XXVII
KILPAILEVA HEIMO
Talon takaisin saantia oli Sangerin tavan mukaan juhlittava tilaisuudella, joka sai suurten tupaantuliaisten muodon, ja Raftenit, Burnsit ja Boylet kokoontuivat sinne miehissä, koska Charless oli Kalebin vankka ystävä. Intiaanijoukko oli siellä kunniassa, sillä Kaleb käsitti, että tästä ilosta oli kokonaan kiittäminen heidän leirihommaansa.
Kaleb sovitteli Charless Boylen ja William Raftenin välejä sillä seurauksella, että he unohtivat riitansa — ainakin joksikin aikaa — ja kertoilivat juttuja varhaisilta metsästysajoiltaan Janin ja heimon iloksi. Siellä oli neljä muutakin poikaa, jotka Pikku Majava nyt tapasi ensi kerran. Nämä olivat Wesley Boyle, tummaihoinen, matalaotsainen, vilkas, Samin ikäinen poika; hänen veljensä Peter, joka oli kahdentoista vaiheilla, vaaleaverinen, lihava, pisamakasvoinen ja aivan merkillisesti karsaaseen katsova; ja heidän serkkunsa Charless Boylen nuorempi, joka oli hyvänahkainen, huolimaton ja aina valmis tirskumaan; ja vielä Cyrus Digby, hieno kaupunkilaispoika, joka oli maalla vieraissa ja tavallisesti esiintyi valkeissa kalvosimissa ja sangen korkea pystykaulus kaulassa. Sangerin intiaanileiri herätti näiden poikain vilkasta mielenkiintoa, ja yksi Kalebin tuliaisjuhlan seurauksia oli, että muodostui toinen intiaaniheimo, johon kuuluivat kolme Boylea ja heidän kaupunkilaistoverinsa.
Koska enemmistö näistä oli Boyleja ja heidän metsästysmaitaan suolammikon ympärysmetsät ja varsinkin koska he olivat lukeneet intiaaneista, jotka nimittivät itseään boilereiksi,[8] niin hekin käyttivät tätä nimeä. Wesley luonnollisesti oli heidän johtajansa. Hän oli valpas ja voimakas ja lisäksi toimintatarmoinen, joten hänestä tuli oiva päällikkö. Kyömynenänsä, mustain hiustensa ja silmäinsä ansiosta hän sai nimekseen "Musta Haukka", joka sattui muutoinkin kohdalleen. Kaupunkilaispoika, joka oli suurta melua pitävä keikari eikä tehnyt sanottavasti työtä, sai nimekseen "Sininärhi". Peter Boylesta tuli "Rantasipi"[9] ja Charless sai ainaisen tirskumisensa ja kahden ison esiin pistävän etuhampaansa vuoksi nimekseen "Orava".
He rakensivat leirinsä niin sangerilaisten malliseksi kuin suinkin ja omaksuivat heidän tapansa; mutta alusta alkaen heimojen välille syntyi kiivas kilpailu. Sangerilaiset mielestään olivat erätietojen puolesta paljon vanhempia ja kokeneempia. Boilerit mielestään tiesivät yhtä paljon ja enemmänkin, ja heitähän oli yksi enemmän. Kiihkeä kilpailu johti julkisotaan. Syntyi yleinen tappelu nyrkein ja savikokkarein; tämä ei ottanut ratketakseen. Järjestettiin silloin johtajien välillä kaksintaistelu, ja Musta Haukka voitti tappelun ja otti Tikan päänahan. Boilerit riemuitsivat riivatusti. He päättivät valloittaa väkirynnäköllä koko Sangerin leirin, mutta kun molemmat heimot joutuivat käsikähmään, niin ei tappelussa taaskaan saavutettu ratkaisua. Gui sai kuitenkin suurenmoisen voiton Charlessista ja voiton hetkellä anasti hänen päänahkansa.
Pikku Majava lähetti nyt kaksintaisteluvaatimuksen Mustalle Haukalle. Siihen suostuttiin uhmaten. Taas Boilerien päällikkö selvisi voittajana ja anasti uuden päänahan Pikku Majavan saadessa kovan selkäsaunan ja silmänsä alle mustelman, mutta vihollinen perääntyi.
Jania oli Bonnertonissa aina pidetty arkana poikana, mutta tämä johtui suureksi osaksi hänen liian ankarasta kotikasvatuksestaan. Sanger sai aikaan suuria muutoksia. Se että talon isäntä kohteli häntä arvonannolla, oli hänelle aivan uusi ilahduttava kokemus. Se kehitti hänessä omanarvon tuntoa. Metsäelämä oli ihmeteltävässä määrässä kehittänyt hänen itseluottamustaan ja parantunut terveys kannusti hänen rohkeuttaan. Niinpä seuraavana päivänä, vihollisen jälleen lähestyessä koko voimallaan, Jan kaikkien hämmästykseksi taas haastoi Mustan Haukan kaksintaisteluun. Oikeastaan se hänen puoleltaan kysyi tavatonta epätoivoista voimanponnistusta, sillä toista on haastaa tappeluun poika, jonka luulee voittavansa, toista sellainen, jolta on juuri edellisenä päivänä saanut selkäänsä. Ja totta puhuen Jan tekikin sen pelolla ja vavistuksella; mutta siinäpä rohkeus juuri piilikin — että meni eteenpäin, vaikka pelko käski pakenemaan.
Aivan varma asia on, ettei hän vuotta aikaisemmin olisi uskaltanut ryhtyä moiseen tappeluun, ja nytkin hän teki sen vain siitä syystä, että hän oli huomannut Mustan Haukan olevan vasenkätinen, ja keksinyt keinon, miten tätä seikkaa saattoi käyttää hyväkseen. Taisteluvaatimus oli kaikille suuri yllätys, mutta vielä enemmän he hämmästyivät, kun Pikku Majava heimonsa iloksi sai loistavan voiton.
Tästä innostuneina he karkottivat boilerit koko kentältä, ja Sam ja
Jan kumpikin anastivat päänahan.
Sangerilaiset pitivät samana iltana neuvottelun ja päänahkakarkelon taivasalle viritetyn tulen ympärillä. Lähetettiin hakemaan rohtomiestäkin mukaan.
Karkelon jälkeen päällikkö Majava, joka oli maalannut kasvonsa mustelman salatakseen, piti puheen. Hän arveli, että boilerit varmaan hakisivat lisäväkeä ja koettaisivat uudistaa hyökkäyksen ja että sangerilaistenkin sen vuoksi pitäisi lisätä joukkoaan.
— Minä annan Charlessille selkään vaikka koska, kimitti Gui ylpeänä ja heiluttaen anastamaansa päänahkaa.
Mutta rohtomies sanoi: — Jos minä olisin teidän sijassanne, pojat, niin minä koettaisin saada aikaan rauhan. Nyt kun te olette voittaneet, teidän pitäisi kutsua ne suureen pou-vouhun.
Nämä tapaukset sitten johtivat molempien heimojen kohtaukseen täysissä sotamaaleissa.
Päällikkö Tikka puhui joukoille ensin: — Kuulkaas, pojat — veljet päälliköt, piti sanomani — ei tämä tappeleminen lyö leiville. Meillä on lystimpää, jos teemme yhdessä työtä. Ollaan ystäviä ja yhdytään samaan heimoon. Kun on monta miestä, niin on aina hauskempaa.
— Hyvä juttu, sanoi Musta Haukka, mutta heimo nimitetään boilereiksi, sillä meitä on enemmän, ja minusta tulee ylipäällikkö.
— Siinä olet väärässä. Rohtomiehemme mukaan luettuna meitä on yhtä monta ja painavampaa. Meillä on parempi leiri — meillä on uimalammikko, ja me olemme vanhempi heimo, puhumattakaan menestyksistä, joita meillä oli vast'ikään eräissä pikku koetuksissa, jotka nuorinkin meistä muistaa, ja Gui irvisti, kun hänen urotyöhönsä näin ilmeisesti viitattiin.
Uimalammikko se oikeastaan oli, joka asian ratkaisi. Boilerit päättivät äänestyksen jälkeen yhtyä sangerilaisiin. Heillä oli vain kymmenen päivää lomaa, sangerilaiset olivat saaneet viikon pidennyksen ja kaikki tiesivät, että aika tulisi parhaiten käytetyksi, kun yhdyttäisiin lampileiriin. Nimipulman ratkaisi Pikku Majava:
— Boilersoturit, hän sanoi, intiaanien tapa on jakaa heimot sukukuntiin. Te olette boilerien sukukunta. Mutta me kaikki asumme Sangerissa, niin olemme Sangerin intiaaneja.
— Kenestä ylipäällikkö?
Mustaa Haukkaa ei vähääkään haluttanut alistua Tikan johtoon, koska hän oli antanut tälle selkään, eikä Tikka suostunut sellaiseen ylipäällikköön, joka kuului alempaan heimoon. Joku ehdotti, että Pikku Majavasta tehtäisiin päällikkö, mutta uskollisuudesta veljeään Tikkaa kohtaan Jan kieltäytyi.
Parempi kun jätätte sen asian ratkaisematta muutamaksi päiväksi, kunnes paremmin tutustutte, oli rohtomiehen viisas ehdotus.
Se päivä ja seuraavakin vietettiin leirissä. Boilerien täytyi tehdä tiipiinsä ja valmistaa vuoteensa. Sangerilaiset auttoivat reippaasti talkoilla.
Seuraavana puuhana oli jousien ja nuolien teko. Pikku Majava ei vielä ollut kokonaan uusinut maankiertäjän hävittämää varastoaan. Säkkihirven metsästyksestä tuli toisena päivänä miellyttävä vaihtelu, vaikka olikin yhteensä vain kaksi jousta, ja boilerit alkoivat älytä, että he erätiedossa tosiaan olivat paljon jäljellä sangerilaisista.
Uinnissa Musta Haukka oli helposti ensimmäinen. Tämä tietysti suuresti lisäsi hänen mielenkiintoaan uimalammikkoa kohtaan, ja hänen ansionsa etupäässä oli, että siihen myöhemmin tehtiin kanootti.