kajuutan katolla. Naiset ja kapteeni King istuvat ryhmässä ja kuiskailevat — viimeksi mainittu on viime aikoina ruvennut viihtymään erinomaisen hyvästi naisten seurassa.
Ei hän välitä herroista, eivätkä nämä hänestä. Kokkapuolella pyydystetään kaloja illalliseksi — pääasiallisesti lentokaloja. On myös saatu barakutoja, kauniita petokaloja. Mutta niitä pyydystetään aamupäivällä, silloin kun käy tuuli tai ainakin pieni tuulenhenki, ongella, lentokalankappale syöttinä. Lentokaloja otetaan merestä tuulastusraudalla, kuten aikaisemmin olen kertonut.
Ryövärilaivasta pelastamamme nuorukainen, ensimmäisen matkan poika, on erittäin innostunut ja onnistunut kalamies. Pidämme kaikki hänestä. Koska laivassamme on liian vähän miehiä, tulee hän jäämään Columbiaan jungmanniksi.
Ryövärilaivassa oli tapahtunut suuri muutos. Sen lippukippari istui Huanillasin "calabussissa", poliisiputkassa. Guanokaupungissa oli tällainenkin vahvoista laudoista rakennettu laitos, jota vartioivat tarpeen vaatiessa tasavallan sotamiehet. Virkaatekevänä päällikkönä ryövärilaivassa oli Columbian ensimmäinen perämies Thomas Scott, joka rautakourin piti ohjaksia käsissään. Sudet — ensimmäinen ja toinen perämies — olivat muuttuneet lampaiksi ja miehistö tottelevaiseksi ja ahkeraksi. Piru, joka asui bluenosien ja villien miesparkojen sisässä, oli pantu nahkakukkaroon, jonka suun Thomas Scottin rautakourat olivat vetäneet kiinni. Mainitut asiat oli matkaan saanut neuvosto, johon olivat kuuluneet laivojen päälliköt ja Perun tasavallan edustaja Huanillasissa.
Laiva lastasi paraillaan guanoa. Emme tienneet, eikä tietänyt mrs. Fiddler itsekään, tulisiko hän jäämään Columbiaan ja lähtemään siinä pois tältä oudolta ja autiolta rannikolta. Ahtaus Columbian peräpuolella oli tuntuva. Mutta saksalaissyntyinen kunnon kapteeni Franck tapasi vain sanoa, että "kyllä sopu sijaa antaa". Hauska, hyväsydäminen perulainen upseeri Americo Pedro — lukija muistanee hänet ampumapaikalta, jossa hän oli näyttänyt, mitä ainetta sydämensä oli — aikoo koettaa jatkaa matkaansa jollakin laivalla, joka tulee lähtövalmiiksi ennen Columbiaa. Mrs. Fiddleristä on tullut toinen ihminen. Chimb, tuo ihmeellinen ja suloinen nainen, jota koko veden päällä kelluva Huanillas jumaloi, ja jonka edestä moni olisi valmis astumaan elämän rajan toiselle puolelle, on parantanut hänet. Tämä rouva ei ole ilkeä eikä tuhmakaan ihminen, niin kuin olisi voinut luulla hänen ensi esiintymisensä perusteella Columbiassa; päinvastoin. Jouduttuaan kunnon ihmisten pariin oli hänestä tullut toinen ihminen. Chimb ja Polly King kielsivät häntä enää astumasta jalkaansa ryövärilaivansa kannelle.
— Älkää astuko siihen laivaan enää, vaikka saisitte uuden päällystön ja miehistön. Muisto siitä elää aina mielessänne. Pieni Lelu sanoi, ettei hän koskaan mene siihen: ennen hyppää mereen.
Kapteeni Franck lupasi järjestää laivalle hyvän päällikön ja miehistön.
Rose Fiddler oli tehnyt monta matkaa samannimisellä laivallaan miesvainajansa kanssa, ja hänen kuoltuaan asettunut asumaan siihen, sen kulkiessa meren yli. Hän tahtoi saada viimeisen leponsa rakkaansa luona, jonka meri oli häneltä ryöstänyt. Kun meri pauhasi ja viimeinen hetki näytti olevan lähellä, hän aina puki yllensä parhaat vaatteensa, kalleutensa ja loistoesineensä. Hän tahtoi morsiamena tulla miehensä, kapteeni Fiddlerin luo ja uudestaan viettää häitä hänen kanssaan.
— Olisin tahtonut ottaa signorita Chimborazon mukaani morsiusneidoksi, koska hän on viattomin ja puhtain nainen, mitä voin ajatella. Mutta toisaalta rupesin pelkäämään, että rakkaani, joka nyt asuu meressä ja odottaa minua, voisi ihastua morsiusneitooni. Eihän miehiin ole luottamista, sanoi rouva Fiddler ja veti suunsa pieneen hymyyn.
Rouva kertoi vielä, ja sen tiesi ensikertalainenkin, että Rose Fiddlerin kapteenilla oli aikomus heittää rouva mereen ja anastaa hänen kalleutensa ja rahansa jonakin pimeänä myrsky-yönä. Asiahan olisi helppo ja selitettävä: rouvan näyttäytyessä morsiuspuvussaan riisuttaisiin ja revittäisiin hänet puhtaaksi ja sitten — yli laidan. Tätä ei kukaan näkisi myrskyssä, sillä jokaisella on silloin täysi työ taistellessaan henkensä edestä.
— Missä ja miten kapteeni Fiddler hukkui? kysyin.
— Se tapahtui Kap Hornin edustalla päiväiseen aikaan. Mieheni näki minun koettavan päästä keskikannen yli kokkapuolelle, samassa kun meri ylähangan puolelta hyökkäsi sisään. Hän juoksi pelastamaan minua. Kun meri oli tehnyt puhdistustyönsä, riipuin minä käsilläni kiinni tuulen alapuolen vanteissa.
— Älkää jatkako, rouva, puhutaan muista asioista, sanoin.
— Luulen, että tuolla kapteenilla oli tarkoitus Kap Hornin kohdalla paiskata minut yli laidan. Näyttäisihän luonnollisimmalta, että minä juuri tältä kohdalta olisin lähtenyt miestäni etsimään.
Kun laivan asukkaat olivat koolla — sehän tapahtui melkein joka ilta työn päätyttyä ja sunnuntaisin — keskusteltiin vilkkaasti. Puhuttiin päivän tapahtumista, joista saatiin tietoja guanomiesten palattua lasteineen laivoihinsa. Arvosteltiin naapureita selän takana. Vihamiehistä puhuttiin hyvää ja ystävistä pahaa. Puhuttiin asioista, jotka koskivat äsken tutuksi tulleita ja pian uudelleen näköpiiristä katoavia ihmisiä. Ulkomaailma oli meiltä tykkänään suljettu. Kerrottiin kummitusjuttuja; näitä kuuntelivat mielellään niin naiset kuin miehetkin, etenkin jos eivät etelän kirkkaat tähdet palaneet täydessä loistossaan. Jokaisella oli jotakin kerrottavaa maitten ja merten takaa. Ensikertalainen, nimeltään Jim Peg, joka oli päässyt "seurapiiriin", kertoi jutun, kerrassaan ryövärijutun; mutta se oli tosi. Kun Rose Fiddler oli matkalla yli Ison valtameren Aasiasta Peruun, sivuutti se laivan, josta purettiin lastia mereen. Lasti oli kappalelastia ja kaikki kappaleet olivat samaa laatua ja kokoa. Ne olivat pitkiä ja kapeita, ruumisarkun näköisiä.
— Vai niin! sanoi Chimb ja katseli kysyvästi meihin neljään, jotka myös istuimme juorupiirissä. — Ymmärrättekö asian, pojat?
— Ymmärrämme, sanoimme.
— Nuo kuivettuneet raukat eivät siis päässeetkään taivaalliseen
Kiinaan vetämään iankaikkista untaan, sanoi Chimb.
Asia oli hyvin ymmärrettävä: ruumiinkuljetuslaiva oli etukäteen saanut tavattoman suuren rahtimaksun. Kippari-roisto oli sitä mieltä, että kiinalaiset vainajat valtameren syvimmässä paikassa ovat lähempänä helvettiä kuin Kiinan mullassa. Kukapa kipparin vastuuseen saattaisi! Maailmahan on suuri.
— Tietenkin se kiinalainen, joka oli laivassa huolehtimassa vainajien kotiinpaluumatkasta, ensin sai katsella, kuinka lasti purettiin mereen, ja sitten seurata itse perästä, sanoi Chimb.
— Tämä on kauheata. Voi miesparkaani! sanoi mrs. Fiddler ja sai lievän kohtauksen.
— Rauhoittukaa, rouva! Ei miehenne tule kosketuksiin noiden kanssa.
Maapallolla on enemmän merta kuin maata, Chimb sanoi.
Aika rientää. Emme ole kauan enää tällä kolkolla rannikolla. Ei meillä täällä tosin ole ollut mitään hätää — päinvastoin. Mutta toista on sentään olla Etelä-Amerikan itärannikolla, johon pasaadi Atlantilta tuo raikkaan ihanan merituulen, ja missä kultainen kuningatar aurinko noustuaan merikylvystään sanoo hyvää huomenta. Tätä näkyä ei ole suotu niille, jotka oleskelevat täällä. Perun kansaa en moiti enkä Perun hallitusmiehiäkään, päinvastoin kiitän.
Rose Fiddler on lähtövalmis. Sen päällikkö on Thomas Scott. Ensimmäiseksi upseeriksi Columbiassa on koroitettu sen entinen toinen upseeri, australialainen Robert Rogers, ja toisen upseerin toimi on uskottu minulle. Chimb on lunastanut ryövärilaivan päällikön "calabussista" ja tämä on saanut takaisin revolverinsa. Rose Fiddler saapuu Eurooppaan luultavasti ennemmin kuin Columbia, jossa sitä paitsi rupeaa olemaan ahdasta, mrs. Fiddlerin ja Lelun jäädessä siihen. Sen vuoksi signor Americo Pedro jatkaa matkaansa Rose Fiddlerillä.
Saatoimme joukolla Americo Pedron Rose Fiddleriin sen lähtöpäivän aamuna. Sinne oli saapunut ystävällisiä saattajia ja auttajia Huanillasin laivastosta, ja toisia tuli, kun laskimme paraatirapun luo. Ei kuulunut kirouksia eikä huutoa kuten ennen, Rose Fiddlerin ollessa ryövärilaivana. Entiset ryöväriupseerit, puettuina maihinmenovaatteisiinsa, liikkuivat melkein ääneti ja puhuivat hiljaisesti vähät puhuttavansa. Mrs. Fiddler oli luonnollisesti jäänyt Columbiaan. Kajuutan etupuolelle ovat kokoontuneet Americo Pedron ympärille Chimb, John Stonefied ja Andrew Kelly.
— Te kiititte, signor Pedro, minua siitä, että tulin ampumapaikalle vapauttamaan teidät tuosta hirveästä… Mutta minä kiitän teitä siitä, että odotitte. Ja meidän tulee kaikkien kiittää kultaista aurinkoa, joka hetkeksi seisahdutti kulkunsa ja jo metsän taa vaivuttuaan loi heijastuksensa minun hattuuni, sanoi Chimb.
John Stonefield otti Signor Pedron käden ja puristi sitä niin kovaa, että tämä huudahti.
— Toivon, että aina muistatte tämän kädenpuristuksen.
Andrew Kelly, köyhä irlantilainen, laskeutui polvilleen Americo
Pedron eteen.
— Jumala teitä seuratkoon! Kun tulette Queenstowniin, niin sanokaa ystävilleni siellä, että Andrew ei ole enää koira.
Signor Pedron saattaessa Chimbiä veneeseen antoi Chimb hänelle paketin, joka sisälsi upseerien revolverit: — Antakaa nämä asianomaisille.