VIIDES KOHTAUS.
Tiainen ja Maria (pöydän ääressä). Loviisa (taka-alalla). Oskar (tulee oikealta työhuoneesta).
Oskar (puhuu työhuoneeseen). Niin kyllä, niin, rakas setä… Olkaa vain rauhassa, kaikki järjestyy mielenne mukaan. (Itsekseen.) En ole milloinkaan nähnyt mokomaa kiirettä. (Huomaa Loviisan.) Taivas! Loviisa!… Tämä on ensimmäinen kerta, jolloin minä näen hänet senjälkeen, kun minä, voimatta epäillä, tiedän, että … että se oli Loviisa… Ja seisoa näin häntä vastapäätä!…
Loviisa. Herra konsuli…
Oskar (itsekseen). Voi, hyväinen aika, hän tulee lähemmäksi! Ja vaimoni on täällä!
Loviisa (hämillään). Armollinen herra…
Oskar (itsekseen). Hän tahtoo epäilemättä sanoa minulle jotakin. (Katsoo häntä.) Ja kuinka hämmästynyt, kuinka liikutettu!… En ole koskaan ennen huomannut sellaista. (Ääneen.) Minulla on työtä.
Loviisa. Minulla on herralle vain sana sanottavana.
Oskar (itsekseen). Jos kieltäydyn, saattaa hän panna toimeen kohtauksen. (Menee kauas oikealle etualalle ja viittaa Loviisaa tulemaan luokseen.) Tule tänne.
Loviisa (itsekseen). Nyt on suuri hetki käsillä! Miten minä sanon sen hänelle?
Oskar (luo katseensa maahan, puoliääneen). Mistä on kysymys, Loviisa?
Loviisa. Minä tahtoisin vain… (Itsekseen.) En luota itseeni. (Ääneen.) Minä… minä tahtoisin vain sanoa, herra, että eräs herra odottaa konsulia vierashuoneessa.
Oskar. Hyvä… (Itsekseen.) Minä hengitän taas! (Ääneen.) Tulen heti. (Astuu muutaman askeleen.)
Loviisa. Armollinen herra…
Oskar (kääntyen.) Vieläkö jotakin, Loviisa?
Loviisa. Kyllä… Mutta uskokaa, armollinen herr että minä kunnioitan teitä… Te tiedätte, olenko minä koskaan puhunut…
Oskar (puoliääneen ja nopeasti). Et, Loviisa, et, sen minä myönnän… ja minä kunnioitan vaiteliaisuuttasi… Mutta tällä hetkellä, näetkös, minulla on eräitä liikeasioita herra Tiaisen kanssa suoritettavina… mutta avioliittosopimus…
Loviisa. No, minä olisin juuri sen vuoksi halunnut puhua kanssanne.
Oskar (hämmästyneenä). Tuon avioliitonko vuoksi?!
Loviisa. Niin, herra. (Itsekseen.) Nyt rohkeutta! (Puoliääneen.) Se ei saa tulla voimaan, minä kiellän sen teiltä!
Oskar (murtuneena). Voi taivas!
Loviisa (itsekseen). Nyt se on sanottu!… Kuinkahan mahtaakaan ruveta raivoamaan!
Oskar (hiljaa). Sinä kiellät sen minulta? Loviisa… Mitä merkitsevät nämä uudet vaatimukset, tämä petos, tämä kuulumaton julkeus? Ja mitä varten, mistä syystä…
Loviisa (samoin). Siitä syystä, siitä… Lyhyesti ja mutkattomasti: minä kiellän sen teiltä, en suostu sellaiseen!
Oskar. Mutta sehän on sentään…
Loviisa. Tai minä sanon kaikki!
Oskar. Hiljemmin… hiljemmin, mieletön!
Loviisa (itsekseen). Oho… alanpa miltei uskoa, että hän pelkää enemmän kuin minä.
Oskar. En toivo itse mitään parempaa… mutta setäni… ja olen hänelle luvannut…
Loviisa. Mitä vielä! Katsokaa… sanon kaikki, sanon…
Oskar (hiljaa ja ystävällisesti). Hyvä on, annan sinulle mielelläni myöten… mutta vaikene! (Itsekseen.) Ei uskalla heittää häntä ovesta ulos… Nähdä olevansa palvelustytöstä riippuvainen!… Mikä häpeä!
Maria (nousee). Mitä nyt?
Oskar (osoittaa Tiaista). Niin, minä… minä pyytäisin herra kanslistilta apua, juristina hän…
Maria. Ja se saattaa sinut noin levottomaksi?
Oskar (katsoen Loviisaan). Kyllä, sillä minä huomaan, että oikeastaan olen tehnyt sedälleni ajattelemattoman myönnytyksen… Hän on varallisuudestaan huolimatta siinä iässä, että hän vain saattaa vaaraan Esterin onnen…
Tiainen. (iloissaan). Taivas!
Maria. Mehän sanoimme sitä jo.
Oskar. Jos sinä voisit auttaa minua, että saataisiin setä käsittämään kaikki tämä… Ah, sitä minä oikeastaan vain kaipaan… (Yhä Loviisaa silmäillen.) Siten olisi kaikki hyvin ja huomiota herättämättä ratkaistu… että me kaikki voisimme olla tyytyväisiä.
Maria. Oivallista! Minä käyn myös asiaan käsiksi… Mutta sinua odotetaan.
Oskar. Minä menen. (Lähestyy Loviisaa, Tiaisen ja Marian kokoillessa papereita, jotka he olivat jättäneet pöydälle.) Oletko tyytyväinen, sinä tyranni?
Loviisa (itsekseen). Oh, sainpa aatteen! (Oskarille.) En aivan… Jos minun palkkaani lisättäisiin sadalla markalla…
Oskar. Mitä, sinä tahtoisit myöskin…?
Loviisa. Niin, varmasti… muuten sanon kaikki!
Oskar (nopeasti). Hyvä… saat sen, mutta ole vaiti! (Itsekseen.) Oi, minun miehinen arvoni!… (Marialle, joka katselee häntä.) Minä menen vierashuoneeseen. (Pois keskiovesta.)