VIII.
PULASSA.
Ossin huone oli poikien mielestä erinomaisen mielenkiintoinen. Se oli hyvin kalustettu, aina siisti ja kodikas. Ossilla oli kauneusaistia ja varoja, joten hän voi ostaa itselleen kaikenlaista mitä mieli teki, kuten tauluja, kirjoja, valokuvauskoneen, pyssyn, polkupyörän ja runsaasti hedelmiä ja muita makeisia.
Nyt hän oli pyytänyt pojat luokseen mämmiä syömään.
— Imelistä saadaan mämmiä.
— Tytöistä tulee ämmiä, sanoi Seppo.
— Varmaan Jeren viisautta, nauroi Ossi.
— Niin, se on pannut meihin enemmän sananlaskuja kuin Lehtonen kielioppia.
— Täällä on aina jännää — sinä olet onnenpoika! Onko sinulla koskaan huolia? kysyi Sarri.
— On niitä enemmän kuin tällainen hemmoteltu olento oikein jaksaa kantaa.
— Ylioppilaskirjoituksia kai sinun ei tarvitse pelätä? Naimi-täti sanoo, että sinä olet äärettömän lahjakas ja ahkera poika, virkkoi Seppo.
— Koko pääsiäisloman, jonka me vietimme Varpuniemessä, sinä olit täällä ja pänttäsit saksaa. Naimi-täti sanoo, että niin kauniiksi pojaksi sinä olet tavattoman kunnollinen. Hänestä vain rumat ihmiset ovat säädyllisiä, sanoi Sarri.
— Itsestään paha pappi saarnaa, hymyili Ossi.
— Mitä?
— Tarkoitan vain, että Naimi-täti on hyvin säädyllinen. Mutta kyllä minun ahkeruuteni on ollut sopusoinnussa ulkomuotoni kanssa, sillä laiska minä olen ollut aina. Ellei minulla olisi taipumusta matematiikkaan, en olisi päässyt näinkään pitkälle. Mutta saksa! Onpa ihme, jos suoriudun saksasta kunnialla.
— Niin, saksassa ei auta lahjakkuus, huokasi Sarri.
— Minun täytyy tulla ylioppilaaksi tänä keväänä. Olen jo vanha, ja isä on luvannut, että pääsen ensi vuonna ulkomaille ja sitten saan itsenäisen paikan isän tehtaassa. Se on toista kuin tämä ihmisarvoa alentava kouluorjuus.
— Mutta sinähän olet aina iloinen.
— Niin on härkäkin, niin kauan kuin veistä hiotaan.
— Mitä sinä teet, jos saat reput?
— Te olette liian nuoria kuulemaan sitä, sanoi Ossi synkän näköisenä.
Pojat istuivat vaiti, kaamean tunnelman vallassa. Sarri ajatteli, että veri hyytyy ruumiissa. Sitten Seppo kysyi:
— Etkö voisi lukea nyt kamalasti?
— Lukeminen ei sovi sieluntilaani. Penkinpainajaisten jälkeen en ole voinut lukea ollenkaan. Jos luen niin kaikki menee sekaisin. Päässä pyörii Kustaa Aadolf, nahkiaisen ruoansulatus, katkaistun kartion turha kaava, kirjallisuuden merkkiteosten nimet ja an, auf, hinter, in, neben, über — — —
Pojat nauroivat niin, että mämmi meni väärään kurkkuun. Sarri kysyi:
— Mitä kaikkea sinun onkaan muistettava yhdellä kertaa?
— Meiltä vaaditaan, että meidän henkemme vaeltaa muutamassa viikossa läpi koko koulun. Meidän tulee olla filosofeja, matemaatikkoja, historian tuntijoita, teologeja ja itsenäisiä ajattelijoita ja kirjailijoita. Meidän täytyy arvostella suurmiehiä ja uskonnollisia liikkeitä, kirjoittaa Snellmannista ja Homeroksesta ja olla satavuotiaita sieluiltamme, lateli Ossi.
— Mutta sinä olet hurjan viisas mies, paitsi tyttöasioissa, sanoi
Seppo.
— Mitä sinä vihjailet?
— Kun sinä vängällä haluat pelleillä heidän kanssaan. Se Vernakin — — —
— Älä sekaannu miesten asioihin. Nainen kuuluu elämän järjestelyyn, niinkuin suola ja ruusut. Toista on tämä tietopeli ylioppilaslakista. Tekisi mieli luovuttaa hyvällä koko ottelu.
— Kittiä minä koko lakista, jos täytyy vaivata päätään noin luonnottomasti, sanoi Seppo.
— Mennään nukkumaan, siihen on kolme syytä, sanoi Sarri.
— Että mämmi on loppunut? arveli Ossi.
— Ja meitä nukuttaa, sanoi Seppo.
— Ja Ossi on kruinallisella tuulella, lopetti Sarri lähtien huoneesta
Sepon seuraamana.
— Kumma, kun Ossi ei maksa velkaansa, sanoi Sarri niin varomattomasti, että Ossi kuuli sen huoneeseensa.
— Mitä velkoja minulla on? huusi hän tullen ovelle.
— Etkö muista, että me annettiin sataneljäkymmentä markkaa, kun menit tanssiin Verna Airon kanssa?
— Miksette ole muistuttaneet siitä? En minä koskaan velkojani muista — luotan siihen, että lainaajat perivät ja muistuttavat. Tässä saatte rahanne ja kiitoksia niistä. Olisitte nähneet kuinka iloinen Verna oli, kun hain hänet autolla.
— Voiko olla ihmisiä, jotka unohtavat sataneljäkymmentä markkaa? ihmetteli Seppo poistuessaan.
* * * * *
Ylioppilaskirjoituksia edeltävä aika oli levoton jokaiselle. Ossi pysytteli paljon huoneessaan, jonne toverit tulivat neuvottelemaan. Ovi oli usein lukossa tuntikausia. Naimi-täti oli hermostuttavan osaaottava antaen neuvoja pitkin päivää. Syötiin entistä parempaa ruokaa, sillä Naimi-täti piti syömistä parannuskeinona joka asiaan.
Kun ensimmäinen kirjoitus alkoi, oli koko talo jalkeilla ennen seitsemää aamulla. Ossille oli varattu hyvät eväät ja Naimi-täti puuhaili ja puhui.
— Tahdotkos vähän valeriaanaa? kysyi hän.
— Tai Jannen hengenpelastuseliksiiriä? sanoi Seppo.
— Ei mitään, torjui Ossi, — älkää himmentäkö minun aivojani, joissa muutenkin vallitsee hämäryys.
— Ota sokeripaloja mukaan. Konsentroitu sokeriliuos antaa tilapäistä vauhtia kaikelle kehitykselle, neuvoi Seppo.
— Tulenko saattamaan sinua kouluun, niin voin lohduttaa ja tukea sinua matkalla? kysyi Naimi-täti.
— Varjelkoon! Enhän minä astu mestauslavalle sentään.
Lempikin tuli mukaan sanomaan:
— Tässä on neliapilas ja mustan pässin sarvi ja hevosenkenkä.
Ossi pisti neliapilaan taskuun antaen muut aarteet takaisin.
— Nyt lähden, kun vielä on vähänkin järkeä jäljellä, — kiitoksia vain huolenpidostanne, sanoi hän.
Kirjoitukset onnistuivat hyvin. Ossi sai matematiikassa ja ainekirjoituksessa hyvät arvosanat, muissa aineissa huonommat, mutta kuitenkin hyväksyttävät numerot.
Nyt hän oli aina kotona, luki ahkerasti ja pysytteli huoneessaan. Pojat ihmettelivät, ettei hän ollut iloisempi, vaan kovasti allapäin.
Sitten tuli päivä, joka toi paljon levottomuutta pieneen kotiin.
Ossi oli mennyt kouluun tenttimään historiaa. Pojat lukivat läksyjään huoneessaan, kun Seppoa pyydettiin puhelimeen.
— Tämä on Hannes Pälsi. Ossi ei voi tulla itse puhumaan, mutta hän pyytää sinua ottamaan hänen huoneestaan ruskean kaapin alalaatikosta pohjapaperin alta ison ruskean kirjekuoren. Laatikon avain on samassa kotelossa kuin Ossin kiikarikin.
— Kyllä minä ne löydän, sanoi Seppo.
— Ota kirjekuori sisältöineen ja piilota se varmasti. Vie mieluummin pois koko talosta, jatkoi Hannes.
— Miksi Ossi ei tee sitä, kun hän tulee kotiin? kysyi Seppo.
— Minulla on tulinen kiire, älä kysy mitään. Näytä, että olet mies ja toimitat asian kunnollisesti. Älä suinkaan kerro kenellekään mitään tästä.
— En minä voi pitää mitään Sarrilta salassa.
— Nyt täytyy. Ossi on muuten hukassa.
— Silloin en voi tehdä mitään. Mutta kyllä me Sarrin kanssa pidetään asia salassa.
— No, sano sitten Sarrille, mutta varokaakin, ettei se tule ilmi.
— Ei me kerrota. Onko se valtionkavalluspapereja tai jokin testamentti? kysyi Seppo.
— Ei, ei. Siinä on kirjeitä. Katsos, Ossi ei tahdo, että Verna Airolle tulee ikävyyksiä.
— Jeh, ymmärrän.
— Toimita siis asia ja heti paikalla. Voiko teihin luottaa?
— Eikö Ossi luota?
— Luottaa, luottaa. Hyvästi nyt vain.
Seppo juoksi Sarrin luo ja selitti asian. Sitten he kiiruhtivat Ossin huoneeseen ja löysivätkin kirjekuoren. Samassa kuului askeleita. Seppo pisti kirjeen latinan sanakirjan sisään pannen kirjan kainaloonsa.
— Mitä te teette Ossin huoneessa? kysyi Naimi-täti sisään tullessaan.
— Me lainaamme vain tämän kirjan, sanoi Seppo peloissaan.
— Näytä tänne. Latinan sanakirja! Mitä te sillä teette? Lukemiseen ette ainakaan sitä käytä.
— Se on niin raskas, sitä voi käyttää vaikka painona paperien päällä, jotka lentävät tuulessa, sanoi Sarri.
— Tai kantena vesikannun päällä, ettei vesi tule tomuiseksi, auttoi
Seppo.
— Nyt puhutte turhia. Antakaa Ossin kirjojen olla rauhassa ja menkää lukemaan läksyjänne. Naimi-täti otti kirjan pannen sen pöydälle.
Poikien täytyi poistua huoneesta. He odottivat kauan aikaa, kunnes tie taas oli selvä Ossin huoneeseen, jolloin Seppo riisui saappaansa ja hiipi varovasti takaisin. Hän sai kirjekuoren käsiinsä puolipimeässä huoneessa, mutta hänen täytyi äkkiä ryömiä sängyn alle, Lempi kun tuli sisään tuomaan pesuvettä ja laittamaan Ossin vuodetta.
Sarri, joka odotti huoneessaan, käsitti Sepon joutuneen vaaraan. Hän juoksi ulos keittiön kautta ja soitti eteisen kelloa, jolloin Lempi meni avaamaan.
— Kuinka sinä pakkasessa juokset tuolla tavalla ulkona, torui Lempi.
Missä oma avaimesi on?
— Se on Sepolla, meillähän on vain yhteinen avain. Tässä saat kauniin kortin, siinä on Nikolainkirkko, sanoi Sarri pidättääkseen Lempiä eteisessä.
— Kiitoksia vain, Sarrilla on hyvät puolensa, kehui Lempi.
Sarri meni nyt huoneeseensa, jonne Seppokin oli jo pelastautunut.
— Katsos Vernaa, kun kirjoittaa saksaksi, sanoi Seppo vetäen paperin ruskeasta kuoresta.
— Anna tänne, pyysi Sarri, — katsotaan vain mitä alla seisoo. Muitten kirjeitä ei saa lukea, sanoo isä.
— Ei mitään allekirjoitusta. Kylläpä ovat varovaisia. — Sarri heitti paperin muitten joukkoon pöydälle.
— Mitä me nyt tehdään? Tämä on piilotettava hyvin ja vietävä pois koko talosta, sanoi Seppo.
— Poltetaan se.
— Sitä ei uskalla tehdä. Ossi voi suuttua.
— No viedään Vernalle. Hän asuu tuolla Robertinkadulla, kyllä minä löydän sinne.
— Jeh, se on parasta, sanoi Seppo ottaen paperin pöydältä ja pistäen sen ruskeaan kuoreen. — Mene sinä yksin, se on parempi.
Sarri juoksi ulos, tärkeä kirje kädessään. Hän oli tuskin sulkenut keittiön oven, kun eteisen kello soi ja Lempi meni avaamaan ovea.
Seppo kokosi ajelehtivia papereita pöydältä ja heitti ne tuleen, sillä
Naimi-täti kasvatti poikia järjestystä harrastaviksi.
Sitten hän juoksi Ossin huoneeseen, sieltä kun kuului kiivasta puhetta. Sinne tultuaan hän pysähtyi ällistyneenä ovelle, ja hänen silmänsä juuttuivat kahteen herraan, jotka puhuivat Naimi-tädin kanssa.
— Mutta sanokaa toki, mistä Ossia syytetään, pyysi Naimi-täti.
— On käynyt ilmi, että ylioppilaskokelaat ovat saaneet käsiinsä matematiikan ja saksan kirjoitukset, ja me kuulumme tarkastuskomiteaan, joka tutkii asiaa, sanoi pitempi herroista. Seppo hätkähti, kun kuuli saksankirjoitusta mainittavan.
— Kuinka voitte epäillä Ossia! Hän on hienoin, kohteliain ja paras nuorukainen koko Helsingissä! huudahti Naimi-täti loukkaantuneena.
— Koko luokkaa epäillään. Eräs on jo tunnustanutkin ja hän on usein ollut täällä. Me vaadimme nyt, että saamme tutkia Ossi Hägerin huoneen, sanoi toinen herroista.
— Olkaa hyvä, tarkastakaa koko talo, meillä ei ole mitään salattavaa, sanoi Naimi-täti.
Herrat tekivät tarkkaa työtä. Joka nurkka ja laatikko haettiin, sängyn sisästä, sohvan raoista, kirjahyllyn joka sopesta vedettiin pieninkin roska esiin. Sitten tarkastettiin poikien huone ja samoin ruokahuone. Työ oli turhaa.
— Olisikohan hän saanut tiedon tänne jollain tavalla? Et kai sinä ole piilottanut Hägerin pyynnöstä mitään papereita? kysyi pitkä herra Sepolta.
— En ole tavannut tänään Ossia, vastasi Seppo.
— Onko joku soittanut tänne? kysyi mies Lempiltä, joka peloissaan seisoi vieressä.
— Pojat olivat delevoonissa, vastasi Lempi.
— Kutka pojat?
— Tämä juuri tai Sarri.
— Olitko puhelimessa? kysyi mies Sepolta.
— Olin.
— Saitko sanan Hägeriltä?
— Se koski toista asiaa.
— Mitä varten tämä alimmainen paperi laatikosta on vedetty näin syrjään? Siellä on varmaan ollut jotain pohjalla, puuttui toinen herra puheeseen.
Herrat alkoivat nyt tutkia laatikkoa, ja Seppo, joka kuuli Sarrin palaavan, meni eteiseen.
— Nyt on Ossi vaarassa, tuolla on miehiä hakemassa sitä saksanpaperia.
Mene sinä vastaamaan, ei minusta ole sellaiseen, sanoi Seppo hiljaa.
— Kyllä minä suoriudun, sanoi Sarri mennen sisään.
— No mitä sinulle sanottiin silloin puhelimessa? kysyi pitkä mies
Sarrilta, jota hän luuli Sepoksi.
— En minä ole ollut tänä päivänä puhelimessa.
— Kuinka uskallat puhua noin? Äsken tunnustit jo puhuneesi, sanoi mies vihaisena.
— Sitä en ole tehnyt.
— Jos et puhu totta, niin vien sinut rehtorisi luo.
— Minä puhun aina totta.
— Oliko tämä poika puhelimessa vai eikö? kysyi herra Lempiltä.
— Oli jos ei se ollut toinen, sanoi Lempi vakuuttavasti.
— Kuka toinen? Oletteko kaikki järjiltänne?
— Kun se ei ole yksi.
— Kuka, tuo poikako?
— Lempi tarkoittaa, että minä olen kaksi poikaa. Hänen kannaltaan voi ollakin niin, mutta minun kannaltani…, niin, minä olen yksi kokonainen, en murtoluku enkä kaksi.
— Varo itseäsi, Sarri! Älä härnää ketään, nyt on vaarallinen hetki, sanoi Naimi-täti, joka oli kierrellyt käsiään sohvan nurkassa.
— Vastaa kiertelemättä, olitko puhelimessa vai etkö? kysyi herra
Sarrilta.
— Olin, vastasi Seppo ovelta.
Herra kääntyi äkkiä.
— Ahaa, sinä olet siis kuitenkin kaksi, sanoi hän. — Oletko ollut
Hägerin huoneessa puhelinkeskustelun jälkeen?
— Sitä en voi sanoa.
— Molemmat pojat olivat siellä, sanoi Naimi-täti.
— Otitteko sieltä jotain?
— Latinankieliopin he aikoivat ottaa, mutta minä estin, sanoi taas
Naimi-täti.
— Tämähän on sekavaa. Missä toinen poika oli silloin, kun toinen oli yksin täällä?
— Kävin erään tuttavan luona, sanoi Sarri. — Se oli vain yksityinen asia.
— Vai yksityinen asia? Kylläpä osaat! Oliko sinulla jotain käsissä.
— Oli kirje, minä näin, sanoi Lempi.
— Kantelupukki, sanoi Seppo hiljaa Lempille.
— Minne veit sen sinisen kirjeen? kysyi mies viekkaasti Sarrilta.
— Ruskean — — —, aloitti Sarri, mutta vaikeni saadessaan Sepolta salaisen potkun.
— Nyt siis tiedetään, että olet vienyt ruskean kirjekuoren jonnekin.
Luultavasti Hannes Pälsin kotiin, otaksui pitkä herra. — Kävitkö
Lönnrotinkadulla?
— En kun Robertinkadulla vain.
— Kenen luona?
— En voi sanoa.
— Häger on siis kieltänyt. Kuka Hägerin tuttavista asuu
Robertinkadulla?
— Janne ja Risto asuvat siellä, sanoi Seppo johdattaakseen tutkimukset harhaan.
— Ossi-herran heila asuu siellä, sanoi Lempi.
— Lempille täytyy kostaa, kuiskasi Seppo Sarrille.
— Kuka on Ossi-herran heila? kysyi pitkä herra.
— No se Verna-neiti, sen tuomari Airon neiti, ne asuvat siinä neljässä.
— Kuule Virtanen, sanoi pitkä mies apulaiselleen, — menepäs Pikku-Robertinkatu neljään ja vaadi Verna neidiltä se kirje, jonka tämä poika toi hänelle.
Virtanen lähti, ja huoneessa vallitsi kiusallinen odotus. Naimi-täti puhui ylistyspuheita Ossista, mutta pitkä herra näytti olevan jokseenkin tunteeton.
Vihdoin saapui Virtanen.
— Tässä on kirje. Neiti antoi sen mielellään. Hän sanoi, että Ossi
Häger on tullut hulluksi, kun lähettää hänelle tuollaista roskaa.
— Minä sanoin hänelle, että Ossin kunnia ja luultavasti henkikin riippui siitä, että paperi tuli pois meiltä. Ja nyt Verna petti hänet katalasti. Hyi, minkälainen tyttö! sanoi Sarri halveksien.
— Jere se tuntee naiset. Hän sanoo, että he ovat kettua kavalampia ja sisiliskoa liukkaampia, sanoi Seppo.
Pitkä mies oli sillävälin vetänyt paperin kuoresta ja lukenut sitä.
Paperiin oli pojan käsialalla kirjoitettu:
Se joka käyttää tätä tietoa ilman lupaa, se syö ruohoa vanhana ja sen hiukset tulevat punaisiksi kahdessa päivässä. Ja se tieto on tämä:
5 grammaa magnesiumsulfaattia ja salisyylihappoa kaadetaan koeputkeen jossa on sahramia ja eetteriä. Sitten lisätään pippuria ja etikkaa ja puistetaan viisi minuuttia. Tyhjään pulloon pannaan lusikallinen kollodiumia niin että seiniin tulee ohut kalvo. Edelliset ja vähän ammoniumsulfaattia lisätään. Siinä viimeisessä on typpeä, joka on hyvä lannoitusaine. Ihmisen elimiä täytyy väliin lannoittaa. Hiivaa on myöskin aina pantava voimalääkkeisiin. Koko lääkkeen kaava on MgNH4SO4 + C4H10O + 4H2O.
Sitä on otettava ruokalusikallinen kovassa taudissa ja hädässä.
Keksijä.
Muistakaa punaiset hiukset.
— Mitä hullutusta tämä on? Ei tämä ole ylioppilaskirjoitus eikä mikään, sanoi mies antaen paperin Sarrille.
— Jannen hengenpelastuseliksiiri! huudahti tämä.
— Hän on antanut sen Ossille, sanoi Seppo, mutta vaikeni samassa. Hän muisti nyt, että paperi oli ollut pöydällä, kun hän Sarrin kanssa katsoi saksalaista kirjoitusta, jonka he olivat ottaneet kirjekuoresta. Seppo katsoi Sarria, joka nyökäytti päätään merkiksi, että hänkin käsitti kirjoitusten vahingossa vaihtuneen.
— Hyvä, että poltin muut paperit, silloin se onneton saksankirjoituskin meni menojaan, ajatteli Seppo.
— Selittäkää nyt mitä tämä on, sanoi mies ankarasti.
— Meillä on toveri, joka on suuri kemisti, ja hän tekaisee lääkkeitä ja tämä on hänen paras keksintönsä. Seppokin parani sillä kerran, selitti Sarri.
— Lähdetään pois, Virtanen, sanoi pitkä herra. — Olemme kuluttaneet paljon aikaa turhaan. Näyttää siltä kuin Häger olisi syytön. Hyvästi vain ja anteeksi, että olemme vaivanneet teitä, mutta se oli velvollisuutemme.
— Hyvästi! Olen iloinen, että Ossin maine on puhdistettu. Minua ei mikään saa uskomaan, että niin kunnollinen poika pettäisi, sanoi Naimi-täti.
— Mutta miksi tuo poika kuljetti sitä paperia sille neidille? kysyi
Virtanen.
— Tehdäkseni Ossille palveluksen, sanoi Sarri.
— Neidin päätä varmaan särki ja te tahdoitte parantaa hänet, otaksui pitkä mies.
— Sairaana on pöhnää olla, sanoi Seppo.
— Älkää antako tuon kaksinkertaisen pojan myrkyttää itseänne, hyvä rouva, sanoi pitkä herra ja poistui kumartaen. Virtanen seurasi häntä.
— Nyt minä olen niin väsynyt, että menen nukkumaan. Hyvää yötä, pojat! sanoi Naimi-täti mennen huoneeseensa.
Pojat puhelivat vielä vuoteissaan.
— On kauhean kruinaa, jos Ossi on petkuttanut, sanoi Seppo.
— Minä uskon, enkä usko. Miksi meidänkin piti joutua siihen! Mutta minä en narrannut.
— Harmillista, ettei voinut selittää asiaa tarkalleen. Eihän voi pettää luottamusta.
Samassa tuli Ossi hiljaa huoneeseen.
— Kertokaa nyt tarkkaan mitä täällä on tapahtunut, pyysi hän.
Pojat kertoivat vuoroin ja Ossi rupesi nauramaan, kun sai kuulla Jannen lääkereseptistä.
— Naurattaako sinua, Sarri? Minua ei naurata yhtään, sanoi Seppo.
— Kiitos, pojat. Te olette tehneet minulle ja neljälle toverilleni suuren palveluksen. Huomenna vien teidät teatteriin katsomaan "Tukkijokea".
— Ei meille sovi, sanoi Sarri lyhyesti.
— No, mitä nyt? Ostanko teille jännän dekkarin?
— Ei kiitos, ne maistuisivat saksalle, ja siitä me ei välitetä nyt, sanoi Seppo.
— Vai niin, pojat. Näen, että epäilette minua; täytyy siis selittää asia. On todellakin niin surkeasti, että moni ylioppilaskokelas ei ole voinut vastustaa, kun kiusaus on ollut suuri. Vääryyttä on tehty sekä matematiikan- että saksankirjoituksissa, ja meitä on koko päivä kuulusteltu ja tiukattu. Mitä minuun tulee, voin vakuuttaa kunniasanallani, ettei minulla ollut aavistustakaan matematiikan kokeista.
— Entäs saksa? kysyivät molemmat pojat samalla kertaa.
— Kerran, kun Hannes Pälsi oli täällä, tuli eräs herra — en voi sanoa hänen nimeään — tänne ja tarjosi meille saksankirjoituksen ostettavaksi. Voitte uskoa että viettelys oli suuri, kun minä pelkäsin juuri saksaa. Me katsoimme toisiamme silmiin, Hannes ja minä. Olimme olleet ystäviä pikkukoulusta asti ja jakaneet hyvät ja huonot ajat. Monta kepposta ja tyhmyyttä olemme tehneet, mutta tällaisia rumia ja halpamaisia tekoja emme koskaan. Hannes ojensi kätensä minulle ja sanoi herralle: "Menkää heti tiehenne, me emme tahdo enää olla hetkeäkään seurassanne." Ja minä aukaisin oven.
— Te olette kamalan — — —, aloitti Seppo ihastuneena.
— Kamalan suuria sankareita, lopetti Sarri, joka tuskin löysi kylliksi suuria sanoja tunteilleen.
— Entäs se kirje? Miksi se oli niin vaarallinen? kysyi Seppo.
— Hannes, joka puhuu saksaa, kirjoitti minulle kerran sillä kielellä ja kertoi ketä poikia hän epäili. Minä piilotin kirjeen ja unohdin sen, mutta nyt kun meitä tutkittiin, muistin sen ja pyysin Hannesta soittamaan teille. Hannes pääsi kuulustelusta ennen minua.
— Mutta mitenkä ne niin sinua epäilivät?
— Siksi että minun saksankokeeni onnistui paremmin kuin odotettiin. Mutta minä selviydynkin usein hyvin, kun oikein kovalle ottaa. Hyvää yötä nyt. Tuletteko "Tukkijoelle"?
— Tietysti, se on jerin kivaa, sanoi Sarri.
— Kiitos, Ossi. Sinä olet, sinä olet — — mies, lisäsi Seppo.
— Hyvää yötä! Onko kaikki selvää?
— Välit ovat selvät, sanoivat pojat.