KUUDES KOHTAUS.
Bartholdus Simonis, Anna, Soturi, kohta sen jälkeen Kaarle Olavi ja toisia sotureita.
Soturi (tekee portista tultuansa sotaisen tervehdyksen Bartholdolle).
Bartholdus Simonis (soturille).
Riennä pian torniin sen vartioille sanomaan, että ovat soittamatta! Ei ole kaupunki vaarassa. — Ken sellaista on heille sanonut, hän on jaaritellut tyhjiä! Kiiruhda!
(Soturi menee. Rattaiden kolinaa kuuluu).
Kaarle Olavi (vallin sisäpuolella).
Kiiruhtakaa nuhjustelia-lurjukset! paksupäät, asini et asinarii! — niinkuin maisteri Alcmannuksen kaunis tapa oli sanoa minulle. Ettekö kuule kuinka kellot soivat ja vaara siis on läsnä! —
Bartholdus Simonis (Annalle).
Lähde Anna! Sinä et saa viipyä täällä kauemmin!
Anna.
En lähde Bartholdus! Minä olen vannonut ampua hänen hengettömäksi, jos laskee hän vielä kerran jalkansa kaupunkimme pyhälle rannalle! — ja valassani pysyn vakaana! — Toisten sotilaisten rivissä tahdon seisoa! —
Bartholdus Simonis.
Mieletöntä! Lähde Anna! Monet vaarat voivat uhata sinua! —
Anna.
Mitkä vaarat tahansa — mielelläni ne kaikki kestän sinun kerallas! —
Se on oleva minulle iloa ja hauskuutta!
(Kaarle Olavi, miekka kädessä, tulee portista).
Kaarle Olavi.
Nyt on täällä tuo tykki — mihinkä on se laskettava? Ei se juuri ole mailman mainioimpia, mutta eipä juuri huonoimpiakaan, vaikka se lieneekin laatuansa ensimäisiä tässä Suomen maassa, kenties Kaarle Bonden aikuisia. Kyllä sillä tulemme toimeen! — Vaan liekö piru päässyt vallalle, taikka miksi pauhaavat kellot? Luulin vihollisen jo ryntäneen tänne (huomaa Annan). — Kaunis soturi sinulla täällä! — Vaan Bartholdus! Mihin on tykki asetettava! —
Bartholdus Simonis.
Tuonne vallille oikealle puolen ampumatornia. — Saitko sotureita kokoon? —
Kaarle Olavi.
Sain muutamia lurjuksia, vaan mistä kunnosta lienevät — sen saavat itse osoittaa, jos tarvis tulee.
(Hän menee portista sisään toimittamaan tykkiä ylös vallille, mikä toimi tapahtuu melskeen ja huutojen alla. Kellojen ääni vaikenee).
Bartholdus Simonis.
Lähde Anna! — minä rukoilen! — Jos joku vahinko kohtaisi sinua, niin olisin onneton kuolemani hetkeen asti —
Anna.
Älä puhu minusta! — Enkö itse ole syypää kaikkiin vahinkoihin, mitkä voivat tulla kysymykseen? Minunko siis pitäisi niitä välttämän! —
Bartholdus Simonis.
Ah Anna! Parempi, suloisempi on, ettäs säästät itses siksi kuin rauha taas on päässyt maahamme majailemaan ja rakkaus rauhan kanssa!
Anna (kolkosti).
Ha! ha! Minä kehno, kurja! Ei sovi minun ajatella rauhaa eikä rauhallista onnea! — (päättäväisesti). Ole surutta minun suhteeni, Bartholdus! —
(Tykki on saatu ylös muurille. Kaarle Olavi ja muutamat soturit seisovat muurilla lähellä tykkiä).
Kaarle Olavi.
Katsoppas tänne Bartholdus — tuossa nyt on tykki! Eikö se lepää siinä hyvin mukavasti? — Onko moitteelle sijaa? —
Bartholdus Simonis.
Ei suinkaan.
Kaarle Olavi.
Sitäpä luulisin! — Tulkoon nyt vaan vihollinen — me olemme valmiit häntä ottamaan vastaan sopivalla tavalla! —
Bartholdus Simonis.
Pidä kaksi miestä kanssas siellä vallilla! Lähetä muut tänne! —
Kaarle Olavi.
Niin teen… Kahden miehen avulla toivon voivani soittaa tätä huilua kauniimmin kuin se milloinkaan ennen on soinnut, vaikka se, sen muodosta päättäen, lieneekin monta virttä visertänyt! — (Hän kääntyy ja antaa käskyn sotureille, jotka menevät).
Bartholdus Simonis (Annalle).
Riennä täältä pois, Anna! —
Anna.
Älä pyydä sellaista, Bartholdus, jota en taida tehdä! En luovu päätöksestäni! Jumala itse on antanut tämän koston minun toimitettavakseni! —
(Joukko sotureita tulee portista).
Bartholdus Simonis (sotureille).
Jos tässä syntyy pieni kahakka, niin pitää teidän tarkoin totella käskyjäni! — se on pääasia! — Nyt piilekää portin holvissa!
(Soturit vetäiksevät portinholviin. Anna aikoo seurata heitä, mutta Bartholdus tarttuu hänen käteensä).
Bartholdus Simonis (hiljaan Annalle).
Tottele minua Anna! — lähde! Säästä itseäs — vanhempiesi tähden! — minun tähteni! —
Anna. (Katsoen vakaasti Bartholdoon).
Se on mahdotointa!
(Hän menee sotureitten joukkoon. Bartholdus astuu vielä muutaman askeleen Annaa kohti, mutta Anna kääntyy takaisin ja antaa kädellänsä jyrkästi estävän osoitteen).
Bartholdus Simonis (Itsekseen).
Hyvällä ei hän tottele, kovuutta en taida käyttää! — Jumala! kuinka on tämä asia päättyvä!
Kaarle Olavi (tykin sytytin kädessä, vallilta).
— Kuule Bartholdus! Sytyttimen varsi kutkuttaa kättäni! Jos he tulevat — saanko kohta heittää heille palasen aamiaista? —
Bartholdus Simonis.
Älä turmele tointamme pikaisuudella! — Varro käskyjäni! Mene piiloon!
(Yksi kiväärin laukaus kuuluu vasemmalta. Kohta sen jälkeen useampia).
Bartholdus Simonis.
Vaan mitä tämä?
Anna (tulee kiiruhtain portin holvista. Bartholdolle).
— Se on Gerbert! Hän oli viekkaampi kuin luulinkaan. Arveltuansa, että minä toimittaisin suojelioita tähän porttiin on hän ryntänyt toista porttia vastaan! —
Bartholdus Simonis.
Sinne avuksi! Me kierrämme muurin ympäri! — Mutta sinä Anna jäät tänne!
Minä vannon syöstääkseni kuolemaan, ell'et noudata tahtoani! —
Anna (katsoo ensin Bartholdoon ja sitte alakuloisesti maahan).
Kaarle Olavi (tulee portista).
Hei Bartholdus! — Ei yhtään väliä missä tanssitaan, että vaan soitto helisee! (käy vasemmalle). — Kiiruhtakaamme nyt!
Bartholdus Simonis (Kaarlelle).
Sinä jäät tykkis luo! Emme saa jättää tätä paikkaa ilman vahditta ja suojatta.
Kaarle Olavi (polkee jalkansa maahan).
Sen vietävä että kaikissa lupasin totella häntä! — Mutta ei auta kinaaminen, vaikka miekan kahva kuinka kutkuttaisi kättä! (Hän menee kiireesti portista sisään).
Bartholdus Simonis (Soturille, jotka ovat tulleet esiin).
— En tarvitse teille sanoa, mitä työtä teidän nyt on tekeminen. —
Kuolema taikka voitto! — Eteenpäin pojat! Mars! —
(Bartholdus ja soturit menevät vasemmalle, josta kuuluu ampumista, sotamelskettä ja sota-huutoja).
Kaarle Olavi (vallilla).
En — en jaksa kauemmin kuunnella! Jos hetkenkin vielä kuuntelen, niin luovun lupauksestani! (Hän lukitsee molemmilla käsillänsä korvansa ja vetäiksee ampumatornin taakse).
Anna (levottomasti).
Nuo laukaukset!… Jokainen niistä voipi olla merkki siitä että Bartholdus on kaatunut!… Käyköön mitenkä tahansa … tätä levottomuutta … tätä tuskallista tietämättömyyttä … en saata sitä kauemmin kärsiä! (Tulisesti astuu hän muutaman askeleen vasemmalle, mutta samassa tulee vasemmalta Gerbert, venäläisen päällikön puvussa, kiiruhtain).